Matkahuolto kieltää matka.fi:ltä aikataulujensa käytön

Liittynyt
24 Syyskuu 2005
Viestit
2,703
Matkahuolto on kieltänyt 12.7.2007 alkaen matka.fi:tä käyttämästä heidän aikataulujaan. Destia joutuu tekemään linja-autoliikenteen aikataulut kokonaan uusiksi omin voimin. Palvelussa on siksi tällä hetkellä ongelmia. Jatkossa aikatauluista tulee jopa parempia kuin Matkahuollon aikataulut. VR sallii aikataulujensa käytön normaaliin tapaan. Matkahuoltoa varten tehtiin jopa oma hakutuloskenttä, josta on karsittu junat pois, mutta ei se ollut näköjään tarpeeksi, kokivatkohan, että palvelu suosii liikaa junaa sen nopeuden vuoksi. Onko kellään tarkempaa tietoa, miksi Matkahuolto kielsi aikataulujen käytön?
 
Asia ei taida olla aivan näin yksinkertainen... Omien tietojeni valossa käsitän asian niin, että Destia vaatii liian suurta korvausta "ulkopuolisen tahon" eli esim. Matkahuollon aikataulujen julkituomisesta mainitussa matka.fi -palvelussa. Mielestäni on varsin ymmärrettävää, että esim. Matkahuolto ei suostu maksamaan kiskurihintaa palvelusta, jonka he itse pystyvät toteuttamaan ja ovat jo osin toteuttaneetkin.
 
Matkahuollon aikatauluhakua olen joskus käyttänyt ja varsin asialliseksi todennut.

Tuosta Destian matka.fi:stä ei ollut kokemusta, mutta äsken uteliaisuuttani katsoin. Mikähän lienee moisen "palvelun" tarkoitus, tuskin ainakaan joukkoliikenteen käytön edistäminen. Onko maantienrakentajalla autoilun lisäämisen ketunhäntä kainalossa? :eek:

Yritin hakea yksinkertaisesti yhteyksiä täältä Stadista landelle ja takaisin. Helsinki-vaihtoehdoissa oli myös paikka "Helsinki (paikallisliikenne)", jonka matka.fi sanoo sijaitsevan Oulussa. Missähän siellä semmoinen on, ihmettelin. Kyllä minun maailmankuvani Oulusta on ihan erilainen! "Oppaan" kartta ja sen mainitsemat yhteydet sijoittavatkin tuon paikan Ilmalaan Pohjolan Liikenteen varikkoalueelle! Ja kaiken huipuksi maakunnasta tulevan pitäisi kävellä sinne Ilmalan asemalta 9 minuuttia poukkoillen edestakaisin radan ja Hakamäentien puolelta toiselle pitkin maastoa.

Livenä pääsee kyllä asemalaiturilta ihan suoraan alikulkutunneliin - ja antaahan tuo matka.fi senkin reitin, jos kysyy yhteyttä Ilmalasta sinne "Helsinki, Oulu" -kohteeseen. Kävely taitaa kyllä olla konttaamista, kun kestää silloinkin 8 minuuttia.

En yhtään ihmettele, että Matkahuolto ei halua olla moisen humpuukin kanssa tekemisissä.

Kuinkahan moni innokkaasti tietokoneisiin luottava on kolkutellut Pohjolan Liikenteen toimiston ovia saapuessaan "Helsingin paikallisliikennepysäkille" tai "Ouluun"?

Jos joku herkkäuskoinen kuitenkin ihan oikeasti on ottanut Destian höpinät toden kannalta, niin arvatkaa, valitseeko hän seuraavalla matkallaan henkilöauton. Ja pistää tietysti pöhköilyn juna- ja bussiliikenteen piikkiin. :mad:
 
Tuosta Destian matka.fi:stä ei ollut kokemusta, mutta äsken uteliaisuuttani katsoin. Mikähän lienee moisen "palvelun" tarkoitus, tuskin ainakaan joukkoliikenteen käytön edistäminen. Onko maantienrakentajalla autoilun lisäämisen ketunhäntä kainalossa? :eek:

Pitää kommentoida tähän, että juuri kun palvelu saatiin parin vuoden hitaan kehittämisen jälkeen kohtuullisen toimivaksi, reitit löytyivät kuten pitääkin ja virheitä ei enää sattunut, niin Matkahuollon aikataulut heivattiin mäkeen ja palvelu sekosi taas alkuaikojen tasolle. Tuollaisena sen ei pitäisi olla missään tapauksessa netissä hämäämässä imhisiä.

Matkahuollon aikatauluhaku on melkoisen huono, se kun löytää vain sovitut vaihtoyhteydet, eri firmojen välisten vaihtojen löytäminen on tuskaista. Matka.fi on ollut tässä suhteessa paljon parempi.
 
Asia ei taida olla aivan näin yksinkertainen... Omien tietojeni valossa käsitän asian niin, että Destia vaatii liian suurta korvausta "ulkopuolisen tahon" eli esim. Matkahuollon aikataulujen julkituomisesta mainitussa matka.fi -palvelussa.

No vähän omituiselta vaikuttaa, että omin käsin alkaisivat Destiassa kopioida Matkahuollon aikatauluja itselleen. Olisi ollut varmaan helpompaa pudottaa pyydettyä korvausta, kuin uhrata kallispalkkaisia ohjelmoijan työtunteja tällaiseen työhön.

Ilmeisesti joka aikataulukauden vaihteessa joutuvat tekemään kopiointityön uudelleen, ellei heillä ole jotain automaattisesti päivittyvää aikataulusysteemiä, johon nyt ovat tekemässä runkoa. Digistop-nimisestä hankkeesta olen joskus kuullut, eli ilmeisesti aikatauluja on saatavilla myös Matkahuollon ulkopuolisilta tahoilta.

Positiivisena asiana uudessa aikataulusysteemissä huomasin, että aiemmin puuttuneet pienten kaupunkien sisäiset bussilinjat ovat tulleet mukaan, muun muassa Järvenpään bussit.
 
Viimeksi muokattu:
Matkahuollon aikataulut heivattiin mäkeen ja palvelu sekosi taas alkuaikojen tasolle.

Matkahuollon aikataulujen heivaaminen mäkeen ei selitä sitä, että "palvelu" sekoilee myös junayhteyksissä. Eikä niitä omituisia pysäkkejä. Aiemmin mainitsemani Helsinki, Oulu on kyllä huippu, mutta sen lisäksi monessa kaupungissa on kaksi samannimistä pysäkkiä, esim. Kuopio (linja-auto). Kyllä "palvelun" käyttäjä kuvittelee että tässä on sama pysäkki jostain syystä kahteen kertaan. Mutta matka.fi-logiikan mukaan pitäisi siis tietää, että linja-autoaseman kohdalla kadulla oleva pysäkki on eri Kuopio kuin muutaman metrin päässä laiturialueella sijaitseva pysäkki. Matkustajalle molemmat ovat yhtä ja samaa linja-autoasemaa tai matkakeskusta.
 
Matkahuollon aikataulujen heivaaminen mäkeen ei selitä sitä, että "palvelu" sekoilee myös junayhteyksissä. Eikä niitä omituisia pysäkkejä.

Omituiset pysäkit se voi selittää, koska pysäkitkään eivät enää tule Matkahuollolta, vaan uudelta aikatauluntoimittajalta (liikennelupaviranomaiset).
 
Omituiset pysäkit se voi selittää, koska pysäkitkään eivät enää tule Matkahuollolta, vaan uudelta aikatauluntoimittajalta (liikennelupaviranomaiset).

Mikä ihmeen viranomainen myöntää liikennelupia Helsinki-nimiselle paikallisliikennepysäkille Oulun kaupungissa ja sijoittaa pysäkin kartalla Pohjolan Liikenteen talon kulmalle (Postintaival 3) Helsingin kaupungissa?

Tuommoinen on kyllä ihan pelkkää virtuaalihömppää. Eikä semmoiselle viranomaiselle voi Matkahuoltokaan mitään!
 
Tuommoinen on kyllä ihan pelkkää virtuaalihömppää. Eikä semmoiselle viranomaiselle voi Matkahuoltokaan mitään!

Tuo palvelu on toiminut aiemmin sekoilematta. Heti kun ylläpito siirtyi it-firma WM-Datalta valtion liikelaitos Destialle, on palvelu takkuillut ja tiedot sekoilleet. Toimintavarmuus on ihan eri luokkaa kuin Reittioppaassa, joka toimii erittäin luotettavasti. En minä lähtisi luokittelemaan palvelua virtuaalihömpäksi sen perusteella, että satun tutustumaan siihen juuri silloin, kun se on sotkettu toimimattomaksi. Rautatieaseman ja linja-autoaseman erottelu on luonteeltaan tekninen, koska aikataulut tulevat eri paikoista. Parempi niin, että käyttäjä voi määritellä paikan täsmälleen oikeaksi, koska useimmissa kaupungeissa nuo asemat ovat kauempana kuin näköetäisyydellä, esimerkiksi Helsingissä.
 
Minäkin kokeilin palvelua siinä joskus keväällä ja silloin se toimi jokseenkin samoin kuin matkahuollon palvelu. Koemielessä katsoin matkoja tuntemiini paikkoihin ja palvelun tarjoamat reitit olivat ihan järkeviä. Erikoisen hyvänä pidin sitä, että järjestelmä ehdotti yhtä lailla yhteyksiä suoraan ovelta ovelle kuin myös sellaisia, missä täytyy pysäkille/asemalle kulkea pitempään. Esimerkiksi jollekin maaseutupaikalle mennessä on hyvä nähdä suoraan viereen tulevien linjojen lisäksi myös se, että läheiseen kaupunkiin pääsee huonompinakin aikoina, jolloin jos kyyti järjestyy toisessa päässä voi sinne maalle tulla muulloinkin kuin arkisin koulujen aukioloaikaan. Myöskin mukana tuleva kartta oli tosi hyvä. Paikkaa myös hyvin mahdollisia hölmöilyjä pysäkkinimissä yms, kun kartasta käyttäjä heti näkee, että jokin on vinossa.

Kaikkinensa homma toimi ihan samalla tavalla kuin matkahuollon palvelu sillä erotuksella, että reitit sai haettua katuosoitteilla eikä käyttäjän tarvinnut tietää liikennöintipaikkojen vakiintuneita nimiä. Varsinkin bussipuolella ne saattavat olla tosi outoja kun ne ovat peräisin ties kuinka monen vuosikymmenen takaa. Luultavasti liikennöintipaikoille on annettu nimet silloin kun liikenne on alkanut ja sen jälkeen niille ei ole tehty mitään.
 
Kaikkinensa homma toimi ihan samalla tavalla kuin matkahuollon palvelu sillä erotuksella, että reitit sai haettua katuosoitteilla eikä käyttäjän tarvinnut tietää liikennöintipaikkojen vakiintuneita nimiä. Varsinkin bussipuolella ne saattavat olla tosi outoja kun ne ovat peräisin ties kuinka monen vuosikymmenen takaa. Luultavasti liikennöintipaikoille on annettu nimet silloin kun liikenne on alkanut ja sen jälkeen niille ei ole tehty mitään.

Tämä oli tässä palvelussa parasta. Kun ei tarvinnut tietää, että mikä on lähin pysäkki, vaan pystyi antamaan sen selvittämisen tälle palvelulle. Lisäksi junien ja bussin yhdistely on hyvä juttu. Suora yhteys bussilla saattaa löytyä vaikka Helsingistä Kuusamoon, mutta palvelu kertoo myös, jos kannattaisi tehdä alkumatka junalla ja sitten vasta lopussa mennä bussilla. Sama juttu junan kanssa, VR:n haku tarjoaa väkisin huonojakin yhteyksiä junalla sen sijaan, että kehottaisi ottamaan suoraan tiheämmin ja nopeammin kulkevan bussin. Helsinki-Kotka ja Helsinki-Pori esimerkkeinä. Tällainen oman tontin vahtiminen sen sijaan, että tehtäisiin yhteistyötä matkustajien haalimiseksi henkilöautoista (ja siinä on iso potentiaali), ei ole paras mahdollinen taktiikka.
 
Tässä ilmeisesti sitten heitettiin monen vuoden kehitystyö hukkaan? Hullua että tällaisessa tunnetusti pitkien välimatkojen maassa onnistutaan aina tekemään joukkoliikenteen käytöstä mahdollisimman hankalaa.
 
Hullua että tällaisessa tunnetusti pitkien välimatkojen maassa onnistutaan aina tekemään joukkoliikenteen käytöstä mahdollisimman hankalaa.

Pakko tarttua tähän pitkien välimatkojen juttuun. Useimmat ihmiset kun asuvat kuitenkin Suomessa kaupungeissa. Kaupunkien sisällä välimatkat ovat lyhyitä. Kaupungit ovat siististi jonossa valtateiden ja rautateiden varrella ja keskittyneet suurelta osin Pori-Lappeenranta -linjan eteläpuolelle. Linjan pohjoispuolella asutus on harvaa, väkeä vähän, mutta silti useimmat asuvat taajamissa ja suuremmissa kaupungeissa tai niiden lähistöllä. Hajasijoitettuja kesämökkejä taas en laskisi harvaksi asutukseksi, enemmänkin harrastukseksi. Useimpien ihmisten työmatkat ovat 5 km luokkaa, tällaisen kulkee vielä hyvin pyörällä. Harrastukset ja kaupatkin ovat usein lähellä. Missä ne päivittäiset pitkät välimatkat siis ovat? Eiköhän se kosketa aika murto-osaa väestöstä, niitä jotka sinnittelevät syrjäisillä haja-asutusalueilla. Useimmat eivät.
 
Noin periaatteessa olen sitä mieltä, että palvelu on ihan hyvä nykyisessä muodossa, se vaan kaipaa pientä hiomista. Esimerkkinä sun syöttää hakuun Helsinki-Rovaniemi. Antaa palvelu Ic93 Hki-Tre P265 Tre-Rovaniemi. Ei siinä mitään, toiset haluavat päästä sen puoli tuntia nopeammin. Vitsi on siinä, että tuo sama tuli myös, kun laittoi "vähiten vaihtoja"-kohdan ruksatuksi.
 
Matkahuollon aikatauluhakua olen joskus käyttänyt ja varsin asialliseksi todennut.

Tuosta Destian matka.fi:stä ei ollut kokemusta, mutta äsken uteliaisuuttani katsoin. Mikähän lienee moisen "palvelun" tarkoitus, tuskin ainakaan joukkoliikenteen käytön edistäminen. Onko maantienrakentajalla autoilun lisäämisen ketunhäntä kainalossa? :eek:
Ikävää jos matka.fi ei tällähetkellä toimi, mutta en voi muuten olla tarttumatta ylläolevaan. Moisen "palvelun" tarkoitus on juuri joukkoliikenteen edistäminen tässä kolme esimerkkiä
1) Matkahuollon pysäkkikohtaisen aikatauluhaun sijasta voi kirjoittaa vain lähtö- ja määränpää osoitteen ja kone neuvoo selkeästi (myös karttapohjaisesti) reitit esim. matkustin viikko sitten sukulaisten luokse Vihtiin ja saatoin ilmoittaa että voin jäädä ennen linja-autoasemaa olevalla pysäkillä ja kävellä siitä heidän kotiinsa, sen sijaan että minua oltaisiin vastassa linja-autoasemalla.
2) Mukana linja-autojen aikatauluissa on myös monen pienen kunnan aikataulut esim. Hämeenlinna joita ei ole muualla (Hämeenlinnan kaupungilla ei ole omaa reittiopasta)
3) Aikatauluhaussa voi yhdistää junan- ja linja-auton aikataulut esim. jos matkustat paikkakunnelle minne juna ei kulje, mutta alkumatka on nopeinta kulkea junalla (esim. Turku- Saarijärvi).

Omasta mielestäni matkahuoto pitäisi siis määrätä yhteistyöhön.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös