Matkahuolto kieltää matka.fi:ltä aikataulujensa käytön

3) Aikatauluhaussa voi yhdistää junan- ja linja-auton aikataulut esim. jos matkustat paikkakunnelle minne juna ei kulje, mutta alkumatka on nopeinta kulkea junalla (esim. Turku- Saarijärvi).

Omasta mielestäni matkahuoto pitäisi siis määrätä yhteistyöhön.

Aivan näin. Ennen matka.fi:tä kyllä onnistui, mutta piti kaikkien omat matkahaut katsoa erikseen, ja sitten yhdistellä itse. Mielestäni ylipäätään pitäisi tehdä yhteistyötä enemmän. Noh, meillä on kaksi valtion yhtiötä. Vr ja Pohjolan Liikenne. Eivätpä nekään paljoa yhteistyötä saa tehtyä. En oikein ymmärrä silti, että miksi Matkahuolto on kieltämässä. Onko siitä muka jotain hirveätä haittaa, esimerkiksi matkahuollon egolle, että sen aikataulut näkyvät muualla, kuin vain sen omassa. Jos laitetaan vähän mainosta matka.fi:n sivulle, ja ilmaiseksi niin alkaisikohan matkahuolto silloin vähän yhteistyöhaluisemmaksi. Eli jos se saisi verkossa ilmaista mainosta..
 
Onko kellään tarkempaa tietoa, miksi Matkahuolto kielsi aikataulujen käytön?
Oy Matkahuolto Ab:n vastaus on lyhyesti seuraava:

Matka.fi:n palvelu on kokonaan Destian (entiseltä nimeltään Tieliikelaitos) hallinnoima palvelu, jossa Destia on päättänyt korvata Matkahuollon koko maan kattavat bussiliikennetiedot muulla tavalla kuin Matkahuollon kanssa sopien. Destia ei hyväksynyt 12.7. alkaen Matkahuollon aikataulutietoja Matka.fi:n tiedon pohjaksi.

Jatkossa Matkahuolto on kehittämässä myös vastaavaa ovelta ovelle reitittävää palvelua omille nettisivuilleen.
 
Viimeksi muokattu:
Näyttää siltä, ettei tässä maassa joukkoliikenteen kanssa tekemisissä olevat ole kiinnostuneet joukkoliikenteen edistämisestä, vaan oman asemansa pönkittämisestä. Sen vuoksi meillä eivät matkakeskushankkeet etene, kun LA-liitto ja VR Oy haluavat asemansa mahdollismman kauas toisistaan, ettei vaan tule kiusausta muodostaa matkaketjua junasta ja bussista. Ja nyt sitten yritetään tuhota LVM:n alulle panema erinomainen palvelu.

Asia on minulle tuttu sen kautta, että olin aikanaan mukana tarjoamassa matka.fi-palvelun toteuttamista, kun LVM:ssä oli päätetty sellaisen perustamisesta. Olen aivan varma, että tarkoitus ei ollut söhlätä joukkoliikennettä niin, että kaikki ajaisivat autoillaan. Vaan oli vakava ja hyvä yritys helpottaa joukkoliikennematkustamista koko valtakunnan tasolla samalla tavalla kuin YTV-alueen Reittiopas toimii.

Mutta jo tuolloin oli kyllä enteitä siitä, että näin siinä käy, kun eri operaattorit eivät halua, että heidän palveluitaan markkinoidaan yhdessä paikassa ja yhdistäen. Ja ilmeisesti tuo on sitten toteutunut. Sitä en oikein ymmärrä, miksi palvelua hoitaa nyt Destia (ex. Tieliikelaitos, ex. TVL). Sillä eihän tämä sille kuulu millään lailla, koska on kyse maanrakennusurakoitsijasta. Ehkä syy on siinä, ettei Suomessa ole maan laajuista toimivaa joukkoliikenneviranomaista, vaikka kai LVM:n Liikennepalvelut-yksikkö ehkä voisi sellainen olla.

Meidän tarjousporukassamme ennakoimme, että jotain tällaista tulee eteen. Siksi meidän tarjouksemme lähti siitä, että data syötetään ja ylläpidetään "käsin". Tietenkin voi kuvitella, että matka.fi-palvelun ylläpitäjä pääsee helpommalla, kun liikennöitsijät itse syöttävät tietonsa järjestelmään. Mutta silloin ei ole keinoa hallita enää tiedon laatua, ei ajallisesti eikä tiedon oikeellisuuden osalta. Ja yksi keskeinen ongelma oli, ettei liikennöitisijöillä ole mitään vakiota järjestelmää, josta data on helposti imuroitavissa. Vaan jos ei palvelun ylläpitäjä syötä tietoa näppäimistöltä, se pitäisi tehdä jonkun liikennöitisijän palveluksessa olevan henkilön. Ihan oikeasti, jossain ei ole muuta aikatauludataa kuin silloin tällöin painetut jaettavat aikataululehdet.

Arvioimme, että loppujen lopuksi oma käsin syöttäminen ei edes ole kovin kallista. Suurilta operaattoreilta oletimme saatavan tiedot sähköisinä, joten käsin syötettävä tieto olisi sittenkin vain vähemmistö. Eikä työhön tarvitse käyttää kallispalkkaisia koodareita, vaan vaikka koululaisia sivutoimisina. Joka tapauksessa tärkeintä olisi etu siitä, että tieto on omassa hallinnassa ja esim. pysäkkitiedot voidaan yhtenäistää kuten muukin eri operaattoreiden poikkeava esittämistapa.

No, ei ollut yllätys, että YTV:n Reittioppaan tekijä voitti kisan. Olihan se tunnettu yrittäjä jolla oli näyttävä referenssi. Niiden toimitusaika oli ainakin tupla, hinnasta en tiedä, miten moninkertainen se oli. Jälkiviisaus on helppoa, eli nyt on mukava todeta, että taisi tulla WM-Datan ratkaisun kanssa juuri ne ongelmat, joita meidän mallissa osattin pyrkiä välttämään. Mutta myönnän, että kyllä me silloin epäilimme itse, oliko meidän "maanläheinen" ratkaisumme kuitenkaan oikea, vaan sittenkin liian työläs. Varmaan sitä epäili tilaajakin, kun meidät hylkäsi.

Antero

PS: Kuuluisikohan tämä keskustelu yleisen joukkoliikenteen alle. Eihän tämä mikään pelkkä bussijuttu ole ollenkaan.
 
Moni kirjoittaja tässä ketjussa on katsonut matkahakuja joko tietotekniikan asiantuntijan tai säännöllisesti monenlaisia hakupalveluita käyttävän silmällä. Minä tarkastelen asiaa matkustajan (tosin hieman liikenneharrastuneen) näkökulmasta. Kun en ole erityisemmin kiinnostunut tietotekniikan koukeroista, toivoisin kaikenkarvaisista "palveluista" olevan hyötyä silloin, kun niitä satunnaisesti käytän.

Minäkin kokeilin palvelua siinä joskus keväällä ja silloin se toimi...

Matkustaja haluaa palvelun toimivan silloin, kun sitä tarjotaan. Vai pitäisikö olla myös onnellinen joskus aiemmin toimineista bussi- ja junavuoroista, vaikka kyseinen linja tai rataosa olisi lakkautettu?

Myöskin mukana tuleva kartta oli tosi hyvä. Paikkaa myös hyvin mahdollisia hölmöilyjä pysäkkinimissä yms, kun kartasta käyttäjä heti näkee, että jokin on vinossa.

Jos karttaan ei ole luottamista, niin matkustaja kyllä epäilee muitakin tarjottuja tietoja.

Matkahuollon aikatauluhaku on melkoisen huono, se kun löytää vain sovitut vaihtoyhteydet, eri firmojen välisten vaihtojen löytäminen on tuskaista. Matka.fi on ollut tässä suhteessa paljon parempi.

Mutta kun matkustajana en hae kokoelmatietoa kaikista maailman yhteyksistä, vaan juuri niistä sovituista. Tarkoitus kun olisi ihan oikeasti matkustaa sillä vaihtoyhteydellä eikä pelata lottoa. Jos ei ole sovittu vaihtoyhteyksistä, niin eivät ne silloin mitään oikeita yhteyksiä. Tässä on se yhteistyön ydin. Matkahuolto ainakin on perustettu linja-autoliikenteen yhteiselle asialle, mutta Destialla tuskin on mitään sitoumuksia minkään liikenteenharjoittajan suuntaan.
 
Jatkossa Matkahuolto on kehittämässä myös vastaavaa ovelta ovelle reitittävää palvelua omille nettisivuilleen.

Sitä ehkä uskaltaa kokeilla, kun se valmistuu.

Ihan oikeasti, jossain ei ole muuta aikatauludataa kuin silloin tällöin painetut jaettavat aikataululehdet.

Siksi minä luotan toistaiseksi mieluummin niihin. En muuten autoillessanikaan luota minkään koneiden arvioimiin ajoaikoihin, vaan ihan paperiseen karttaan ja jo kansakoulussa opetettuun laskentoon.
 
Mutta kun matkustajana en hae kokoelmatietoa kaikista maailman yhteyksistä, vaan juuri niistä sovituista. Tarkoitus kun olisi ihan oikeasti matkustaa sillä vaihtoyhteydellä eikä pelata lottoa. Jos ei ole sovittu vaihtoyhteyksistä, niin eivät ne silloin mitään oikeita yhteyksiä.

Kyllä niillä paremmin pääsee perille, kuin jos vaihtoyhteyksiä ei kerta kaikkiaan ole sovittu. Porvoon ja Lohjan välille ei Matkahuollon aikatauluhaku mitään yhteyksiä löydä, joten parempi kai ottaa matka.fi:n "villi vaihto" kuin mennä autolla.
 
Matkustaja haluaa palvelun toimivan silloin, kun sitä tarjotaan. Vai pitäisikö olla myös onnellinen joskus aiemmin toimineista bussi- ja junavuoroista, vaikka kyseinen linja tai rataosa olisi lakkautettu?

No niin haluaa. Sitähän tässä juuri kritisoidaan, että kiinnostusta toimivan palvelun ylläpitoon ei näytä olevan! Tai yleensäkään julkisen liikenteen toimivuuteen on kiinnostusta lähinnä Helsingin kaupungilla ja HKL:llä, mutta ei heidänkään toiminta täydellisyyttä ole lähelläkään. Helsingissä onneksi joukkoliikenteen asema on aika vahva instituutio ja useimmat kaupungin asukkaat tietävät aika hyvin joukkoliikenteen reittejä ja käyttävät palveluita. Esimerkiksi kun soitin Ruskeasuolle hammashoitolaan, tarjosivat perillepääsyohjeeksi bussi 23:n tai 10:n ratikan. Jossain paikassa, jossa julkinen liikenne ei ole yhtä vahva ja arvostettu instituutio, olisi vain annettu ajo-ohjeet autolla ja ei olisi ollut mitään tietoa busseista.
 
Oudot pysäkit ei ole ainoa ongelma mitä minulle on tullut vastaan. Heinäkuun lopulla, kun etsin sopivaa yhteyttä Kotkasta Helsinkiin matka.fi ehdotti joko taksia tai kävelyä. Nämä kaksi vaihtoehtoa, joita ei tule mieleenkään testata Kotkan ja Helsingin välillä!
Joten piti mennä katsomaan VR:n ja matkahuollon sivuilta aikataulut.
 
Destia sanoi:
Kiitos palautteestasi. Jouduimme poistamaan pitkänmatkan linja-autoliikenteen
vuorotiedot järjestelmästä, koska tiedoissa ilmeni vakavia virheitä. Virheitä ollaan aktiivisesti
korjaamassa ja tavoitteena on palauttaa vähintään erikoispikavuorot (Express-busssit)
vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen aikana. Tietokantojen yhteensovittamisessa
ilmenneiden haasteiden takia emme valitettavasti pysty vielä kertomaan tarkempaa aikataulua
linja-autoliikenteen aikataulujen palauttamiseksi.

Ystävällisin terveisin,


Pasi Anila
_ _ _
Pasi Anila
Tuotepäällikkö, Liikenteen tietopalvelut
Destia, Myynnin- ja tuotannonohjaus

Eli erikoispikavuorot tulevat tammikuu-maaliskuu 2008 aikana. Pikavuoroista tai vakiovuoroista ei ole tietoa. Melkein puoli vuotta ne kaikki bussien tiedot olivatkin poissa tuohon mennessä. Ja kun palvelu toimi moitteettomasti vielä 2007 kesällä, vakiovuorotkin olivat mukana. Hienoa hienoa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Eikö 'turistissa' ole vielä kaikki tiedot.
Vanha hyvä ja toimiva keino vastaa useaa uutta:D
 
Eli erikoispikavuorot tulevat tammikuu-maaliskuu 2008 aikana. Pikavuoroista tai vakiovuoroista ei ole tietoa. Melkein puoli vuotta ne kaikki bussien tiedot olivatkin poissa tuohon mennessä. Ja kun palvelu toimi moitteettomasti vielä 2007 kesällä, vakiovuorotkin olivat mukana.

Toivottavasti tällä kertaa pika- ja vakiovuorot saavat oikeisiin maantieteellisiin pisteisiin perustuvat pysäkkitiedot ja myös oikeat reitit näiden läpi. Ennenhän opas tarjosi reittipisteinä vain aikatauluihin merkittyjä paikkoja, ja ne olivat vähän miten sattuu. Esimerkiksi valtatietä ohiajavien pikavuorojen reittipiste oli merkitty kirkonkylille. Ehkä tämä on myös yksi syy, miksi Matkahuollon tiedoista on luovuttu. Kun aikanaan lähetin palautetta tuosta joskus ensimmäisen kokeiluversion aikaan, asia oli pohdinnassa.
 
Eikö 'turistissa' ole vielä kaikki tiedot.
Vanha hyvä ja toimiva keino vastaa useaa uutta:D

Voisivat kopioida ne tiedot sieltä tuolla matka.fi:ssä, pitäisiköhän ehdottaa heille Turistin hommaamista? Matka.fi:n etuna on monimutkaistenkin matkaketjujen teko, jota ei paperiaikataulujen perusteella välttämättä hoksaisi tehdä. On kova homma vertailla Suomen puolelta toiselle kulkemista useiden eri reittipisteiden kautta, jos on paljon vaihtoja. Tietokone hoitaa parhaimman aikataulun etsimisen hetkessä, jos vaan Destialla olisi kiinnostusta tehdä homma kunnolla.

2007 kesällä reittipisteet olivat jokseenkin kohdallaan, niissä ei ollut enää pahemmin heittoja. Olivat yllättävän tarkkojakin itse asiassa. Pudotus nyt syksyllä oli siihen nähden raju, palvelu palautui yhtä epätarkaksi kuin alkuaikoina, ehkä jopa vieläkin epätarkemmaksi.
 
Takaisin
Ylös