Uudet kaukoliikennevuorot

Vs: Re: Uudet kaukoliikennevuorot

Eiköhän se Paunu opi, kun matkustajat vähenevät, että kannattaisi tiivistää yhteistyötä muiden bussiyhtiöiden ja VR:n kanssa. Ei ole nykyisessä joukkoliikenteen ahdingossa varaa alkaa sooloilla ja kieltäytyä yhteistyöstä. Tämä kannattaisi kaikkien linja-autoyrittäjien muistaa, myös M. W. Wikström -yhtiön Kirkkonummella.

On tainnut Paunun Helsinki - Tampere -pikavuorojen matkustajamäärä vaan kasvaa aika paljon esim. viimeisen 10 vuoden aikana.

Bussiala on perinteisesti täynnä kateutta ja firmat eivät pidä pahimpana vihollisenaan henkilöautoa, vaan toisia firmoja - ja erityisesti VR:ää. Henkilöauton käyttäjä on sillä ajattelutavalla pienempi paha kuin kilpailijan asiakas. Monet bussifirmat ovat myös pieniä, eikä niissä ole ekonomeja laskemassa, mitä kannattaisi tehdä pitkän päälle (isommissa firmoissa kyllä on).

Mielestäni mm. ExpressBus-yhteistyö on osoittanut, että yhteistyöllä joukkoliikenteen käyttöä saataisiin lisättyä paljon. Mutta paljon on muututtava, ennen kuin esim. VR:ään osattaisiin suhtautua yhteistyökumppanina.
 
Vs: Re: Uudet kaukoliikennevuorot

Mutta paljon on muututtava, ennen kuin esim. VR:ään osattaisiin suhtautua yhteistyökumppanina.


Siitä päätellen että Paunu (jälleen kerran) ajaa kesällä junakorvausvuoroja, ovat Paunu ja VR hyvinkin läheisiä yhteistyökumppaneita. ;)
 
Vs: Re: Uudet kaukoliikennevuorot

On tainnut Paunun Helsinki - Tampere -pikavuorojen matkustajamäärä vaan kasvaa aika paljon esim. viimeisen 10 vuoden aikana.

Saattaa olla tosiaankin näin, en ole saanut mistään käsiini matkustajamäärätilastoja ja yleinen suunta pikavuoroissa on ollut laskeva. Jos näin on tosiaan käynyt, veikkaisin syyksi lentokenttäyhteyksiä ja kasvanutta ulkomaanmatkailua, sillä junan kanssa ei nopeudessa kisailla varsinkaan nykyään (1:23 vs 2:25). Halutaan välttää Helsinki-Vantaan parkkimaksut ja tullaan bussilla. Esimerkiksi Turusta lähteneessä yöbussissa kello 2:00 oli matkustajia noin 15. Helsinki-Vantaalla jäi pois 12. Kamppiin 4:45 tullessa olinkin jo vuoron ainoa matkustaja. Nämä yöbussit taitavat elää aika pitkälti tällä lentomatkustajien kuljettamisella, mutta hyvä kun siinä sivussa saadaan palveltua kahden kaupungin välilläkin matkaavia.

Bussiala on perinteisesti täynnä kateutta ja firmat eivät pidä pahimpana vihollisenaan henkilöautoa, vaan toisia firmoja - ja erityisesti VR:ää. Henkilöauton käyttäjä on sillä ajattelutavalla pienempi paha kuin kilpailijan asiakas. Monet bussifirmat ovat myös pieniä, eikä niissä ole ekonomeja laskemassa, mitä kannattaisi tehdä pitkän päälle (isommissa firmoissa kyllä on).

Tämä kateus on varmaankin peräisin 1960-luvulta ja kauempaa, jolloin kilpailu junien ja bussien, sekä eri bussiyhtiöiden, välillä oli ankaraa ja matkustajia riitti jokaiseen kulkuvälineeseen. Vanhan polven johtajat eivät ole vielä ymmärtäneet, kuinka tilanne on muuttunut niiltä ajoilta. Silti olisi kannatettavaa, että välillä bussiyhtiöiden johdossa mietittäisiin alaa kokonaisuudessaan ja katsottaisiin ympäröivää maailmaa, vaikka olisi paljon helpompaa vain keskittyä arjen pyörittämiseen ja yhtiön pitämiseen juuri ja juuri plussan puolella vuoroja vähentämällä.

Eräästäkin bussiyhtiöstä kyselin, miksi vuoroja vain vähennetään ja uusia ei avata. Vastauksena oli pitkä selitys autoistumisen vaikutuksista matkustajamääriin, mutta vastauksesta paistoi selvästi läpi toivoton mieliala ja ei ollut muita ideoita kuin yhteiskunnan tuki, jolla lisätä matkustajia.

En tiedä, onko yhteiskunnan tuki ainoa toivo, mutta pistää miettimään, miksi bussiyrityksissä tuntuu olevan pula yrittäjyyden palosta. Koko ala tuntuu jotenkin jämähtäneeltä, vaikkakin välillä on mukava huomata tietyiltä yrityksiltä aktiivisuutta liikennöinnin kehittämisessä. ExpressBus ja CityCity-lippu esimerkkeinä.

Citycity-lipussa on muuten kaikki Helsingistä lähtevät päätiesuunnat mukana, lukuunottamatta Porin ja Lahden/Mikkelin/Jyväskylän suuntaa. Taitaa olla Lahden iso firma jättäytynyt yhteistyön ulkopuolelle jostain syystä, ehkäpä heidän mielestään matkustajia on jo tarpeeksi näillä reiteillä. Ja kun tämä firma ei ole tahtonut mukaan, ei olla haluttu lähteä myymään sellaista lippua, joka kävisi vain tietyillä yhtiöillä, koska siitä seuraisi hankalia tilanteita matkustajille.

Lisäys: No kun etsimällä etsin, löysinpähän yhden KA-yhtymän vuoron Tampereelta Turkuun, jolla tämä lippu käy. Mutta että se aiheutti paljon työtä löytää yksikin sellainen tämän firman vuoro, jolla tämä lippu kävisi!
 
Viimeksi muokattu:
No voi herranjestas sentään, eipä niissä Länskärin ja Veoliankaan omissa aikataulujulkaisuissa paljon Paunu vuoroja mainosteta! Jos ottaa länskäristä heidän aikataulunsa, niin onpa Tre-Hki vuoroja todella harvassa!
Mielestäni em. Paunun Masi mainostaa aivan tarpeeksi muiden yhtiöiden vuoroja Paunu erillisessä pikavuoroaikataulussa, paljon enemmän kuin moni muu liikennöitsijä, vaikkakin ns. Helsingintien taskuaikataulussa on vain Paunun omat ja yhteistyövuorot Länskärin ja Veolian kanssa.
 
No voi herranjestas sentään, eipä niissä Länskärin ja Veoliankaan omissa aikataulujulkaisuissa paljon Paunu vuoroja mainosteta! Jos ottaa länskäristä heidän aikataulunsa, niin onpa Tre-Hki vuoroja todella harvassa!
Mielestäni em. Paunun Masi mainostaa aivan tarpeeksi muiden yhtiöiden vuoroja Paunu erillisessä pikavuoroaikataulussa, paljon enemmän kuin moni muu liikennöitsijä, vaikkakin ns. Helsingintien taskuaikataulussa on vain Paunun omat ja yhteistyövuorot Länskärin ja Veolian kanssa.

Kuten jo todettua, ei liene yhdenkään yrittäjän/yrityksen pääasiallisena intressinä mainostaa tahi markkinoida kilpailevan yrittäjän/yrityksen tuotteita, palveluita tai hyödykkeitä. Näin siis alalla kuin alalla.

Kuten mhbus viestissään mainitsee, löytyy Paunun pikavuoroaikatauluvihkosesta melkoinen määrä muiden yritysten vuoroja. Osa luonnollisesti sen vuoksi, että näistä vuoroista ja näihin vuoroihin on vaihtoyhteyksiä Paunun vuoroille/-lta. Tämä lienee varsin normaalia, ymmärrettävää toimintaa, koska vuorot tai yritykset eivät tällöin mitenkään kilpaile keskenään matkustajain suosiosta.

Löytyypä kuitenkin myös vaikkapa Tampere-Turku aikatauluyhdistelmä, jossa on lueteltuna sekä yhtiön omat, että myös Lauttakylän Auton ko. välillä liikennöimät vuorot. Samoin Tampere-Lahti -aikatauluun on mahtunut samaan taulukkoon ainakin Pekolan ja Pohjolan Liikenteen vuorot Paunun vuorojen lisäksi. Vaikka mainitut yhtiöt matkustajista keskenään ko. reiteillä kilpailevatkin, niin tässä, jos jossain, on ajateltu ensisijaisesti maksavan asiakkaan etua. Ainakin on vaikea keksiä, miten Paunu yrityksenä saisi suoranaista omaa hyvää naapurifirman vuorojen "mainoksista" omassa aikataulussaan. Yhtä hyvinhän nuo vuorot voisi jättää yrityksen omasta aikataulusta pois, kuten varsin moni liikennöitsijä mielellään tekeekin.
 
Vs: Re: Uudet kaukoliikennevuorot

Kerropa tämä Masi Paunulle, joka oman yhtiönsä lisäksi Linja-autoliiton puheenjohtajana edustaa koko toimialaa. No, onneksi meillä sentään on Matkahuolto, joka kertoo aikatauluhaullaan noin 400 liikennöitsijän aikataulut.

Hei, kritiikki ei tunnu ihan kohtuulliselta, alla perustelua. Kirjoittelusta saa sen käsityksen, että, koska olen Linja.autoliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja, Väinö Paunu Oy:n pitäisi julkaista koko maan aikataulut ja, kun niin ei tapahdu, olen yhteistyökyvytön!
Linja-autoliiton hallituksessa ajan ja minun pitää ajaa tasapuolisesti kaikkien bussiyhtiöiden asiaa.
Paunua koskevissa asioissa olen siellä jäävi. Väinö Paunu Oy:llä minun pitää hoitaa Väinö Paunu Oy:n asioita, muutoin en hoida tehtävääni kunnolla. Mutta asioiden hyvä hoitaminen tarkoittaa myös yhteistyötä.

Olen ollut perustamassa ExpressBus -markkinointiyhteenliittymää, jonka
aikatauluissa on tasapuolisesti kaikkien siihen kuuluvien bussiyhtiöiden pikavuorot.
Mukana olevat maksavat tasapuolisesti niin aikataulut kuin muun yhteismarkkinoinnin. Olemme koko ajan aktiivisesti kehittämässä ExpressBussin yhteistä markkinointia niin valtakunnallisesti kuin alueellisesti ja esim. Tampereen tarjouskampanjat ja lehti-ilmoittelut Tampereella, Turussa ja Jyväskylässä hoidetaan meiltä talkoilla. Sama pätee Tampereen seudun, Hämeenlinna/Riihimäki ja Helsingin EB-aikatauluihin, jotka taitetaan meillä, nekin talkoilla yhden toimesta, mutta kaikkien hyväksi.
Tampereen seudun seutulippumarkkinoinnista maksamme yritysten osuudesta leijonan osan.
Olen myös Oy Matkahuolto Ab hallituksessa edistämässä mm. bussialan yhteistä asemaverkkoa ja lippujärjestelmää sekä mm. aikatauluhaun kehittämistä.
Yrityskohtaisessa markkinoinnissa, jonka itse yksin maksamme, toki markkinoimme ensi sijassa omia palveluitamme.
Muiden bussiyhtiöiden vuoroja on kuitenkin esim. pikavuorovihossamme melkoisesti. Osa on sellaisia, jotka muodostavat hyvän yhteyden yhdessä Paunun oman vuoron kanssa. Osa kokonaan toisen bussiyrityksen.
Mutta eivät toisetkaan bussiyhtiöt julkaise kaikkia muiden vuoroja.
Esim. Paunun yövuoroa Tampereelta Ikaalisiin tai Ikaalisista Tampereelle
ei löydy erään Pohjanmaan suunnan yrityksen aikataulusta, saati sellaisia Paunun Helsinki - Tampere vuoroja, joista ei ole jatkoyhteyttä Tampeelta eteenpäin esim. Pohjanmaan suuntaan. Sitä sanotaan kilpailuksi. Yhdessä hoidettua (ja maksettua) markkinointia yhteistyöksi. Bussiala tekee kumpaakin. Kilpailuvirasto ja -lainsäädäntö itse asiassa edellyttää kilpailua. Aiempi vertaus S- ja K-kauppaan oli osuva!
Masi Paunu
PS. Väinö Paunu Oy:n matkustajamäärät eivät ole olleet laskussa kokonaisuutena, eivätkä liioin pikavuoroissa.
 
Vs: Re: Uudet kaukoliikennevuorot

PS. Väinö Paunu Oy:n matkustajamäärät eivät ole olleet laskussa kokonaisuutena, eivätkä liioin pikavuoroissa.

Hyvä, että tänne tuli kommenttia myös linja-autoalalla toimivalta yrittäjältä, että saadaan faktoja peliin. Ja mukava kuulla, että Paunun puolella matkustajamäärät eivät ole laskemassa, kun yleensä kuulee vain, että ne vähenevät bussipuolella. Sehän tarkoittaa, että Masi on hoitanut tonttinsa hyvin, kun nykykäyttäjät pysyvät ja uusiakin tulee.
 
Vaikka matkustajat vähenee, niin matkahuoltoon ja asiamiehille tuleva rahti ei vähene. Jokainen uusi vuoro vähentää rahdin määrää bussissa, kun taas vuorojen vähennys lisää rahdin määrää bussissa. Esim. savonlinjat kuljettaa todella paljon rahtia hyrylään sekä keravalle jota ei lähilinjat aikanaan ja nykyään veolia kuljettanut. Onkohan kuopion liikenteellä rahtiperä kabus vielä käytössä hki-kuopio välillä?
 
Vs: Re: Uudet kaukoliikennevuorot

Hei, kritiikki ei tunnu ihan kohtuulliselta, alla perustelua. Kirjoittelusta saa sen käsityksen, että, koska olen Linja.autoliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja, Väinö Paunu Oy:n pitäisi julkaista koko maan aikataulut ja, kun niin ei tapahdu, olen yhteistyökyvytön!

Ei tässä ole kyse siitä, että juuri Paunun pitäisi mainostaa kaikkia Suomen bussivuoroja liikennöitsijästä riippumatta. Enemmänkin kyse on siitä, että bussiliikenne Suomessa on yritysvetoista, jolloin keskenään kilpailevien bussiyrittäjien ei omaa tulostaan maksimoidessa kannata ottaa riskiä, että potentiaaliset asiakkaat valitsisivatkin kilpailijan kulkuneuvon. Asiakkaan kannalta on yleensä tärkeintä päästä paikasta A paikkaan B sopivana ajankohtana, ei se onko kyseinen bussi jonkin tietyn yrityksen. Bussiyrityksen näkövinkkelistä taas tärkeintä on, että asiakas valitsee juuri tämän yrityksen bussin.

Matkahuolto, kunnat ja liikennöitsijät ovat yhteistyössä julkaisseet useilla seutulippualueilla alueellisia aikatauluvihkosia, joissa on kerrottu kaikki alueen bussivuorot. Vielä muutama vuosi sitten Matkahuolto julkaisi lisäksi pikavuoroaikataulukirjaa, mutta tälle ei ilmeisesti enää internetin aikataulupalvelujen parantumisen ja suosion lisääntymisen takia ole riittävästi kysyntää. Ehkäpä vielä jonain päivänä alueelliset joukkoliikenneviranomaiset julkaisevat maakunnan tai seutukunnan kattavia aikataulujulkaisuja.
 
Kakkostiellä Helsinki-Pori/Rauma -vuoroissa oli valittu yhteistyön linja. Lauttakylän Auton ja Satakunnan Liikenteen aikatauluista löytyy myös "kilpailijan" ajamat vuorot.
 
Kakkostiellä Helsinki-Pori/Rauma -vuoroissa oli valittu yhteistyön linja. Lauttakylän Auton ja Satakunnan Liikenteen aikatauluista löytyy myös "kilpailijan" ajamat vuorot.

Tällä yhteistyöllä on pitkät perinteet ja uskoisin, että molemmat yhtiöt ovat tästä hyötyneet. Aikataulut on lisäksi sovitettu yhteen, jolloin Huittisissa muodostuu runsaasti hyviä vaihtoyhteyksiä eri suuntiin. Yleensä eri linjojen autot kohtaavat toisensa Huittisten linja-autoasemalla, jossa voikin olla samanaikaisesti lähdössä pikavuorot Helsinkiin, Poriin, Raumalle, Turkuun, Tampereelle ja Kankaanpäähän.
 
Vs: Re: Uudet kaukoliikennevuorot

Enemmänkin kyse on siitä, että bussiliikenne Suomessa on yritysvetoista, jolloin keskenään kilpailevien bussiyrittäjien ei omaa tulostaan maksimoidessa kannata ottaa riskiä, että potentiaaliset asiakkaat valitsisivatkin kilpailijan kulkuneuvon. Asiakkaan kannalta on yleensä tärkeintä päästä paikasta A paikkaan B sopivana ajankohtana, ei se onko kyseinen bussi jonkin tietyn yrityksen.

Mitenkähän yrityisvetoista se liikenne pohjimmiltaan on? Yritystoimintaan kun kuuluu myös riskien ottaminen. Silti Linja-autoliitto vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen haaveilee milloin mistäkin valtion tuesta. Ikuisuusaihe on itkeminen verottoman polttoaineen perään. Ja kannattamattomiksi määriteltäville vuoroille halutaan valtion rahaa tai monimutkaisia lipputukia. (Sitä ei vahingossakaan mainita, että katujen ja teiden käyttäminen on jo tosi vahvasti tuettua eli aivan maksutonta! Ja ne on rakennettukin yhteiskunnan varoilla.)

Yhtenäisen liikennejärjestelmän kehittäminen ei taida nykyisellä systeemillä syntyä, kun tuijotetaan vain yksittäisiä vuoroja tai kilometrejä eikä järjestelmän kokonaisuutta. Eikö olisi paljon rehellisempää kilpailla yhteiskunnan suunniteleman liikenteen hoitamisesta kuin rakennella yrityksen toimintaa tukien varaan?

Sellainen matkustaja, jolle on ihan sama kenen liikennöitsijän autolla kulkee, ei arvaa kysellä monen aikataulujulkaisun perään. Yhden firman aikataulua silmäillessään hän ei välttämättä edes tajua samalla reitillä olevan muutakin tarjontaa (ellei aikataulussa ole mukana "vieraita" vuoroja). Vaikka liikennöitsijä iloitsee, kun tähän yhteen aikatauluun luottava matkustaja ei eksy naapurifirman bussiin, niin itku pitkästä ilosta... Mielikuva vähästä vuorotarjonnasta saattaa houkutella henkilöauton käyttöön. Sen sijaan "kilpailijan" vuorojen mainitseminen kertoisi liikenteen todellisen laajuuden. Kun busseja näyttää kulkevan tiheämmin, niin henkilöautoilun riski ainakin vähän pienenee. Ja mitä useammin matkustaja kulkee, sitä useammin hän osuu myös oman firman bussiin.
 
Esim. savonlinjat kuljettaa todella paljon rahtia hyrylään sekä keravalle jota ei lähilinjat aikanaan ja nykyään veolia kuljettanut. Onkohan kuopion liikenteellä rahtiperä kabus vielä käytössä hki-kuopio välillä?

Olenkin jo pitkään arvellut, että muutamat vuorot Keravalle Helsingin linja-autoasemalta ovat nimenomaan rahdin kuljettamisen takia ajossa. Näin rahti saadaan vietyä Keravalle ja vieläpä lisätuloja matkustajistakin, kun kuljetaan pakettiauton sijaan linja-autolla. Hyvä yhdistelmä.
 
Onko viime aikoina aloitettu uusia pikavuoroja tai vakiovuoroja? Tarkoitan, ettei niiden tieltä ole karsittu entisiä vuoroja, vaan ne ovat kokonaan uutta tarjontaa. Uusia reittejä tai uusia vuoroja.

Ei ihan suoranaista kaukoliikennettä, mutta uusi yhteys kuitenkin.

Hågan Eriksson Kb on hakenut linjaliikenneluvan ja aloittaa 30.7.2007 ajamaan kahta työmatkalaisille suunniteltua suoraa vuoroparia Porvoon ja Vantaan välillä. Reitti on täysin uusi. Lähin vastaava on noin kymmenen vuotta sitten lääninhallituksen ostoliikenteenä ajattu kahden vuoden kokeilu. Tästä ajasta kuitenkin pendelöinti Porvoosta - Vantaalle on kaksinkertaistunu ja uusien vuorojen reitti on paremmin työmatkalaisia palveleva.
 
Takaisin
Ylös