Näytetään tulokset 1-3/3

Viestiketju: Baselin raitiovaunuja kesällä 2013

  1. #1
    Tunnistettu jäsen Rattivaunu avatar
    Liittynyt
    24.06.2005
    Viestejä
    4906

    oletus Baselin raitiovaunuja kesällä 2013

    Samantapainen kuvauskierros minulla oli jo vuonna 2009. Mitään suuria mullistuksia ei tällä välin ole tapahtunut.

    Mutta kuvat elokuulta 2013 ovat tässä.

    Merkillepantavaa on muun muassa se, että Turun Aave-vaunujen kaltaisia perävaunuja liikkuu oikeastaan lähes kaikilla linjoilla vielä 2010-luvullakin. Vain linjoilla 6 ja 8 kalusto on tyystin toisenlaista (BLT:n pitkät linjat ovat sitten ihan oma lukunsa). Kaluston kokoonpanot ovat vakiintuneet kullekin linjalla omanlaisiksi. Linjoilla, jotka ovat keskenään kierrätyksessä, kalusto on tietenkin yhdenmukaista.

  2. #2
    kivisuo avatar
    Liittynyt
    24.04.2008
    Viestejä
    112

    oletus Vs: Baselin raitiovaunuja kesällä 2013

    Mielenkiintoisia näkymiä!

    Näyttäisi olevan aika runsaasti sellaisia neliakselisia perävaunuja, joissa on keskellä vaunua matalalattiainen sisäänkäynti. Lienee jälkikäteen lisätty? Ilmeisesti tarkoitus on, että jokaisessa junassa on edes yksi matalalattiaovi.
    Lisää tehoa joukkoliikenteeseen: matkakortteihin varret!

  3. #3
    Tunnistettu jäsen Rattivaunu avatar
    Liittynyt
    24.06.2005
    Viestejä
    4906

    oletus Vs: Baselin raitiovaunuja kesällä 2013

    Lainaus Alunperin kirjoittanut kivisuo Näytä viesti
    Näyttäisi olevan aika runsaasti sellaisia neliakselisia perävaunuja, joissa on keskellä vaunua matalalattiainen sisäänkäynti. Lienee jälkikäteen lisätty? Ilmeisesti tarkoitus on, että jokaisessa junassa on edes yksi matalalattiaovi.
    Kyllä vain, madallettuja teliperävaunuja on runsaasti käytössä (saksankielisen wikipedian mukaan 35 kpl). Muutos on tehty tosiaankin jälkeen päin, ja tarkoituksena on, että lähes kaikki vuorot ovat matalalattiaisia (Düwagin GT-vaunuilla hoidettavat lähdöt lienevät ainoa poikkeus - ja nekin ovat erittäin harvalukuisia).

    Madaltamattomia B4-vaunuja on saman lähteen mukaan myös 35 kpl, ja niitä näkee takimmaisena vaununa niissä kokoonpanoissa, joissa on esteetön sisäänkäynti jossain muussa vaunussa tai vaunun osassa (yleensä väliosallisessa nivelvaunussa - etenkin linjalla 2, mutta myös linjoilla 1 ja 14 tai sitten edellä kulkevassa junan keskimmäisessä B4:ssä. Linja 3 poikkeaa edellisistä siinä, että takimmaiseksi vaunuksi sijoitetaan vastaava moottorivaunu Be 4/4 466 - 476. Viimeksi mainittujen ohjaamosta on poistettu ajokytkimen käsipyörä eli ratti - toisin kuin sarjan alkupään vaunuista 457 - 465. Viimeksi mainittuja vaunuja sijoitetaan linjaparille 15 / 16 johtaviksi vaunuiksi ja perään kytketään madallettu B4.

    Pääsääntöisesti madaltamattomien B4-perävaunujen takapäässä ei ole letkuja - madalletuissa on aina. Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, niin tässä näkyy madaltamaton perävaunu 1439, jossa letkut kuitenkin on. Lisämausteen keittoon tuo se, että jotkut madaltamattomat perävaunut on kuitenkin saneerattu, toisin sanoen istuimet on verhoiltu kankaalla keinonahkan sijaan ja muitakin sisustusuudistuksia on tehty.

Vastaavia viestiketjuja

  1. Kesän 2013 korvaavan bussiliikenteen kilpailutukset 102/2013 ja 103/2013
    kirjoittanut Joonas Pio foorumissa HSL-alueen paikallisliikenne
    Vastauksia: 9
    Viimeisin viesti: 07.06.2013, 10:59
  2. Moderneja raitiovaunuja EU-maissa
    kirjoittanut vristo foorumissa Raitiovaunut
    Vastauksia: 28
    Viimeisin viesti: 10.01.2012, 23:29
  3. Baselin raitiovaunuja kesällä 2009
    kirjoittanut Rattivaunu foorumissa Kuvat
    Vastauksia: 16
    Viimeisin viesti: 13.07.2009, 23:20
  4. Raitiovaunuja Düsseldorfissa
    kirjoittanut Rattivaunu foorumissa Kuvat
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 27.04.2009, 20:57
  5. Baselin uudet raitiovaunut
    kirjoittanut vompatti foorumissa Raitiovaunut
    Vastauksia: 1
    Viimeisin viesti: 14.07.2006, 14:42

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •