Erikoispalveluja ja -hintoja kaukoliikenteessä

Sittenpä nähdään, kuinka asiakkaat jaloillaan äänestävät. Tuntuu siltä, että junan kanssa kilpailtaessa hinta on tärkeä tekijä, kun taas palvelun laadulla voisi olla suurinta merkitystä niillä reiteillä, joilla vastassa on vain muita busseja

Laadulla on merkitystä myös silloin, kun vastassa on henkilöautoja. Nehän ne pahimpia vastustajia ovat joukkoliikenteelle. Muistaakseni junan osuus liikenteestä oli luokkaa 5 % ja bussien osuus 10 %. Pari prosenttia lentokoneita. Jäljelle jäävä 80 % oli henkilöautoja. Houkutteleekohan autoilijoita paremmin harvemmin kulkeva laadukas bussilinja vai tiheästi kulkeva kotterolinja?
 
Tuskin kukaan menee bussiin konetta räpläämään, mutta jos sitä konetta täytyy jossain vaiheessa käyttää, niin miksei yhtä hyvin bussissa jos siellä kuitenkin istuu.

En halua maalata piruja seinille, mutta... Busseja varustetaan turvavöillä siksi, että matkustaja ei onnettomuustilanteessa sinkoaisi minne sattuu. Mutta samanaikaisesti kannustetaan kannettavien tietokoneiden käyttöön bussissa. Koneita ei ole kiinnitetty, vyötetty eikä ankkuroitu mihinkään, vaan ne ovat irrallaan käyttäjänsä sylissä. Voi vain kuvitella, minkälaista jälkeä ne saattavat tehdä sinkoutuessaan vauhdilla vaikkapa jonkun matkustajan päähän.:icon_frown:

Kannattaa muistaa että suurimmalle osalle matkustajia se bussimatka ei ole itsetarkoitus, vaan tarkoitus on päästä johonkin paikkaan minne se bussi menee.

Juuri siksi riittää toimiva, siisti auto ja asiallinen kuljettaja.

Houkutteleekohan autoilijoita paremmin harvemmin kulkeva laadukas bussilinja vai tiheästi kulkeva kotterolinja?

Hyvästä autosta ja linjasta ei tee kotteroa netin tai muiden hörhellysten puuttuminen. Toisaalta kottero ei muutu laadukkaaksi, vaikka siihen asennettaisiin miljoonan gigapikselin lentävät laajakaistat.:biggrin:
 
Hyvästä autosta ja linjasta ei tee kotteroa netin tai muiden hörhellysten puuttuminen. Toisaalta kottero ei muutu laadukkaaksi, vaikka siihen asennettaisiin miljoonan gigapikselin lentävät laajakaistat.:biggrin:

Hehe, ei toki. Mutta laadukkaassa bussissa todennäköisemmin nämä lisäpalvelut ovat, kuten langaton netti, televisio, välipala-automaatti ja muuta mukavaa. Vanhassa kotterossa taas harvemmin noita on, kun kuski joutuu nyrkillä paukuttelemaan nopeusmittaria, kun se alkaa inistä joka toinen minuutti :D Tätäkin tullut nähtyä, kun matkasin viime kesänä Kokkolasta Ouluun. Kyseessä joku entinen Satakunnan Liikenteen bussi.
 
ExpressBussien erikoistarjouksia löytyy alla olevalta sivulta. Näyttävät olevan varsin Paunu-keskeisiä.

Tämä on ihan totta. Paunulla noita tarjouksia kyllä löytyy. Mainittakoon vaikkapa Särkänniemipaketti, joka maksaa Helsingistä 54 euroa aikuiselta. Harvemmin noita tarjouksia on tullut esimerkiksi Pohjolan liikenteeltä. Voisi nostaa kummasti bussimatkailun profiilia joku Helsinki-Kajaani tai Helsinki-Oulu yöbussitarjous, sitten kun tarjoushinnasta saisi vielä sen -50% tai -30% alennusryhmästä riippuen.
 
Mainittakoon vaikkapa Särkänniemipaketti, joka maksaa Helsingistä 54 euroa aikuiselta. Harvemmin noita tarjouksia on tullut esimerkiksi Pohjolan liikenteeltä.
Kirjoittajan mainitsema Särkkä-pakkaus on Paunun omaa matkapalvelutuotantoa. Vastaavia matkapaketteja ovat Treelta Korkeasaareen ja lumisena aikana Himokseen. Ideahan on yksinkertainen: Matkat bussilla ympättynä viihdetarjoajan sisäänpääsyillä. Näin olemassa olevaan liikenteeseen saadaan lisämatkustajia sangen vähällä panoksella. Keksintöhän olisi kenen tahansa liikennöitsijän kopioitavissa.
 
Pohjolan Liikenteen BusinessBussissa ei ole ollut ainakaan tämän vuoden aikana yksittäispenkkejä (vakioauto 971) ennen oli PL31, jossa myös yksittäispenkit. Missähän on nykyään?
 
Joskus vuonna yks ja kaks kuljin jollain pilkkahintaisella opiskelijahintavuorolla (muistaakseni vain 17€ ja sentit päälle) Helsingistä Vaasaan. En muista operaattoria, mutta olisiko Paunu, kun täällä on puhuttu Paunun tarjouksista välille Helsinki-Tampere ja Tampere Vaasa. Vuoro kulki vain kerran päivässä.

Muistan vuoron vain, koska se oli ehkä hirvein dösämatka koskaan. :D
 
Takaisin
Ylös