Heikkotasoiset tilausajoyritykset

Outoa, jos matkustajien kuljettaminen vaarallisella bussilla olisi laillista. Olisi kiva tietää, millaiselta nakkikioskilta Suomen 4. suurin kaupunki ostaa kuljetuspalvelunsa. Kehitysvammaiset lapset laitetaan kaupungin taholta jonkun "Nukkumatin" (eli torkahtelevan kuskin) ja leviämisvaarassa olevan bussin kyytiin, kun se on halpaa.

Outoa, että hetki sitten puolustelit "roskafirmojen" yrittäjiä ja taasen nyt olet ikään kuin tuomitsemassa tahoja, jotka heiltä tilaavat kuljetuksia... Joissakin yhteyksissä tätä kutsutaan "takin käännöksi", toisissa yhteyksissä taas "silmien avaamiseksi" :)
 
Tälläviikolla voi pongailla näitä kyseisiä "halpa"yhtiöitä HesaCupin ajoista, pyörii kenttien ja majoituskoulujen välillä usean auton voimin. Abus ja Vantaalainen matkapalvelu Astor näitä suurimmaksi osaksi ajelee, mutta tänään näytti olevan jo Myllikänkin autoa seassa. Melkoinen savu olikin ilmoilla Taivallahden koulun edustalla eilis iltapäivänä, kun 2x Sisu/Ajokki Express, ysikutter Scania BF111 ja ex. Hyvinkääläinen M353 päräyttivät koneet käyntiin.

Tänään tuli töiden puolesta Kolohongan suunnalla ajeltua, ja ohessa muutama kuva ylhäällä mainitun yhtiön varikon rivistöstä. Tuonnehan siirtyi aika läjä vanhoja Savonlinjan autoja heidän uusiessa kalustoa, ja monenlaista kulkinetta pihalla seisoikin. Ei varmaan ole kyllä kaikki autot ajossakaan...tai mistäs minä tiedän. Nämä siis ovat senhetkisiä paikallaolleita autoja sieltä siistimmästä päästä. Varaosarivistö oli sitten aivan erikseen.


 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tuo myllymäen varikko sijaitsee linjojen v68, s518 ja s741 päätepysäkin vieressä. Se mitä tulee asiakkaisiin joita firma palvelee, ei varmaan edes tiedä minkälainen on kunnossa oleva bussi, eli tuskin joku intialainen tai joku kenialainen jalkapallojoukkue osaa vaatia jotain turismoa tai setraa. Ja jokin eläkeläispoppoo taas muistelee 30 vuotta sitten tehtyjä matkoja samanlaisella bussilla kuinka oli yhtä kivaa, kun nokkakone kehräsi nätisti. Se mitä tulee katsastukseen, niin voisi kyllä katsastaa useammin senkin takia koska kilometrejä tulee monta kertaa enemmän kuin henkilö autoon. Vantaan kaupungin kannattaisi harkita oman yhtiön perustamista, joka hoitaisi koulu ja vammaiskuljetukset.
 
Ajokki Citykin siellä vielä on, se taitaa olla varsinainen fakiiri joka tekisi Antin/Miskan tavalla kalustolistan Myllymäen ja Mynä-Anderssonin kalustosta.

Itse asiassa tänään surffailin tuonne Vehon sivuille , jossa saisi alle 20kolmen tonnin Ex-Rindellin Ajokki Royalin- ihan oikeesti tuon voisi vaikka ostaa
 
Viimeksi muokattu:
Itse asiassa tänään surffailin tuonne Vehon sivuille , jossa saisi alle kolmen tonnin Ex-Rindellin Ajokki Royalin- ihan oikeesti tuon voisi vaikka ostaa

Sitten suhteutammekin Ajokki Royalin "käyvän arvon" vaikkapa A-Bus:n tahi Myllymäen kaluston käypään arvoon... Kappas, huomaamme, että parilla keikalla tehdään rahaa sama summa, millä ko. keikkojen hoitamiseen käytetyn kaluston OSTAMINEN maksaisi. Tervettä touhua, eikö vaan?

Muistetaan silti, ettemme vain vahingossakaan moiti/hauku näitä "yrityksiä", saati sitten vaikeuta niiden omistajien toimeentuloa tai elannon hankkimista. Kunniallisia liikkeenharjoittajiahan he ovat, eikö vain...
 
Outoa, että hetki sitten puolustelit "roskafirmojen" yrittäjiä ja taasen nyt olet ikään kuin tuomitsemassa tahoja, jotka heiltä tilaavat kuljetuksia... Joissakin yhteyksissä tätä kutsutaan "takin käännöksi", toisissa yhteyksissä taas "silmien avaamiseksi" :)

No en tiennyt, että tilanne on noin paha. Kyllä lakia pitäisi silti noudattaa, vaikka olisi miten halpafirma. Sen sijaan, jos joku ajaa sellaisilla rämäbusseilla, jotka kuitenkin kulkevat joten kuten ja menevät katsastuksesta läpi, se on ok. Mutta lakia ei missään tapauksessa saa rikkoa ja toimiluvat pois sellaisilta, jotka tällaista harjoittavat. Toisaalta, aina kun on kysyntää, on myös tarjontaa. Jos Vantaan kaupunki haluaa tilata heikkotasoisilta firmoilta kuljetuksia, niin en minä lähtisi moittimaan heitä, jotka tähän tarpeeseen vastaavat halvalla hinnalla ja tilaajaa tyydyttävällä palvelulla. Lakia on silti joka tapauksessa noudatettava.
 
Tänään tuli töiden puolesta Kolohongan suunnalla ajeltua, ja ohessa muutama kuva ylhäällä mainitun yhtiön varikon rivistöstä.

Jaa, siinähän alkaa olla tieliikennemuseo koossa :) Jos noin helposti pääsee rahoihin käsiksi, niin pitäisi varmaan käydä Veholta hakemassa joku bussivanhus ja pistää firma pystyyn. Voisi sitten kilpailla näitä muita vastaan sillä, että rahat saa takaisinkin, jos bussi hajoaa matkalle tai kuljettaja nukahtaa rattiin.

Tuollaisten kyytiin pääsee usein maaseudun vakiovuoroilla ja Vaasan paikallisliikenteessä. Ainakin Forssa-Loimaa -reitillä on kunnioitettavaan arviolta yli 20 vuoden ikään ehtineitä busseja, samoin Porista Kankaanpäähän joskus oli, kun vakiovuorolla tuon reitin matkustin. Vihdissäkin taitaa jollain reitillä olla. Eipä siinä mitään, kyllä ne kulkevat, mutta kun matkanteko noilla maksaa saman verran kuin tuoreemmillakin busseilla, niin vähän jää hinta-laatu-suhde mietityttämään. Toisaalta perille pääsee ja se on kai se pääasia.

Usein kyllä näkee jo bussien ikähaitarista ja kunnosta sen, että millä tolalla on bussifirman talousasiat. Huonokuntoisten bussien omistajaa kun olen inoa.fi:stä katslelut, niin hyvin usein on jo vuosia jatkunut tappiokierre menossa. Esim. Kivistö, Veljekset Salmela, kymmeniä tuhansia euroja tappiota joka vuosi. Mistähän sitä rahaa löytyy vuosi vuodelta, kun ne bussitkin pitäisi joskus uusia, kun eivät enää mene katsastuksesta läpi.
 
Viimeksi muokattu:
Usein kyllä näkee jo bussien ikähaitarista ja kunnosta sen, että millä tolalla on bussifirman talousasiat. Huonokuntoisten bussien omistajaa kun olen inoa.fi:stä katslelut, niin hyvin usein on jo vuosia jatkunut tappiokierre menossa. Esim. Kivistö, Veljekset Salmela, kymmeniä tuhansia euroja tappiota joka vuosi. Mistähän sitä rahaa löytyy vuosi vuodelta, kun ne bussitkin pitäisi joskus uusia, kun eivät enää mene katsastuksesta läpi.

Bussien kunto ei vielä kerro yrityksen tilasta. Esim salmelalla on hyvä omavaraisuus aste. Velkaakaan ei taida olla paljoa?. Ompa toimitusjohtaja Esa Salmela joskus kertonut että, "meillä eivät matkustajat katso bussien ikää, vaan meidän aikatauluja miten bussit kulkevat". Mitä halpabussiyhtiöön tulee, on sen perustaminen helppoa. Tarvitsee käydä muutaman päivän kestävä koulutus, joka antaa oikeudet harjoittaa bussiliikennettä. Sitten hoitaa liikenneluvat itselle. Ja ostaa sitten bussi :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Bussien kunto ei vielä kerro yrityksen tilasta. Esim salmelalla on hyvä omavaraisuus aste. Velkaakaan ei taida olla paljoa?. Ompa toimitusjohtaja Esa Salmela joskus kertonut että, "meillä eivät matkustajat katso bussien ikää, vaan meidän aikatauluja miten bussit kulkevat".

Salmelalla oli hyvä omavaraisuusaste vielä vuonna 2001, 55%. Sen jälkeen se on vuosi vuodelta tippunut ja on nykyään 35%. Tilikauden tulos on ollut vuodesta 2002 lähtien pakkasella, milloin -23 000€, milloin -192 000 €. Liikevaihtokin on ollut tasaisessa laskussa. Henkilöstöä oli 2001 59 ihmistä, nykyään 45. Kyllä se on niin, että tätä menoa joku isompi firma haukkaa Salmelan ennen pitkää, Koiviston Autoa veikkaisin. Elleivät saa tuota tappiokierrettä nurin. Ja kyllä heillä olisi mahdollisuuksia saada, sillä tarjonta on aika hyvää Kemin ja Tornion välillä, luulisi tuollaisilla aikatauluilla houkuttelevan ihmisiä bussien kyytiin. Joku heillä on vain ongelmana, kun tappiota on alkanut tulla. Ehkä se oli se 2000-luvun alun autoverojen kevennys.
 
Kyllä varmaan yksityis autoilu on vienyt paljon matkustajia salmelalta. Mutta kyllä junakin vie oulu-kemi-tornio väliltä matkustajia. Muistan kun olin v2002 rovaniemen akk:ssa bussikurssilla, kuinka tyhjä oli esim. 23.20 lähtevä vuoro oulusta rovaniemelle. Semmoista 5-10 matkustaja määrää oli tuolla linjalla, tosin useinmiten matkustin sunnuntaisin
 
Vs:

Oleellinen asia onkin, että asiakas tietää mitä saa ja mistä maksaa. A Bus:n markkinointia en ole nähnyt, mutta vantaalaisen kilpailijan nettisivuilla sanotaan mm. seuraavaa:
- tilausajobussissa matka taittuu turvallisesti ja rattoisasti!
- Nykyaiakaiseen kalustoomme kuuluu 18 linja-autoa sekä 50 pienoisbussia

Itseäni huvitti myös suunnattomasti nämä kohdat.

Rajan toisella puolella Espoossa ei varsinaista sopimusta retkikuljetuksista ole, mutta esimerkiksi uimaopetukseen kuljettaa Westendin Linja. Luokkaretkille ja leirikouluihin on omalta kylältä toinen yrittäjä, elikkäs Åbergin linja räätälöinyt kouluille omanlaisen paketin ja melkoisen edullisen hinnoittelun. Väittäisin ettei kannata muualta edes katsella. Retkikuljetustarjouksia on nähty aina Lehtimäen Liikenteeltä saakka, oiken yritysprosyyrien kera. Jos edellämainituilta tahoilta kyydin tilaa, voi varmasti olettaa laatuun liittyvien asioiden olevan kunnossa.

Eikä sillä, ettei myllymäkiä sun muita täällä puutarhakaupungissakin pyörisi, mutta onpahan koulujen ilmoitustauluilla rehtoreiden kokemuksia halvoista kyydeistä, joissa lämpimästi suositellaan jättämään tiettyjen putiikkien palvelut väliin. Mutta eihän sitä uskota, ellei itse koe. Laatuun on vaikea panostaa rahallisesti, kun jokainen euro on revittävä vanhempainyhdistyksiltä tai luokan omalla toiminnalla saatavista tuloista, senttiäkään kun ei huoltajilta saa pyytää. Mikä oiva markkinarako!

Koulujen varsin suosittu retkikohde tiedekeskus Heureka tilaa kutsutuille ryhmille kuljetuksen omaan piikkiin, heidän hankkijansa tuntuu olevan LT-Buss Oy. Tiedä häntä, ilmeisesti jotain yhteistyökuvioitakin Myllikän kanssa. Ja kalusto ainakin joku aika sitten näytti tällaiselta.



Retkipäivä oli erittäin kirpakka pakkaspäivä, ja kuljettaja kertoikin polkeneensa tuohon lahtelaiseen kaasua puolisen tuntia ennen lähtöä, jotta polttoaineensyöttö suli. Sisällä autossa oli melkoinen sähköjohtojen sekamelska, niskaa sai kumartaa jottei katosta roikkuvat piuhat jää kaulan ympärille kun etuovesta astui sisään. Elikkäs näin.
 
Viimeksi muokattu:
Vs:

Rajan toisella puolella Espoossa ei varsinaista sopimusta retkikuljetuksista ole,...
Espoolla on kilpailutettu sopimus kaikista kaupungin kuljetuksista. Espoon hovihankkijoita ovat Westendin Linja, Etelä-Suomen Linjaliikenne, Lindholm Lines ja Kajon.
 
Vs:

Espoolla on kilpailutettu sopimus kaikista kaupungin kuljetuksista. Espoon hovihankkijoita ovat Westendin Linja, Etelä-Suomen Linjaliikenne, Lindholm Lines ja Kajon.

Oolrait, tuotapa en tiennytkään, vaikka kyseisessä puulaakissa työskentelin useamman vuoden. Eikä sen puoleen kaupungin taholta asiasta kerrottu, vaikka monesti retkikuljetuksia järjesteltiin yhteistyöllä virastojen kanssa. Koulutoimen puolella noista ajoi vain tosiaan vain WL, ja retkikuljetuksiin sitten juurikin Åbergia yms. Kiitos korjauksesta!
 
A-Busilla ei markkinointia harrasteta, suhteilla saa jo tarpeeksi ajoa.

Tämä on varsin ymmärrettävää. Olisi varsin hankalaa toteuttaa "houkuttelevaa markkinointia" tuollaisella romulaivastolla. Eikä tulisi mieleenikään, että kehtaisin omaa tai yritykseni nimeä teippauttaa tuollaisten pommien kylkiin. Olisi varsin mielenkiintoista tietää, mitä tarkoitetaan tässä yhteydessä "suhteilla saaduilla ajoilla"... Onko joitakin ajojen tilaajia kestitty oikealla hetkellä sopivasti, vai mistä on kysymys? En pysty edes kuvittelemaan, miten hyvää PALVELUN pitäisi olla, jotta sillä voitaisiin korvata kaluston täysin puuttuva taso.
 
Takaisin
Ylös