Savonlinja

Vs: Savonlinja-yhtiöt

Kortilla maksava saa alennusta savonlinjalla, koska "käteisellä maksavia on liikaa". Yhtiö ei kerro julkisuuteen, kuinpa paljon liikaa on käteisellä maksavia.
 
Vs: Savonlinja-yhtiöt

Eikö olisi helpompi lopettaa suoraan koko käteisen vastaanotto? Miksi tehdä asiasta monimutkaisempaa. Tuo on myös turvallisuuskysymys sillä kuljettajan ei tarvitse pelätä joutuvansa ryöstetyksi.
 
Vs: Savonlinja-yhtiöt

Pakkohan liikennettä on vähentää, kun OB vie matkustajat. Eläkeläisellä kun on aikaa, laskeskelin, että Savonlinja on vähentänyt pikavuoroliikennettään parissa vuodessa n.188 000 kilometristä/viikko nyt haetut muutokset mukaan laskien n. 112 000 kilometriin/viikko. Kun viime vuoden tuloksia katselee, ei hyvältä näytä.

Ja mitä samaan aikaan tapahtuu yhden aidan toisella puolella. Uutinen viime helmikuulta: https://www.matkahuolto.fi/uutiset/...nmyynti-saavutti-ennatyslukemat-viime-vuonna/
 
Vs: Savonlinja-yhtiöt

Savonlinjan uusien avauksien epäonnistuminen 3-tiellä ja 9-tiellä merkitsevät sitä, että yhtiön liikenne painottuu yhä vahvemmin Itä- ja Kaakkois-Suomeen, mikä on väestötappioaluetta. Ei siis ole kovin kirkas tulevaisuudennäkymä.
Täällä etelärannikolla asiakastyytyväisyys on varsinkin matkustusmukavuuden kannalta ollut kovalla koetuksella kun Savonlinja/ESLL:n autokanta on pitkään ollut vanha, aikatauluja ja reitistöä ei ole uudistettu muuttuvan ympäristön mukana ja sitten iskettiin vielä tämä typerä käteismaksu-uudistus joka ei osoita pelisilmää lainkaan. Kilpailijoiilla on uutta kalusto, läppäripöytiä, hyvät hinnat, wifiä ja kunnon 230 V sähköä suoraan seinälistasta.

Noh, tämä näppärä uusi mobiilisovellus joka tarjoaa joskus ei-ruuhka-aikoihin pohjahinnan Savonlinjan kilpalijoihin verrattuna on tietysti kotiinpäin, muttamutta... Mutta kyllä antoi ajattelemisen aihetta kun joskus sisä-Suomessa matkustellessani jouduin toteamaan, että oho, voihan Savonlinjalla olla joskus upouusiakin autoja! Ei olla semmoiseen täällä väkirikkaalla pk-seudun rajamailla totuttu.
 
Vs: Savonlinja-yhtiöt

Viimeisimpien tulevien vähennysten jälkeen näyttäisi Savonlinjan vähintään viisipäiväisten pikavuorolähtöjen määrä olevan 68?, kun niitä vuosi sitten oli yli sata.
Linjakilometrejä viikossa jää noin 105 000.
 
Vs: Savonlinja-yhtiöt

Viimeisimpien tulevien vähennysten jälkeen näyttäisi Savonlinjan vähintään viisipäiväisten pikavuorolähtöjen määrä olevan 68

Ja vähenee entisestään kun Helsinki-Tampere ja Turku-Jyväskylä lopetetaan. Ei nyt taida ihan olla homma hanskassa Honkasella. Ensimmäinen ryssittiin jo suunnitteluvaiheessa ja jälkimmäisen aikataulut menee usein Paunussa tai Onnissa kiinni.
 
Vs: Savonlinja-yhtiöt

Erikoista, mutta lienee kuitenkin nykyaikaa. Onko kenelläkään tietoa montako isoa ja montako pienempää bussia tämän kaupan liikennöinti vaatii. Oma hätäinen arvioni noin kymmenen.

---------- Viestit yhdistetty klo 16:26 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 14:53 ----------

Vastaan itsellenikin, soitin eräälle tutulleni Savonlinjassa ja 11 autoa on myydyn systeemin autotarve
 
Vs: Savonlinja-yhtiöt

Arvauksena vain. Kuten Hki-Vantaan syöttöliikenne siirtyi alihankkijalle kannattavuuden parantamiseksi, myös nuo Kymenlaakson ajot ostetaan alihankkijalta.
Siis, ei myyty mitään, vaan ostetaan tuotantoa.
 
Vs: Savonlinja-yhtiöt

Arvauksena vain. Kuten Hki-Vantaan syöttöliikenne siirtyi alihankkijalle kannattavuuden parantamiseksi, myös nuo Kymenlaakson ajot ostetaan alihankkijalta.
Siis, ei myyty mitään, vaan ostetaan tuotantoa.

Kuka tuota Hki-Vantaan syöttöliikennettä ajaa aliurakointina? Åberg?
 
Vs: Savonlinja-yhtiöt

Huhun mukaan Kymin Charter ostamassa Etelä-Suomen Linjaliikenteen. Onko parempaa tietoa?
 
Takaisin
Ylös