Pohjolan Liikenne laajenee Pornaisten suuntaan

Elleivät sitten Koskisen kuljettajat jatka tutuilla linjoillaan, mikä olisi mielestäni ihan järkevää.

Se voi olla, että ensimmäiset 2 viikkoa näin on, kunnes koko pakka laitetaan sekaisin. Veoliakin aikoinaan lupasi Keravan kuljettajille, että saavat jatkaa Keravan linjoilla, mutta toisin kävi..
 
Se voi olla, että ensimmäiset 2 viikkoa näin on, kunnes koko pakka laitetaan sekaisin. Veoliakin aikoinaan lupasi Keravan kuljettajille, että saavat jatkaa Keravan linjoilla, mutta toisin kävi..

Miten niin toisin kävi ?
pääsääntöisesti lähilinjoilta veolialle siirtyneet ajaa edelleen keravan linjoja ja silloin kun siirryttiin veolialle niin meille sanottiin että näin aluksi ajatte vain näitä samoja linjoja ja että josasain vaiheessa tulee muitakin linjoja itse olen ajanut yhden lauantain v61 ja edellisenä lauantaina v87, mutta muuten olen ajanut samoja linjoja kuin lähilinjoillakin., elikkä meille EI LUVATTU sitä että me ajettaisiin pelkästään keravan linjoja kaikille oli selvää jo vuodenvaihteessa että jossain vaiheessa tulee muitakin linjoja kuten esim v87 jne...

ex Lähilinjojen kuljettajien lisäksi keravan varikolla käy tuupakan miehiä silloin kun keravan oma väki ei riitä (Sairasloma/muut tuuraukset jne...)
 
Viimeksi muokattu:
Se voi olla, että ensimmäiset 2 viikkoa näin on, kunnes koko pakka laitetaan sekaisin. Veoliakin aikoinaan lupasi Keravan kuljettajille, että saavat jatkaa Keravan linjoilla, mutta toisin kävi..

Muutoksia tulee jo ihan senkin takia, että kaksi Helsinkiin ajavista kuljettajista otti lopputilit heti kaupan tultua julki.
 
Entiset lähilinjojen kuskit ajaa todella noita keravan ytv linjoja,toki veolialla saa käydä vaikka ajamassa alhosen ja lastusen pikavuoroa. Sama homma on helbillä, esim koskelan kuski voi käydä ajamassa varhassa. On selvää että uuden isännän työt ei kaikille sovi, syynä voi olla esim. erilaiset työvuorot. Nyt kun concordia voitti linjoja paljon, on mielenkiintoista mistä saada uusia kuljettajia.
 
Miksi ihmeessä? Olikohan jotain protestin makua?

Kyllä taisi ainakin toisella olla jotain sensuuntaista mielessään. Näin vaan usein tapaa käydä kun pienen firman ostaa iso, niin moni vanhemmista työntekijöistä lähtee muualle. Esimerkiksi entisistä Sipoon Linjan kuljettajista on enää Porvoon Liikenteellä yksi töissä, eikä Norrgårdilaisistakaan ole kuin pari.
 
PL:n varikolla Ilmalassa seisoi aamulla firman väreihin maalattu Karosa Axer, mitä ilmeisimmin siis entinen Koskisen bussi. Killerpop osasi kertoa kylkinumeron olevan 32.
 
Mielestäni ihan asiallinen peli matkustaa, ajo-ominaisuuksista en tiedä. Aikookohan PL säilyttää Laukkosken hallin vai siirtääkö autot Ilmalaan?
 
Vai sellainen.. Noitahan näkee aika paljon myös Korsisaaren väreissä, ja etelä-euroopan suunnalla.
 
Mielestäni ihan asiallinen peli matkustaa, ajo-ominaisuuksista en tiedä. Aikookohan PL säilyttää Laukkosken hallin vai siirtääkö autot Ilmalaan?

Jonkinlainen tukikohta Pornaisissa varmastikin säilyy, siirtoajo Ilmalaan kun olisi vähän turhan pitkä ja vuorojen aloitukset ja lopetukset ovat tuolla maaseudun puoleisessa päässä.
 
Jonkinlainen tukikohta Pornaisissa varmastikin säilyy, siirtoajo Ilmalaan kun olisi vähän turhan pitkä ja vuorojen aloitukset ja lopetukset ovat tuolla maaseudun puoleisessa päässä.

Juuri tämä vuorojen alku- ja loppupaikka voikin tuottaa ongelmia kuljettajien suhteen. Tuskin monikaan PL:n kuljettaja, joka asuu esim. Espoossa haluaa lähteä ajamaan omalla autolla Itä-Uudellemaalle aamuyöstä aloittamaan vuoroaan. Käsittääkseni suurin osa Koskisen vahoista kuljettajista asuu suht lyhyen työmatkan päässä tallistaan.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös