Valkeakosken Liikenne

Mikähän niissä teliautoissa niin pahaa on? Eikös puolituristiteli olisi ihan hyvä, jos vaatii enemmän istumapaikkoja?

Oletko koskaan edes Koskissa käynyt - tai paikallisista olosuhteista perillä?

Ei millään pahalla suinkaan, mutta Killerpop mielestäni tiivisti äärimmäisen hyvin
tuon tilanteen, miksi näin ja miksi ei.

Uskoisin kuitenkin, että Ojaloille esim. linja #55 Ideaparkiin alkaa olla siinä ja siinä, ei siellä ainakaan suurimmalla
osalla vuoroista matkustajia ole näkynyt aamun ( 7-9) , iltapäivän (14-16) ja iltavuoron päättymisen jälkeisiä vuoroja lukuunottamatta eli työväkeä kuljetetaan, muttei asiakkaita. Ideaparkin myynti ei ole tosiaankaan ole sitä luokkaa, mitä alunperin hehkutettiin ja muut liikennöitsijät voisivat ihan suosiolla oikasta linjansa kulkemaan suorinta reittiä, Ojalan Liikenne ajaa muutenkin siitä jatkuvasti ohi, joten tämmöinen Ideapark-Scala on toistaiseksi ihan paikallaan.
 
Mikä muutes on tuo järki siinä, että Särkänniemen tolpassa on tuo # 55 -linjan läpyskä- näyttää muutaman kiepin päivässä aina tyhjänä ajavan sitä kautta..... ja kyseessä ei suinkaan ole Valkeakosken Liikenteen perinteiset vientivuoro- tai hakuvuoro, jotka on ihan aikataulussakin.

Tälle linjan 55 Särkänniemi-Ideapark ajelulle löytyy aikataulukin, http://www.valkeakoskenliikenne.fi/ideapark-sarkanniemi.pdf

Pysäkki on luonnollisesti Paasikiventiellä, josta ajetaan Pyynikintorin suuntaan ja kohti Ideaparkia. Näin ollen väliin jää ainoastaan Metson pysäkki Pyynikintorin suuntaan (Tuulensuu on toki tarpeeksi lähellä).

Ideanahan on yhdistää kaksi matkailuvalttia, lapset huvitteleen ja aikuiset shoppaileen, tai ensin poiketa perheellä toisessa ja sitten toisessa. Oman autonkin (jos sellaisella välttämättä kulkee) voi jättää vaikka Ideapark:lle
 
Ideahan on sinänsä kannatettava, mutta ei ne sitä ole markkinoineet, enkä noissa Särkänniemeen/Särkänniemestä kulkevissa 55 linjan autoissa tuolla extrakiepillä kertaakaan yhtään matkustajaa kyydissä ole onnistunut näkemään.
 
Muutama foto Valkeakoskelta päiväyksellä 15.9.09 löytyypi syyskuun kuvakansiosta alkaen tästä. Valkeakosken linjoilta kaupan myötä siirtyneet paikkurit näyttävät olevan muuten saman näköisiä kuin ennen, kuitenkin "linjat" tekstit on kyljistä saatu lähes jokaisesta pois. Autoille ei ainakaan vielä ole annettu uusia järjestysnumeroita. Miten sitten lähitulevaisuudessa, mahtaako Valkeakosken paikallisliikenteeseen olla tulossa jotakin uudempaa kalustoa, jää tietysti nähtäväksi...
 
Valkeakosken Liikenteen kalustoon tuli toinen OmniExpress, kun 4.1.2010 rekisteröitiin auto #11. Scania K340IB alustan päälle on tehty matalampi OmniExpress 340 kori keskiovella, kuten yhtiön ensimmäisessäkin on. Tässä autossa on pituutta 12,89 m ja 52 istumapaikkaa ja tullaan näkemään Tampereen ja Valkeakosken välisessä seutuliikenteessä, ainakin linjoilla 51 ja 52.

Muutama kuva autosta:
 
Valkeakosken Liikenteen kalustoon tuli toinen OmniExpress, kun 4.1.2010 rekisteröitiin auto #11. Scania K340IB alustan päälle on tehty matalampi OmniExpress 340 kori keskiovella, kuten yhtiön ensimmäisessäkin on. Tässä autossa on pituutta 12,89 m ja 52 istumapaikkaa ja tullaan näkemään Tampereen ja Valkeakosken välisessä seutuliikenteessä, ainakin linjoilla 51 ja 52.

Erona auto #23:n on pituuden ja paikkaluvun lisäksi on mm. matkustamon informaationäytön väri, joka on 23:ssa punainen ja 11:ssa vihreän keltainen. Lisäksi peilit ovat hieman erilaiset ja tähän autoon on jo tehtaalla saatu kunnon pöytä rahastuskoneelle. 23:n pöytä tehtiin ominkäsin itse ja sitten koritehtaan ammattilaiset kävivät katsomassa mallia millainen sen tulisi olla. :)
 
Valkeakosken paikallisliikennekalustoa on saapunut uudistamaan Scala JGZ-843 (ex HelB #719). Numeroksi tulee 26. Vaihdossa lähti Vlk Linjat #1 LIC-926.

Muillekin Linjoilta tulleille autoille on annettu uudet numerot:
#24 YAL-902
#25 TIZ-552 (Sprinter)
#27 OFV-952

Pihan perällä odottavat noutajaa (ostajaa) hätävarana Liikenne #10 ja Linjat #2 ja #6.
 

Liitetiedostot

  • IMAG0055.jpg
    IMAG0055.jpg
    92.9 KB · Lukukerrat: 1,735
  • IMAG0056.jpg
    IMAG0056.jpg
    122.6 KB · Lukukerrat: 1,879
  • RIMG0068.JPG
    RIMG0068.JPG
    149.5 KB · Lukukerrat: 2,024
Teippari oli käynyt ja Scalan kylkeen olikin edellämainitusta poiketen ilmestynyt numero 10.
 
Taloon tullut uusi Scania numerolle #26.
Vaikka tämä aihe on jo kahlattu läpi useita kertoja, on pakko todeta: kyllä vuonna 2011 uusi auto voisi hieman nykyaikaisemmaltakin näyttää... Punaiset vanteet saa ajatukset vierähtämään 1970-luvulle ;)
 
Uusi auto #27 puolestaan näyttää tältä


Alkuvuodesta oli puhetta, että Wiima-paikkurit poistetaan kesällä ja toinen saa luovuttaa automaattivaihteistonsa autolle #5, joka siirtyisi kaiketi Valkeakosken paikkuriin kahden Scalan seuraksi. Wiimat lie jo kadonneet tontilta?
 
Alkuvuodesta oli puhetta, että Wiima-paikkurit poistetaan kesällä ja toinen saa luovuttaa automaattivaihteistonsa autolle #5, joka siirtyisi kaiketi Valkeakosken paikkuriin kahden Scalan seuraksi. Wiimat lie jo kadonneet tontilta?

Wiima #24 on ainakin vielä käytössä, muut ovat poistuneet. Autossa #5 korvattiin lopun viimeksi pitkä keppi sähkökepillä.
 
Markkinaehtoisuuden aika on tullut Valkeakosken Liikenteellekin ja se näkyy suoraan moottoritietä Tampereelle ajettavien vuorojen tuplaantumisena: Tamperelaisen uutinen
 
Valkeakosken liikenne

Valkeakosken Liikenne aloittaa kaukoliikenteen Tampereen ja Helsingin välillä perjantaisin ja sunnuntaisin linja tunnuksilla V3 ja V130
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös