Matkahuollon rahtipalvelut

Liittynyt
23 Lokakuu 2006
Viestit
543
Tyypillinen huoltoasemalla tai pienessä liikeessä oleva MH-asiamies on tavaraliikenteen asiamies. Mitään lippuja ei välttämättä myydä ja aikatauluja ei tunneta. Netistä sekin selviää, ovatko matka- vai pakettipalvelut kyseessä. Sinänsä pakettihomman kannalta on sama, minkä alan liike on kyseessä. Nykyään asiamiesten hankkiminen taitaa olla hankalaa - homma ei lyö leiville. Siispä monella paikkakunnalla MH on muualla, kuin linja-autoliikenteen keskuspaikka. MH:n luona käyvät vain jotkin rahtia vievät vuorot eikä se asia selviä mistään aikataulusta, siellä käydään kun käydään.

Ainakin loistavassa matka.fi -palvelussa oli linja-autojen lähtöpaikkoja määritetty paikallisen matkahuollon mukaan, vaikkei siellä juuri busseja näy. Linja-autoliikenteen keskuspaikan löytäminen saattaa kyllä tuntua hankalalta ajoittain, pitää jonnekin kaupan takapihalle mennä ja toivoa osuneensa oikeaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Oy Matkahuolto Ab:n omistus?

Nykyään asiamiesten hankkiminen taitaa olla hankalaa - homma ei lyö leiville. Siispä monella paikkakunnalla MH on muualla, kuin linja-autoliikenteen keskuspaikka. MH:n luona käyvät vain jotkin rahtia vievät vuorot eikä se asia selviä mistään aikataulusta, siellä käydään kun käydään.

Miksi homma ei lyö leiville? Ovatko kuljetettavat paketit vähentyneet? Nykyäänhän pakettien kuljettaminen tuntuu lisääntyvän aina vaan, nettikaupat voivat hyvin ja logistiikkafirmat juhlivat. Matkahuolto saisi avata nettikaupan, josta voisi ostaa kaikenlaisia lipputuotteita tavallisista matkalipuista Lomapasseihin ja seutulippuihin. Liput toimitettaisiin postitse perille.
 
Tavara- ja matkustajaliikennebisnes ovat aivan eri maailmansa ja elävät lähestulkoon eri sfääreissä.

Tikkurilassakin voi MH-paketteja lähetellä ja vastaanottaa Tikkuri-kauppakeskuksen Siwassa, mutta ei sieltä mitään matkalippuja saa, eikä mikään bussi sinne kaupan pihaan koukkaa.
 
Vs: Oy Matkahuolto Ab:n omistus?

Erään asiamiehen kanssa vaan juttelin tuosta. Lähtevästä rahdista saa vähän enemmän, saapuvasta kovin vähän. Maksusta iso osa menee bussifirmoille, Matkahuolto ottaa omansa. Siirtokuormaus asemilla maksaa. Yleensä pienemmillä paikkakunnilla lähtevää rahtia on vähän, sen sijaan isännille ja pienyrityksille tulee osaa ja tarviketta bussirahtina. Pahimmillaan bussirahti tuottaa varsin suuren vaivan, mutta vaivanpalkkaa ei juuri saa. Vajavainen asiamiesverkosto - useista kunnista puuttuu koko palvelu - rajoittaa myös bussirahdin mahdollisuuksia. Bussissa kulkee paljon myös hankalan kokoisia ja painoisia esineitä. Ne eivät mahdu jokaisen kukkakaupan nurkkiin.
 
Vs: Oy Matkahuolto Ab:n omistus?

Vajavainen asiamiesverkosto - useista kunnista puuttuu koko palvelu - rajoittaa myös bussirahdin mahdollisuuksia. Bussissa kulkee paljon myös hankalan kokoisia ja painoisia esineitä. Ne eivät mahdu jokaisen kukkakaupan nurkkiin.

Nykyäänhän bussirahtia voi lähettää niin, että sen voi noutaa mistä tahansa Valintatalosta tai Siwasta. Lähettää voi vain Matkahuolloista tai asiamiehiltä. Eli bussifirmojen ja rahdinsaajien elanto on turvattu, mutta matkustajien ja rahtia lähettävien palvelussa olisi parantamisen varaa.
 
Vs: Oy Matkahuolto Ab:n omistus?

Vielä aiheesta sen verran, että muu kuin sopimuksen MH:n kanssa tehnyt asiakas voi niihin Siwoihin lähettää lähetyksiä vain kolmessa erinäköisessä valmiissa pakkauksessa. Suurinkin on aika pieni. Lähetys onnistuu vain MH:n asemilta, ei asiamiespisteistä.

Mukava lisä tuo on jo palveluun. Silti muuta palveluverkostoa tuo ei korvaa. Bussilla voi kuljettaa hankaliakin esineitä, autonovet ja pakoputket esim. ovat aivan normaalia tavaraa. Eivät nuo sovi kulmasiwaan. Outoa on myös, että isoissa kaupungeissa on vain yksi normaali Matkahuolto. Kun viidennes kansasta asuu pk-seudulla, voisi täällä olla vaikkapa kymmenkunta Matkahuoltoa hyvillä paikoilla. Kai sitä markkinaosuutta kannattaisi koettaa kasvattaa täällä. Kuljettaahan postikin suuret määrät pk-seudun sisäisiä paketteja. Ehkäpä MH voisi viedä samaan malliin paketin Tikkurilasta Leppävaaraan. Rahtiasiakasta sinänsä tuskin kiinnostaa, kulkeeko paketti linjavuorolla vai olosuhteitten pakosta kuorma-autossa.
 
Vs: Oy Matkahuolto Ab:n omistus?

Outoa on myös, että isoissa kaupungeissa on vain yksi normaali Matkahuolto. Kun viidennes kansasta asuu pk-seudulla, voisi täällä olla vaikkapa kymmenkunta Matkahuoltoa hyvillä paikoilla.

Pääkaupunkiseudulla on muutama lähiterminaali. Herttoniemessä ja lentoasemalla ainakin. Nämä keskittyvät vain rahtiin. Matkahuolto hoitaa myös paikallisrahtia pk-seudulla nouto-jakelupalveluna.
http://www.matkahuolto.fi/fi/pakett...nat/paikallispaketti_ja_pikapaikallispaketti/

Ehkäpä ovat Matkahuollossa ajatelleet, että rahtia kuljettava voi sen hyvin tuoda ja hakea Kampista tai noista lähiterminaaleista, autolla kun usein tavarat kuljetetaan. Tarvittaessa nouto-jakelupalvelu tai Lähipaketti. Bussilla matkaava taas usein lähtee tuolta Kampista pidemmälle matkalle, niin siellä on luonnollista myydä lippuja. Nähdäkseni tarve pk-seudulla on tyydytetty ihan kelvollisesti.

Enemmän vaikeuksia on pienillä paikkakunnilla, joilta ei saa ostettua edes Matkahuollon lippuja. Lähimpään suurempaan kaupunkiin voi olla 50 km, joten aika vaivalloiseksi menee. Eipä siten, että vuorojakaan sellaisilla paikkakunnilla suuremmin olisi, voi olla viikonloppuisin yksi vuoropari päivässä tai ei sitäkään.

Sinänsä tämä ei ole erityisen Matkahuolto-keskeinen asia, sillä muutenkin suurten kaupunkien ulkopuolinen Suomi kuihtuu, niin monet muutkin palvelut häviävät.
 
Vs: Oy Matkahuolto Ab:n omistus?

Pääkaupunkiseudulla on muutama lähiterminaali. Herttoniemessä ja lentoasemalla ainakin. Nämä keskittyvät vain rahtiin. Matkahuolto hoitaa myös paikallisrahtia pk-seudulla nouto-jakelupalveluna.
http://www.matkahuolto.fi/fi/pakett...nat/paikallispaketti_ja_pikapaikallispaketti/

Itse asiassa Veromiehen ja Olarin lähiterminaalit muuttuivat vuodenvaihteessa Vantaan ja Espoon Matkahuolloiksi. Samalla aukioloajat pitenivät ja lähiterminaaliin siirrosta aiemmin peritty 3 euron lisämaksu poistui. Herttoniemi jäi vielä lähiterminaaliksi. Olen kyllä itsekin joskus funtsinut, miksei suurilla kaupunkiseuduilla ole enempää Matkahuollon omia tai asiamiesten pyörittämiä toimipaikkoja. Nuo Espoon ja Vantaan teollisuusalueilla sijaitsevat Matkahuollotkin palvelevat edelleen etupäässä yritysasiakkaita. Ihan hyvin voisi olla toimipisteet muutamalla keskeisellä paikalla kuten Itäkeskus, Tikkurila, Myyrmäki ja Leppävaara. Miksei nuo Espoon ja Vantaan Matkahuollotkin voiis sijaita vaikkapa Ison Omenan ja Jumbon kupeessa, jolloin paketin voisi viedä tai noutaa kauppareissun yhteydessä?

Matkahuollon lippuja pääkaupunkiseudulla saa Kampin lisäksi matkatoimistoista ja lentoasemalta Airpron tiskiltä. Joskus muinoin MH:n lipunmyyntitiski oli Tapiolassakin vaan eipä se tainnut enää vuonna 1986 tulleen seutulipun myötä lyödä leiville. Suurin ongelma tuossa lipunmyynnin kannattavuudessa lieneekin se, että bussissa voi aina maksaa käteisellä ja nykyisin useimmiten kortillakin. Ei poka jaksa lähteä hankkimaan lippuja etukäteen varsinkaan kun ei siitä rahallista hyötyä saa. R-kioskimyynti on helpottanut lippujen hankkimista etukäteen, mutta sekin kyllä edellyttää sitä että liikkeellä ollaan ajoissa. No, ehkäpä tulevaisuus tuo mukanaan mahdollisuuden ostaa Ärrältä avoimia lippuja ja ladata MH:n matkakortteja.
 
Vs: Oy Matkahuolto Ab:n omistus?

Keskustelu liittyy kyllä busseihin, vaikkei siltä ehkä vaikuta. Paketeista saatavat tulot ovat etenkin pikalinjaliikenteessä ensiarvoisen tärkeitä. Niillä mahdollistetaan vuorojen kulku joka päivä, eikä vain viikonvaihteen vilkkaimpina hetkinä. Matkustajamäärien nopeaan nousuun en usko. Sen sijaan tavarankuljetuksessa mielestäni bussiliikenne voisi reippaastikin nostaa markkinaosuuttaan.

Lähellä-paketti (Tradekasta noudettava) on ihan hyvä tuote. Tosin muut kuin sopimusasiakkaat voivat kaiketi lähettää vain dokumenttikuoria, rahtipusseja ja erikoisia lähellä-pahvipaketteja. Nuo kun vielä tuotteistettaisiin aivan muusta rahtihommasta poikkeavaksi, helpoksi tuotteeksi, jonka hinta olisi postin kanssa kilpailukykyinen. Vaikkapa pakkaus ja valmiiksi siihen liimattu, oma osoitekorttinsa paketista riippuen 1/2/3 euroa ja rahti sitten vitosen lähetettäessä. Ja tietysti lähettämisen pitäisi onnistua myös Tradekan myymälöissä ja asiamiehispisteissä.

Jos vielä kohtuukokoisten, kuitenkin em. pakkauksia suurempien lähetysten lähettäminen onnistuisi linja-autoasemilla Tradekan myymälöihin ilman eri sopimusta, käyttäisin palvelua huomattavasti nykyistä enemmän. Ehkäpä niillä paikkakunnilla, joilla asiamiestä ei ole, voisi Tradeka-yhteistyö tuoda normaalia muita lähikauppoja laajemmat pakettipalvelut. Samaten Euromarketien info voisi tarjota laajempaa palvelua. Vilkkaassa kulmasiwassa ei ole mahdollisuuksia tarjota kovin monipuolista pakettipalvelua ymmärrettävistä syistä johtuen. Sen sijaan marketin infopisteessä tai pienen paikkakunnan hiljaisessa lähikaupassa tuo onnisuisi.

Lähetän aika paljon pikkupaketteja, useamman viikossa. MH vain aika harvoin on nykyään vastaanottajalle hyvä ja hinnaltaan edullisin vaihtoehto. Posti vie yleensä voiton.
 
Lämmittelen taas ideaani Matkahuollon ja Postin yhteistyöstä: mitä, jos myös MH:n paketteja voisi sekä lähettää että noutaa kaikista posteista (myös asiamiesposteista)?
 
En ymmärrä, mitä hyötyä posti saisi tuollaisesta yhteistyöstä. Postista toiseen lähetetyn paketin kuljetuksen antamisesta kilpailijalle.

Keskusten ulkopuolella molemmilla toimijoilla on asiamiespisteitä. Ne sopivat ihan mukavasti yhteen jo nytkin monessa paikassa. Ärrällä voi paikoitellen valita, lähettääkö tavaraa postitse, linja-autolla vai ärräpakettina. Asiamieshomman ongelmana ovat pienet tulot ja suuri vaiva. Tarjoamalla mahdollisimman monia palveluita varmaan yrittäjällekin tulisi suurin hyöty. Eipä tuohon vaan tarvita välttämättä itse kuljetusliikkeiden yhteistyötä vaan yksittäisiä sopimuksia.
 
En ymmärrä, mitä hyötyä posti saisi tuollaisesta yhteistyöstä. Postista toiseen lähetetyn paketin kuljetuksen antamisesta kilpailijalle

Think outside the box: kuka on väittänyt, ettei postitoimipaikkojen verkkoa voisi ylläpitää jokin muu instanssi kuin Itella Oyj tulevaisuudessa?

Minä näen mahdollisuuden siinä, että postikilpailun vapautuessa Euroopan laajuudessa ja Suomenkin toimilupaehtojen lieventyessä perustetaan jokin operaattoririippumaton, julkisoikeudellinen laitos vastaamaan postitoimipaikkojen verkosta. Käytännössä toimipaikkoja voi toki ylläpitää yrittäjät ja postiyritykset laitoksen laskuun asiamiehinä. Tällöin siis Itella maksaisi Postilaitokselle toimipaikkaverkon käytöstä, ja samat tariffit perittäisiin yhtä lailla DHL:ltä, TNT:ltä, Matkahuollolta ja muilta syrjimättä ja tasapuolisesti, jos ne haluavat käyttää julkista postitoimipaikkaverkkoa.

Sama laitos myös takaisi postin yleispalvelut syrjäisimpiinkin valtakunnan kolkkiin ostopalveluna, jolloin Itellalle ei tulisi kohtuutonta kilpailuhaittaa, jota sen nykyisen toimilupansa palvelutasokriteereistä sille aiheutuu.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös