Linja-autoliikenne O.A. Aho Oy, Pohjanmaan Pikavuoro ja muut herkut

Liittynyt
17 Joulukuu 2021
Viestit
356
Näin äkkiseltään vilkaistuna en löytänyt Osmo Aholle ajankohtaista viestiketjua, jos on olemassa jo niin saa yhdistellä.

Linja-autoliikenne O.A Aho Oy on vuonna 1925 perustettu perheyritys, joka harjoittaa nykyisin maaseutuliikennettä Pohjanmaalla sekä pikavuoroliikennettä reitillä Kokkola-Tampere.
Lisäksi yritys järjestää tilausajoliikennettä kotimaassa ja ulkomailla.

Yrityksen kotisivuille: https://osmoaho.fi/

Onko kellään kokemusta kyseisestä yrityksestä? Toivon kovasti, että pääsisin joskus itse kokeilemaan, mutta nyt talvella eivät taida paljoa liikennöidä.

Toivottavasti kesälle laittavat kunnolla Pohjanmaan Pikavuoroa liikkeelle, niin pääsisi jonkun kesäreissun tekemään.
 
Ovat jo vuosikaudet liikennöineet kahtena päivänä viikossa, siis ensi kesälle toivomiasi lisävuoroja tuskin on tulossa. Ei niitä ole aikaisempinakaan kesinä ollut.
 
Joskus ennenhän kulki Pohjanmaan pikavuoro kolmena päivänä viikossa / suunta. Taisi ajoittua edelliseen bussiliikenteen murrokseen 2014-15 paikkeille, kun yksi päivä putosi pois. Tämä uusin murros (korona) siirsi sitten eteläisen päätepysäkin Helsingistä Tampereelle.
 
Joskus ennenhän kulki Pohjanmaan pikavuoro kolmena päivänä viikossa / suunta.

Alkujaan (jostain 1980-luvun loppupuolelta alkaen) linja kulki vain kahtena päivänä:
"alaspäin" torstaisin ja sunnuntaisin "ylöspäin" perjantaisin ja maanantaisin. Joskus vasta myöhemmin tuli kolmas ajopäivä: "alas" keskiviikkoisin, "ylös" torstaisin.
 
Vuodesta 1988 liikennöity Pohjanmaan Pikavuoro lakkaa. Viimeinen vuoro ajetaan sunnuntaina 31.7.2022.

https://www.facebook.com/oskaribuss...73XDy6YH8W5zXfz7PPi3JuJFXNDjWijw8sev65jB23Xfl

Bussi-Manninen alkaa ajamaan Virrat-Orivesi välillä osin korvaavaa liikennettä Pohjanmaan pikavuorolle.

Uusi vuoro sunnuntaisin ajetaan klo 15.50 Virroilta, klo 16.25 Ruoveden kautta klo 17.15 Oriveden rautatieasemalle. Paluuvuoro Orivedeltä klo 17.35 ollen Ruovedellä klo 18.20. Anssi Manninen sanoo, että vuoro olisi kannattava, jos olisi parikymmentä matkustajaa suuntaansa. Jatkossa jos kysyntää on, voisi vuoro jatkaa Tampereelle asti.
 
Onnekkaille. Osmo Ahon kyydillä kyläkauppa Tuuriin 23.11.22.

https://osmoaho.fi/bussimatka-tuuriin-keskisen-kylakaupalle-23-11-2022/

Alustava aikataulu ja matkareitti ke 23.11. on seuraavanlainen: Kaustinen Pelimannitori 10:00 – Tunkkari 10:10 – Veteli Mh 10:15 – Räyrinki 10:30 – Patana 10:40 – Vimpeli Seo 11:00 – perillä Tuurissa klo 12:00-16:30.

Matkan hinta on 22:- / hlö, sisältäen kuljetuksen.
Matka toteutuu, mikäli ennakkoon ilmoittautuneita on vähintään 20.
 
Takaisin
Ylös