Veljekset Salmela

onnikka-bongaaja

Suljettu tunnus
Liittynyt
5 Kesäkuu 2009
Viestit
12
Pohjolan sanomat paljasti että Salmelalle taas isot mätkyt:
Pohjolan Sanomat sanoi:
PS 19.8.09
Veljekset Salmela tuomittiin isoihin korvauksiin

Linja-autoyhtiö Veljekset Salmela Oy tuomittiin heinäkuussa Kemi-Tornion käräjäoikeudessa maksamaan huomattavat korvaukset entiselle työntekijälleen.
Korvaukset liittyvät työntekijän työsopimuksen laittomaan päättämiseen. Oikeudenkäyntikuluineen ja muine hyvityksineen Veljekset Salmela Oy:lle määrätyt maksut nousevat noin 40 000 euroon.
Oikeuden käsittelyssä tuli ilmi, että työntekijän ja yhtiön välillä oli monenlaista erimielisyyttä vuosien varrella. Riitaa syntyi muun muassa vapaapäivistä ja työhön käytetystä ajasta.
Vuonna 2006 työntekijä joutui pitkälle sairauslomalle. Sairauslomalta palattuaan työnantaja vaati työntekijää välittömästi terveystarkastuksiin. Työntekijä todettiin niissä työkykyiseksi. Yhtiö kuitenkin lomautti työntekijän samoihin aikoihin, vaikka käräjäoikeuden mukaan lomauttaminen ei olisi ollut välttämätöntä. Käräjäoikeuden mukaan yhtiö syyllistyi työntekijän syrjimiseen tämän sairausloman aikana, sitä seuranneiden lomautusten aikana ja terveystarkastuksiin määräämisen yhteydessä. Yhtiö muun muassa antoi työntekijälle kolme varoitusta tämän ollessa sairauslomalla, minkä käräjäoikeus katsoi asiattomaksi.
Työntekijä purki työsopimuksensa keväällä 2007 työnantajastaan johtuvista syistä. Veljekset Salmela Oy:n mielestä irtisanoutuminen oli perusteeton. Käräjäoikeus asettui työntekijän puolelle ja määräsi yhtiön maksamaan hänelle viidentoista kuukauden palkkaa vastaavan summan.
Veljekset Salmela Oy on ilmoittanut olevansa tyytymätön tuomioon. Asiasta tehdyt valitukset käsitellään Rovaniemen hovioikeudessa.
Veljekset Salmela Oy oli vuosi sitten Kemi-Tornion käräjäoikeudessa samantapaisen tapauksen vuoksi. Oikeus tuomitsi tuolloin yhtiön maksamaan erotetulle työsuojeluvaltuutetulle kaikkiaan noin 50 000 euron korvaukset tämän työsopimuksen perusteettomasta purkamisesta.

Henri Pekka Kallio, Kemi

Salmela taas menetti isot rahat jolla olisi voinut vaikka ostaa uusia autoja :lol:
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Kemin paikallisliikenne

Ainakin tuolla rahalla olisi saanut monta käytettyä autoa, eikös TKL:n jättiwiimatkin lähteny alle kymppitonnin kappale?

Salmela todellakin saisi alkaa hankkimaan uusia autoja, vaikka jotain fiftyjä ruotsista, sopisi hyvin Salmelan reiteille. Näyttää siltä että todennäköisesti ko. firma menee piakkoin konkurssiin jos toimitusjohtaja Esa ei pian päätä hankkia uusia autoja...
Nuo deltat kyllä jotenkin vielä menettelee Tornio-Oulu vuoroilla, mutta onko nykyaikaa pitää tällaista autoa pitkällä linjalla? tässä ottamani kuva:
http://kalastaja.1g.fi/kuvat/Bussikuvia/Elokuu+2009/VeljeksetSalmela_N24.jpg
Vm.1982 kutter ja 2000 km viikossa, aika rääkki ton ikäselle,
ja kohta jo vuosi 2010! ! :lol:
 
Toihan on moderni takatuuppari! :) Kyllähän nuo vanhat laitteet kestää mitä vaan, raakaa toimivaa perustekniikkaa.
 
Vs: Kemin paikallisliikenne

Näyttää siltä että todennäköisesti ko. firma menee piakkoin konkurssiin jos toimitusjohtaja Esa ei pian päätä hankkia uusia autoja...

Taitaa firma mennä konkurssiin jo pelkästään sille määrätyistä sakoista, mitä näkyy putkahtelevan tasaisin väliajoin käräjäoikeuden päätöksien myötä....

Lisää voi jokainen lukea "naapuri"-forumilta
 
Vs: Kemin paikallisliikenne

Taitaa firma mennä konkurssiin jo pelkästään sille määrätyistä sakoista, mitä näkyy putkahtelevan tasaisin väliajoin käräjäoikeuden päätöksien myötä....

Lisää voi jokainen lukea "naapuri"-forumilta
On se tj. semmoinen vastarannan kiiski (ei kuitenkaan ravintola :) ) EU on suuri mörkö ja ammattiyhdistystoiminta myös, luottamusmiehet ovat aina tulilinjalla. Ja jos olet joskus ollut riidoissa, olet aina. Jääräpäisyyttään firmansa tappaa... :(
Muistaakseni pari vuotta sitten Tornion oli saanut tarjouksia käytetyistä autoista Ruotsista, mutta isoherralle ei sopinut.
 
Matkustajan ominaisuudessa luen mielelläni Salmelan painattamasta aikatauluvihkosta taksa-asioita. Esimerkiksi tämä:

"Kemi-Tornion seutulipulla voi ko. alueella matkustaa mm. Ouluun siten, että maksaa ensin seutulipulla Iin ja Haukiputaan rajalle (pysäkin nimi on pitäjien raja) ja sen jälkeen maksaa välin vaikkapa rahalla tai sarjalipulla loppumatkan. Paluusuunnassa maksumenettely on päinvastainen."

En ole missään muualla nähnyt vastaavaa. Jos asiasta jotain kerrotaan, niin päinvastaista eli että seutulippu tai kaupunkilippu ei kelpaa osamaksuksi kelpoisuusalueen ulkopuolelle matkustettaessa.

Salmelalla on muitakin taksaerikoisuuksia. Eläkeläisen matka maksaa saman kuin opiskelijan matka eli alennusprosentti on 50 eikä 30 niin kuin tavallisesti. Alle 2 km matka maksaa 1,5 euroa ja 2-4 km matka 2,0 euroa. Ainoa sovellettava matkatavaramaksu on aikuisen polkupyörästä perittävä yhden euron kyytimaksu.

Onkohan muilla liikennöitsijöillä samoja tai muita erikoisuuksia hinnastossaan?
 
Matkustajan ominaisuudessa luen mielelläni Salmelan painattamasta aikatauluvihkosta taksa-asioita. Esimerkiksi tämä:

"Kemi-Tornion seutulipulla voi ko. alueella matkustaa mm. Ouluun siten, että maksaa ensin seutulipulla Iin ja Haukiputaan rajalle (pysäkin nimi on pitäjien raja) ja sen jälkeen maksaa välin vaikkapa rahalla tai sarjalipulla loppumatkan. Paluusuunnassa maksumenettely on päinvastainen."

En ole missään muualla nähnyt vastaavaa. Jos asiasta jotain kerrotaan, niin päinvastaista eli että seutulippu tai kaupunkilippu ei kelpaa osamaksuksi kelpoisuusalueen ulkopuolelle matkustettaessa.
Ilmeisesti Salmelalla on asenne "ei se ole ihan niin justiinsa", mikä ei liene täysin harvinaista muuallakaan Lapissa: kuulemma Valtionrautateillä oli käytäntö, että Jt päättyy Rovaniemen jälkeen. :)
 
Salmelalla on muitakin taksaerikoisuuksia. Eläkeläisen matka maksaa saman kuin opiskelijan matka eli alennusprosentti on 50 eikä 30 niin kuin tavallisesti. Alle 2 km matka maksaa 1,5 euroa ja 2-4 km matka 2,0 euroa. Ainoa sovellettava matkatavaramaksu on aikuisen polkupyörästä perittävä yhden euron kyytimaksu.

Jos Salmela kompensoi lipun hintaa kaluston ikään ja kuntoon nähden.... En minäkään kehtaisi täyttä hintaa ottaa asiakkaalta joka hyppää 30v vanhaan museobussiin ;)
 
Jos Salmela kompensoi lipun hintaa kaluston ikään ja kuntoon nähden.... En minäkään kehtaisi täyttä hintaa ottaa asiakkaalta joka hyppää 30v vanhaan museobussiin ;)
Eikös museokalustolla matkustamisesta pitäisi päinvastoin periä nostalgialisä? :) Melkein voisin täällä Pirkanmaallakin maksaa pientä ekstrakolehtia Luopparille siitä, että pitävät Ysikutteria ajossa.
 
No en minäkään pitäis jossain Varissuon linjalla yhtään ton parempaa kalustoa, kaiken ne kriminaalit kuitenkin kyytissä ollessaan hakkaa kappaliksi. Ei se Salmela mihinkään kaadu, aina on uusia tulijoita kuskiksi.
 
"Kemi-Tornion seutulipulla voi ko. alueella matkustaa mm. Ouluun siten, että maksaa ensin seutulipulla Iin ja Haukiputaan rajalle (pysäkin nimi on pitäjien raja) ja sen jälkeen maksaa välin vaikkapa rahalla tai sarjalipulla loppumatkan. Paluusuunnassa maksumenettely on päinvastainen."

Ehkä Salmela yrittää tällä kilpailla Kemi-Oulu-matkustajista VR:n kanssa?
 
Hyvä jos edes joku kilpailee eikä vain peesaa Matkahuollon kartellia.

Pöljää vaan että kaksi joukkoliikennemuotoa kilpailee keskenään. Mielummin näkisi että joukkoliikenne kilpailisi kattavammalla tarjonnalla henkilöautoa vastaan kuin toisiaan vastaan samoista asiakkaista.

Mutta näinhän se menee kuin on aina ennenkin mennyt.
 
Matkustajan ominaisuudessa luen mielelläni Salmelan painattamasta aikatauluvihkosta taksa-asioita.

Salmelan vihko ei kerro mitään yölisämaksusta. Sitä ei taideta periä. Se koskisi päivän viimeistä vuoroa Oulu - Haaparanta. M-P kyseinen vuoro lähtee 23.35 ja se sopii Helsingistä 16.06 lähteneen iiceen jatkoyhteydeksi. Se saapuu 23.09 ja kesemmällä eli ratatöiden aikana se saapui 23.23. Vuoro sopii myös paikallisjatkoyhteydeksi, jos on menossa vaikka Linnanmaalle. Koskilinjat tarjoaa vaihtoehtoista kyytiä linjalla 19 Toripakan pysäkiltä klo 23.40. Salmelalla on ennemmin perillä ja ei tarvitse raahautua Torikadulle. Kun olen tätä yhteyttä käyttänyt ja maksanut MH:n 44 matkan kortilla (alle 6 km matkalle), niin kortilta on vähennetty vain yksi matka. Koskilinjojen piippauslaite ei ole koskaan unohtanut veloittaa kahta matkaa OuluCardin sarjalipulta, kun leimaus on tapahtunut klo 23 jälkeen. Suosittelen tätä Salmelan kyytiä niin kauan kun sitä vielä on tarjolla. Matkustajamäärät ovat havaintojeni mukaan sellaiset, ettei liikennöinti voi kannattaa: viime tiistai-iltana 6.10. kaksi (toinen meni sentään Kemiin asti) ja edellisellä kerralla 9.6. (tiistai sekin) kaksi silloinkin.

Edullisten taksojen vastakohtana Salmela niuhottaa ikärajoista: "Myös 10-11 vuotiaitten matkustajien saadakseen 50%:n alennuksen kyytimaksuissa on osoitettava ikänsä kuvallisella henkilöllisyystodistuksella, muussa tapauksessa kuljettaja ei saa alennettua kyytimaksua myöntää." Kuinka monella sen ikäisellä on kyseinen todistus? Eihän sen ikäiset ole edes kapakkaan menossa. Jotain myönnytystä kuitenkin matkustajien suuntaan Salmelalla: "2-3 vuotiailta ei vielä vaadita em. kortin näyttöä alle 4-vuotiaille myönnetyn 100% alennuksen saamiseksi." Vielä??

Salmelan uusimmassa vihkossa on aikataulujen joka toisen rivin tumma taustaväri liian tumma. Aikojen ja paikannimien erottaminen on vaikeaa. Ovatko muut Salmelan 13.8.2009-5.6.2010 vihkoa lukeneet huomanneet saman?

Salmelan vihkossa lukee: "Kaikki kellonajat ovat Suomen aikoja. Alla tider är finska tider." Joskus aiemmin vastaavassa julkaisussa luki finska tiderin sijasta Finlands tider. Kukahan Salmelaa on konsultoinut? Minusta tuntuu, että yleisemminkin suomen kieli suosii genetiiviatribuuttia siinä missä monessa muussa kielessä käytetään adjektiiviatribuuttia. (Mielestäni sanaan atribuutti ei tarvita enempää t-kirjaimia, koska ne eivät vaikuta ääntämiseen. Sama koskee g-kirjaimia sanassa agregaatti. Allekirjoittaneen verenpaine nousee aina, kun näen mitä VR on maaluuttanut agregaattivaununsa kylkeen. Suomen kielessä ei tarvita mykkiä kirjaimia. Kävin Kemijärvellä 19.9. ja muistikuvan mukaan agregaattivaunussa ei lukenut paheksumaani tekstiä ollenkaan. Jostain toisesta yhteydestä jääneessä muistikuvassa teksti kummittelee. Ehkä joku toinen tietää paremmin?)

OT: Yölisää ei peritä Kajaani-Suomussalmi-ostoliikennevuorossa, jonka lähtöaika Kontiomäeltä on 23.10. Saman vuoron "hiacebussiin" mahtui 4.7. polkupyörä, jonka kuljetus ei maksanut mitään. Hyvä palvelu on ilmaista tai se tulee kaupan päälle. Pohjolan Matka (joka ajaa saman välin isobussivuorot) kertoo aikatauluvihkossaan, että polkupyörän kuljetus maksaa 5,5 euroa. Mielestäni on kohtuutonta, jos matkatavaran kuljetus lyhyellä matkalla maksaa enemmän kuin matkustajan matka.

OT2: HelsinkiCard, TurkuCard, KuopioCard ja xxxCardit ulkomailla ovat turisteille myytäviä kortteja. Millähän perusteella OuluCardin nimi on valittu? Onko ajateltu Oulussa asuvaa englanninkielistä vähemmistöä? Mielestäni nimi on harhaanjohtava. Kyllä hävettää näin oululaisena.
 
Viimeksi muokattu:
Eilen kävin katselemassa mitä Salmelan Simon ja Tornion varikoilla näkyisi.
Simon varikolla ei oikeastaan mitään uusia busseja olekkaan vain näitä lahti10 & 8Kuttereita yleensä, ja joitan poistettuja. Sitten Salmelan vuorolla Simosta Kemiin pääsin 8-Kutterilla :tongue:
Tornioin Tallien tilanne yleensäkkin näyttää pahalta sillä siellä on jo enemmän poistettuja kuin ajossa olevia autoja. Uusin poisto on ->#16: Mersu, Heinola karossi vm.81-. Muita poistettuja tornion tallilla oli mm. N12,3,N9,43,N5,N15,47,54,44,N13,N3 ja 59. autoja poistetaan enemmän mitä tulee uusia. Nyt kovan kilpailun aikaan Salmela on ottanut ajoon kemi-tornioon nämä laatikko-wiimat joita muutenkin säästettiin aika pitkään. Muuten muita vuoroja kai ajetaan näillä kuttereilla yms. Oulun vuoroja yleensä ajetaan vielä näillä vanhoilla tuttuilla delta200:lla. Nyttemmin myös nämä uudet Starit ovat alkaneet enemmän näkyä linjoilla. Pahalta näyttää nuo kemi-tornion matkustajamäärätkin kun NET-matkojen autot aina täysiä kuin salmelan autot kulkevat miltei tyhjinä (ainakin päivisin ja iltaisin). Taitaa Salmelalla kohta jäädä nuokin ajot historiaan.
 
Takaisin
Ylös