Sensuuri foorumilla

Kyllä täällä on mielivaltanen sensuuri, kerran laitoin viestin sellaseen ketjuun, missä kysyttiin että olisko joku kanta-asiakas ohjelma hyvä VR OY:lle. Sanoin siinä että "Hyvä idea". Se ei ole minkää lain tai hyvien tapojen vastanen viesti minusta.

Jos viestisi ainoa sisältö todella oli "Hyvä idea" eli yhdeksän merkkiä, on ihan selvää, että foorumin ylläpito poistaa sen. Keskusteluun ei anna mitään lisäarvoa pelkkä nyökyttely. Niitä varten on tehty äänestykset. Ei tällä foorumilla ole yhtään niin mielenkiintoista henkilöä, että jotakuta kiinnostaisi ainoastaan lukea, että henkilö X on sitä mieltä, että jokin asia on hyvä idea. Perusteluja tarvitaan.
 
Kyllä täällä on mielivaltanen sensuuri, kerran laitoin viestin sellaseen ketjuun, missä kysyttiin että olisko joku kanta-asiakas ohjelma hyvä VR OY:lle. Sanoin siinä että "Hyvä idea". Se ei ole minkää lain tai hyvien tapojen vastanen viesti minusta.

Myös turhat viestit poistetaan. Jos viestissä ei kerrota mitään uutta ko. ketjun aiheeseen liittyvää, viesti voidaan poistaa.
 
Vihreä liitto on tämän foorumin takana. Vihreä liitto vastustaa metroa.

Ei kait kukaan vihreä metroa vastusta ?

---------- Viesti lisätty kello 0:24 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 0:17 ----------

Herännyt väkisin kysymys, että vaikka tämä on kuinka konservatiivinen keskustelufoorumi ihan selvästi. Niin miksei asioita voi sanoa suoraan ja niin kuin ajattelee? Vai ollaanko sitä niin pikkumaisia ettei kestetä jos haukutaan jonkun pikaratikkaideat kaukaisimpaan helv*ttiin..? Mielestäni sopisi pientä rentoutta ottaa foorumille myös.. :) *kippis*

Mutta rentoa ´kirjoitustyyliähän voi käyttää ilman alatyyliä.

---------- Viesti lisätty kello 0:31 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 0:24 ----------

Onhan se näinkin. Itse en oikein jaksa tätä foorumia kun tulee hyvin nopeasti selväksi että aihe johon ottaa mitään kantaa pitäisi tuntea läpikotaisin ennenkuin on kirjoitusoikeus. Onko tämän siis tarkoitus olla hyvä paikka keskustella asioista vai tarkoitettu enemmän "ammattilaisille"? Noob kysymyksiin saa vastaukseksi kamalasti kuittailua että "tämäkin olisi selvinnyt YTV:n kansiosta nro 700/2001". Kun en osaa jo kaikkea en uskalla (enää) sanoa mitään. Aika kuiva paikka tavisharrastelijalle jolla on muitakin harrastuksia.

Voi olla tietysti olla että olen väärässä paikassa mutta muitakaan ei taida olla. Anteeksi avautuminen, no nyt kun tuli tilaisuus...

Itse kannatan sitä että tietty taso säilytetään. Olen joutessani käynyt monilla nettifoorumeilla. Hyvin monessa niistä on tyypillistä että kirjoitetaan nimimerkin takaa puskasta ja valitetaan vähän kaikesta ja vihollisia löytyy sieltä jä täältä. Jos ajatellaan että palsta on kiinnostava ja antaa aihetta pohdiskeluun, niin kyllä tämmöinen printtimediaa muistuttava tyyli on paljon parempi. Tunnusta samalla että täytän jouluna 55.
 
Jos viestisi ainoa sisältö todella oli "Hyvä idea" eli yhdeksän merkkiä, on ihan selvää, että foorumin ylläpito poistaa sen. Keskusteluun ei anna mitään lisäarvoa pelkkä nyökyttely. Niitä varten on tehty äänestykset. Ei tällä foorumilla ole yhtään niin mielenkiintoista henkilöä, että jotakuta kiinnostaisi ainoastaan lukea, että henkilö X on sitä mieltä, että jokin asia on hyvä idea. Perusteluja tarvitaan.

Juu, mutta tällälailla tapetaan KAIKKI keskustelu. Älkää pojat ihmetelkö, miksi täällä enää vain puolustetaan piakratikoita, vihataan metroa ja listataan linjalla nähtyjä busseja. Ei motivoi yhtään kommentoimaan enää mihinkään aiheeseen. En ole yksin mielipiteeni kanssa.
 
JSL, kun joku kommentoi keskustelussa aikaisemmin esitettyä mielipidettä, olisi todella hyvä jos kommentoija sanoisi muutakin kuin että hän on samaa/eri mieltä edellisen keskustelijan kanssa. Itse kannatan kommenttipuheenvuoroissa mielipiteen argomentointia. Se tuo keskusteluun syvyyttä.
 
Älkää pojat ihmetelkö, miksi täällä enää vain puolustetaan piakratikoita, vihataan metroa ja listataan linjalla nähtyjä busseja. Ei motivoi yhtään kommentoimaan enää mihinkään aiheeseen. En ole yksin mielipiteeni kanssa.

Mutta paljon motivoivampaa on, jos täällä puolustetaan pikaratikoita, vihataan metroa, listataan linjalla nähtyjä busseja ja lisäksi nyökytellään kaikille esitetyille mielipiteille? Kyllä se rikas keskustelu täytyy rakentaa ihan omilla argumenteilla eikä "hyvä juttu", "olen samaa mieltä" ja "loistava idea" -viesteillä.
 
Eli Eimon mielestä mun pitäisi selittää liirumlaarumia ja diippadaappaa sivukaupalla, niinkuin muutkin? En pysty jaarittelemaan miljoonaa sivua hölynpölyä! Ei tämä ole mikään yliopiston tenttisali tai väitöskirjan teko.

Sensuurista: Muistan sellaisenkin tapauksen, jossa mietittiin mitä busseja tulee jollekin linjalle, niin valvoja erään ASIALLISEN käyttäjän viestiin hyökkäsi vihaisesti kimppuun, sanoi että ÄLÄ ENÄÄ IKINÄ ARVAILE MITÄÄN TÄÄLLÄ! No, eiähän oo kyseinen herra tänne enää paljoa kirjotellut.
 
Tyypillinen kahdesta kolmeen kappaletta tekstiä on vaivoin verrattavissa usean sivun mittaiseen tutkielmaan. Siinä ehtii kuitenkin selittämään oman näkemyksensä tai tuoda jotain uutta ja mielenkiintoista, kenties jopa kyseenalaistaa muiden väitöksiä.

Lyhytkin viesti kuitenkin riittää, jos siinä on sisältöä rivien välissä. Avainsana on siis sisältö. Onko hyväksyttävää unohtaa asiakeskustelusta ja tiivissisältöisestä keskustelusta kiinnostuneet, jotta muutama satunnainen lukija uskaltaisi sanoa, mitä sylki suuhun tuo?
 
Eli Eimon mielestä mun pitäisi selittää liirumlaarumia ja diippadaappaa sivukaupalla, niinkuin muutkin? En pysty jaarittelemaan miljoonaa sivua hölynpölyä!

Jos muiden tekstit ovat sinun mielestäsi hölynpölyä, pystynet omassa viestissäsi perustelemaan, miksi ne ovat hölynpölyä. Älä kuvittele, että mitenkään painava peruste olisi se, että juuri sinä vain toteat niin.

Ei tämä ole mikään yliopiston tenttisali tai väitöskirjan teko.

Ei. Normaaliin keskusteluunkin kuuluu silti älykäs argumentaatio.

On muutenkin vähän ristiriitaista väittää, että täällä selitetään sinun mielestäsi vain liirumlaarumia ja diippadaappaa, mutta silti mielestäsi vaaditaan samaa kuin tenteissä ja väitöskirjoissa. Ovatko mielestäsi siis kaikki tenttivastaukset ja väitöskirjat pelkkää liirumlaarumia ja diippadaappaa? Mitä on mielestäsi sitten se oikea tapa keskustella asioista älykkäästi, jos yritykset johdonmukaiseen argumentointiin ovat liirumlaarumia?
 
Jos muiden tekstit ovat sinun mielestäsi hölynpölyä, pystynet omassa viestissäsi perustelemaan, miksi ne ovat hölynpölyä. Älä kuvittele, että mitenkään painava peruste olisi se, että juuri sinä vain toteat niin.



Ei. Normaaliin keskusteluunkin kuuluu silti älykäs argumentaatio.

On muutenkin vähän ristiriitaista väittää, että täällä selitetään sinun mielestäsi vain liirumlaarumia ja diippadaappaa, mutta silti mielestäsi vaaditaan samaa kuin tenteissä ja väitöskirjoissa. Ovatko mielestäsi siis kaikki tenttivastaukset ja väitöskirjat pelkkää liirumlaarumia ja diippadaappaa? Mitä on mielestäsi sitten se oikea tapa keskustella asioista älykkäästi, jos yritykset johdonmukaiseen argumentointiin ovat liirumlaarumia?
Pienen harkinnan jälkeen olen sittenkin sitä mieltä että tämäntyyppisessä foorumissa on myös hyväksyttävä kahden sanan kommenttipuheenvuoro.

Perustelu:
Verkkohan on nimenomaan syntynyt kansalaisten keskinäisen tiedonvälityksen tarpeeseen. Olisi verkkoideologian vastaista että jossain tai joku määrittelee että kahden sanan vastaus ei käy. Nillä onaivan selkeä ja keskeinen tehtävä.

Esimerkki tästä:
Esitän itse että raitiolinjayhteys Länsisatamasta Töölöntorille tutkitaan huolellisesti. Minulle on erittäin tärkeää se, että kiireinen ihminen on avannut koneen hetkeksi ja kirjoittanut kommentin ." Hyvä juttu".

Tiivistettynä:
Verkkokeskusteluun ei kuulu lyhyen puheenvuoron poistaminen, mikäli tämä (puheenvuoro)ei loukkaa ketään tai ole muuten hyvien tapojen vastainen.
Kommentit "loistava idea", "kannatan" ja "hyvä juttu" eivät sellaisia ole.

Martti Salomaa
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Hyvä juttu, loistava idea, sama yms. kommentit ovat pahinta tauhkaa mitä nettiin voi suoltaa. Ne eivät tuo mitään lisäarvoa keskusteluun. Tällaisella vähemmän aktiivisella palstalla niitä ei tosin ole välttämätöntä moderoida, sillä ne eivät sinänsä pilaa keskusteluja. Aktiivisemmilla palstoilla sitten ajaudutaan ennemmin tai myöhemmin tilanteeseen, että asiallista viestiä seuraa tusinan verran kannatusviestejä ja keskustelujen selaaminen ja lukeminen käy todella rasittavaksi.

Silti, internetissä ei ole montaa yhtä turhauttavaa asiaa kuin käydä tietyllä foorumilla lukemassa uudet viestit vain todetakseen, että ne olivat kannatusviestejä vailla asiasisältöä.
 
Herää kysymys, että mikä luokitellaan asialliseksi ja mikä ei? Missä se asiallisen raja menee.. Mielipiteitä kun on yhtä monta kuin ihmisiäkin.

Tänään jouduin pohtimaan kysymystä, moderaattori sanoi, että netiketistä pidetään kiinni,TÄMÄ saattaa aiheuttaa varoituksen. Minusta täysin käsittämätöntä. Nettikeskustelussa on oma kulttuurinsa, mutta en voi ymmärtää miten yksittäisen tai kahden sanan isoilla kirjaimilla kirjoittaminen AIHEUTTAA varoituksen. En minä tätä tarkoita huutamisena vaan lievänä tehostuksena.

Kaikkein käsittämättömintä oli se että Kuukanko sanoi "että tästä ei neuvotella"
Uudesta käyttäjästä tällainen tuntuu hirveän tylyltä ja epäkohteliaalta. Olen vakuuttanut kaikille foorumilaisille, että tarkoitukseni ei ole loukata ketään, vaan osallistua keskuteluun muiden tavoin.

Martti Salomaa

---------- Viesti lisätty kello 21:10 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 21:03 ----------

Juu, mutta tällälailla tapetaan KAIKKI keskustelu. Älkää pojat ihmetelkö, miksi täällä enää vain puolustetaan piakratikoita, vihataan metroa ja listataan linjalla nähtyjä busseja. Ei motivoi yhtään kommentoimaan enää mihinkään aiheeseen. En ole yksin mielipiteeni kanssa.

Olen ihan samaa mieltä, tänään jouduin vaikeuksiin itse. Kyllä täytyy hyväksyä lievät tehokeinot ja pikakommentti "hyvä juttu" jos lukijalla sattuu olemaan vaikkapa kiire jonnekin. Ei kait foorumista tarvitse tehdä Hesarin kakkossivua, jos bussinkoreista vatkataan.

Martti Salomaa

---------- Viesti lisätty kello 21:15 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 21:10 ----------

Herännyt väkisin kysymys, että vaikka tämä on kuinka konservatiivinen keskustelufoorumi ihan selvästi. Niin miksei asioita voi sanoa suoraan ja niin kuin ajattelee? Vai ollaanko sitä niin pikkumaisia ettei kestetä jos haukutaan jonkun pikaratikkaideat kaukaisimpaan helv*ttiin..? Mielestäni sopisi pientä rentoutta ottaa foorumille myös.. :) *kippis*

Myös tästä olen samaa mieltä, Kun Kela on luopumassa pilkunviilauksesta, niin minkä ihmeen takia tällaisella foorumilla sitä pitää lisätä ? Se on sitten johtanut kireyteen, jossa jokainen on pikkuvirkamies olevinaan ja toisten ajatukset pitää ampua savikiekkona alas.

Martti
 
Kyllä täytyy hyväksyä lievät tehokeinot

Kyllä. Se on jopa suotavaa. VERSAALIAAKKOSET eivät kuitenkaan ole hyvä sellainen ja sitä todella pidetään epäkohteliaana, ellei siihen ole erityistä syytä. Joskus haluttu tehokeino todella voi olla huutaminen, mutta näissä keskusteluissa useimmiten ei.

Lihavointi ja kursivointi ovat erittäin hyviä tehokeinoja. Edellinen on niistä hieman jälkimmäistä voimakkaampi.

Alleviivaus ei ole suotavaa, koska se sekoitetaan linkiksi. Alleviivaus on vain muisto ajalta, jolloin muitakaan tehokeinoja ei ollut teknisesti helppoa tehdä (kuten esim. kirjoituskoneessa).

Kaikkein tärkein tehokeino on kuitenkin sanottavansa hyvä strukturointi, oikeanlainen tekstityyli sekä tiivis ja ytimekäs sanoma.

ja pikakommentti "hyvä juttu" jos lukijalla sattuu olemaan vaikkapa kiire jonnekin.

Mitä arvoa sillä on, että me kaikki foorumin lukijat voimme lukea, että sinäkin olet ohimennen kiireessä todennut, että hyvä juttu? Ei yhtään mitään. Ei tämä ole mitään kahvipöytäkeskustelua, johon on välttämätöntä osallistua joka viestin perään, että "minäkin muuten pidän tätä hyvänä". Muut lukijat eivät kaipaa kiireisiä peukunnäyttöjäsi, vaan perusteltuja kommentteja.

Jokainen perusteltu mielipide seisoo omilla jaloillaan, ja jos sinut opitaan tuntemaan sellaisia kirjoittavana, saat myös enemmän kiinnostuneita lukijoita viesteillesi. Perustelemattomat jaarittelut ja "hyvät jutut" vain opettavat lukijoita kahlaamaan nopeasti viestiesi yli tyhjänpäiväisinä.

Ei kait foorumista tarvitse tehdä Hesarin kakkossivua, jos bussinkoreista vatkataan.

Ei todella tarvitse. Olisi syytä, että täällä käytäisiin keskustelua vieläkin paremmalla asiapohjalla.
 
Alleviivaus ei ole suotavaa, koska se sekoitetaan linkiksi. Alleviivaus on vain muisto ajalta, jolloin muitakaan tehokeinoja ei ollut teknisesti helppoa tehdä (kuten esim. kirjoituskoneessa).

Alleviivaus on tosiaan "paperi ja kynä" -ajan tehokeino, mutta en suinkaan pidä sitä täysin hyödyttömänä. Yhdyssanassa nimittäin on mielestäni tehokasta alleviivata sana, jota haluaa korostaa. Voi sen tehdä toki lihavoidenkin, mutta jos tekstissä ei ole muita lihavointeja, sana hyppää ehkä vähän turhan paljon silmille.

Esimerkki - Pomppaa tekstistä helposti esiin
Esimerkki - Korostus ei välttämättä erotu
Esimerkki - Korotus erottuu, muttei niin voimakkaasti kuin lihavoiden

Tällä foorumilta linkit näyttävät muuten tältä. Niissä ei ole alleviivausta kuin osoittimen ollessa kohdalla.

Muuten kyllä allekirjoitan täysin, mitä kirjoitit. Haluan kuitenkin lisätä tähän vähän vähemmän nähdyn tehokeinon, eli värittämisen. Niillä saisi aikaseksi hyvinkin mielenkiintoisia korostuksia. Niillä pysty mm. ilmaisemaan samalla, onko korostettava asia negatiivinen vai positiivinen. Värejä kuitenkin pitää käyttää hillitysti, sillä liian ärtsyt värit saattaa helposti ärsyttää. Samoin liiaksi väritettyä tekstiä tulisi välttää.

Väreillä on helppo erotella tiettyjä linjoja tai tuoda vaikkapa taulukoista esiin asioita selkeästi. Esimerkkinä mainittakoon nimimerkki rvk1249:n tilastot nivelvaunujen korjauksista. Värit auttavat tulkitsemaan listaa lyhyessä ajassa ja on ihan miellyttävän ja asiallisen näköinen. Myös eri harmaan sävyjä yhdistettynä lihavointeihin voi käyttää, jos haluaa vähän neutraalimman. Tästä väriasiasta voi toki vallita useita mielipiteitä.

---Sitten asiaan---

Vielä sen verran itse aiheesta, että mielestäni verkossa, ja etenkin verkkoyhteisössä pitäisi olla ihan selvä, että mennään yhteisillä pelisäännöillä. Joukkoliikennefoorumilla ei mitään kaiken kattavia keskustelusääntöjä ole ymmärtääkseni laadittu, mutta keskustelu on pysynyt pääosin asiallisena ja taso todellakin on korkea. Suurin osa käyttäjistä ymmärtää yskän ja toivottavasti on myös samaa mieltä kanssani siitä, että homma toimii! Eikä täällä myöskään mielestäni olla liian tiukkapipoisia, vaan usein mennään ihan rennostikin, vaikka olisi näkemyserojakin.

Foorumilla on toista tuhatta rekisteröitynyttä käyttäjää ja tänne kirjottaneita on yhteensä 733. Tässä on tietenkin paljon sellaisia, jotka eivät ole kirjoittaneet kuin yksi tai kaksi kertaa, esimerkiksi kysyneet jotain alan harrastajilta tai halunnut uutisoida jostain alaan liittyvästä tapahtumasta. Kymmeniä ihmisiä seuraa keskusteluja itse kirjoittamatta mitään. Mutta otetaan vaikka sellaiset jäsenet, jotka ovat kirjoittaneet enemmän kuin 20 kertaa. Tällaisia jäseniä on 273. Jos näin suuren keskustelijamäärän kanssa homma on niin kutsutusti pysynyt kasassa, niin mitään ongelmia ei muillakaan pitäisi olla sääntöjen hyväksymisessä.

Ilman ylläpitoa ja moderaattoria ei tällainen keskustelu kuitenkaan onnistuisi. Koko foorumia ei olisi, jos ko. henkilöt eivät olisi täällä seuraamassa keskustelua ja pitämässä asiat pyörimässä meille maksuttomasti. Suuret kiitokset siis heille!
 
Tänään jouduin pohtimaan kysymystä, moderaattori sanoi, että netiketistä pidetään kiinni,TÄMÄ saattaa aiheuttaa varoituksen. Minusta täysin käsittämätöntä. Nettikeskustelussa on oma kulttuurinsa, mutta en voi ymmärtää miten yksittäisen tai kahden sanan isoilla kirjaimilla kirjoittaminen AIHEUTTAA varoituksen.

Olet aiemminkin kirjoittanut kokonaisia lauseita isoin kirjaimin, joten kyseinen huomautus/varoitus ei tullut pelkästään kahdesta sanasta.

Suosittelen, että laitat Googleen hakusanaksi "netiketti" ja lueskelet sitä kautta löytyvistä linkeistä tietoa itsekin mainitsemastasi nettikeskusteluiden kulttuurista. Aloita vaikka tästä Opetushallituksen lyhyestä koosteesta.

Kaikkein tärkein tehokeino on kuitenkin sanottavansa hyvä strukturointi, oikeanlainen tekstityyli sekä tiivis ja ytimekäs sanoma.
Tämä oli ehkäpä se paras kohta Elmon viestistä, naulan kantaan. Useimmat muut tehokeinot (lihavointi, kursivointi, värit yms) tekevät viestistä helposti sekavan oloisen varsinkin liikaa käytettynä, sekä vaikuttavat foorumin olemukseen myös muutenkin, joten parhaiten sanottavaansa tehostaa juurikin ylläolevan mukaan. Suosittelen myös muillekin. Varsinkin jos haluaa pysyä sen hurjan "sensuurin" alta pois, turhat tehosteet lähtevät nimittäin aika helposti bittitaivaaseen.
 
Takaisin
Ylös