Keuruu Express

Toisaalta löytyy myös matkustajia, joille tuollainen 30-60 minuutin vaihtoaika sopii kuin "nyrkki silmään", he kun saattavat hyödyntää odotusajan käyden vaikkapa jossain asioimassa tuona aikana.

Niin, aivan. Meitä on moneksi. Se on kyllä tosi, että kaikkia aikataulut eivät voi miellyttää. Vaikka niitä kuinka tehtäisiin, ja venslattaisiin palautteista saatuen kommenttien perusteella. Aina on niitä, jotka valittavat, että vaihtoaika liian pitkä tai lyhyt yms.

Keuruu Experssistä:

Tuohan vuoro poikennee myös Helsinki-Vantaan Lentoasemalla? Mielestäni ihan hyvä asia. Ei kannattaisi pitää kyseiselle vuorolle välttämättä vaihtoyhteyttä, kun kannattavuudesta kertoo se, että sitä ajetaan kahtena päivänä viikossa. Reitti Lentoaseman kautta ei kauheasti ole pidempi kuin suoraan moottoritietä. Lisäksi varrella on melko isoja paikkoja, josta voi hypätä kyytiin.
 
Viimeksi muokattu:
Milläs tuota Keuruu Expressiä muuten ajetaan nykyään? Muistan, että joitakin aikoja sitten siinä oli yksi Suomen ainoita (ellei jopa ainoa) Express-Setra.
 
Viimeksi muokattu:
Milläs tuota Keuruu Expressiä muuten ajetaan nykyään? Muistan, että joitakin aikoija sitten siinä oli yksi Suomen ainoita (ellein ainoa) Express-Setra.

Viimeksi nähdessäni sitä ajettiin päällisin puolin komella, Ruotsista jälkimuuttaneella vuoden -96 mallia olevalla B12 6x2 / Star 602 Volvolla. Tiedä sitten, mikä on tämän päivän tilanne, koska omasta havainnosta on jo jokunen hetki aikaa. Tuo ko. yksilö on kuitenkin myytävänä: http://www.revid.fi/revid/bussi1485.html
 
Hieman ihmetyttää eräiden tahojen osoittama ihannointi näitä ns. "välittömiä vaihtoja" kohtaan. Omasta mielestäni kuitenkin matkan teoreettista nopeutta tärkeämpää olisi, että vaihdot toimisivat myös käytännössä sujuvasti ja ennen kaikkea luotettavasti ilman, että niitä joutuisi odottelemaan yli aikataulun mukaisen lähtöajan. Luonnollisesti liikenneonnettomuuksista tms. oikeasti odottamattomista syistä johtuvat myöhästymiset ovat asia erikseen, mutta niitä ei onneksi esiinny säännöllisesti. Tekosyyt ovat asia erikseen.

Annanpa vihjeeksi, että välittömät vaihdot ovat varsin mukavia etenkin talvisaikaan, kun linja-autoasema ei ole auki ja joutuisi ulkona pakkasessa odottamaan. Toisinaan on vaihto järjestetty sillä tavalla kivasti, että edellinen bussi jää odottamaan seuraavan tuloa ja siellä voi odotella lämpimässä. Pohjolan Liikenteellä harrastetaan aika paljon välittömiä vaihtoja ja kokemuksieni mukaan ne ovat toimineet hyvin, kun kuljettaja aina soittaa seuraavan pätkän kuljettajalle, jotta hän odottaa vaihtomatkalaista. Näin kesäisin tuo puolen tunnin vaihtoaika ei sen suuremmin haittaa, tietenkään. Aamuisin on Porin bussista välitön vaihtoyhteys Forssasta Loimaalle ja joku aika sitten oli aika kiirus kuljettajalla, jotta ehti ajaa niin, että ehdimme vaihtaa tuossa kohtaa. Jännäsimme yhdessä kuljettajan kanssa, että ehdimmekö, mutta ehdimme kun ei ollut hidastusta matkalla. Puhelinnumeroa hänellä ei ilmeisesti ollut toiselle firmalle. Ihmetyttää, että edes firmoissa järjestetään välittömiä vaihtoja ilman mitään varmistamisia bussien välillä.

Suorien yhteyksien puolta pidän siksi, että ne ovat bussien mahdollisuus pärjätä juniin nähden sellaisilla reiteillä, joilla junassa on vaihto, mutta bussi voi ajaa vaihdotta suunnilleen samalla matka-ajalla. Vaikkapa tuonne Vilppulaan on ainakin minusta houkuttelevaa mennä suoralla yhteydellä kun ei tarvitse raahata matkatavaroita paikasta toiseen ja voi vaikka nukkua koko matkan, mutta jos Tampereella joutuu kuitenkin vaihtamaan, niin valinta kallistuu junan puoleen nopeuden takia.

Nuo ihmeelliset matkustajien otto- ja jättörajoitukset tosin vaikeuttavat matkantekoa, kun aina eivät edes kuljettajat muista niitä tarkasti ja jättävät sitten matkustajia pysäkille vaikka aikataulun mukaan olisi pitänyt päästä, kerran on käynyt näinkin. Se nyt päättyi kuitenkin hyvin, kun kuljettaja huomasi erehdyksensä ja seurue saatiin matkaan. Kai niillä rajoituksillakin on joku fiksu syynsä, ei kai niitä muuten olisi.

Tuosta matkalippujen myynnistä olen muuten samaa mieltä, vaihdolliset matkat saisi aina myydä erillisinä lippuina, helpottaisi myös matkustajaa kun voisi antaa vain sen kyseisen yhteysvälin lipun kuljettajalle. Tosin siihen lippuun voisi sitten merkata, jos on vaihto edessä, jotat kuljettaja sen voisi ottaa huomioon, ellei matkustaja muista huomauttaa asiasta.

Veri ei kiehahtanut vähimmässäkään määrin, lähinnä huvittuneena olen lueskellut näitä pikkuharrastajain ajoittain varsin mielipuolisia toiveita ja "vaatimuksia".

Eikös täällä ole tarkoitus tuoda esille niitä vähän mielikuvituksellisempiakin ideoita joukkoliikenteen parantamiseksi? Niistä voi lähteä kehittymään sitten ihan realistisiakin ajatuksia, kun niitä pyöritellään edes takas. Ajoittain voi tulla esille asioita, joista ammattilaiset ärsyyntyvät kun harrastajat kommentoivat "huuhaata" ammattimaisen näkemyksen puuttuessa, mutta sille tuskin mitään voi niin kauan, kun ei tätä foorumia suljeta vain ammattilaisten keskusteluklubiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Tuohan vuoro poikennee myös Helsinki-Vantaan Lentoasemalla? Mielestäni ihan hyvä asia. Ei kannattaisi pitää kyseiselle vuorolle välttämättä vaihtoyhteyttä, kun kannattavuudesta kertoo se, että sitä ajetaan kahtena päivänä viikossa. Reitti Lentoaseman kautta ei kauheasti ole pidempi kuin suoraan moottoritietä. Lisäksi varrella on melko isoja paikkoja, josta voi hypätä kyytiin.

Tuo Helsinki-Vantaalla poikkeaminen on vähän kyseenalaista. Ainakaan viimeksi sieltä ei tullut yhtään matkustajaa meno- eikä tulomatkalla. Vieläpä, kun vuoro ajaa Helsinkiä kohti, niin yleensä lentoasemalla poikkeaminen on järjestetty "ajetaan tarvittaessa"-järjestelyllä. Tämä vuoropa ajaa joka kerta sieltä lentoaseman kautta, vaikka ei olisi kukaan sinne menossa. Ehkä he ajattelevat, että joku matkustaisi Mäkelällä Helsingin keskustaan, tai haluavat pitää aikataulun tarkkana Helsingin päässä poikkeamalla joka kerta tuolla. Viimeksi tuo lentoasemalla poikkeaminen aiheutti kyllä harmia, sillä Kehä III oli hyvin ruuhkainen iltapäivällä ja aikataulu venyi ja paukkui vielä Keuruun päässäkin sen takia. Ne 5-10 minuutin aikataulun tasaukset ovat ihan hyvä idea bussiasemilla tämän takia.
 
Eikös täällä ole tarkoitus tuoda esille niitä vähän mielikuvituksellisempiakin ideoita joukkoliikenteen parantamiseksi? Niistä voi lähteä kehittymään sitten ihan realistisiakin ajatuksia, kun niitä pyöritellään edes takas. Ajoittain voi tulla esille asioita, joista ammattilaiset ärsyyntyvät kun harrastajat kommentoivat "huuhaata" ammattimaisen näkemyksen puuttuessa, mutta sille tuskin mitään voi niin kauan, kun ei tätä foorumia suljeta vain ammattilaisten keskusteluklubiksi.

Toki mielipuolisia ideoita voi tuoda julki, mutta ei liene järin älykästä odottaa niiden toteutumista, ainakaan sellaisenaan... Kannattamattomia vuoroja kun edelleenkään ei oikein mikään yritys mielikseen aja. En todellakaan kannata foorumin sulkemista vain ammatikseen alalla toimivien klubiksi, mutta kannattanee hyväksyä se tosiseikka, että harrajan ja ammattilaisen näkemykset poikkeavat monesti toisistaan varsin merkittävästi syystä tai toisesta.
 
No, en ole odottamassa, että kaikki ideat toteutuisivat. Ahkerasti niitä kyllä laittelen eri paikkoihin ja välillä käy sellainen ihme, että ne menevät läpi. Ammattilaisten mukanaolo tällä foorumilla on hyvä asia, koska osaatte korjata mahdollisia virheellisiä tietoja ja näin ideoita saadaan kehiteltyä realistisempaan suuntaan, että niillä joskus olisi mahdollisuutta mennä läpikin. Harrastajat tuovat sellaista tavallisen väen näkökulmaa asioihin, jotka ammattilaisille vaikuttavat itsestäänselvyyksiltä, tästä voi olla hyötyä toisinaan.

Ja voihan sellainenkin ihme käydä, että lääninhallitus toteaa kannattamattomien vuorojen merkityksen esimerkiksi Keuruun seudun matkailun alan työpaikoille tärkeäksi ja alkavat ostaa päivittäistä liikennettä. Kuten nyt aikovat ostaa Lapin kannattamatonta lentoliikennettä. Tosin voi mennä aikaa, ennen kuin alkavat suuremmin ostaa bussivuoroja, kun nykyään tavoite on ollut supistaa ostoja.
 
Takaisin
Ylös