Joensuun Linja Linja-Karjalalle

Myös karjalaisestakin löytyy juttua
Karjalainen sanoi:
– Hallittu kasvu on aina hyväksi. Meillä ei ollut Joensuun Linjan kanssa päällekkäistä reittiliikennettä, mutta hallinnossa ja hankinnoissa saamme säästöjä aikaan. Linja-Karjalalla on tämän kaupan jälkeen 90 linja-autoa ja 120 työntekijää. Kaupan jälkeenkin kaikki Joensuun Linjan ajamat reitit säilyvät, kertoo Linja-Karjala Oy:n toimitusjohtaja Jukka Komulainen.Joensuun Linja Oy on hoitanut muun muassa vakiovuoroliikennettä Joensuusta Ilomantsiin, Tuupovaaraan ja Kiihtelysvaaraan, sekä tilausajoliikennettä.

– Ajatus myymiseen alkoi kypsyä jo pari vuotta sitten. Olemme toimineet perheyhtiössä yrittäjinä yli 30 vuotta ja kummallakaan ei ollut jatkajia omasta perhepiiristä luvassa, kertovat Joensuun Linjan omistajat Ossi ja Martti Kainulainen.
 
Olipa mielenkiintoinen väite lehtiartikkelissa:
Karjalainen 10.11.2008 sanoi:
Linja-Karjala Oy on Joensuun alueen suurin linja-autoyritys. Sen emoyhtiö Savonlinja on koko Suomen toiseksi suurin.

Joko HELB on kutistunut niin "pieneksi" että Savonlinja päihittää? ;)
 
Takaisin
Ylös