Heikkotasoiset tilausajoyritykset

A-Busilla ei markkinointia harrasteta, suhteilla saa jo tarpeeksi ajoa.

Mutta firma on harrastanut lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Täysin kylmästä bisneksestä ei siis näytä olevan kyse. Joku jää silti mietityttämään tuossa halpabussimeiningissä yleensäkin. Eihän esimerkiksi tuo Myllymäen touhu jatkuisi, ellei joku Vantaan kaupungilla suojelisi tuota firmaa. Ja lääninhallitus, vai mikä lie joka tilausbussitouhua kontrolloi, outoa etteivät ole puuttuneet vaaralliseen matkustajakuljetukseen, vaikea kuitenkin olisi uskoa, että hyvävelisysteemi pelaisi viranomaisia kohtaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä on varsin ymmärrettävää. Olisi varsin hankalaa toteuttaa "houkuttelevaa markkinointia" tuollaisella romulaivastolla. Eikä tulisi mieleenikään, että kehtaisin omaa tai yritykseni nimeä teippauttaa tuollaisten pommien kylkiin. Olisi varsin mielenkiintoista tietää, mitä tarkoitetaan tässä yhteydessä "suhteilla saaduilla ajoilla"... Onko joitakin ajojen tilaajia kestitty oikealla hetkellä sopivasti, vai mistä on kysymys? En pysty edes kuvittelemaan, miten hyvää PALVELUN pitäisi olla, jotta sillä voitaisiin korvata kaluston täysin puuttuva taso.
Jaahah, nyt täällä ruvettiin provoilemaan! No, joillekin vanha auto on paska, vain koska se on vanha. Joillekin pitää olla aina uusi ja mahdollisimman komea auto, koska heidän egonsa kärsii muuten. Jotkut vain eivät suostu ymmärtämään, että vanhallakin autolla voi olla hyvä tehdä töitä ja matkustaa. Tärkeintähän on, että auto on kunnossa. Minä ajoin Helsinki Cupin vuoden 1979 Scania BF111/Wiima M-300:lla tyytyväisenä luotettavalla autolla!
A-Busin johtaja on entinen Askaisten Auton ajomestari, joka perusti oman yrityksen ja näköjään on vienyt asiakkaita mukanaan. Lisäksi hänen muu tuttavapiirinsä käyttää hänen firmansa palveluita. Ja autoja ajavat kokeneet kuljettajat, joilla ei mene pienestä sormi suuhun. Tokihan autotkin huolletaan ja korjataan asiallisesti.
 
Mutta firma on harrastanut lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Täysin kylmästä bisneksestä ei siis näytä olevan kyse. Joku jää silti mietityttämään tuossa halpabussimeiningissä. Eihän tuo touhu jatkuisi, ellei joku Vantaan kaupungilla suojelisi tuota firmaa. Ja lääninhallitus, vai mikä lie joka tilausbussitouhua kontrolloi, outoa etteivät ole puuttuneet vaaralliseen matkustajakuljetukseen, vaikea kuitenkin olisi uskoa, että hyvävelisysteemi pelaisi viranomaisia kohtaan.
Miten niin halpabussimeininkinkiä? Miten niin vaarallista matkustajakuljetusta? Todista se!! Autot ovat huollettuja ja katsastettuja sekä toimivia. Ja kuljettajat päteviä kokoneita konkareita. Miksi semmoiseen pitäisi viranomaisten puuttua? Siksikö vain, kun auto ei ole uusi? Kannattaisi jättää nyt perusteeton paskanjauhanta ja mustamaalaus vain oman päänsä sisään.
 
Jaahah, nyt täällä ruvettiin provoilemaan!...
A-Busin johtaja on entinen Askaisten Auton ajomestari, joka perusti oman yrityksen ja näköjään on vienyt asiakkaita mukanaan.

Ei kyseessä ollut sen suuremmin provo, kunhan nyt totesin tosiasioita ja kerroin oman mielipiteeni. Ilmeisesti As*aisten Autolta on jotkut opit tarttunut liiankin tiukasti selkäytimeen? Muistelen että myös As*aisten Auton nimissä on näkynyt liikenteessä jos jonkinlaista pommikonetta, lisänä jo monessa foorumissa keskustelun kohteena olleet "omavalmisteet" joiden olemassaolon Volvo valmistajan ominaisuudessa on kieltänyt...

Miten niin halpabussimeininkinkiä? Miten niin vaarallista matkustajakuljetusta? Todista se!! Autot ovat huollettuja ja katsastettuja sekä toimivia. Ja kuljettajat päteviä kokoneita konkareita. Miksi semmoiseen pitäisi viranomaisten puuttua? Siksikö vain, kun auto ei ole uusi? Kannattaisi jättää nyt perusteeton paskanjauhanta ja mustamaalaus vain oman päänsä sisään.

Jos ei kyseessä ole nimenomaan "halpabussimeininki", niin ihmettelen kyseisten yritysten asiakaskuntaa vielä enemmän, kuin aiemmin. Ainoa peruste mainittujen liikennöitsijöiden käytölle omissa silmissäni on raha, ja senkin osalta vain rahan säästäminen. Älä vain väitä, että nämä yhtiöt laskuttavat samalla numerolla alkavia summia, kuin laadukkaiksi, säällisellä kalustolla liikennöiviksi tunnetut ja tunnustetut yritykset?!
 
Itse asiassa A-busin johtajalla on ekologinen ajatus; eli on ekologisempaa ajaa busseilla niin kauan kuin on mahdollista ja kannattavaa, kuin pistää romuksi autoja, joilla on vielä teknistä käyttöikää jäljellä. Hetku-Scanian käyttöikähän on ääretön, jos edes joskus muistetaan öljyt vaihtaa... :)
 
Miten niin halpabussimeininkinkiä? Miten niin vaarallista matkustajakuljetusta? Todista se!! Autot ovat huollettuja ja katsastettuja sekä toimivia. Ja kuljettajat päteviä kokoneita konkareita. Miksi semmoiseen pitäisi viranomaisten puuttua? Siksikö vain, kun auto ei ole uusi? Kannattaisi jättää nyt perusteeton paskanjauhanta ja mustamaalaus vain oman päänsä sisään.

Tarkoitin tuolla lähinnä Myllymäkeä, se jäi kirjoittamatta tuohon. Heistä kun oli oikein tuolla kuljetusalan lehdessä artikkelikin. A Busista en tiedä sen enempää, kuin tässä ketjussa on mainittu, eli halvalla kuljettavat ja vanhaa kalustoa käyttävät. Jos pitävät kuljettajansa hereillä ajon aikana ja bussit eivät laukea matkalle, niin voi vain toivottaa menestystä bisneksille.
 
Itse asiassa A-busin johtajalla on ekologinen ajatus; eli on ekologisempaa ajaa busseilla niin kauan kuin on mahdollista ja kannattavaa, kuin pistää romuksi autoja, joilla on vielä teknistä käyttöikää jäljellä. Hetku-Scanian käyttöikähän on ääretön, jos edes joskus muistetaan öljyt vaihtaa... :)

Ja tämäkö ei ollut provoamista? On varmasti todella "ekoa" ajaa 20-30 vuotta vanhoilla öljyä polttavilla autovanhuksilla, jos verrataan vaikkapa auton tuottamia päästöjä ilmakehään... Toki kaikki asiat voidaan koettaa kääntää "parhain päin" vaikka minkälaisilla tekosyillä ja suoranaisella paskan jauhamisella. Tosiasia nyt vaan on, että ekologisuus on kaukana 70-luvun tekniikkaa edustavista linjavaunuista. Valitettavasti.
 
Viherpiipertäjät onnistuvat usein kääntämään kaikki asiat omasta näkökulmastaan oikeiksi. Päästötasoltaan Euro -7 olevat autot eivät millään mittarilla katsoen ole pitkällä aikavälillä ympäristöystävällisiä. Jos näin olisi, niin vihreät (joilla kait omasta mielestään on sanansijaa Helsingin asioissa) varmaan vaatisivat HKL kilpailutuksissakin vain vanhaa kalustoa, koska se on ympäristöystävällisempää. Äkkiä yhtäpaljon öljyä kuin naftaa syövät Wiimat takaisin Uralilta. Mitähän jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla, että jätetään uusi auto ostamattaa ja ajellaan vaikka warreilla. Niin ja olen monesti äänestänyt vihreitä, eli mitään poliittista ei ole taustalla.

A Bus:lla/ Busilla vai miten lie ilmaistaankaan kalusto lienee suht kunnossa moniin yhden kahden auton yrityksiin verrattuna. Niitä näkee junioreiden fudis- ja lätkäturnauksissa pitkin maata. Mutta jos ympäristöystävällisyys on se valttikortti mihin yrityksessä uskotaan, niin suuret on unet. Tai no maatuuhan ne autot ajan kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Halpisyhtiöiden vaikutus päästökuormituksiin riippuu pitkälti siitä, minkälaisia suoritteitta heidän autoillaan ajetaan. Ympäristön kannalta on toki erittäin epäedullista ajattaa kokopäiväisesti hyvin ikääntyneellä ja / tai huonokuntoisella kalustolla. Toisin sanoen uusikin, mutta (moottorin osalta) huonokuntoinen ajoneuvo on ympäristön kannalta negatiivinen asia.

Tässä lueteltujen halpisyhtiöiden kalusto on nähdäkseni selvinnyt vuosikatsastuksista läpi ja vastaa lainsäätäjän vaatimuksia. On yhteiskunnan asia tarkistaa lainsäädäntöä ja / tai muita määräyksiä, mikäli nykyiset säädökset johtavat ihan oikeasti epätarkoituksenmukaisiin tuloksiin.

Suomessa määräykset edellyttävät tiettyjä päästötasoja ajoneuvoilta sen mukaan, mitä ajoneuvoa käyttöönotettaessa on autolta vaadittu. Koska 1970-luvun linja-autoilta ei vaadittu juurikaan mitään, ei niiltä tänäkään päivänä vaadita sen enempää. Tässä lainsäätäjä on selvästi arvioinut tilannetta sillä tavoin, että vanhimman pään ympäristöä vakavasti kuormittavat ajoneuvot väistyvät vähitellen liikenteestä.

En pitäisi mitenkään mahdottomana, että Suomessakin esimerkiksi jotkut kunnat määräävät ajoneuvojen "ympäristövyöhykkeitä" alueilleen. Tällä tavoin esimerkiksi Helsinki voisi kieltää vaikkapa Euro2:ia saastuttavammilta dieselajoneuvoilta pääsyn esimerkiksi kantakaupungin alueelle. Tämä koskisi sitten yhtä lailla niin linja- kuin tilausliikennettäkin - periaatteessa ihan kaikkea ajamista. Nyt täytyy kuitenkin nähdä metsä puilta ja miettiä, ajetaanko tuossa ylempänä mainituilla "paljon saastuttavilla erittäin ikääntyneillä linja-autoilla" ihan oikeasti niin isoja suoritteita, että niiden aiheuttamiin ympäristökuormitukseen pitäisi ihan tosissaan puuttua. Oma arvioni on, että noin vanhoilla busseilla ajetut kilometrit suhteutettuna linja-autoliikenteen kokonaissuoritteisiin ovat kuitenkin sangen marginaalista.

En kirjoita tässä sen enempää halpisyhtiöiden puolesta kuin niitä vastaankaan. Linja-autoalalla itsekin toimivana toivoisin, että elinkeinoa voisi harjoittaa kestävällä tavalla. Siitä, mikä sitten on kestävä tapa, löytyykin havaintojeni mukaan toista sataa erilaista tulkintaa... :)
 
Ja tämäkö ei ollut provoamista? On varmasti todella "ekoa" ajaa 20-30 vuotta vanhoilla öljyä polttavilla autovanhuksilla, jos verrataan vaikkapa auton tuottamia päästöjä ilmakehään... Toki kaikki asiat voidaan koettaa kääntää "parhain päin" vaikka minkälaisilla tekosyillä ja suoranaisella paskan jauhamisella. Tosiasia nyt vaan on, että ekologisuus on kaukana 70-luvun tekniikkaa edustavista linjavaunuista. Valitettavasti.
Et tainnut ymmärtää... eli on tuhlausta ja haaskausta jos ei mitä tahansa tavaraa käytetä loppuun. Sama juttu vaikkapa vanhan kännykän kanssa; tuhlausta laittaa hyvä toimiva kännykkä roskiin vain siksi, että se on vanha ja epämuodikas jos sillä itse pystyy hoitamaan omat asiansa. Ja jos kaikki käyttäisivät tavaransa loppuun, uutta tavaraa tarvitsisi valmistaa vähemmän. Tuottaahan kaiken uuden valmistaminen myös erilaisia päästöjä luontoon. Muistetaan vielä auton tärkein tehtävä: kuljettaa ihmiset ja tavarat paikasta A paikkaan B turvallisesti ja luotettavasti. Se, mitä muuta jotkut autoltaan vaativat, ovat makuasioita. Makuasiahan tämäkin, mutta mielestäni ajettavuudeltaan vanhan Hetku-Scanian voittanutta ei ole!
 
Et tainnut ymmärtää... eli on tuhlausta ja haaskausta jos ei mitä tahansa tavaraa käytetä loppuun.

Olen samaa mieltä. Kännykät ja muut kulutustavarat päätyvät hyvin usein kaatopaikalle, kun tulee uudemman muodin mukaista tavaraa markkinoille. Se on tuhlausta. Onneksi sentään bussien kohdalla on niin, että aina ne käyttöä löytävät. Ensin pikavuorokäytössä kotimaassa, sitten vakiovuoroilla ja tilausajoissa. Tämän jälkeen joko autoilla on vielä pitkä ura edessään itärajan takana tai ne päätyvät keikkabusseiksi tai muutetaan matkailuautoiksi. Kun tarpeeksi ovat lahonneita, että korjaaminen ei enää kannata, ne viedään romuttamoon ja metalli käytetään uudelleen. Malliesimerkki toimivasta kierrätyksestä. Puhumattakaan asunnoista, jotka käytetään loppuun ja vieläpä remontoidaan sen jälkeen niin, etteivät ne kulu loppuun käytännössä ikinä. Laivat, lentokoneet, käytetään myös loppuun kehitysmaissa. Henkilöautot ovat jotain kestokulutustuotteen ja kulutustuotteen väliltä, ei niitä ainakaan missään tapauksessa yhtä hyvin hyödynnetä kuin busseja.

Eli meillä on vain totuttu siihen, että vanhat bussit roudataan Venäjälle ja Viroon pois silmistä, ja kun joku kotimainen yrittäjä Ajokki-ikäistä kalustoa käyttää, niin sellainen herättää epäilemättä huomiota.
 
Miten asiallista on täällä luoda huonoa "roskafirman" mainetta jollekin yksittäiselle pienelle bussifirmalle ja heikentää tämän ihmisen/perheen toimeentulomahdollisuuksia. Pitäisi saada tämän bussifirman ihmisten kommentteja tänne, ettei mene ihan yksipuoliseksi. Ehkä heillä on joku hyvä selitys siihen, miksi käyttävät heikkokuntoista kalustoa.

Siis ei hyvääpäivää... Miten heikkokuntoisen kaluston käyttöön voisi koskaan olla olemassa hyvää selitystä, kun kerran kyseessä on kuitenkin luvanvarainen liiketoiminta ja ajoneuvot ovat työkaluja, eivätkä perjantai- ja lauantai-iltojen kruisailuun tarkoitettuja tuning-rakkineita, eli niille kertyy huomattava määrä ajokilometrejä? Pitäisikö sitten sinusta sallia taksiliikenne 80-luvun Datsuneilla ja reseptilääkkeiden sekoittaminen jossain epämääräisessä putiikissa?

Ja mitä maineeseen tulee, niin eiköhän se maine ole ihan kiinni siitä yrityksen omasta toiminnasta, eikä siitä, että kovempia hintoja veloittavat yritykset yrittäisivät yksioikoisesti mustamaalata jotain tiettyjä nimettyjä kilpailijoita (kuten esim. Taksi-Cab Ky/Myllymäen Kuljetus Oy, alias Myllymäki). Se maine on asiakkaiden kokemusten pohjalta muovautunut selvästikin varsin negatiiviseksi, eikä se ole näiden muiden yritysten aiheuttamaa. On lapsellista väittää, että tässä oltaisiin viemässä jonkin elanto mustamaalaamalla tai aiheettomasti kritiikkiä antamalla, kun selvästikin kritiikki on aiheellista.

Eikä ihme, että esim. Myllymäen maine on mitä on. Roskatilurifirman maineen saa varsin helposti kun autojen väritykset ja teippaukset ovat mitä kulloinkin sattuvat olemaan, kuljettajat pukeutuvat miten sattuvat, autot ovat iältään vähän mitä sattuavat ja talon uusinkin auto taitaa olla jo 6-7 vuotta vanha (firman sivustollakin näkyvä MB Sprinter/Prostyle on tiettääkseni nuorin), kun sitten suurin osa on jotain vuosimallia 198x.

Jos jollakulla ottaa koville, että minä tai joku muu sanoo rehellisen totuuden näiden roskafirmojen romukalustosta, olen pahoillani. Suoraan sanottuna, en panisi edes pahakseni, mikäli tämän tason toimijat katoaisivat pelipöydältä vallan. Kuitenkin valtaosa maamme pienistä, keskikokoisista ja suurista alan yrityksistä tarjoaa aivan toisen tason kalustoa asiakkailleen. Miksi siis tälläisiä alan häpeäpilkkuja pitäisi sääliä tahi suojella, kysyn vaan...

Sehän tässä huolestuttavaa onkin, että keskustelu tulisi jotenkin vaimentaa eräiden mielestä sopimattomana, koska on päivänselvää, että alalla on ongelma, johon on syytä puuttua. Eli siihen, että tilausajoja myydään asiakkaille pilkkahinnoilla, ajetaan millä ajetaan ja asiakkaat odottavat saavansa hyvän auton ja hyvää palvelua. Tämä yhtälö ei vain yksinkertaisesti toimi, eikä sitä voi kuopata olemalla keskustelemasta tällaisista Myllymäen kaltaisista tapauksista ja siitä mitä asiakkaat oikein luulevat saavansa maksaessaan Mustamäen torin hintatasoon verrattavissa olevia hintoja. Ainoastaan keskustelulla ja valistamisella voidaan aidosti vaikuttaa tähän alan suurimpaan ongelmaan, eikä siten, että yritetään pakottaa ihmisiä tiettyyn suuntaan. Sitten kun ihmiset rupeavat tajuamaan kuinka pienistä säästöistä loppujen lopuksi on kyse, rupeaa kehityssuuntakin tervehtymään. Onneksi merkkejä tervehtymisestä on jo jonkin verran, vaikka yhä löytyy ajosta paljon rotteloita tilausajokalustona ympäri Suomenmaata sekä muuta epätervettä kilpailua.

Vastapainoksi sitten löytyy myös toisen ääripään edustusta, eli vaikkapa joku eläkkeellä oleva D-kortin omistava henkilö, joka ei ole AMMATIKSEEN ajanut isoa autoa vuosikausiin.

Eikä tarvitse edes mennä tuohon ääripäähän, vaan ylipäätänsä huolestuttavan paljon eritoten tilausajoja ajavat sellaiset kuljettajat, jotka eivät alunperinkään ole ajaneet linja-autoa, vaan ovat ajokokemuksella saaneet D-kirjaimensa, eivätkä sitten aina osaa ajaa linja-autoa linja-autona, vaan pikemmin kuin matkustajatonta kuorma-autoa, eikä asiakaspalvelukaan oikein pelaa, aivan kuten tässä Myllymäen esimerkkitapauksessa. En tässä yritä sanoa, etteikö olisi olemassa hyviä ajokokemuksen kautta ajolupansa saaneita linja-autonkuljettajia (koska sellaisia on), vaan sitä, että valitettavasti sieltä löytyy myös paljon näitä heikompia tapauksia, joilla ei oikeastaan ole mitään asiaa ajaa linja-autoa. Onneksi tähän on kuitenkin tulossa muutosta, kun enää ei voi päästä ajamaan ammattimaista linja-autoliikennettä pelkällä ajokokemuksella.

Miten niin halpabussimeininkinkiä? Miten niin vaarallista matkustajakuljetusta? Todista se!! Autot ovat huollettuja ja katsastettuja sekä toimivia. Ja kuljettajat päteviä kokoneita konkareita. Miksi semmoiseen pitäisi viranomaisten puuttua? Siksikö vain, kun auto ei ole uusi? Kannattaisi jättää nyt perusteeton paskanjauhanta ja mustamaalaus vain oman päänsä sisään.

Palataan tähän esimerkkitapaukseen. Jos matkustaja kokee olevansa vaarassa, on silloin kyseessä vaarallinen matkustajakuljetus ja sillä sipuli. Jos asiakas kokee tilanteen olevan hänelle vaaraksi, niin hänellä on täysi oikeus siihen ja hänellä täysi oikeus vaatia, että matkanteko keskeytetään heti vaaran vuoksi. Jos kuljettaja sitten rupeaa pullikoimaan vastaan epäasiallisesti, kun varmasti olisi itsekin huomannut tilanteen ammattilaisena (jos siis edes on ammattilainen), niin kyseessä on rehellisesti sanottuna törkeä matkustajien laiminlyönti. Eritoten kun tuossa tilanteessa uskon, että asiansa osaava kuljettaja tekisi vähintään samat havainnot kuin matkustaja.

Huolto, katsastus ja toimivuus ei vielä takaa mitään. Katsastuksesta nyt pääsee varsin heittämällä läpi linja-autojenkin osalta, eikä huolto tarkoita aina asiantuntevaa ja tunnollista huoltamista, vaan voi olla pahimmillaan valohoitoa omallakin montulla. Toimivuus on varsin subjektiivista. Joku voi olla ajamatta ilman toimivaa lämmitystä tmv. ja joku voi pitää toimivana autoa, jonka polttoainetankki voi tipahtaa koska tahansa.

Mitä kuljettajien konkaruuteen tulee, niin se ei aina todellakaan ole positiivista, vaan voi usein johtaa siihen, että kuljettaja kokee olevansa aina oikeassa ja muutenkin suhtautuu työhönsä varsin leipiintyneesti. Selvästikin tässä esimerkkitapauksessa kuljettaja ei todellakaan osoittanut ammattitaitoa, vaan lähinnä omahyväistä typeryyttä. Tosin eipä tuolla firmalla taida paljoakaan mainetta olla menetettävänä...

Et tainnut ymmärtää... eli on tuhlausta ja haaskausta jos ei mitä tahansa tavaraa käytetä loppuun.

Ja tämä loppuun kuluttaminen tulee ehdottomasti tehdä ns. in-house, eli auton tulee pysyä samassa talossa koko elinkaarensa ajan? Pidät sitten varmaankin esim. Kovasta (Kovanen-yhtiöt) tuhlaajana, kun kerran kaluston keski-ikä on n. 2 vuotta, eli autot menevät poistoon keskimäärin parin vuoden palveluksen jälkeen. Mutta jos kerran näin ajattelet, niin mieltäni lämmittää se kuinka naiivisti tunnut luulevan, että Suomessa menon tulisi olla kuin Venäjällä tai Valko-Venäjällä. Maamme tilausajoautokanta olisikin sitten varsin edustava. Ei tarvitsisi koskaan hävetä kun katsoo saksalaisten menoa, kun tietäisi kuinka järkevästi ja edistyneesti toimimmekaan, kun kulutamme ehdottomasti autot loppuun itse, emmekä sorru tuhlaukseen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Et tainnut ymmärtää... eli on tuhlausta ja haaskausta jos ei mitä tahansa tavaraa käytetä loppuun. Sama juttu vaikkapa vanhan kännykän kanssa; tuhlausta laittaa hyvä toimiva kännykkä roskiin vain siksi, että se on vanha ja epämuodikas jos sillä itse pystyy hoitamaan omat asiansa. Ja jos kaikki käyttäisivät tavaransa loppuun, uutta tavaraa tarvitsisi valmistaa vähemmän. Tuottaahan kaiken uuden valmistaminen myös erilaisia päästöjä luontoon. Muistetaan vielä auton tärkein tehtävä: kuljettaa ihmiset ja tavarat paikasta A paikkaan B turvallisesti ja luotettavasti. Se, mitä muuta jotkut autoltaan vaativat, ovat makuasioita. Makuasiahan tämäkin, mutta mielestäni ajettavuudeltaan vanhan Hetku-Scanian voittanutta ei ole!

Näillä 70- ja 80-lukujen rotiskoilla on kyllä olemassa oma käyttökohteensa, niistä voi tehdä vaikkapa matkailuautoja, erilaisia harrasteautoja (vaikkapa kilpa-auton, hevosten tms. kuljettamiseen) ja niin edelleen. Niiden paikka ei todellakaan ole vuonna 2007 kuljettamassa MAKSAVIA ASIAKKAITA TILAUSAJOLIIKENTEESSÄ. Ajatusmaailmasi tuntuu olevan "hieman" naiivi, joten tuon hetku-Scania -vertauksenkin jotenkin ymmärrän sitä taustaa vasten... Oikeus omaan mielipiteeseen kun meillä lähes jokaisella tässä maassa on.
 
Johan tämä meni paskanjauhannaksi eräiden osalta...
Tapauksesta A-Bus:
Kun markkinointia ei harrasteta, ainahan ei ole ollut edes puhelinnumeroa luettelossa, eli keikat on myyty tutuille asiakkaille. Tällöinhän asiakkaat tietävät mitä saavat! Jos asiakas tietää mitä saa ja haluaa sitä, mitä valittamista teillä siitä on?
Ja nuo turvallisuusasiat sitten. A-Busilla ei vaarallisella autolla ajeta. Ei vanha auto tarkoita sitä, että se on vaarallinen. Tuollainen perusteeton faktaton mustamaalaus kannattaisi teidän ajoissa lopettaa. Joku voi nettikirjoittelunkin perusteella nostaa kunnianloukkaussyytteitä, muistattehan? Viisain vaikenee ensin ja minä en aio enää joutavaa sontaa jauhaa.
 
Camo Lissabone sanoi:

Vaiko sitten toisaalta niin, että tilaukset tulevat jonkinlaisen "hyvä veli" -verkoston kautta, vieläpä niin että tilaaja ei lopulta missään vaiheessa itse edes käytä tilattua palvelua... Esimerkkinä vaikkapa Helsinki-Cup -kyyditykset. Tilaaja varmasti tietää, mitä maksamalleen hinnalle odottaa vastineeksi, mutta... Palvelun käyttäjät sen sijaan saattaa olla palvelun ja kaluston tasosta aivan toista mieltä...

Camo Lissabone sanoi:
Ja nuo turvallisuusasiat sitten. A-Busilla ei vaarallisella autolla ajeta. Ei vanha auto tarkoita sitä, että se on vaarallinen. Tuollainen perusteeton faktaton mustamaalaus kannattaisi teidän ajoissa lopettaa. Joku voi nettikirjoittelunkin perusteella nostaa kunnianloukkaussyytteitä, muistattehan? Viisain vaikenee ensin ja minä en aio enää joutavaa sontaa jauhaa.

Tiedät ja ymmärrät varmasti itsekin, mihin nämä "kaluston turvallisuusasiat" mitä tässä ketjussa on käsitelty etenkin Myllymäen osalta, viittaavat. Kuten tietänet myös sen, että ne ei ole kenenkään keksimiä, tuulesta temmattuja asioita. Jos tiedossa olevien tosiasioiden kirjoittaminen on "mustamaalausta", niin olkoon sitten.

Ps. Hyvä, että tuli selväksi, kuka on viisain tähän keskusteluun osallistuneista. Tämä valinta lienee jonkin puolueettoman tahon suorittama, joten onneksi olkoon tittelistä.
 
Takaisin
Ylös