Sensuuri foorumilla

Niin ja tietysti sellainen huomio, että jos tuntee itsensä kaltoin kohdelluksi ylläpidon taholta, kannattanee kuitenkin ensin kirjoittaa siitä vaikka täällä ja antaa ylläpidolle mahdollisuus selittää toimintaansa ja vasta sitten häipyä jos edelleen on eri mieltä. Oletan että homma toimii toiseenkin suuntaan ja ylläpito halunnee myös tietää miltä osin jäsenet ovat tyytymättömiä foorumin moderointiin. Vaikka sitten olisivatkin viime kädessä eri mieltä.
 
Herännyt väkisin kysymys, että vaikka tämä on kuinka konservatiivinen keskustelufoorumi ihan selvästi. Niin miksei asioita voi sanoa suoraan ja niin kuin ajattelee? Vai ollaanko sitä niin pikkumaisia ettei kestetä jos haukutaan jonkun pikaratikkaideat kaukaisimpaan helv*ttiin..? Mielestäni sopisi pientä rentoutta ottaa foorumille myös.. :) *kippis*
 
Aleksilla on järkeä jutuissa! Mutta kyllä esim vaunut.org on vielä paljon ahdasmielisempi paikka nykyään. No, en ole käyttäjänä siellä.
 
Tätä foorumia saatetaan lukea yllättävänkin korkeilla tahoilla erityisesti joukkoliikenteen päättävissä elimissä, mutta myös muillakin tahoilla, eikä mielestäni siten ole aivan sama mitä ja millä tasolla täällä keskustellaan.

Vapaan keskustelun foorumeita on kyllä tarjolla, eikä ole toivottavaa Joukkoliikennefoorumin muuttumisen sellaiseksi, jossa saa puhua mitä sylki suusta tuo.

Asiallisuus ja asiapitoisuus ovat mielestäni juuri Joukkoliikennefoorumin valtit, vaikka ajoittain kiivaastikin väitellään asioista.
 
Itse toivoisin, että joukkoliikenteeseen liittymätön keskustelu siirrettäisiin off-topic-osioon (kuten taannoinen päihdepoliittinen keskustelu) sen sijaan, että se jätettäisiin joukkoliikenneketjuun tai sensuroitaisiin kokonaan.
 
Tätä foorumia saatetaan lukea yllättävänkin korkeilla tahoilla erityisesti joukkoliikenteen päättävissä elimissä, mutta myös muillakin tahoilla, eikä mielestäni siten ole aivan sama mitä ja millä tasolla täällä keskustellaan.

Vapaan keskustelun foorumeita on kyllä tarjolla, eikä ole toivottavaa Joukkoliikennefoorumin muuttumisen sellaiseksi, jossa saa puhua mitä sylki suusta tuo.

Asiallisuus ja asiapitoisuus ovat mielestäni juuri Joukkoliikennefoorumin valtit, vaikka ajoittain kiivaastikin väitellään asioista.

Onhan se näinkin. Itse en oikein jaksa tätä foorumia kun tulee hyvin nopeasti selväksi että aihe johon ottaa mitään kantaa pitäisi tuntea läpikotaisin ennenkuin on kirjoitusoikeus. Onko tämän siis tarkoitus olla hyvä paikka keskustella asioista vai tarkoitettu enemmän "ammattilaisille"? Noob kysymyksiin saa vastaukseksi kamalasti kuittailua että "tämäkin olisi selvinnyt YTV:n kansiosta nro 700/2001". Kun en osaa jo kaikkea en uskalla (enää) sanoa mitään. Aika kuiva paikka tavisharrastelijalle jolla on muitakin harrastuksia.

Voi olla tietysti olla että olen väärässä paikassa mutta muitakaan ei taida olla. Anteeksi avautuminen, no nyt kun tuli tilaisuus...
 
Seuraan vain osaa foorumin keskustelusta, joten en väitä käsitystäni kaiken kattavaksi, mutta olen yllättynyt Koalan murheesta. Minusta keskustelu on pääosin asiallista ja usein myös ammatillisesti korkeatasoista. Kuitenkin aloittelijan ja harrastajan kysymykset ovat sallittuja ja niihin vastataan asiallisesti. Eikä ainakaan pilkkaavalla asenteella.

Ei voi tietenkään välttää sitä, että foorumilla kirjoittavat alalla ammatissa olevat henkilöt keskustelevat tosella tasolla kuin maallikot ja harrastajat. Mutta minusta se on foorumin rikkaus, että mukana voi olla ammattilaisena tai maallikkona.

Itse en välittäisi seurata foorumia, jos keskustelu näistä asioista olisi samalla tasolla kuin esim. median keskustelupalstoilla – joita tästä syystä en seuraa. Uskon, että sama koskee myös joukkoliikennettä harrastavia. Eihän foorumilla ole harrastajallekaan mitään annettavaa, jos keskustelu perustuu tietämättömyyteen tai vääriin luuloihin.

Antero
 
Minusta sitä nokkimista mistä Koala kertoo on tällä forumilla. Minusta se ei ole kovin vaarallista, sitä tapahtuu monissa yhteisöissä joihin tulee uusi jäsen. Aikansa kuluttua yhteisöön joko sulautuu tai sieltä kääntyy pois. Jos asiaa harrastamaton ja (todella kaukaa) sivusta seurannut kuten vaikkapa minä itse liityn keskusteluun maailman viisaimpine ja terävimpine mielipiteineni, voi olla mahdollista että joku työkseen asiaa tekevä ei osaakaan arvostaa kaikkia hienoimpia nyanssejani mitä mokomalle umpitollolle esittelen omina neronleimauksinani. Ja senkin kanssa kai kuitenkin eletään.
Että kirjoita Koala vaan, jos tulee lunta tupaan, saat lapiota lainaan.

Forumin sensuuri taisi olla varsinainen otsikko. Toiset sanovat sitä moderoinniksi ja sen oikeutuksesta ym. lienee peistä taitettu muuallakin ja varsin paljon. Ei siitä sen enempää mutta omat kiitokseni ylläpidolle että kaikista puupäisimmät aivopierut on härmistetty bittiavaruuteen, ei niissä mitään erityistä lukemista ole. Niitä suunpieksämisiä voi lukea monelta muulta foorumilta eikä siihen piereskelyyn tarvita joukkoliikennettä, aiheeksi käy mikä tahansa halla-ahoilu.
 
Onhan se näinkin. Itse en oikein jaksa tätä foorumia kun tulee hyvin nopeasti selväksi että aihe johon ottaa mitään kantaa pitäisi tuntea läpikotaisin ennenkuin on kirjoitusoikeus. Onko tämän siis tarkoitus olla hyvä paikka keskustella asioista vai tarkoitettu enemmän "ammattilaisille"? Noob kysymyksiin saa vastaukseksi kamalasti kuittailua että "tämäkin olisi selvinnyt YTV:n kansiosta nro 700/2001". Kun en osaa jo kaikkea en uskalla (enää) sanoa mitään. Aika kuiva paikka tavisharrastelijalle jolla on muitakin harrastuksia.

Voi olla tietysti olla että olen väärässä paikassa mutta muitakaan ei taida olla. Anteeksi avautuminen, no nyt kun tuli tilaisuus...


Koala, olet aivan oikeassa. Kirjoitusoikeus on aika rajattu ja quote-tulva on nopea, jos kirjoittaa sanktioituja asioita. Esim. itse äsken uskalsin avata lentoaseman kaukojunayhteydelle oman ketjun, mutta se poistettiin, koska se ei ollut tiettyjen mieltymysten mukainen.

---------- Viesti lisätty kello 17:47 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 17:43 ----------

Minusta sitä nokkimista mistä Koala kertoo on tällä forumilla. Minusta se ei ole kovin vaarallista, sitä tapahtuu monissa yhteisöissä joihin tulee uusi jäsen. Aikansa kuluttua yhteisöön joko sulautuu tai sieltä kääntyy pois. Jos asiaa harrastamaton ja (todella kaukaa) sivusta seurannut kuten vaikkapa minä itse liityn keskusteluun maailman viisaimpine ja terävimpine mielipiteineni, voi olla mahdollista että joku työkseen asiaa tekevä ei osaakaan arvostaa kaikkia hienoimpia nyanssejani mitä mokomalle umpitollolle esittelen omina neronleimauksinani. Ja senkin kanssa kai kuitenkin eletään.
Että kirjoita Koala vaan, jos tulee lunta tupaan, saat lapiota lainaan.

Forumin sensuuri taisi olla varsinainen otsikko. Toiset sanovat sitä moderoinniksi ja sen oikeutuksesta ym. lienee peistä taitettu muuallakin ja varsin paljon. Ei siitä sen enempää mutta omat kiitokseni ylläpidolle että kaikista puupäisimmät aivopierut on härmistetty bittiavaruuteen, ei niissä mitään erityistä lukemista ole. Niitä suunpieksämisiä voi lukea monelta muulta foorumilta eikä siihen piereskelyyn tarvita joukkoliikennettä, aiheeksi käy mikä tahansa halla-ahoilu.

Mitäs vikaa on Jussi Halla-ahon kirjoituksissa? Hänen terävä ja analyyttinen tyylinsä harmittaa monia, kun vasta-argumentit ovat niin vähissä. Kun argumentointi ei onnistu, häntä mollataan julkisuudessa. Esimerkiksi käy vaikka työvoimapula, joka on kokoomuksen puisto-osaston luomus: JHA on ihmetellyt, miten mahdollisen työvoimapulamme 10 vuoden päästä ratkaisee kielitaidoton ja täysin eri kulttuurin omaava joukko ja miksi nämä moniosaajat tuodaan tänne 10 v etukäteen odottamaan sen leijonan lailla karjuvan työvoimapulan laukeamista.

Uskon esim. Ertsun olevan samoilla linjoilla. Hänethän ajettiin täysin nurkkaan mielipiteineen.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos myötätunnosta Kaaleppi. Nyt täytyy antaa kuitenkin vähän kehuja ylläpidollekin. Minua ei ole vielä suljettu foorumilta vaikka olenkin yksin kaikkia muita vastaan. Ärsytän tahtomattani noita vakikirjoittajia, mutta silti kirjoituksiani ei ole sensuroitu (moderoitu).
 
Minua ei ole vielä suljettu foorumilta vaikka olenkin yksin kaikkia muita vastaan. Ärsytän tahtomattani noita vakikirjoittajia, mutta silti kirjoituksiani ei ole sensuroitu (moderoitu).

Mutta vaikka olet mielipiteinesi yksin, ja vaikka ne muiden kirjoittajien mielestä olisivat kuinka vääriä tai outoja, niin ei se niistä mielipiteistä huonoja tee. Kyllä täällä foorumilla mielestäni ilmaisunvapaus toteutuu hyvin, kunhan esittää mielipiteensä niin, ettei hyökkää henkilöitä vastaan.

Jos selailet tämän Kaalepin kirjoituksia, niin ovathan ne tyyliltään ihan erilaisia kuin Sinun. Aggressiivisia, hyökkääviä, henkilöönkäyviä. Siinä se ero. Mun nähdäkseni.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Kyllä täällä foorumilla mielestäni ilmaisunvapaus toteutuu hyvin --

Samaa mieltä. Monet kirjoittajat vain tahtovat sotkea mielipiteenilmaisun kieltämisen vahvaan argumentointiin. Toisen mielipiteen täydellinen tyrmääminen ei tarkoita, että samalla kieltäisi oikeuden esittää sitä. Jokaisella on täällä aivan yhtä suuri oikeus tyrmätä toisen mielipide kuin esittää omansa. Niin kauan kuin tyrmää siis sen mielipiteen eikä sen esittäjää.

Foorumin keskustelun kannalta on kuitenkin hedelmällisempää, jos samoja argumentteja ei toisteltaisi kerrasta toiseen, vaan pyrittäisiin saamaan niihin jotain uusia näkökantoja.
 
Jokaisella on täällä aivan yhtä suuri oikeus tyrmätä toisen mielipide kuin esittää omansa. Niin kauan kuin tyrmää siis sen mielipiteen eikä sen esittäjää.

Totta. Asioiden pitäisi riidellä, eikä ihmisten. Valitettavasti välillä kuitenkin ajaudutaan "napit vastakkain".
 
Minusta sitä nokkimista mistä Koala kertoo on tällä forumilla. Minusta se ei ole kovin vaarallista, sitä tapahtuu monissa yhteisöissä joihin tulee uusi jäsen. Aikansa kuluttua yhteisöön joko sulautuu tai sieltä kääntyy pois. Jos asiaa harrastamaton ja (todella kaukaa) sivusta seurannut kuten vaikkapa minä itse liityn keskusteluun maailman viisaimpine ja terävimpine mielipiteineni, voi olla mahdollista että joku työkseen asiaa tekevä ei osaakaan arvostaa kaikkia hienoimpia nyanssejani mitä mokomalle umpitollolle esittelen omina neronleimauksinani. Ja senkin kanssa kai kuitenkin eletään.
Että kirjoita Koala vaan, jos tulee lunta tupaan, saat lapiota lainaan.

Forumin sensuuri taisi olla varsinainen otsikko. Toiset sanovat sitä moderoinniksi ja sen oikeutuksesta ym. lienee peistä taitettu muuallakin ja varsin paljon. Ei siitä sen enempää mutta omat kiitokseni ylläpidolle että kaikista puupäisimmät aivopierut on härmistetty bittiavaruuteen, ei niissä mitään erityistä lukemista ole. Niitä suunpieksämisiä voi lukea monelta muulta foorumilta eikä siihen piereskelyyn tarvita joukkoliikennettä, aiheeksi käy mikä tahansa halla-ahoilu.

Salomaa: Laitoin kerraan hesariin lauseen "Pitäjänmäen kirkon interiööri on tuhottu". Tarkoitin tällä sitä että kirkon remontoinnissa ei kunnioitettu 50 -luvun kodikkuutta sisätiloissa. Mutta Hesarin mielestä se oli liikaa ja "moderoivat" sen pois, mutta itse koin sananvapauden rajoittamisena. Tulin pitkästä aikaa JLF:lle enkä nyt tiedä , mitä täällä on moderoitu, mutta olen Anteron kanssa kutakuinkin samaa mieltä.
 
Kyllä täällä on mielivaltanen sensuuri, kerran laitoin viestin sellaseen ketjuun, missä kysyttiin että olisko joku kanta-asiakas ohjelma hyvä VR OY:lle. Sanoin siinä että "Hyvä idea". Se ei ole minkää lain tai hyvien tapojen vastanen viesti minusta.
 
Takaisin
Ylös