Sensuuri foorumilla

Esimerkki - Korostus ei välttämättä erotu
Esimerkki - Korotus erottuu, muttei niin voimakkaasti kuin lihavoiden

Tämä nyt toki on lähempänä pilkunviilausta ja lähentelee makuasioita, mutta itse en tuossakaan tilanteessa käyttäisi alleviivausta. Ja esimerkiksi alempana käytät "verkkoyhteisössä" puoliksi alleviivausta, mutta alleviivaus toimii kuten lihavointi: se erottelee sanan myös kun tekstiä silmäilee. Kursivointi taas on tarkoitettu juuri sellaiseen korostukseen, jota ei tulekaan huomata kuin vasta tekstiä läpi lukiessa. Ja mielestäni aiheyhteytesi oli juuri sellainen, että vasta sanan lukiessa tulee huomata, että haluat painottaa osaa siitä.

Alleviivaus ei toki tällä foorumilla merkitse linkkiä, mutta se niin usein webissä on, että siitä tulee aina ensimmäisenä vaistomaisesti mielikuva linkistä.

Mutta nämä nyt ovat sellaisia asioita, että jos ainoa huolemme olisi foorumin keskustelun tasosta puhuttaessa kiistellä näistä, olisivat asiat aika hyvin.

Koko foorumia ei olisi, jos ko. henkilöt eivät olisi täällä seuraamassa keskustelua ja pitämässä asiat pyörimässä meille maksuttomasti. Suuret kiitokset siis heille!

Tähän ei toki voi kuin yhtyä lämpimästi.
 
Tämä oli ehkäpä se paras kohta Elmon viestistä, naulan kantaan. Useimmat muut tehokeinot (lihavointi, kursivointi, värit yms) tekevät viestistä helposti sekavan oloisen varsinkin liikaa käytettynä, sekä vaikuttavat foorumin olemukseen myös muutenkin, joten parhaiten sanottavaansa tehostaa juurikin ylläolevan mukaan. Suosittelen myös muillekin. Varsinkin jos haluaa pysyä sen hurjan "sensuurin" alta pois, turhat tehosteet lähtevät nimittäin aika helposti bittitaivaaseen.

M.O.T.
Itse en ilmeisesti "osaa" kirjoittaa hyväksyttävästi aina:

Viimeisin muokkaaja vko; 6.3.2010 kello 7:56.. Syy: turhat muotoilut poistettu; lainaus lainaukseksi
Viimeisin muokkaaja vko; 1.2.2010 kello 20:36.. Syy: lainaus lainaukseksi
Viimeisin muokkaaja kuukanko; 21.11.2009 kello 21:27.. Syy: viestin muotoilu
jne.

Olemme ilmeisen eri aaltopituuksilla tämän asian suhteen. ;) Mutta emmeköhän mahdu samalle maapallolle, ja minä sinun foorumillesi.
Perustelusi ovat kyllä täysin ymmärrettävät ja ok.
 
Viimeksi muokattu:
Ilman ylläpitoa ja moderaattoria ei tällainen keskustelu kuitenkaan onnistuisi. Koko foorumia ei olisi, jos ko. henkilöt eivät olisi täällä seuraamassa keskustelua ja pitämässä asiat pyörimässä meille maksuttomasti. Suuret kiitokset siis heille!

Kuuluukos se asian että moderaatti pitää sivustoa bussiharrastajien sodat netissä ?
Siellä on sitten lausuntoja kirjoittajista. On kuulemma moderaatorin mielestä asiallista edelleenkin. Luulen että moni on toista mieltä.

http://www.kuukankorpi.com/paikallisliikenne/bussisodat.html.
http://www.kuukankorpi.com/paikallisliikenne/bussisodat.html
Martti
 
Mikäs ongelma tuossa bussisotasivussa on? Varsin pitkälti siellä kerrottu pitää yhtä todellisen historian kanssa, vaikka ei ihan kaikkea asioihin vaikuttaneita tekijöitä julki siellä tuodakaan ;)

Tavallaan on harmillista, että mainitun sivun viimeisin päivitys on niinkin vanha, kuin vuoden 2008 tapahtumista kertova :(
 
Tavallaan on harmillista, että mainitun sivun viimeisin päivitys on niinkin vanha, kuin vuoden 2008 tapahtumista kertova :(

No, jos tämä meneillään oleva kinastelu vielä tästä eskaloituu, niin voidaan saada päivitettävää tälle vuodelle ;)
 
Silläkin uhalla, että minäkin pääsen sinne surullisen kuuluisaan sotapäiväkirjaan :p , niin tuon esiin sen seikan, että ainakin minulle opetettiin peruskoulussa vielä 1990-luvulla jotta huudahdus tai käsky merkitään laittamalla huutomerkki lauseen perään. Siksipä meikäläistä ihmetyttää, ei pelkästään täällä foorumilla, vaan yleensäkin tuo tulkinta isoista kirjaimista huutamisena. Eli mikä auktoriteetti sen on säätänyt? Toki myönnän, että kirjoitelman ulkoasun kannalta silmää miellyttävämpi vaihtoehto on kursivointi tahi lihavointi.
 
Eipä ollut 1990-luvulla pahemmin netikettiä, ja luulenpa, ettei sitä kyllä opeteta 2010-luvun peruskoulussakaan. Silti suuraakkosin kirjoittaminen tulkitaan ihan kansainvälisestikin huutamiseksi, ja varmaankin tapa on muodostunut ilman sen kummempaa suuren auktoriteetin mahtikäskyä. Turha siis siitä on vääntää kättä.
 
Mikäs ongelma tuossa bussisotasivussa on? (

Aluksihan voidaan ihmetellä sellaisen sivuston tarpeellisuutta, mutta jos kaikki siellä mainitut kaverit itse hyväksyvät touhun ja pitävät sitä jonkinlaisen viihteenä, niih ehkä se sitten on osa nettikulttuuria kokonaisuudessaan. Ongelmia saattaa tulla siinä vaiheessa, jos kirjoittelun kohde on eri mieltä asiasta.

Martti

---------- Viesti lisätty kello 8:39 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 8:34 ----------

No, jos tämä meneillään oleva kinastelu vielä tästä eskaloituu, niin voidaan saada päivitettävää tälle vuodelle ;)

Eli jos ei nyt lopeta, voi joutua sotasivustolle. (?)

Martti
 
Kuuluukos se asian että moderaatti pitää sivustoa bussiharrastajien sodat netissä ?

Mitä ihmettä moderaattorin muualla pitämät sivustot liittyy siihen, miten moderaattori moderoi tätä sivustoa? Jos Aarne-Bertta haukkui naapurin Seppoa idiootiksi taloyhtiön kokouksessa, ei se liity mitenkään Aarne-Bertan sanomisten oikeellisuuksiin Yhtiö Oy:n viikkopalaverissa.

Muuten, jos olisin moderaattori, pitäisin edelleen harrastamaasi tapaa iskeä välilyönti kysymysmerkin eteen tahallisena ärsyttämisenä, sillä oikea kirjoitustapa on sinulle jo mainittu. Ilmeisesti Kuukanko on kuitenkin hyvin toleroiva tällaista käytöstä kohtaan - kannattaisi siis olla tyytyväinen. ;)
 
Aluksihan voidaan ihmetellä sellaisen sivuston tarpeellisuutta, mutta jos kaikki siellä mainitut kaverit itse hyväksyvät touhun ja pitävät sitä jonkinlaisen viihteenä, niih ehkä se sitten on osa nettikulttuuria kokonaisuudessaan. Ongelmia saattaa tulla siinä vaiheessa, jos kirjoittelun kohde on eri mieltä asiasta.
Kuten kirjoitin, ko. sivulla kerrottu pitää kutakuinkin paikkansa todellisuuden ja tapahtuneen kanssa. Mikäpä laki/taho sellaista kieltää netissä (tai muussa mediassa) julkaisemasta? Onhan maailma väärällään kirjoja ja muita julkaisuja, joissa julkaistaan syyllisiä paljon suurempiikinkin rikoksiin ja vääryyksiin ;)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Silläkin uhalla, että minäkin pääsen sinne surullisen kuuluisaan sotapäiväkirjaan :p , niin tuon esiin sen seikan, että ainakin minulle opetettiin peruskoulussa vielä 1990-luvulla jotta huudahdus tai käsky merkitään laittamalla huutomerkki lauseen perään.
Teknisesti ottaen "huutomerkkiä käytetään painokkaiden huudahdusten, käskyjen, komentojen, kehotusten, kieltojen, toivomusten ja vetoomusten loppuvälimerkkinä" (sitaatti Joensuun yliopiston verkkosivuilta). Etymologiastaan huolimatta huutomerkillä on myös monia muita merkityksiä kirjoittaessa kuin vain huutamisen ilmaisu. Lisäksi huutomerkillä on josain määrin vaihtelevia käyttötarkoituksia eri kielillä. Internet-kirjoittamisessa sen sijaan kokonaan suuraakkosilla kirjoittaminen on sen sijaan vakiintunut merkitsemään huutamista, kuten herra DF edellä mainitsikin.
 
Jotkut täällä sotkevat nyt keskenään vapauden tuottaa nettiin haluamaansa materiaalia ja tällä foorumilla noudatettavat säännöt. Kaikki, myös Salomaa, saavat tehdä halutessaan nettisivuja, jotka on kirjoitettu vaikka kokonaan suuraakkosilla. Niitä on tosin ikävää ja hankalaa lukea, mutta ei sitä kukaan kiellä. Tällä foorumilla sen sijaan toimitaan foorumin ylläpitäjien esittämien sääntöjen puitteissa.

Nettiin vapaasti tuotettu materiaali voi tietysti joissakin tapauksissa johtaa oikeudellisiin toimiin eli sinnekään ei voi viime kädessä ihan mitä tahansa kirjoittaa, mutta se on aivan eri asia kuin tämän foorumin pelisääntöjen noudattaminen.
 
Jotkut täällä sotkevat nyt keskenään vapauden tuottaa nettiin haluamaansa materiaalia ja tällä foorumilla noudatettavat säännöt.

Ja ainahan voi perustaa kilpailevan keskustelufoorumin, jolleivät tämän foorumin säännöt miellytä. Siitähän viitatuissa bussisodissakin oli kyse, kun keskustelijat eivät olleet samoilla linjoilla pelisäännöistä eri kanavilla. Mielestäni tämän foorumin hyvä aktiivisuus ja korkea taso osoittavat, että oikea linja on löydetty.

Eikä täälläkään ole yhtäkään Salomaan viestiä jätetty julkaisematta siksi, ettei se foorumin ylläpitäjää sisällöltään miellytä. Hyvin vapaa linja täällä on ollut, vaikka joistakin asioista pidetäänkin kiinni. Yhtäkään viestiä ei ole jätetty julkaisematta siksi, että mielipide olisi ollut väärä tai asiasisältö ei tukisi foorumin ylläpidon henkilökohtaisia näkemyksiä.

Eikä vaatimukset viestien laadulle muutenkaan ole olleet kovinkaan tiukkoja, vaan monenlaisia hölinöitä on annettu julkaista. Mikä onkin ihan hyvä asia sinänsä. Mainetta kirjoittajana ja ihmisiä oman näkemyksen puolelle saa kuitenkin vasta, kun keskittyy myös sanottavansa kunnolliseen muotoiluun ja relevanttiin argumentointiin.
 
Muuten, jos olisin moderaattori, pitäisin edelleen harrastamaasi tapaa iskeä välilyönti kysymysmerkin eteen tahallisena ärsyttämisenä, sillä oikea kirjoitustapa on sinulle jo mainittu. Ilmeisesti Kuukanko on kuitenkin hyvin toleroiva tällaista käytöstä kohtaan - kannattaisi siis olla tyytyväinen. ;)

Menikö yöunet ? Otatko todella migreeniä ylimääräisestä välilyönnistä ?

MARTTI
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös