Virallinen valvoja pysäytteli linja-autoja Mannerheimintiellä

Liittynyt
8 Marraskuu 2005
Viestit
399
Sain ystäväni kautta tiedon, että tänä aamuna Mannerheimintiellä olisi pysäytelty kauko- ja tilausliikenteen linja-autoja virallisen valvojan (poliisi) toimesta. Oliko jollain haku päällä vai tehtiinkö esimerkiksi turvavöiden käytön valvontaa, sitä tarina ei kerro... Onko muilla havaintoja?

Poliisiautoja oli ollut 5-10 ja erityisesti pikavuorot olivat näyttäneen kiinnostavan.
 
jep aamulla työmatkalla noin puoli yhdeksän maissa oli Mannerheimintiellä Kisahallin kohdalla molempiin suuntiin 2-3 partioauton joukot pysäyttelemässä busseja. Havainto ainakin linjan 280 bussista, joka oli pysätetty Kisahallin pysäksille maallepäin. Sisällä pari poliisia.
 
Kollegalta kuulemani mukaan poliisit kävivät myös "montussa" eli kaukoliikenteen bussien terminaalissa Kampissa ratsaamassa busseja.

Mielestäni pitäisi ottaa käyttöön kuulutuskäytäntö myös kaukoliikenteen vakiovuoroissa. Siinä voitaisiin reitti- ja aikatauluselostuksen ohessa kätevästi myös muistuttaa turvavyön käytön eduista. Toki kaikista vakiovuorojen autoista ei vöitä löydy kuin ehkä eturivin istuimille mutta silti asiasta on syytä muistuttaa.

Oman kokemukseni mukaan kun kuljettaja laittaa kuulutukseen mukaan edes hieman henkilökohtaista kaavasta poikkeavaa asiaa tai terveisiä matkustajille niin vastaanotto on lähes poikkeuksetta myönteinen, saattaa tuloksena olla jopa aploditkin :)
 
Kuulutuskäytäntö voisi olla hyvä mutta kaikissa autoissa ei välttämättä ole mikrofonia ja on paljon kuskeja jotka ei mistään hinnasta sitä käytä.
 
Kuulutuskäytäntö voisi olla hyvä mutta kaikissa autoissa ei välttämättä ole mikrofonia ja on paljon kuskeja jotka ei mistään hinnasta sitä käytä.

Nämä kuskit eivät kuulu ammattitaitoisten linja-autonkuljettajien joukkoon.

Jos kuljettaja ei kykene kuuluttamaan/halua kuuluttaa tarvittaessa matkustajille matkustamiseen liittyvistä asioista, niin huonon asiakaspalvelun lisäksi hän voi olla jopa turvallisuusriski matkustajille erilaisissa häiriö- tai onnettomuustilanteissa.
 
Oman kokemukseni mukaan kun kuljettaja laittaa kuulutukseen mukaan edes hieman henkilökohtaista kaavasta poikkeavaa asiaa tai terveisiä matkustajille niin vastaanotto on lähes poikkeuksetta myönteinen, saattaa tuloksena olla jopa aploditkin :)
"Auton varusteista kerrottakoon jokaiselta paikalta löytyvät turvavyöt, joita tulisi käyttää matkan aikana, edestä löytyy tuoteautomaatti sekä kuljettajanne, sukunimi etunimi" (kuultu Tampere-Helsinki -pikavuorossa). Oleellinen varustehan tuo kuljettajakin :)
 
Muistattehan myös tämän lakipykälän?

Finlex sanoi:
Tieliikennelaki 88 d § (31.3.2006/234)

Turvavyön käyttövelvollisuudesta ilmoittaminen linja-autossa

Linja-auton matkustajien on heidän matkansa alkaessa saatava tieto turvavyön käyttövelvollisuudesta vähintään yhdellä seuraavista tavoista:

1) kuljettajalta;
2) rahastajalta, matkaoppaalta tai ryhmänjohtajaksi nimetyltä henkilöltä;
3) audiovisuaalisin keinoin; tai
4) jokaiselta istuinpaikalta selvästi näkyvällä yhteisön mallin mukaisella kuvamerkillä.

Yhteisön mallin mukaisesta kuvamerkistä säädetään tarkemmin liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella.

Kun asiasta mainitsee matkan alussa, ei ainakaan tarvitse arvailla, oliko tässä autossa kuvamerkkejä ja näkyvätkö ne (enää) kaikkialle. Kyllä tällaisen esiintymiskammoisenkin kesätilausajokuskin pitää saada ilmoille viisi sanaa: "Hyvää päivää. Käyttäkää turvavöitä, kiitos." :)

(Muuten, meidän talossa ei ole sellaisia turvavyöllisiä linja-autoja, joissa ei olisi mikrofonia - kuulutusjärjestelmä löytyy jopa katureista ja vm. 1960 museobussista. Mutta ilmeisesti sitten jossain on mykkiäkin autoja...)
 
Takaisin
Ylös