nanoBus

nanoBus.fi kertoo: "KAIKKI VUOROT PERUTTU HEIKENTYNEEN KORONAVIRUSTILANTEEN VUOKSI 7.12.2020 ALKAEN. JATKAMME LIIKENNÖINTIÄ TILANTEEN NORMALISOITUESSA. KIITÄMME KAIKKIA MATKUSTAJIA!"
 
Kovin on samanlaista retoriikkaa kuin Onnibusilla joskus 2012 - 2013. Onnibus tosin mullisti markkinat jo silloin, joten nykyaikana samoilla jutuilla ei selvinnyt enää pitkälle.
 
Melkoista valitusta Nanobussilla. Vainio aloitti Helsinkiin ajon yli puoli vuosisataa sitten ja O-bussikin 8 vuotta sitten. Nämä valtion tukirahat ovat tarkoitettu korvaamaan menetettyä liikevaihtoa. Sitten uusi yrittäjä aloittaa koronapandemian aikana eli ei ole ehtinyt menettämään yhtään mitään. Heidän ajattelullaan voin vaikka minä ostaa tai vuokrata vanhan bussin ja aloittaa linjaliikennöinnin ja pyytää sata tonnia koronatappioihin. Nanobussin liikennöinti ei ole oikein vakavasti otettavaa, elokuussa aloitetaan ajot ja kuukautta myöhemmin muutetaan aikataulu täysin. Jyväskylän reittiä ajettiin yhdet perjantai- ja sunnuntaikierrokset ja sen jälkeen liikenne Turun linjan myötä
keskeytettiin vai lopetettiin. Näin palvellen on vaikeaa saada kanta-asiakkaita.
Virossa kuulemma pitää uuden vuoron saadessaan sitoutua ajamaan kaksi vuotta sitä samalla aikataululla, tässä olisi ideaa tännekin.
 
Virossa kuulemma pitää uuden vuoron saadessaan sitoutua ajamaan kaksi vuotta sitä samalla aikataululla, tässä olisi ideaa tännekin.

Hyvin sanottu. Suomessakin kai periaatteessa merkitävä liikenteen muutos pitää ilmoitaa 60 päivää ennen muutosta (pl. konkurssi). Eipä ole se tuntunut rajoittavan ainakaan uusien toimijoiden (alle 10 vuotta alalla olleita) toimintaa näissä asioissa. Ei ole oikein kyllä kukaan tuntunut valvovankaan tätä asiaa...
 
Onko tämä vielä pystyssä ?
Säilöivät autojaan Tapiolassa koko talven ja kevään mutta autot katosivat Toukokuussa.
Matkahuollosta & Onnibussin puolelta ei löydy mitään
 
Koskien nanoBussien liikennöintiä, minulle vastattiin itse firmasta näin:

"Nanobus jatkaa syysaikataulussa liikennöintiä Turun ja Helsingin välillä."

Eli nanoBuss on toiminnassa oleva yhtiö. Toiminnan laajuus on sitten suppeammasta päästä.
 
Takaisin
Ylös