Porvoon Liikenne

Liittynyt
30 Kesäkuu 2005
Viestit
744
Koiviston Auto -konserniin kuuluva Porvoon Liikenne - Borgå Trafik on jättänyt anomuksen, että ensi vuoden vaihteessa lisääntyisi Helsinki - Porvoo välillä mottoritievuorot oikein potenssissa: Aamu 6:sta ilta noin 18:30 asti muuten puolitunneittain, paitsi ruuhka-aikaan vartin välein. Ja erikoista vielä, että Porvoon päässä osa vuoroista menisi Kevätkumpuun ja toinen osa Haikkoon asti.
 
Vs: Koiviston Auto

Vuoden ympäristöteko olisi vaihtaa Helsingissä pääteasemaksi Mellunkylän tai Itäkeskuksen metroasema.
 
Vs: Koiviston Auto

Koiviston Auto -konserniin kuuluva Porvoon Liikenne - Borgå Trafik on jättänyt anomuksen, että ensi vuoden vaihteessa lisääntyisi Helsinki - Porvoo välillä mottoritievuorot oikein potenssissa: Aamu 6:sta ilta noin 18:30 asti muuten puolitunneittain, paitsi ruuhka-aikaan vartin välein. Ja erikoista vielä, että Porvoon päässä osa vuoroista menisi Kevätkumpuun ja toinen osa Haikkoon asti.

Veikkaan että tuo tietänee palvelutason heikkenemistä paikkurissa kun nelosen vuoroja Kevätkumpuun ja kakkosen vuoroja Haikkooseen ajetaan pikarakkineilla. Tämänhetkinen kalustotilanne myös mietityttää että riittääkö autot tuohon määrään liikennettä.
 
Entäpä jos tuovat uutta kalustoa linjoille? Kyllähän kabussin tehtaalta äkkiä uusia kaupunkiautoja valmistuu, jos on tarvetta kun kerta on kyseessä oman konsernin yhtiö. Sikäli kyllä puolen tunnin ja 15 minuutin vuoroväli Porvooseen kuulostaa aika paljolta. Matkustajia ehkä riittää vielä Helsingin alueella, mutta en tiedä että onko tarvetta päästä Porvooseen vartin välein. Helsingin linja-autoasemalle tulee myös aika paljon lisää vilkkautta sen johdosta..
 
Oletko koskaan matkustanut katuri-Kabusilla? Motarivuorojen ajaminen moisella autolla karkottaisi äkkiä matkustajat. Sisämelu on jo kaupunkinopeuksilla pienestä koneesta huolimatta sietämätön, jotenkin tuli mieleen vanhat HKL:n Sisut... Paras kalustotyyppi tuollaisille vuoroille, jotka kulkevat lähes 50 km motaria ja sitten hoitavat Porvoon päässä paikkuria olisi varmasti Ruotsista ja esimerkiksi V. Alamäen kalustosta tuttu low entry -seutuliikenneauto pienellä tavaratilalla ja mukavilla istuimilla. Jo nyt monet motarivuorot aloittavat Porvoossa Kevätkummusta tai jatkavat sinne Helsigistä tultuaan.

Vartin vuoroväli motarivuoroille ruuhka-aikaan ei ole kyllä yhtään liioittelua. Itse asiassa jo tällä hetkellä motarivuoroja kulkee ruuhka-aikaan tiheimmillään 10 minuutin välein ja silti toisinaan on kuulunut narinaa siitä, että bussit ovat täysiä. Tässä yhteenveto tämänhetkisestä motarivuorotarjonnasta:

Porvoosta Helsinkiin M-P
06 00BT 30BT 40BT 50BT
07 00BT 15BT 35PU (50SL Porvoo - Moottoritie - Koskelantie - Pasila - Ilmalantori)
08 00BT
16 00SL 15PU

Helsingistä Porvooseen M-P
06 40SL
07 00BT 50BT
15 00BT 20BT 40PU 55BT
16 10BT 30BT (50SL Ilmalantori - Pasila - Koskelantie - Moottoritie - Porvoo)
17 15BT 35BT 50PU

BT = Porvoon Liikenne - Borgå Trafik
PU = Pukkilan Liikenne
SL = Savonlinja-yhtiöt
 
Vs: Koiviston Auto

Oletko koskaan matkustanut katuri-Kabusilla? Motarivuorojen ajaminen moisella autolla karkottaisi äkkiä matkustajat. Sisämelu on jo kaupunkinopeuksilla pienestä koneesta huolimatta sietämätön, jotenkin tuli mieleen vanhat HKL:n Sisut... Paras kalustotyyppi tuollaisille vuoroille, jotka kulkevat lähes 50 km motaria ja sitten hoitavat Porvoon päässä paikkuria olisi varmasti Ruotsista ja esimerkiksi V. Alamäen kalustosta tuttu low entry -seutuliikenneauto pienellä tavaratilalla ja mukavilla istuimilla. Jo nyt monet motarivuorot aloittavat Porvoossa Kevätkummusta tai jatkavat sinne Helsigistä tultuaan.

Eikös näitä ole jo Porvoon suunnan liikenteessä? Sellaisia kuin Pohjolan Liikenteellä on Lohjan suunnan liikenteessä, eli puolituristeiksiko näitä kutsutaan. Olen nähnyt Irisbussin jotain mallia Porvoon suunnan vakiossa Porvoon Liikenteellä. Se ei ollut korkea, mutta ei se ollut kaupunkibussikaan, en kyllä nyt muista mikä malli. Näytti uudenaikaiselta.

Moottoritievuorolistastasi puuttuivat Savonlinjan pikavuorot, joissa saa matkustaa vakiovuorotaksalla Porvoon ja Helsingin väliä. Jos saisivat kunnollisen työmatkalipun, joka käy monien eri firmojen vuoroissa ja olisi rajaton matkustusoikeus, ja tämän lisäksi enemmän nopeita vuoroja, niin olisi potentiaalia saada enemmän matkustajia. Kun nyt näitä nopeita vuoroja tulee enemmän ja Porvoon kaupungilta saamieni tietojen mukaan lippuakin ollaan puuhaamassa, niin hyvältä näyttää. Kuinka käy vanhan tien vakiovuorojen, vähennetäänkö niitä nopeita vuoroja lisättäessä? Niiden määrä on kyllä minusta vähän ylimitoitettu. Osa voisi jo Itäkeskuksen jälkeen lähteä moottoritielle. Tarvittaessa voitaisiin moottoritieltä poiketa Söderkullaan ja takaisin moottoritielle.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Koiviston Auto

Olen nähnyt Irisbussin jotain mallia Porvoon suunnan vakiossa Porvoon Liikenteellä. Se ei ollut korkea, mutta ei se ollut kaupunkibussikaan, en kyllä nyt muista mikä malli. Näytti uudenaikaiselta.

Eli tarkoittanet Irisbus Crossway-tyyppistä ratkaisua, kuvia löytyypi esimerkiksi Bussidata-sivustolta, tässä yksi malliksi.
 
Vs: Koiviston Auto

Entäpä jos tuovat uutta kalustoa linjoille? Kyllähän kabussin tehtaalta äkkiä uusia kaupunkiautoja valmistuu, jos on tarvetta kun kerta on kyseessä oman konsernin yhtiö. Sikäli kyllä puolen tunnin ja 15 minuutin vuoroväli Porvooseen kuulostaa aika paljolta. Matkustajia ehkä riittää vielä Helsingin alueella, mutta en tiedä että onko tarvetta päästä Porvooseen vartin välein. Helsingin linja-autoasemalle tulee myös aika paljon lisää vilkkautta sen johdosta..

Porvooseen ei ole tulossa uusia Kabusin matalakatureita. Katuriin kyllä tarvitsisi parannusta että saisi maaseutu-Wiimoja(M310/M311) ja Lahtelaisia(L400) pois numerolinjoilta.

Miska sanoi:
Oletko koskaan matkustanut katuri-Kabusilla? Motarivuorojen ajaminen moisella autolla karkottaisi äkkiä matkustajat. Sisämelu on jo kaupunkinopeuksilla pienestä koneesta huolimatta sietämätön, jotenkin tuli mieleen vanhat HKL:n Sisut... Paras kalustotyyppi tuollaisille vuoroille, jotka kulkevat lähes 50 km motaria ja sitten hoitavat Porvoon päässä paikkuria olisi varmasti Ruotsista ja esimerkiksi V. Alamäen kalustosta tuttu low entry -seutuliikenneauto pienellä tavaratilalla ja mukavilla istuimilla. Jo nyt monet motarivuorot aloittavat Porvoossa Kevätkummusta tai jatkavat sinne Helsigistä tultuaan.

Samaa mieltä Miskan kanssa että täysverisellä raa'alla katurilla ei missään nimessä motarille.

Ja edelleen samaa mieltä että moottoritievuoroihin ja 170-tienkin vuoroihin Helsinki-Porvoo välille sopisi parhaiten LE-tyyppinen kaksiakselinen tai teliauto. 1-1-0 tai 1-2-0 ovijärjestyksellä niin näillä voisi hoitaa sitten samalla noita paikallisliikenteen osuuksiakin.
 
Näköjään ette oikein ymmärtäneet ironisuutta mitä kyllä hain.. :) Sikäli on hienoa, ettei Porvoon liikenne ole sortunut vielä Kabusseihin. Ehkä sekin päivä tulee kun tarvitaan pikavuorokalustoa..
 
Sehän ei taida olla kuitenkaan Porvoon Liikenteen päätettävissä että hankitaanko Kabussia vaiko jotain muuta... Veikkaan vahvasti että lopulliset päätökset kalustohankintojen suhteen tehdään Metsäpietilässä.

Itse ajaisin kyllä mieluummin Kabussin matalilla kuin nykyisillä eri alustoilla olevilla Lahti 402-korisilla busseilla.
 
Vs: Koiviston Auto

Veikkaan että tuo tietänee palvelutason heikkenemistä paikkurissa kun nelosen vuoroja Kevätkumpuun ja kakkosen vuoroja Haikkooseen ajetaan pikarakkineilla. Tämänhetkinen kalustotilanne myös mietityttää että riittääkö autot tuohon määrään liikennettä.

Heikennyksiä paikallisliikenteeseen ei ole tulossa. Uudet moottoritievuorot ajavat kaupugissa jopa päälläkkäisellä aikataululla katurien kanssa, mutta kaukoliikenteen kalusto vienee paikallisliikenteen matkustajat katureihin ja Helsinkiin menijät käyttävät. Tolkkisten suunnan osalta uudet vuorot voivat tuoda joillekin Porvoon sisäisille nopean yhteyden keskustaan, kun ne menevät paikallisliikenteen vuoroja suorempaa reittiä, mutta nämä ovat aika marginaalinen ryhmä.

Hakemus liittyy suurempaan kokonaisuuteen. Helsingin ja Kotkan liikenne on tarkoitus tasavälistää ja aikataulumuutokset olisivat joka tapauksessa välttämättömiä, jottei moottoritievuorot ja pikavuorot ajaisi päällekkäisillä aikatauluilla. Lisäksi Porvoo - Helsinki välille on kaavailtu työmatkalippua muiden ympäristökuntien malliin, minkä voi olettaa tuovan hiukan lisää kysyntääkin.
 
Vs: Koiviston Auto

Paras kalustotyyppi tuollaisille vuoroille, jotka kulkevat lähes 50 km motaria ja sitten hoitavat Porvoon päässä paikkuria olisi varmasti Ruotsista ja esimerkiksi V. Alamäen kalustosta tuttu low entry -seutuliikenneauto pienellä tavaratilalla ja mukavilla istuimilla. Jo nyt monet motarivuorot aloittavat Porvoossa Kevätkummusta tai jatkavat sinne Helsigistä tultuaan.

Täältä Oulusta sellaiset terveiset, usein Alamäenkin autoilla matkustaneena, että juuri niissä on mukavat istuimet.

Alamäen autoissa ei ole takaovea, joten ne eivät ehkä sopisi lyhyelle (puoli tuntia / sivu) linjalle, jolla pysähdytään tiheästi koko linjan pituudelta. Sen sijaan ne olisivat varmaan hyvä valinta reitille, jolla ajetaan pitkästi pysähtymättä ja reitin päissä on vain lyhyehkö "jakelualue".
 
Porvoon Liikenne näkyy saaneen "uuden" Carrus Fiftyn. Sellainen ajeli firman väreissä menneellä viikolla kohti Porvoota. Lienee näitä Ruotsista tuotuja käytettyjä, mitä KA-konsernille on viime aikoina tullut?
 
Takaisin
Ylös