Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Onnibus tiedottaa rajusta hintauudistuksesta. Yhtiö alkaa myymään kaikki liput alle 200 kilometrin matkoille hintaan 4€. Alle 300 kilometrin matkat 9€ hintaan ja yli 300 kilometrin matkat 14€ hinnalla.

Tiistaina 31.5 alkava kampanja on voimassa 22.6 saakka, ja se koskee kaikkia matkoja ja kaikkia reittejä, jotka tehdään maanantain ja torstain välisenä aikana. Ainoa edellytys on, että lippu hankitaan vähintään viikkoa ennen matkustusaikaa.

OB hankkii myös 13 uutta kaksikerrosbussia. Valtaosa uusista busseista on 89-paikkaisia, jotka toimitetaan Kesäkuun alussa. Lisäksi yhtiö saa kolme 72-paikkaista bussia Heinäkuussa.

Uudet hankinnat työllistävät lisäksi 40 uutta työntekijää.
Investoinnin kokonaisarvo on noin 5 miljoonaa euroa.
 
Viimeksi muokattu:
Onko kukaan teistä miettinyt miten Onnibussin käy brexitin jälkeen? Firmahan on yli 70% brittiläisomistuksessa. Tuleeko vaikeuksia kotiuttaa voittoja tai tuoda EU:n liikenteeseen lisää brittibusseja jos pääsy EU:n sisämarkkinoille evätään/ehdollistetaan?

t. Rainer
 
Tuskin mitenkään. Firmahan on suomalainen, ja meillä on nytkin mm. amerikkalaisessa omistuksessa olevia firmoja.
 
Eivät onnibussin bussit ole brittibusseja. Valmistaja on belgialainen. Briteistä muutenkin voisi olla hankala tuoda tänne busseja kun ovet ovat väärällä puolen ;)
 
Eivät onnibussin bussit ole brittibusseja. Valmistaja on belgialainen. Briteistä muutenkin voisi olla hankala tuoda tänne busseja kun ovet ovat väärällä puolen ;)

Isossa-Britanniassa saa olla bussien ovet vaikka katolla, sillä kysehän olikin Onnibussin omistuksista. Eli alunperinhän tämä Souter on kansallisuudeltaan Skotti ja puolestaan Souter Investment, joka omistaa tuon kolme neljännestä Onnibussista pitää majaansa puolestaan Englannin kanaalisaarilla veroparatiisissa.
 
Itse taas puhuin busseista kun R.Silfverberg otti esille bussit ja niiden tuonnin suomeen. Mutta joo, saatoin ymmärtää väärin.

Onnibus toimii Suomessa, EU alueella. Miksi sitä pitäisi sitoa jonkin toisen maan lait tai poliittinen tilanne? Bussitkin hankitaan EU alueelta EU alueelle. Enkä ymmärrä miksi rahaliikenne muka pysähtyisi UK:n ja EU:n välillä? Eiköhän raha kulje entiseen malliin. Souterin omistamista tai osittain omistamista yhtiöistä moni toimii jo nyt EU:n ulkopuolella.
 
Viimeksi muokattu:
Onko kukaan teistä miettinyt miten Onnibussin käy brexitin jälkeen? Firmahan on yli 70% brittiläisomistuksessa. Tuleeko vaikeuksia kotiuttaa voittoja tai tuoda EU:n liikenteeseen lisää brittibusseja jos pääsy EU:n sisämarkkinoille evätään/ehdollistetaan?

t. Rainer

Eihän Skotlanti ole EU:sta lähdössä ;)
 
Tarkoitukseni oli väläytelä sellaista skenaariota että jos brexit-vaikutukset astuisivat heti voimaan ankarimmalla tavalla, että brittiomisteiset yhtiöt joutuisivat esim maksamaan enemmän veroa liiketoiminnastaan EU-maissa, niin ainakin minä kuvittelisin että se näkyisi matkalippujen hinnoissa tavalla tai toisella, eli kahden euron maksavat matkat olisivat silloin ohi, koska sellaiset hinnat ovat muutenkin kannattavuuden alarajalla. Eihän Suomi ole ainoa EU-maa missä Souterin bussikonserni jyrää, ja kaikkialla on vallinnut samanlainen agressiivinen hinnoittelu, pyrkimyksenä vallata markkinoita, pääasiassa rautateiltä.

Onnibussin onni liene että brexit-toimenpiteiden toteutukseen voi mennä useita vuosia, eli on aikaa sunnitella vastatoimenpiteitä. Toinen juttu on kun brittiläiset pankit ym jo pelkäävät brexitin vaikutuksia, niin aikamoista soppaa on luvassa.

t. Rainer
 
Eiköhän tuo Brexit ole paljon melua – ja pelottelua – tyhjästä. EU ja Britannia neuvottelevat ETA-tyyppisen ratkaisun, joka hyödyttää molempia osapuolia.
 
Tarkoitukseni oli väläytelä sellaista skenaariota että jos brexit-vaikutukset astuisivat heti voimaan ankarimmalla tavalla, että brittiomisteiset yhtiöt joutuisivat esim maksamaan enemmän veroa liiketoiminnastaan EU-maissa, niin ainakin minä kuvittelisin että se näkyisi matkalippujen hinnoissa tavalla tai toisella, eli kahden euron maksavat matkat olisivat silloin ohi, koska sellaiset hinnat ovat muutenkin kannattavuuden alarajalla. Eihän Suomi ole ainoa EU-maa missä Souterin bussikonserni jyrää, ja kaikkialla on vallinnut samanlainen agressiivinen hinnoittelu, pyrkimyksenä vallata markkinoita, pääasiassa rautateiltä.

Onnibussin onni liene että brexit-toimenpiteiden toteutukseen voi mennä useita vuosia, eli on aikaa sunnitella vastatoimenpiteitä. Toinen juttu on kun brittiläiset pankit ym jo pelkäävät brexitin vaikutuksia, niin aikamoista soppaa on luvassa.

t. Rainer

Eikös Onnibus Suomalaisena yhtiönä maksa veroa toiminnastaan Suomen lainsäädännön mukaan kuten vaikka Kesko. Toki rahaa voi siirtää veroparatiiseihin, mutta sama se on muillakin yhtiöillä. Yrityksestä rahaa otettaessa ulos voi käytäntö muuttua Brittien osalta, mutta niin se on nyt esimerkiksi jenkkiomistajalla, joka omistaa Keskon osakkeita. En usko että Brexitillä on isoa vaikutusta Suomalaisen yhtiön toimintaan.
 
Vs: Paikallisliikenne Kouvolan seudulla

OnniBusin F12 Tampereelle bongattu tänään Kouvolan matkakeskuksella. Osaako joku fiksumpi kertoa, onko pyhävuorot sallittu ihan tänne keskustaan asti, vai onko kuski eksynyt pahemman kerran? :D Arkisin kun OnniBus käy vain Kuusaantien pysäkillä Veturin kohdalla.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Paikallisliikenne Kouvolan seudulla

Osaako joku fiksumpi kertoa, onko pyhävuorot sallittu ihan tänne keskustaan asti, vai onko kuski eksynyt pahemman kerran?

OB:n sivuilla olevan aikataulun mukaan F12 pysähtyy ihan joka päivä Kouvolassa sekä Veturilla, matkakeskuksella, Myllykoskella että Inkeroisissa. F6 sen sijaan pysähtyy Kouvolassa vain Veturilla ja Elimäellä.
 
Vs: Paikallisliikenne Kouvolan seudulla

OB:n sivuilla olevan aikataulun mukaan F12 pysähtyy ihan joka päivä Kouvolassa sekä Veturilla, matkakeskuksella, Myllykoskella että Inkeroisissa. F6 sen sijaan pysähtyy Kouvolassa vain Veturilla ja Elimäellä.

OK, ollaanpa taas tätäkin tietoa viisaampia. PS. Kiitos viestin siirrosta oikeaan foorumiin... :)
 
Takaisin
Ylös