Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Sitten pitäisi vielä tietää, miksi Helsingin kaupungilla tai millään muullakaan kylällä olisi intressejä pysäköintivirhemaksuihin tai mihinkään muuhun kuin yhteistyöhön liikennöitsijän kanssa. Eikö se ole hyvä, että kaupunkilaisille tarjotaan yksityisiä joukkoliikennepalveluita?

Katutila on kaupungissa arvokasta eikä voida lähteä siitä, että liikennöijä saa itse päättää pysäkkien käytöstä omankädenoikeudella. Järkevät bussipysäkkipaikat ovat Helsingin keskustassa todella tiukassa. Tilausbusseille on noin kaksi noutopysäkkiä, Kiasma ja Mikonkatu. Erilaiselle linjaliikenteelle on yhteensä lähes sata pysäkkiä, mm. Elielinaukiolla, Rautatientorilla ja Kampin keskuksessa. Ei ole mitenkään hyväksyttävää, että linjaliikenteen liikennöitsijä vaan ottaa jonkin pysäkin omaan käyttöönsä, vielä ilman pysäköintipaikan vuokraa.

Toki Onnibusille on ollut riitaa Matkahuollon kanssa, mutta siitä huolimatta kaukoliikenteen paikka on jossain muualla kuin Kiasmalla. Jos Kampin terminaali ei Onnisbusille kelpaa, vaikka Hakaniemestä tai Töölöstä Mäntymäen kentältä voi kyllä sitten löytyä Onnibusillekin vaihtoehtoista tilaa kaupungin kanssa asiasta neuvottelemalla ja maksamalla pysäkistä vuokraa.
 
Viimeksi muokattu:
Onnibussilla on lupa käyttää Kiasman pysäkkiä.

Katutila on arvokasta, mutta sen perusteella, mitä sitä uhrataan tehottomalle henkilöautoliikenteelle, sitä ei arvosteta. Eli sun on ihan turha lässyttää jostain katutilasta, niin kauan kun et ole valmis jakamaan sitä h/k -perustaisesti. Aina kun tulee henkilöautoliikenteen karsimisesta puhe, vetoat lähinnä poliittisiin realiteetteihin. Katutilan arvokkuus on silloin sivuseikka.
 
Toimiva katutilan jako riippuu paljon arvostuksista ja niissä erilaisia poliittisia kantoja.

Toki jos pitää henkilöautoliikennettä vähäarvoisena kaupunkitoimintona, voi itse-ehostukseksi soitella tuubaa h/k - perusteisella katutilatrubaduuritasolla ja käyttää tukena apukoulutason "sun on ihan turha lässyttää jostain katutilasta" argumentteja.

Tällä hetkellä ydinkeskustan katutilasta todella suuri osuus on joukkoliikenteellä sekä kävelyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Katutila on kaupungissa arvokasta eikä voida lähteä siitä, että liikennöijä saa itse päättää pysäkkien käytöstä omankädenoikeudella.

Hmmm. Tampereella Paunu ja Länsilinjat seisottivat varsinkin ennen seudullisen joukkoliikenteen alkamista omia bussejaan ajojen välillä Tampereen Teatterin viereisellä pysäkillä pitkiä aikoja. Käytännössä pysäkillä oli jopa 4-5 bussia parkissa, pimeinä, niin että bussijono ulottui pitkälle Hämeensillalle. Siis kaupungin keskeisimmällä paikalla busseja parkissa ilmaiseksi! Siihen olisi kannattanut laittaa edes pysäköintimittari niin olisi tullut vähän kolikoita takaisin kaupungille. Samalla tämä kivalla tavalla todistaa, ettei ainakaan Tampereen keskustassa ole liian ahtaat kadut ratikalle. ;) JoLi on suunnitellut ilmeisesti kalustokierron sen verran tehokkaaksi, ettei autoja tarvitse säilyttää parkissa vaan ne lienevät ajossa (?).

Paunun busseja parkissa.jpg
 
OnniBus.com Oy:llä on Helsingin kaupungilta lupa Kiasman käyttöön ensi kesälle saakka. On hyvä kysymys, että miksi Paunulle ja Länsilinjalle on annettu oikeus Hämeensillan käyttöön parkkipaikkana samaan aikaan kun OnniBussin järjestämä Suomen tehokkain kaukoliikenne (mittarina matkustajaa per x metriä pitkä kaukoliikennebussi; eli suomeksi sanottuna täyttöaste) on mukamas koko valtakunnan ongelma Kiasmalla.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi sukuoikeuksia hallinnoivien yhtiöiden valitukset Vuorelan Liikenteen aidosti markkinaehtoisestaluvasta. Samalla tapaa oikeuslaitos on tähän mennessä hylännyt joka ainoan sukuoikeusyhtiön valituksen. Kiasman pysäkin osalta on nyt noussut valitus. Mietin, että koskahan nämä periytyvillä yksinoikeuksilla rahastataneet yhtiöt ymmärtävät, että on jo korkea aika alkaa tehdä oikeaa liiketoimintaa matkustajanäkökulma edellä valittamisen sijaan. Suomelle ei nimittäin käy hyvin, jos kansantuotteemme alkaa muodostua pääasiassa Asianajajatoimisto Pekka Vanhanen Oy:n juristilaskuista Väinö Paunu Oy:lle, kivien potkimisesta ja suolistokaasuista.
 
OnniBus.com Oy:llä on Helsingin kaupungilta lupa Kiasman käyttöön ensi kesälle saakka. On hyvä kysymys, että miksi Paunulle ja Länsilinjalle on annettu oikeus Hämeensillan käyttöön parkkipaikkana samaan aikaan kun OnniBussin järjestämä Suomen tehokkain kaukoliikenne (mittarina matkustajaa per x metriä pitkä kaukoliikennebussi; eli suomeksi sanottuna täyttöaste) on mukamas koko valtakunnan ongelma Kiasmalla.

Kun Onnibus haki lupaa Kiasman pysäkin käyttöön, sillä oli muutama vuoro päivässä, nyt niitä on jo kymmeniä. Alun perin lupaa annettaessa ei varauduttu tuon tason kuormaan. Onnibus on käytännössä vallannut tuon pysäkin puolivahingossa. Suuren volyymin linja-autoliikenteelle on Helsingissä rakennettu useita terminaaleja, joissa myös Onnibusille on tilaa. Nykyisen lupakauden loppuessa Onnibusin on syytä siirtää terminaalinsa nykyiselle toiminnan volyymille paremmin sopivaan paikkaan eli Kiasman lupaa ei ole syytä jatkaa. Kiasma toimikoon jatkossa tilausliikenteen pysähdyspaikkana, joita on Helsingissä kovin vähän.
 
Tampereella Paunu ja Länsilinjat seisottivat varsinkin ennen seudullisen joukkoliikenteen alkamista omia bussejaan ajojen välillä Tampereen Teatterin viereisellä pysäkillä pitkiä aikoja. Käytännössä pysäkillä oli jopa 4-5 bussia parkissa, pimeinä, niin että bussijono ulottui pitkälle Hämeensillalle. Siis kaupungin keskeisimmällä paikalla busseja parkissa ilmaiseksi! Siihen olisi kannattanut laittaa edes pysäköintimittari niin olisi tullut vähän kolikoita takaisin kaupungille. Samalla tämä kivalla tavalla todistaa, ettei ainakaan Tampereen keskustassa ole liian ahtaat kadut ratikalle. ;)

Vai johtuisiko ihan siitä, että tuossa Hämeensillalla on nykyään pysäköintikielto, jonka johdosta liikennöitsijät joutuvat seisottamaan taukoilevia autojaan eri puolella keskustan pysäkkejä, taukojen määrä tuskin on mihinkään muuttunut (ainakaan sen perusteella, mitä itse tiedän). Ihan kaikessa ei kannata sokeasti syyttää paroneja tehottomuudesta, Paunulla kalustokierto oli jo aiemminkin erittäin tehokasta, jos viitsii asiaan hieman perehtyäkin.

Allison sanoi:
OnniBus.com Oy:llä on Helsingin kaupungilta lupa Kiasman käyttöön ensi kesälle saakka. On hyvä kysymys, että miksi Paunulle ja Länsilinjalle on annettu oikeus Hämeensillan käyttöön parkkipaikkana --
Kyseessä oli ihan sen poistamiseen asti liikennemerkillä osoitettu yleinen pysäkki, ei mikään sukuoikeusparkki. Kylläpä siellä Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksenkin (käytetään nyt sitten virallisia nimiä) autojakin parkissa oli, tilausajobusseista puhumattakaan.

JoLi on suunnitellut ilmeisesti kalustokierron sen verran tehokkaaksi, ettei autoja tarvitse säilyttää parkissa vaan ne lienevät ajossa (?).
Voihan Jolin kohdalla tehokkuudestakin tietenkin puhua joidenkin linjojen kohdalla; kalusto kiertää niin tehokkaasti, ettei se meinaa ehtiä päätepysäkeillekään vasta kuin 10 minuuttia myöhässä.

Tämän ketjun viesteistä paistaa kyllä se läpi, ettei osa keskustelijoista viitsi tarkistaa asioita mistään, vaan mutu-tuntumalla kirjoitetaan teksti niin, että paronit saadaan syylliseksi kaikkeen aina liukkaista keleistä lähtien kaikkeen.
 
Hmmm. Tampereella Paunu ja Länsilinjat seisottivat varsinkin ennen seudullisen joukkoliikenteen alkamista omia bussejaan ajojen välillä Tampereen Teatterin viereisellä pysäkillä pitkiä aikoja. Käytännössä pysäkillä oli jopa 4-5 bussia parkissa, pimeinä, niin että bussijono ulottui pitkälle Hämeensillalle. Siis kaupungin keskeisimmällä paikalla busseja parkissa ilmaiseksi! Siihen olisi kannattanut laittaa edes pysäköintimittari niin olisi tullut vähän kolikoita takaisin kaupungille. Samalla tämä kivalla tavalla todistaa, ettei ainakaan Tampereen keskustassa ole liian ahtaat kadut ratikalle. ;) JoLi on suunnitellut ilmeisesti kalustokierron sen verran tehokkaaksi, ettei autoja tarvitse säilyttää parkissa vaan ne lienevät ajossa (?)

Tieliikenneasetus pykälä 19§ (ohjemerkit):
"Merkit 531 ja 532
Muuta ajoneuvoa kuin linja-autoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä tiemerkinnöin osoitetulla matkalla merkin kummallekaan puolelle tai, jos merkintää ei ole, 12 metriä lähemmäksi merkkiä. Tälle alueelle saa kuitenkin pysäyttää ajoneuvon siihen nousemista tai siitä poistumista varten, jos se voi tapahtua linja-autoliikennettä estämättä. Merkin yhteyteen voidaan asettaa kunnan vaakuna, tariffin ja liikenteenharjoittajaryhmän tunnus, pysäkin nimi, linjojen numerotunnukset sekä linjojen päätepisteiden tai reittien nimet. Pikavuorolinjan pysäkki osoitetaan merkin 532 yhteyteen asetettavalla lisäkilvellä.
531. Paikallisliikenteen linja-auton pysäkki
532. Kaukoliikenteen linja-auton pysäkki"
Eli linja-autoa saa pysäköidä pysäkillä ja kyseinen pysäkkihän oli täysin käyttämättömänä bussiliikenteen kannalta. Periaatteessahan Keskustorin pysäkeille voisi mennä pysäköimään linja-auton ihan laillisesti, tosin ehkä se ei hyvän toimintatavan tai hyvien tapojen mukaista olisi.
Ja JoLi:n autokiertojen suunnittelu tuskin eroaa merkittävästi yksityisten toiminnasta. Useimmathan tuossa Keskustorin pysäkeillä olleista autoista oli autoja joilla kuljettaja tuli jatkamaan toista linjaa josta vapautunut kuljettaja siirtyi taas toisella autolla varikolle (tai toiselle linjalle). Eihän JoLi edelleenkään suunnittele liikenteen kuljettajien lain edellyttämiä taukojakaan, vaan liikennöitsijöiden on laskettava ja huomioitava ne itse tarjousta tehdessä. Ei ne kuljettajat tyhjästä Keskustorille linjan alkuun ilmesty vaikka JoLi niin suunnittelisikin. Totta se, että mitä enemmän "akseli pyörii kuin vekseli" sitä järkevämpää toiminta on mutta lakiakin (kuljettajien työajat ja tauotukset) on noudatettava ja siksi autot eivät yksinkertaisesti voi olla 100% liikenteessä.
Hieman samansuuntainen ongelmahan on tulossa Tampereen linja-autoasemalle jos/kun Ratinan kauppakeskuksen rakentaminen alkaa. Nykyinen takapihan pysäköintimahdollisuus linja-autoille poistuu ja käsittääkseni Tampereen osoittama tila (?) Viinikan ABC:lläkin on koko ajan pienentynyt. Puhumattakaan kasvavista siirroista LAS->pysäköintipaikka yms. Nykytyyliseen tapaan pitäisi kysyä, kuka nämä maksaa/korvaa? Vastaushan on tietysti asiakas, tavalla ja/tai toisella. Vanhassa Tampereen linja-autoasemassa ei ollut muuta vikaa kuin että se oli välillä (keväisin) pieni. Kai tämä on samaa ongelmaa, kun jotkut vaativat kävelykeskustaa täynnä kauppoja mutta jakeluajoa ei saisi olla. Ilmeisesti joukkoliikenteenkin pitäisi olla olemassa vain sen ajan kun sillä on käyttäjiä eli linja-autojen pitäisi haihtua ilmaan kun viimeinen asiakas jää pois.
 
Tämän ketjun viesteistä paistaa kyllä se läpi, ettei osa keskustelijoista viitsi tarkistaa asioita mistään, vaan mutu-tuntumalla kirjoitetaan teksti niin, että paronit saadaan syylliseksi kaikkeen aina liukkaista keleistä lähtien kaikkeen.

Aika äkkiväärä tulkinta sanotusta. Petterille näyttää olevan ongelma jos Onnibus lastaa matkustajia Kiasman edessä, mutta se jos Paunu pysäköi busseja Hämeensillalle ei ole ongelma saati liikennöitsijän vika? Onko tässä nyt samat säännöt kaikille?

Kaipa bussejakin pitää välillä jossain pysäköidä eikä se välttämättä oli liikennöitsijän vika jos kerran lailliselle pysäkille pysäköi. On kyllä aiheellista kysyä onko kaupungin keskeisin piste ja vieläpä silta ehkä sittenkään kaikkein järkevin paikka kaupungin osoittaa bussiparkiksi. Ilmeisesti ei nykyään kaupunginkaan mielestä, jos siihen kerran on kielto tullut.

Mutta Petterin argumentointi Onnibussin Kiasman-pysäkkiä vastaan lepää kyllä aika heppoisella perustalla. Jos paikkaan on pysäkki merkitty eikä niin paljon tunkua siihen ole, että täytyisi sillä perusteella rajoituksia asetella niin olisi aika vaikea nähdä millä perusteella kaupunki voisi kieltää laillisen markkinaehtoisen liikenteen miltä tahansa lailliselta pysäkiltä. Sama kysymyshän taitaa koskea Hämeenlinnan pysäkkejä (linja-autoasema vs. Eureninkadun pikavuoropysäkki). Tuollaiset rajoitukset istuvat huonosti liikenteen markkinaehtoisuuteen ja pahimmassa tapauksessa muodostavat rakenteellisen kilpailun esteen, jos näin käytännössä suljetaan yrittäjiä pois markkinoilta (esim. jos linja-autoasema on kilpailijoiden hallussa eivätkä nuo tarjoa pääsyä palveluihin syrjimättömillä ehdoilla).
 
Aika äkkiväärä tulkinta sanotusta. Petterille näyttää olevan ongelma jos Onnibus lastaa matkustajia Kiasman edessä, mutta se jos Paunu pysäköi busseja Hämeensillalle ei ole ongelma saati liikennöitsijän vika? Onko tässä nyt samat säännöt kaikille? ).

Aika hauskaa on myöskin se, että kun puhutaan Kiasman ruuhkasta, vedetään mukaan Tampere ja Paunu. Nämä kaksi asiaa eivät liity keskenään toisiinsa millään lailla.

Itseäni vain hämmästyttää se into jolla Kiasman hässäkkää puolustetaan. Samalle pysäkille tulee kaksi Onnia ja joku satunnainen tiluribussi. Ihmiset ovat linnoittautuneet laukkuineen n. Metri jalkakäytävän reunasta, jotta pääsevät parhaille paikoille. Bussissa ylos tulevat yrittävät saada laukkunsa ja sisään tulevat yrittävät päästä sisään. Tilurin matkustajat yrittävät löytää autoonsa myös ja tässä seassa ajavat polkupyöräilijät huudellen ja kelloaan soittaen tien tukkiville matkustajille.

Jos olisi rahaa, voisi tilata kolme tiluribussia seisomaan pysäkille ja ihmisiä siihen suorittamaan jotain näennäislastausta. Mitenkä siinä sitten päätetään kuka on etusijalla? :)

Yhtä kaikki, samapa se mulle on. Itse voin edelleen kantaa ne roposeni Paunulle tai Länsilinjoille, hintakin kun on melkein sama.

Paunu oli suurimpien yhteisöveron maksajien joukossa Tampereella, saas nähdä paljon skottimiljonääri maksaa veroja ensi vuonna.
 
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi sukuoikeuksia hallinnoivien yhtiöiden valitukset Vuorelan Liikenteen aidosti markkinaehtoisestaluvasta. Samalla tapaa oikeuslaitos on tähän mennessä hylännyt joka ainoan sukuoikeusyhtiön valituksen. Kiasman pysäkin osalta on nyt noussut valitus.

Onko joku valittanut Kiasman pysäkistä aivan oikeasti, vai viittaatko HS:n artikkeliin? Siinähän mainitaan "jättänyt Kiasman tilausajopysäkin järjestelyistä kyselyn". KSV:lle lähetetyssä kyselyssä ei edes mainita Onnibusin nimeä, vaan se keskittyy täysin tilausajoliikenteen tarpeisiin. Sellaiseksihan pysäkki on rakennettu.

Perustuen mediassa olleisiin tietoihin, jossa paronien matkustajamäärät eivät juurikaan ole laskeneet ja Onnibusilla ne ovat olleet huimat, lienee johtopäätös se, että joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat kasvussa. Tämähän on hyvä asia koko alan kannalta. Tässä asiassa on kuitenkin kyse siitä, että aiheuttaako Kiasman pysäkin käyttö reittiliikenteen terminaalina jatkuvaa ja vakavaa haittaa ;) tilausliikenteelle ja mitkä ovat tilausliikenteen edellytykset tarjota luotettavaa palvelua asiakkailleen ko. pysäkiltä!

Tilausajoyhtiöille kävisi mielellään lähtöpaikka lähempänä Rautatieasemaa, josta on paljon isojen ryhmien hakuja. Pyynnöistä huolimatta sellaista ei junamatkustajien kannalta järkevään paikkaan ole saatu. Mikonkadun kahden bussin paikalta luotettava operoiminen on lähes mahdotonta ruuhkaisuuden vuoksi, jolloin ainoaksi järkeväksi paikaksi jää 3-4 bussipaikan Kiasma.
 
Yhtä kaikki, samapa se mulle on. Itse voin edelleen kantaa ne roposeni Paunulle tai Länsilinjoille, hintakin kun on melkein sama.

On hyvä, että edes jollakulla on rohkeutta sanoa suoraan, mistä kenkä puristaa. Eihän siinä mistään Kiasmasta ole kyse.

Seuraavaksi voisimmekin sitten keskustella siitä, miten joku julkeaa maalata bussinsa punaisiksi – sehän on aivan hirvittävän ruma väri, eikä sen värisiä busseja ole vanhoilla kaukoyrityksillä. Ehdottomasti pitää punaiset bussit kieltää!

Myös kaksikerroksiset bussit ovat jotain aivan pöyristyttävää. Suomen oloissa sellaiset osoittavat senluonteista vastuuttomuutta ja piittaamattomuutta, että sellaisilla liikennöivältä tulisi perua toimiluvat saman tien ja pysyvästi!
 
Aika hauskaa on myöskin se, että kun puhutaan Kiasman ruuhkasta, vedetään mukaan Tampere ja Paunu. Nämä kaksi asiaa eivät liity keskenään toisiinsa millään lailla.

Itseäni vain hämmästyttää se into jolla Kiasman hässäkkää puolustetaan. Samalle pysäkille tulee kaksi Onnia ja joku satunnainen tiluribussi. Ihmiset ovat linnoittautuneet laukkuineen n. Metri jalkakäytävän reunasta, jotta pääsevät parhaille paikoille. Bussissa ylos tulevat yrittävät saada laukkunsa ja sisään tulevat yrittävät päästä sisään. Tilurin matkustajat yrittävät löytää autoonsa myös ja tässä seassa ajavat polkupyöräilijät huudellen ja kelloaan soittaen tien tukkiville matkustajille.

Jos olisi rahaa, voisi tilata kolme tiluribussia seisomaan pysäkille ja ihmisiä siihen suorittamaan jotain näennäislastausta. Mitenkä siinä sitten päätetään kuka on etusijalla? :)

Yhtä kaikki, samapa se mulle on. Itse voin edelleen kantaa ne roposeni Paunulle tai Länsilinjoille, hintakin kun on melkein sama.

Paunu oli suurimpien yhteisöveron maksajien joukossa Tampereella, saas nähdä paljon skottimiljonääri maksaa veroja ensi vuonna.

No jos ns. vanhoja toimijoita OB:n toimesta haukutaan Parooneiksi, niin kyllä vastavuoroisesti näitä ns. Halpabussi yrittäjiä pitäisi nimitellä Selkänahka-liikennöitsijöiksi. Sillä kyllähän jokainen alalla ollut tietää mikä on ainoa tapa alentaa lipun hintoja, otetaan henkilökunnan palkoista/ selkänahasta pois. OB:llahan on näköjään revitty selkänahkaa jo penkkien päällysteiksikin..
 
Sillä kyllähän jokainen alalla ollut tietää mikä on ainoa tapa alentaa lipun hintoja, otetaan henkilökunnan palkoista/ selkänahasta pois.

Kerro ihmeessä lisää. Kauppatieteessä tunnetaan paljon muitakin tapoja alentaa hintoja, onko joukkoliikenne jotenkin erilaista niin ettei muuten yleispätevät keinot toimi siellä?
 
Takaisin
Ylös