Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Kuluttajaviranomaisten linjauksen mukaan tarjouksen saatavuus täytyy olla kohtuullisesti ennakoitavissa. Onnipussin kohdalla se merkitsee sitä, että yritys joutuu todennäköisesti ilmoittamaan : "Helsinki - Tampere 3 eur0a , 1kpl/vuoro".
Mutta kun kyseessä on nimenomaan alkaen-hinta, joka on ilmoitettu selvästi "alk. 3 €"-merkinnällä. Ja tälläkin hetkellä myynnissä on niitä 3 € lippuja, vaan ei tälle eikä ensi viikolle, kuten ei liene kohtuudella odotettavissa.

Odottakaa pojat hetki, ei kestä kauaa kun Paunu heittää kehään Tampere -Helsinki 9 €, vuoron jokainen paikka !
Näinhän se pelaa markkinoinnin logiikka. Mutta purkakaahan taas tunteitanne ja syyttäkää minua jostakin.
Tätä vartenhan Onnibus on pohjimmiltaan perustettu.

En ole tamperelainen, mutta netistä selviää aika helposti, että Koilliskeskuksesta pääsee paikallisbussilla keskustaan noin 15-20 minuutissa ja kertalippu maksaa 2,50 €. Toki paikallisilla voi olla myös esimerkiksi kausikortti, jolloin ei maksa mitään. Ja sitä paitsi osasyy Onnibusin reittiin on juuri se, etteivät läheskään kaikki oikeasti halua keskustaan. Pelkästään Hervannassa on yli 20 000 asukasta (ja alueella muuten ainakin toinen ja kolmas mokoma), jotka muilla yhteyksillä joutuisivat vastaavasti matkustamaan jatkoyhteydellä keskustasta päästäkseen kotiin.

Sattui nimittäin niin, että olin jo lähes ostamassa liput kahdelle (3,00 + 5,90), mutta keskustelun edetessä huomasinkin että linja ei mene Tampereen keskustaan. Se on hyvä homma tosiaan että Hervantalaiset saavat suoran yhteyden Helsinkiin.

No arkkitehtuurin ystäville tarjoutuu nyt tilaisuus tutustua Metsoon. Mutta mietin yhteyttä myös päiväpistäytymisen kannalta. Lähteekö paikallisbussi heti Onnibussin saapumisen jälkeen.
Pietilän arkkitehtuuria on Hervannassakin. Suosittelen. Paikallisbussit lähtevät vartin sisään Onnin saapumisesta, jopa sillä iltavuorolla. Aamupäivän vuorolla todennäköisesti alle 10 min odotusaika ja kaikki bussit kutosta lukuunottamatta menevät Keskustaan (tarkista, että linjakilvessä tai vähintään pysäkkipäreessä lukee "Keskustori").

Päivälippu 4 euroa.
Toveri Salomaa taitaa olla sen ikäinen, että hän maksaa aikuisten päivälipun hinnan 6 €. Sen sijaan Palomaa saanee lipun huokeaan 4 euron hintaan, jos olen oikein rivien välistä tulkinnut.

---------- Viesti lisätty kello 23:33 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 23:29 ----------

Hervannasta menee autoja kaupunkin käytännössä koko ajan. 30 kulkee kymmenen minuutin vuorovälillä ja Hervantakeskuksen kulmilta menee useita muitakin linjoja kaupunkiin. Eli ei siinä ongelmaa. Päivälippua varmaan kannattaa harkita, jos on päiväseltään käymässä. Samalla rahalla voi kulkea muuallekin bussilla.

Suurin piirtein bussiliikenteen palvelutaso on sama kuin pääkaupuniseudulla. Mutta lippuja saa vain kuljettajalta, mitään automaatteja ei ole. Tai sitten voi hankkia matkakortin, jolle voi ladata arvoa R-kioskeilta. Sen kortin saa Frenkellin palvelupisteestä virka-aikaan :) Kertalippu on rahalla ostettaessa 2,5 euroa. Kannattanee vilkaista TKL:n nettisivuja , sillä joka kaupungilla on omat pikku kommervenkkinsä.

---------- Viesti lisätty kello 23:10 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 22:59 ----------

Nyt kun pikkaisen katsoin noita päivälippuja, elikkä matkailijalippuja (hyvin vanha perinne Tampereella muuten), niin johtuen viimeaikaisista muutoksista kaukoliikenteen tarjonnassa, tulisi matkailijalipuille tulisi löytää myyntipiste myös Hervannassa. Taikka kaikkein mieluiten saada ne myyntiin kaikkiin R-kioskeihin.
Olet ihan oikeassa. Hivenen hölmöä kyllä – silti parempi tilanne kuin aiemmin, kun matkailijalippuja sai ainoastaan Frenckellistä virka-aikaan :D

Mutta oikeastihan niitä lippuja pitäisi saada bussikuskilta, ja vielä hintaan 5 € (ei puljailua kolikoiden kanssa).

Niin ja lisätään siis että sitä vuorokausilippua (matkailijalippu) ei kuitenkaan saa kuljettalta, vaan myyntipisteitä TKL:n sivujen mukaan ovat seuraavat:
  • joukkoliikenteen asiakaspalvelu
  • rautatieaseman R-kioski
  • Juvenes Kioski Centre, Keskustori
  • Elintarvikekioski, Keskustori
  • Matkahuolto Oy, linja-autoasema
Mutta tosiaan, kun Tampereen kaupunki on nyt lisännyt Onnibus -kilvet Onnibussin pysäkeillekkin, mikseivät voisi palvella Onnibussin matkustajia ja johonkin siinä olevaan lähikioskiin solmii TKL:n matkailijalippujen myyntipisteen.
Joko Duon (ja Kaukajärven ja Koilliskeskuksen) R-kioskiin tai Onnibussiterminaalin viereiselle Nesteelle – tai vaikka molempiin.
 
Toveri Salomaa taitaa olla sen ikäinen, että hän maksaa aikuisten päivälipun hinnan 6 €. Sen sijaan Palomaa saanee lipun huokeaan 4 euron hintaan, jos olen oikein rivien välistä tulkinnut.
Nuori-alennus on ikävuoteen 24 saakka.
 
Mitä jos Onnibus palvelisi matkustajiaan peräti niin hyvin, että Treen ja miksei Helsinginkin päivälipun saisi Onnibussin kuljettajalta? Voi tietysti hidastuttaa bussin kulkua jättöpysäkeillä, mutta jospa lippuja saisi ostaa ainoastaan kyytiin noustessa?

Ilahduttavaa panna merkille, että autoissa riittää matkustajia jopa niin paljon, että pitää ajaa tuplalähtöjä.
 
...Helsinginkin päivälipun saisi Onnibussin kuljettajalta?...

Tätä ei voitaisi ymmärtääkseni toteuttaa nykyisellä systeemillä ainakaan sillä tavalla miten se nyt on myyntipisteissä, koska se vaatisi myyntipisteissä olevan latauslaitteen. Tietty voisi Onnibus etukäteen ostaa HSL:ltä vaikkapa 1vrk matkailijalippuja ja myydä sitten kuljettajalta... Mutta esimerkiksi R-kioskeillahan ne lataavat ne kortit ostaessa, vähän niinkuin matkakortinkin.
 
HSL:ltä Tampereen vuorokausilippuja? Mutta ymmärrän kyllä pointtisi, ja olisi muuten toimivakin, eli Onnibus järkkää vuorokausilippuja ja myy niitä sitten eteenpäin.
 
Ja sitä paitsi osasyy Onnibusin reittiin on juuri se, etteivät läheskään kaikki oikeasti halua keskustaan. Pelkästään Hervannassa on yli 20 000 asukasta (ja alueella muuten ainakin toinen ja kolmas mokoma), jotka muilla yhteyksillä joutuisivat vastaavasti matkustamaan jatkoyhteydellä keskustasta päästäkseen kotiin.

Hervanta onkin ihan fiksu oivallus Onnilta, mutta Koiliskeskus päättärinä on aika erikoinen valinta (ellei sitten tarkoitus ole jatkossa laajentaa Jyväskylään ja koplata nämä linjat yhteen). Hervannasta kun pääsisi varsin kätevästi keskustaankin, josta jatkoyhteydet ovat kuitenkin huomattavasti paremmat kuin Linnainmaalta.

Suurin piirtein bussiliikenteen palvelutaso on sama kuin pääkaupuniseudulla

, paitsi illalla. Silloin Tampereen bussitarjonta on surkeaa.
 
Miksi muuten Tre-Pori lähtee Tampereen linja-autoasemalta mutta Tre-Hki ei?

Koska liikenne Tampere - Helsinki on vielä muutaman linjaluvan omistajan yksinoikeutta. Reitti Koilliskeskus - Hervanta - Helsinki tulkittiin kokonaan uudeksi reitiksi. Reitillä Pori - Tampere linjaluvat raukesivat siinä vuodenvaihteessa.
 
Olettaisin, että Onnibus aloittaa liikenteen myös linja-autoasemalta Helsinkiin heti kun se tulee lailliseksi. Voi tosiaan käydä niin, että vähän lainsäädännön pakottamana Hervannasta tuleekin pysyvä Onnibussin solmupiste, mutta sittenkin, kun ihmisiä tuntuu riittävän, niin osa vuoroista varmaankin lähtisi linja-autoasemalta.
 
HSL:ltä Tampereen vuorokausilippuja? Mutta ymmärrän kyllä pointtisi, ja olisi muuten toimivakin, eli Onnibus järkkää vuorokausilippuja ja myy niitä sitten eteenpäin.

Joku ei taas tainnut lukea viestini lainausta?

Onnibussillahan on se hyvä tilanne että Turun vuorot saavat jo lähteä Helsingissä jo linja-autoasemalta ;)
 
Viimeksi muokattu:
Hervanta onkin ihan fiksu oivallus Onnilta, mutta Koiliskeskus päättärinä on aika erikoinen valinta (ellei sitten tarkoitus ole jatkossa laajentaa Jyväskylään ja koplata nämä linjat yhteen). Hervannasta kun pääsisi varsin kätevästi keskustaankin, josta jatkoyhteydet ovat kuitenkin huomattavasti paremmat kuin Linnainmaalta.

, paitsi illalla. Silloin Tampereen bussitarjonta on surkeaa.
No, joka paikkaan on päivästä riippumatta vähintään puolen tunnin yhteys noin klo 22:30 saakka, jonka jälkeen alkaa tunnin vuoroväli.

Linnainmaa valikoitui varmasti siksi, koska haluttiin palvella kerralla 50000 tamperelaista kävelymatkan säteellä eikä 25000. Eikä se ajo sinne kauaa kestä, pidentää kierrosaikaa 30 mn. Matkustajia riittää sieltäkin.
 
No, joka paikkaan on päivästä riippumatta vähintään puolen tunnin yhteys noin klo 22:30 saakka, jonka jälkeen alkaa tunnin vuoroväli.

Mikä siis alkaa olla jo siinä hilkulla, että esim. Onnibussin viimeiseltä sunnuntailähdöltä ei enää lähellekään joka puolelle kaupunkia bussilla jatketa, etenkin kun päättäri sattuu sijaitsemaan moneen paikkaan vaihtokombon edellyttämässä sijainnissa.

Linnainmaa valikoitui varmasti siksi, koska haluttiin palvella kerralla 50000 tamperelaista kävelymatkan säteellä eikä 25000. Eikä se ajo sinne kauaa kestä, pidentää kierrosaikaa 30 mn. Matkustajia riittää sieltäkin.

Lähinnä tarkoitin sitä, että miksi Hervannasta ei jatketa keskustaan vaan Linnainmaalle. Matkassa/ajassa noiden välillä ei kuitenkaan ole juuri mitään eroa. Linjalupapäällekäisyyskö, mutta ei Hervanta-keskusta välilläkään ole mitään kaukoliikennettä? Miten nämä päällekäisyydet ylipäätään oikein katsotaan, mitkä ovat kriteerit vai arvotaanko tapauskohtaisesti ja kuka niistä päättää?

Toki jos/kun matkustajia riittää, niin sama kai se on mistä lähdetään. Hinta/kustannusten minimointi edellä Onni kai eteenpäin puksuttaa, ja kai se Linnainmaa tästä vinkkelistä voi olla hitusen edullisempi starttipaikka kuin keskusta.
 
Tätä ei voitaisi ymmärtääkseni toteuttaa nykyisellä systeemillä ainakaan sillä tavalla miten se nyt on myyntipisteissä, koska se vaatisi myyntipisteissä olevan latauslaitteen. Tietty voisi Onnibus etukäteen ostaa HSL:ltä vaikkapa 1vrk matkailijalippuja ja myydä sitten kuljettajalta... Mutta esimerkiksi R-kioskeillahan ne lataavat ne kortit ostaessa, vähän niinkuin matkakortinkin.

En näe mitään estettä, miksei Onnibusista voisi ostaa juurikin valmiiksi ladattuja 1 vrk kortteja. Voisihan niitä ostaa muutenkin valmiiksi ladattuina, mutta voisi tulla sähläystä ja riski, että myydään väärä kortti. Kortin voimassaolohan alkaa vasta ensimmäisestä käyttökerrasta. Ja niitähän voi kuka tahansa käydä HSL:ltä ostamassa valmiiksi ladattuina, vaikkapa omalle vierailijaryhmälleen.
 
Takaisin
Ylös