Pikavuoroliikenne: huonoa palvelua kalliilla hinnalla

Missä niitä käytettäisiin liikaa kaupunkien sisällä?

Jos junaliikenteeseen vertaa, niin ei varmaan Rovaniemelle menevään junaan kannata lisätä vaunuja Pasilaan tai Tikkurilaan menijöitä varten. Ja tämähän käytännössä hoidettu nimenomaan hinnoittelun avulla, joka ohjaa paikallismatkustajat paikallisjuniin.
 
Helsingin ja Tikkurilan välillä ei olekaan sitä ongelmaa, että liikenne olisi lähes täysin kaukojunien varassa. Lähijunia kulkee parhaimmillaan muutaman minuutin välein, kaukojunia vain pari kolme tunnissa. Siellä missä paikallismatkustajia on paljon, kannattaa heille järjestää omat linjansa. Useimmissa kaupungeissa (maaseudusta puhumattakaan) on kuitenkin sellaisia reuna-alueita, joita paikallisliikenne ei palvele kuin ehkä koulubussien kulkuaikoina. Näillä alueilla matkustajia liikkuu sen verran satunnaisesti, että he tuskin aiheuttavat pitkän matkan busseihin suurta ruuhkaa ja/tai matkaan suurta viivästystä.
 
Jos junaliikenteeseen vertaa, niin ei varmaan Rovaniemelle menevään junaan kannata lisätä vaunuja Pasilaan tai Tikkurilaan menijöitä varten. Ja tämähän käytännössä hoidettu nimenomaan hinnoittelun avulla, joka ohjaa paikallismatkustajat paikallisjuniin.

Näissä tilanteissa voidaan ajaa esimerkiksi 5 minuuttia aikaisemmin paikallisvuoro, joka kerää odottavat matkustajat kyytiinsä. Näin kaukoliikenteelle ei tule liikaa kuormitusta paikallismatkustjaista.
 
Tokihan oli matkustajan vika taas, mutta jotain ongelmia kyllä pikavuoroliikenteessä on. Matkustin tänään Helsingistä Oopperan pysäkiltä Porin pikavuorossa. Eräitä havanintoja tuli tehtyä.

Ilmeisesti totuttua Satakunnan Liikenteen laatua on enää turha odottaa. 12:00 vuorossa näin hiihtolomien alkaessa oli vain yksi auto, osan matkasta ihmisiä seisoi käytävällä. Rahastajaa ei myöskään ollut ja välipysäkeillä meni niin paljon aikaa, että itse olin perillä 15 min normaalia myöhemmin. Oma vikani toki, mutten ehtinyt vaihtaa toiselle linjalle, mistä seurauksena 45 min kävely matkatavaroiden kera. Eipä vain koskaan ennen ole noin myöhässä auto ollut normaalikelillä.

Oopperan pysäkille tuli letkassa autoja. Keulilla Tervo, sitten Pohjolan 280-vakio, Vainion keltainen Turun pikalinjalla ja joku Korsisaarikin sitten perässä. Eräs tyttö keskittyikin sitten tiirailemaan Pohjolan ja Korsisaaren valkoisten vaunujen linjakilpiä, jolloin välissä mennyt keltainen Vainio, jossa oli vielä poikkeuksellisen pienet ja heikosti aurinkoa vasten erottuvat linjakilvet, jäi huomaamatta. Minkäs teet, matkustajan vikahan se on, jos ei autoja pysäytä. Tosin jos olisi ensimmäisen auton pysäyttänyt, olisi se Turun pika pyyhkäissyt ohi, joten ei kai mitään keinoa autoon pääsemiseen asiaa ja firmojen värejä tuntemattomalle ole.

Eipä mitään isoja ongelmia eikä isoa valitustakaan. Laadukas liikennöinti vain on vaikeaa ja voisi miettiä keinoja näiden ongelmien ratkaisemiseen sen sijaan että niitä vähätellään. Odottelin esim. itse 20 minuuttia kaukopysäkillä ilman että yhtään autoa meni. Voisiko lähtöjä vähän jakaa tasaisemmin, jolloin tuollaista hankalaa viiden auton letkaa ei syntyisi? Etenkin Porintiellä laatu on laskenut mielestäni rahastajien vähennyttyä. Olisiko aika aikatauluihinkin painaa näitä todellisia aikoja? Voitaisiinko saada vapaa kilpailu kaukoliikenteeseen? Tokkopa ainakaan Helsingistä käsin palvelu laskisi matkustajan näkökulmasta.
 
Aivan kuin junaliikenne, myös Expressbus-liikenne on melko Helsinki-keskeistä. Helsingistä suuriin kaupunkeihin kulkee monta EB-vuoroa päivittäin mutta poikittaisliikenne keskisuurien kaupunkien välillä on vähäistä. Kaupunkien välillä asuvia ihmisiä ei haluta palvella koska pikavuorot pysähtyvät vain pikavuoropysäkeillä.

Hinnoittelussa noudatetaan kartellihintoja. Halpalentoyhtiöt huokuttelevat matkustajia halvoilla hinnoilla mutta jostain kumman syystä linja-autojen kaukoliikenteessä hinnoilla ei kilpailla. Hintaesimerkkinä Helsinki-Hämeenlinna maksaa junalla 12.00 euroa ja bussilla 14.10 euroa.
 
Niin noita 12 € junia sattuu olemaan vain muutama päivässä. Oikeampi olisi verrata pika/ic junan hintoihin jotka ovat 15,60 ja siitä ylöspäin. Bussiliikenne ainakin tuolla yhteysvälillä on Tampereelle asti hinnoiteltu niin että se on aina halvempi kuin pikajuna/ic ja lisäksi joka yhtiöllä on omat hinnat. Lisäksi Hämeenlinaan on sama matka kuin Lahteen mutta hinta on tuon viisi euroa halvempi. Ja jos kartellista puhutaan niin VR on ehdottomasti sellainen.
 
Hinnoittelussa noudatetaan kartellihintoja. Halpalentoyhtiöt huokuttelevat matkustajia halvoilla hinnoilla mutta jostain kumman syystä linja-autojen kaukoliikenteessä hinnoilla ei kilpailla.

Expressbussilla on viikottaiset tarjoukset (Tällä viikolla Tampere-Vaasa 15€)
 
Expressbussilla on viikottaiset tarjoukset (Tällä viikolla Tampere-Vaasa 15€)

Samoin pitkäaikaisempia tarjouksia esimerkiksi Helsinki-Pori-Vaasa 37 euroa, Helsinki-Tampere-Vaasa 41,50. Kilometrien mukainen hinta tuolle reitille on arvatenkin korkeampi, mutta tässä kosiskellaan halpalentojen ja junien käyttäjiä. Eipä autoonkaan paljoa bensaa saa tuolla hinnalla, jotta Vaasaan asti pääsisi.
 
Voitaisiinko saada vapaa kilpailu kaukoliikenteeseen? Tokkopa ainakaan Helsingistä käsin palvelu laskisi matkustajan näkökulmasta.

En usko, että palvelu laskisi. Jos joidenkin kaupunkien välillä ei olisi suoraa kätevää yhteyttä, niin kuka tahansa sellaisen voisi vapaasti perustaa ja liikennöidä sitä, jos se kannattavaksi muodostuisi. Kunhan ei ihan perättäin ajeta busseja, niin kyllä minusta uudetin yrittäjät pitäisi toivottaa tervetulleiksi. Tuurin kyläkauppias voisi esimerkiksi ajattaa hieman tappiollakin linjaliikennettä Helsingistä Tuuriin, kun vastineeksi saisi asiakkaita kyläkauppaansa. Samoin suuret yritykset voisivat perustaa omia nollatuotolla toimivia liikenneyhtiöitä, jotka ensisijaisesti palvelisivat näiden yritysten työntekijöiden liikkumistarpeita töihin ja kotiin, mutta siinä ohessa tarjoaisivat palvelua kenelle tahansa.
 
Samoin suuret yritykset voisivat perustaa omia nollatuotolla toimivia liikenneyhtiöitä, jotka ensisijaisesti palvelisivat näiden yritysten työntekijöiden liikkumistarpeita töihin ja kotiin, mutta siinä ohessa tarjoaisivat palvelua kenelle tahansa.

Ja tälle toiminnalle löytyisi intressejä suurista yrityksistä? Nollatuotto ei taida olla kovin kova sana yritysmaailmassa. Taitaapa tuo autoetu olla suositumpi vaihtoehto.
 
Siis tarkoitatko todella, että esimerkiksi Nokia perustaisi oman bussiyhtiön, jolla se kuskaisi johtajiaan kotiin aina päivän päätteeksi? Ei taida onnistua. Yritykset kyllä ostavat bussilippuja ja/tai sopivat jonkun vuoron tehtaalta keskustaan jonkun bussifirman kanssa, mutta eivät perusta omaa yhtiöitä.
 
Ja tälle toiminnalle löytyisi intressejä suurista yrityksistä? Nollatuotto ei taida olla kovin kova sana yritysmaailmassa. Taitaapa tuo autoetu olla suositumpi vaihtoehto.

Autoedun sijaan voitaisiin antaa tärkeille työntekijöille vaihtoehtoisesti haluttaessa sellainen bussikortti, jolla voisi matkustaa rajattomasti koko Suomessa. Lomapassin tyylinen siis. En usko, että matkustamista mitenkään mahdottomasti tulisi, joten Matkahuolto voisi tällaista korttia myydä ihan sopuhintaan yrityksille. Miksei yksityisillekin, jos kortti olisi henkilökohtainen. Harva siellä bussissa kuitenkaan asuu.
 
Ainut on että verottaja on aikalailla kiinnostunut myös tuollaisesta. Ja kokemuksen mukaan kukaan tärkeistä työntekijöistä ole valmis ottamaan mitään kapista joukkoliikenne korttia. Ainakin vielä autoetu on kovempi sana.
 
Kyllä minun nähdäkseni joukkoliikenne kelpaa tärkeillekin ihmisille, kunhan on tarpeeksi houkuttelevaa autoon nähden. Lentokoneissa näkee Suomen sisälläkin usein julkisuuden korkeassa asemassa olevia henkilöitä. Kun joukkoliikenteen vaihtoehto on tarpeeksi hyvä, jätetään auto kotiin. En usko, että lentokoneilla sinänsä on mitään erityistä statusarvoa, vaan se valitaan nopeuden ja mukavuuden vuoksi.
 
Joillakin reiteillä lentokone on halvempi kuin bussi. Mistä se johtuu? Lentokoneessa on enemmän henkilökuntaa ja varmasti koneen hankinta ja huoltokustannuksetkin ovat suuremmat. Lentoyhtiöillä on myös erilaisia bonuskortteja usein matkustaville mutta bussiyhtiöillä ei ole tai ainakaan niistä ei tiedoteta tarpeeksi. Jos lentomatka tulee halvemmaksi kuin bussimatka niin eikö silloin bussilippu ole ylihinnoiteltu?
 
Takaisin
Ylös