Joukkoliikennefoorumi aukeaa

Taisi tulla tyylikkäät viisi vuotta täyteen (ainakin 28.6.). Vaan mistä mahdamme kirjoitella kesällä 2015? Eivätköhän tutut jutut hallitse keskustelua silloinkin... :)

Todennäköisesti. Tämänkaltaiset spekulaatiot ovat hienoja, varsinkin kun ne kaivetaan arkistojen kätköistä tarkasteltaviksi kyseisenä ajankohtana. Itse veikkaan keskustelun pyörivän seuraavissa aiheussa:
Joukkoliikennelain muutoksen siirtymäkauden loppua ennen tehtiin tukku muutoksia lakiin, jonka jälkeen "muutos" on lakannut olemasta, eli joukkoliikenteen lakiasioissa on palattu suurinpiirtein siihen, mistä on lähdetty liikkeelle vuonna 2010. Tampereella valtuusto on lykännyt ratikkahankkeita 10-20 vuotta tai päättäneet olla toteuttamatta hanketta (hinnan, käytännöllisyyden ja kustannustehokkuuden vuoksi).

Haluaako joku veikata, mikä on bensan litrahinta Suomessa vuonna 2015?

2,78 € / litra
 
Anteron laskelmaan lisäisin polkupyörän. 13 km matka vaatii reipasta annosta harrastuneisuutta, mutta ajassa ja rahassa laskien taitaisi olla aika hyvä diili.
Kyllä, kannattaa leikkiä HSL:n Reittioppaan fillarointiehdotuksilla. Voi tulla yllättäviä tuloksia suhteessa joukkoliikenteeseen.

Mutta ei taida fillari kelvata ihrapöhnälle sen enempää kuin saligurullekaan. Ihrapöhnähän ei omia lihaksiaan käytä ja saligurulle kelpaavat vain tietokoneanalysaattorilla varustetut ja kyllin kalliilla jäsenkortilla ja henkilökohtaisella trainerilla käyttöön saatavat kuntolaitteet.

Lisäksi käytännön toimet sujuvan hyötypyöräilyn saralla näyttävät olevan unelmien tasolla. Tämän päivän kokemus oli samaa tasoa kuin jos Kulosaaren sillan rampin alussa Sörnäisten rantatiellä olisi betoniporsasrivi poikittain ja keltainen taulu joka kertoo siinä paikassa ensi kerran, että tämä ramppi on nyt suljettu, käyttäkää jotain muuta ramppia. Ei tule kuuloonkaan autoilijoille, mutta pyöräilijää voi kohdella näin aivan huoletta.

Antero

PS: Ja sille pyöräilijän kohtelulle on syynä yksi 2 m leveä siilo keskellä 4-metristä kävely- ja pyörätietä sekä siitä eteenpäin yksi letku ja sähkökaapeli. Ne ovat riittävä syy sulkea kevyt liikenne. Sivistysmaissa ei tehdä sillä tavalla.
 
Kyllä, kannattaa leikkiä HSL:n Reittioppaan fillarointiehdotuksilla. Voi tulla yllättäviä tuloksia suhteessa joukkoliikenteeseen.

Kokeilun vuoksi laitoin systeemiin Hesarin Kuukausiliitteen keskustatunnelijutun esimerkkitapauksen reitin Herttoniemenranta-Keilaniemi. Pyöräreitti osuu itse asiassa aika lähelle mainitsemaasi matkaa: Pasilan ja Kuusisaaren kautta 14,4 km, johon menee 17 km/h vauhdilla 51 min. Energiankulutus 360 kcal. Reitti on suurelta osin pyöräilijälle vähemmän miellyttävää autojen valtaväylää, tosin merimaisemissa ei ole valittamista.

Joukkoliikenteen kahden vaihdon reitti 81 > metro > 102/103 on 17,7 km pitkä ja kulunut aika vaihtelee 45 minuutista 52:een. Ts. pyörä on noinkin pitkällä matkalla yhtä nopea.

Kieltämättä olisin kuvitellut eroa syntyvän ajassa joukkoliikenteen hyväksi, mutta vaihtoihin menee yht. n. 11 min, siis oppaan ideaalitapauksessa. Veikkaan, että Länsimetron valmistuminen lykkääntyy vielä ainakin vähäsen, joten se ei auta asiaa aivan vielä vuonna 2015. Sitten kun auttaa, niin joukkoliikennevaihtoehto nopeutunee ainakin oppaan 5 min vaihdon verran ja mahdollisesti enemmän, koska metrolla on vähemmän pysäkkejä.
 
Viimeksi muokattu:
Tampereella valtuusto on lykännyt ratikkahankkeita 10-20 vuotta tai päättäneet olla toteuttamatta hanketta (hinnan, käytännöllisyyden ja kustannustehokkuuden vuoksi).

En usko. Läpimeno valtuustossa ei ole kirkossa kuulutettu, mutta tällä hetkellä rupeaa tosissaan näyttämään siltä, että todennäköisempää on, että ratikka hyväksytään. Paljon on työtä tehty jotta päätöksiä tehtäisiin faktapohjalta eikä mielikuvien perusteella, ja paljon on vielä työtä jäljellä.

En enää usko, että ratikka saataisiin täällä oikeasti avattua vielä kesällä 2015. Rakenteilla se lienee jo.

Ultrix, luepa hieman tarkemmin mitä kirjoitin. ;) Sen verran on savolaista perimää, että tarkkaan tekstiä tavaten en väittänyt, että avajaiset välttämättä ovat vuonna 2015 vaan että silloin niitä jännätään, mikä voi tarkoittaa että ne joko ovat 2015 tai parin vuoden sisään siitä, mutta kuitenkin näköpiirissä. Toivottavasti toki mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Ennustan kuitenkin, että vuonna 2015 tapahtumiin kuuluu monella tipaton tammikuu, sitten miettimistä josko se kevät sieltä tulisi tässä laihdutellessa, juhannuksena taas arvuutellaan hukkuneiden määrää kunnes elokuussa lukuisa joukko pikkukoululaisia aloittaa koulutiensä. Parit Hullut Päivät ehkä myös järjestetään Stockalla ja sitten ennen joulua yritetään pitää kotibudjetti tasapainossa ja henkisyys kohdallaan, kun lapset kirkuvat kaupoissa vanhempiensa harmiksi uusien lelujen perään. -- Miksiköhän tästä tulee mieleen François Rabelais'n Pantagrueline prognostication...? ;)
 
Viimeksi muokattu:
Lisäksi käytännön toimet sujuvan hyötypyöräilyn saralla näyttävät olevan unelmien tasolla. Tämän päivän kokemus oli samaa tasoa kuin jos Kulosaaren sillan rampin alussa Sörnäisten rantatiellä olisi betoniporsasrivi poikittain ja keltainen taulu joka kertoo siinä paikassa ensi kerran, että tämä ramppi on nyt suljettu, käyttäkää jotain muuta ramppia. Ei tule kuuloonkaan autoilijoille, mutta pyöräilijää voi kohdella näin aivan huoletta.
Menee off-topikiksi, mutta nyt tähän on kirjoitettavaa joten antaa mennä vaan...

Joo, kieltämättä kevyen liikenteen kohtelu tietöiden kohdalla on hieman ihmeellistä. Tämä kesä tuntuu olevan pahin sinä aikana (v.2005-), kun olen pyöräillyt työmatkaani. Tietöitä tuntuu riittävän ja aina ei kevyelle liikenteelle edes "tarvitse" järjestää korvaavaa väylää tietöiden ajaksi. Lisäksi erilaisten kaapelitöiden yhteydessä auki revitty asfaltti kyllä muistetaan täyttää hiekalla, mutta päällysteen takaisinlaitto tuntuu olevan vaikeampaa. Toissa kesänä ajelin pari viikkoa tuollaisen railon ylitse, kunnes kyllästyin ja otin yhteyttä Vantaan kaupungin katuosastoon ja kas: asia korjaantui nopeasti. Nyt tuollainen vastaava asfaltoimaton kohta on ollut Savelan Shellin ja Hesburgerin välissä jo parisen viikkoa - yhteydenotto Helsingin katuosastolle saattaisi korjata asian...hmmm...
 
Takaisin
Ylös