Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Täällä taistellaan oman mielipiteen puolesta vaikka mikä olisi, tässä tämän ketjun mielipiteet:

Mielipide 1: Onnibus on paras, ja muut ovat pahoja
Mielipide 2: Onnibus ei toimi oikein, muut yhtiöt toimivat oikein

Nuo ovat ihan kunnolla kärjistettyjä, ei kannata siis hermostua turhaan ;)

En hermostu, mutta kannattaa silti täydentää sarja kahdella ilmeisellä puutteella:

Mielipide 3: Onnibus toimii oikein, muut yhtiöt eivät toimi oikein
Mielipide 4: Onnibus on paha, ja muut ovat parhaita

On nimittäin aikamoisen pieleen kärjistettyä, jos leimaat että Onnibussin kannattajat toimivat tunnepohjalta ja vanhojen yhtiöiden kannattajat vain asiapohjalta.
 
Kummassakin tapauksessa taustalla lienee se että henkilö työskentelee, tai on muuten sidottu yritykseen/yrityksiin joita puolustelee

Minä en ainakaan tunnista sidonnaisuuksia läheskään kaikilta kirjoittajilta, vaan kyllä minusta osa kirjoittaa ihan puhtaasti matkustajan näkökulmasta.
 
Minä en ainakaan tunnista sidonnaisuuksia läheskään kaikilta kirjoittajilta, vaan kyllä minusta osa kirjoittaa ihan puhtaasti matkustajan näkökulmasta.

En tiedä mistä minulle sitten on tullut se vaikutelma, luulen että ne muutamat jää korostetusti mieleen joten tuntuu kuin olisi enemmänkin jollain tavoin sidonnaisuuksia omaavia henkilöitä mukana.

---------- Viestit yhdistetty klo 15:32 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 15:31 ----------

En hermostu, mutta kannattaa silti täydentää sarja kahdella ilmeisellä puutteella:

Mielipide 3: Onnibus toimii oikein, muut yhtiöt eivät toimi oikein
Mielipide 4: Onnibus on paha, ja muut ovat parhaita

On nimittäin aikamoisen pieleen kärjistettyä, jos leimaat että Onnibussin kannattajat toimivat tunnepohjalta ja vanhojen yhtiöiden kannattajat vain asiapohjalta.

Kokeillaan uudelleen:

Mielipide 1: Onnibus toimii oikein, muut eivät toimi oikein
Mielipide 2: Muut toimivat oikein, Onnibus ei toimi oikein
Mielipide 3: Kummatkin toimivat oikein ja väärin
 
Kokeillaan uudelleen:

Mielipide 1: Onnibus toimii oikein, muut eivät toimi oikein
Mielipide 2: Muut toimivat oikein, Onnibus ei toimi oikein
Mielipide 3: Kummatkin toimivat oikein ja väärin

Parempi, mutta toisaalta täysin turha. Oikea ja väärä eivät ole mustavalkoisia käsityksiä. Paljon tässä keskustelussa puidaan juuri sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Esimerkiksi se Imatran-liikenteen lopettaminen nopeasti. Yksi näkemys on, että lakia tulee noudattaa - piste, ja se on oikein. Toinen näkemys on, että väärin ei ole se, mikä ei todellisuudessa ketään haitannutkaan. Kukaan ei menettänyt mitään siinä, että liikennettä kokeiltiin. Se ei ollut huonompi vaihtoehto kuin se, ettei liikennettä koskaan olisi ajettukaan.

Sen lisäksi siitä täysin erillään on vielä näkemys, että lakia tulisi muuttaa. Se ei ota kantaa tapahtuneisiin tapauksiin lain rikkomisesta vaan yrittää analysoida niitä ja ottaa niiden kautta kantaa siihen, miksi lakia tulisi muuttaa.

Ja lisäksi on sitten vielä sekin asia, miten lain rikkomisesta tulee rankaista: onko laki vain sopimus, jonka purkamisesta kärsitään sopimussakot vai pitääkö asiaan soveltaa myös jotain moraalista painolastia. Varsinkin kun kyseessä ei ole rikos ja tapaus, jolla ei ole uhria tai kärsijää, paitsi lainrikkoja itse.

Ehkä tämä nyt avaa jonkin verran sitä, miksi noita mielipiteitä ei kannata millään tavoin yrittää polarisoida, vaikka tässä selvää leiritymistä onkin havaittavissa. Mielestäni monia keskustelijoita tässä myös ajatellaan Onnibussin kannattajaksi, vaikka nämä olisivatkin ennemminkin vain joukkoliikenteen järjestämistavan uudistamisen kannattajia ja jossa Onnibus vain nyt sattuu olemaan ainoa toimija, joka myös on selvästi saman asian puolella. Minä ainakin haluan lukea itseni niihin.

Koko tässä kiistelyssä minua vaivaa eniten se, että se keskittyy toimijoiden väliseen kiistelyyn sen sijaan että puhuttaisiin itse joukkoliikennejärjestelmästä ja -hallinnosta sen ympärillä. Siitäkin huolimatta, että tämä ketju on Onnibus-ketju. Miksei meillä edes ole omaa ketjua joukkoliikenteen uudistukselle? Miksi puhutaan vain Onnibussin puolesta tai vastaan?

Ja itsehän en siis ole millään tavoin sidonnainen Onnibussiin sen enempää kuin muihinkaan yhtiöihin. Kannatan ainoastaan Suomen joukkoliikenteen parasta mahdollista tulevaisuutta. Niin toki uskon kaikkien muidenkin, erimielisyyttä on vain keinoista.
 
Eli tilanne on siis paras jos ei ole bussiliikennettä niin ei ole kartellejakaan?

Miksi bussiliikenteen hoitoon tarvitaan kartelleja? Olen puhtaasti sitä mieltä, että bussiliikenteen kuuluu olla saman lailla bisnestä kun minkä tahansa muunkin bisneksen. Miksei yrittäjä saisi päättää itse päättää, että mitä reittejä ajetaan ja kuinka paljon matkaliput maksavat? Kyllähän nytkin esimerkiksi Arlandaan lentoliikenteessä lähtee huomenna aamulla Helsinki-Vantaalta klo 0900-0930 välillä 09.05 Norwergian, 09.15 Sas ja 09.30 Finnair. Eihän Norwegianin ja/tai Sas:n ole tarvinnut neuvotella viranomaisten tai Finskin kanssa, että aiheutuuko haittaa kun Sas tai Norwegian lentävät samaan paikkaan käytännössä samaa reittiä kun hekin? Miksi ihmeessä sitten bussiliikenteessä? Aivan, en minäkään ymmärrä. Se, että meillä on bussiliikenteessä tälläinen laki, joka tälläiseen ajaa on täysin läpi mätää ja ikävä kyllä suomessa tätä päivää..
 
Eli tilanne on siis paras jos ei ole bussiliikennettä niin ei ole kartellejakaan?

Tässä [Helsinki-Imatran] tapauksessahan ainoat vaihtoehdot olivat, että joko kokeillaan ja lopetetaan tai ei ajeta ollenkaan. Sellaista vaihtoehtoa, jossa Imatralle olisi ajettu kaksi vuotta, ei ole eikä ollutkaan olemassa. Ilmeisesti siis sinä kannatat tuota keskimmäistä, eli että ei tosiaan ole bussiliikennettä ollenkaan.
 
Omasta mielestäni bussiliikenne on varsin eri asia kuin lentoliikenne.

Lentoliikenteessä hyvillä reiteillä riittää matkustajia monellekkin yhtiölle ja markkina-aluetta on koko maapallo. Suomen bussiliikenteessä matkustajia ei aina riitä edes yhdelle yhtiölle. Hyvillä reiteillä riittää tietyille vuorolle vuorokauden aikana mutta joka vuoroa ei saa kannattamaan.
 
Lentoliikenteessä hyvillä reiteillä riittää matkustajia monellekkin yhtiölle ja markkina-aluetta on koko maapallo. Suomen bussiliikenteessä matkustajia ei aina riitä edes yhdelle yhtiölle. Hyvillä reiteillä riittää tietyille vuorolle vuorokauden aikana mutta joka vuoroa ei saa kannattamaan.

Niikön itsekkin sanoit, niin suomen bussiliikenteessä riittää hyville reiteille matkustajia. Miksei niillä reiteillä saisi, sitten kilpailla? Jos toinen yhtiö ei kerää riittävästi matkustajia, niin ko. yhtiön osalta reitti lopetetaan. Jolloin toinen yhtiö on pystynyt luomaan palvelun, jota matkustajat käyttävät enemmän kun sen toisen. Mitäs pahaa tässä on? Joko firma menee nurin tai jatkaa liikennöintiä siellä, mistä rahaa tulee. Tämä on sitä bisnestä ja kilpailua. En tässäkään näe mitään pahaa, se on täysin normaalia. Saman lailla myös lentoliikenteessä suurin kilpailu on niillä reiteillä, joissa on myös paljon matkustajia kuten juuri esimerkiksi Helsinki-Tukholma. Lentoliikenteessäkään ei riitä kaikille matkustajia, jolloin sitä liikennöi yksi yhtiö. Esimerkkinä on Helsinki-Joensuu-linja suomessa, jossa matkustajamäärät ovat sen verran vähäiset, että yksi yhtiö riittää ja joka pyytää lipuistakin sitten sievoisia summia. Onhan aikanaan Blue1 lopettanut Helsinki-Oulu reitin kun Norwegian tuli. Se pystyi tekemään paremman tuotteen, jota kuluttajat halusivat käyttää. Ei Blue1 saanut mitään monen vuoden limittiä, ettei saa alkaa liikennöimään reitillä uudestaan. Miksei samaa kuviota voisi olla myös bussiliikenteessä? Joka tapauksessa enemmin tai myöhemmin tilanne on tämä, niin mitä pahaa siinä on?
 
Niikön itsekkin sanoit, niin suomen bussiliikenteessä riittää hyville reiteille matkustajia. Miksei niillä reiteillä saisi, sitten kilpailla? Jos toinen yhtiö ei kerää riittävästi matkustajia, niin ko. yhtiön osalta reitti lopetetaan. Jolloin toinen yhtiö on pystynyt luomaan palvelun, jota matkustajat käyttävät enemmän kun sen toisen. Mitäs pahaa tässä on? Saman lailla myös lentoliikenteessä suurin kilpailu on niillä reiteillä, joissa on myös paljon matkustajia kuten juuri esimerkiksi Helsinki-Tukholma. Lentoliikenteessäkään ei riitä kaikille matkustajia, jolloin sitä liikennöi yksi yhtiö. Esimerkkinä on Helsinki-Joensuu-linja suomessa, jossa matkustajamäärät ovat sen verran vähäiset, että yksi yhtiö riittää ja joka pyytää lipuistakin sitten sievoisia summia.

Mistä päättelet että kilpailu olisi minusta paha asia? En ole kantaani (joka on mitä väliä, aihe vain kiinnostaa) mitenkään tuonut esille.

Lentoliikenteessä syöttöliikenne on isossa osassa, eli vaikka Helsinki - Tukholma reitille syötetään matkustajia euroopasta ja muualta. Suomesta ja Ruotsista ei matkustajia riitä joka lennolle. Bussiliikenne tarttee syöttöliikennettä ympäri maailmaa jotta sitä voisi suoraan verrata lentoliikenteeseen.

Ymmärrän että tarkoitus on verrata tätä kilpailu hommaa, mutta lentoliikenteessä menestyy se jolla on paras syöttöliikenne (toki on muitakin hommia mutta se on yksi). Bussiliikenteessä pitäisi jotenkin ne huonosti kannattavat nivota yhteen kannatavien kanssa, kuten myydä joitain bussipaketteja joissa on halvempi hinta ja matkalla vaihdetaan bussia muutaman kerran ja syötetään niitä ei kannattavia vuoroja kannattavista vuoroista.

Edit. Näköjään lisäsit lisää tekstiä samalla kun kirjoitin vastausta

Jokatapauksessa, tilanne helpottaa kun kilpailu avautuu täysin, olikos se 2019 mennessä.
 
Viimeksi muokattu:
Miksei meillä edes ole omaa ketjua joukkoliikenteen uudistukselle?

Itse asiassa on useitakin, mm. tämä. Tässäkin ketjussa on välillä kehotettu käymään yleisempää keskustelua yleisissä ketjuissa eikä yhteen yhtiöön liittyvässä, mutta keskustelu muissa ketjuissa tuppaa tyrehtymään ja täällä se käynnistyy aina uudelleen. Onnibus selvästi osaa myös virittää keskustelua ;)
 
Omasta mielestäni bussiliikenne on varsin eri asia kuin lentoliikenne.

Millä tavalla? Toimintalogiikka ei eroa kyllä mitenkään, matka tehdään paikasta A paikkaan B. Lisäksi suurin osa bussiyrityksistä on osakeyhtiömuotoisia. Ja osakeyhtiölaki sanoo, että osakeyhtiön tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Ja jos se tekee jotain muuta, se rikkoo lakia. Tässä on jo selvä yhteys siihen, miksi kannattamaton liikenne on lopetettu tai loppuu jokaisella yhtiöllä. Lisäksi edelleen monella tuntuu tässäkin keskustelulangassa useaan otteeseen tehdyt laskelmat unohtuneen. Halpabussin ideahan ei ole polkea hintoja, vaan sen idea on tehdä halvoilla lipuilla rahaa enemmän kuin perinteisellä mallilla. Tässä vähän kaaviota kylkeen:

Tapaus perinteinen yhtiö: Aikuisen matkalippu maksaa 30 €, täyttöaste 30 % ja kaksi kolmesta menee sosiaalisen statukseen sidotulla alennuksella, vuoron kokonaismatkustaja määrä on siis 20. Näin aikuisia on 6 ja muita 14. 6 x 30 € + 14 x 15 € = 380 €
Tapaus halpabussiyhtiö, saman kaltainen reitti: Täyttöaste on korkea, matkustajia on vuorolla 40. Keskihinta on hieman perinteisen liikennöitsijän opiskelijahintaa edullisempi, 13 €. 13 x 40 = 520 €. Esimerkkitapaus tuottaa siis enemmän rahaa.

Kuten Möttökin on sanonut, kyse ei ole siitä, että mitä saadaan yksittäiseltä matkustajalta vaan siitä, mikä on lopputulos kun tehdään laskutoimitus keskitäyttöaste x keskihinta. Tuossa kuvailemassa keississä itse asiassa halpayhtiöllä olisi parempi edellytys ristiin subventoimisella. Kokonaan toinen asia on toki ristiin markkinointi, eli että tehokas jakeluverkko pystyyn ja kunnolliset runkolinjat kuten uskon vielä jonkun ryhmittymän tekevän.

Uskoisin, että olennainen osa bussiyhtiöiden ansaintalogiikkaa tulee ennemmin tai myöhemmin olemaan oheispalvelut, kuten etenkin halpalentoyhtiöillä jo on. Bussimatkan yhteyteen hotellipakettia, elämyspaketteja. Tästä viitettä on jo Onnibussin pienimuotoinen pakettihinnoittelu Bore-hotellin ja Linnanmäen kanssa.

Edelleenkään ketään ei ole perustellut sitä, miksi uudet toimijat ja siten uudet innovatiiviset palvelut joukkoliikenteessä pitäisi rajata pois. Ja itse toivon, että nämä perinteiset tekisivät konseptiinsa kriittisen tarkastelun ja nimenomaan siten, että miten nuo runkoreitit saadaan kannattamaan paremmin jolla voidaan hyötyjä heijastella markkinaehtoisesti myös jatkokuljetuksiin.
 
Millä tavalla? Toimintalogiikka ei eroa kyllä mitenkään, matka tehdään paikasta A paikkaan B. Lisäksi suurin osa bussiyrityksistä on osakeyhtiömuotoisia. Ja osakeyhtiölaki sanoo, että osakeyhtiön tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Ja jos se tekee jotain muuta, se rikkoo lakia. Tässä on jo selvä yhteys siihen, miksi kannattamaton liikenne on lopetettu tai loppuu jokaisella yhtiöllä. Lisäksi edelleen monella tuntuu tässäkin keskustelulangassa useaan otteeseen tehdyt laskelmat unohtuneen. Halpabussin ideahan ei ole pol... (lyhennetty) ...et toimijat ja siten uudet innovatiiviset palvelut joukkoliikenteessä pitäisi rajata pois. Ja itse toivon, että nämä perinteiset tekisivät konseptiinsa kriittisen tarkastelun ja nimenomaan siten, että miten nuo runkoreitit saadaan kannattamaan paremmin jolla voidaan hyötyjä heijastella markkinaehtoisesti myös jatkokuljetuksiin.

Tiedän

Selitin jo edellisessä viestissäni mikä se ero minusta on. Se että lennoille/lennoilla voidaan syöttää matkustajia ympäri maailmaa ja saada ne näin kannattavaksi, bussiliikenteessä ei voi.

Tai vaikka Oulu - Helsinki (päästä heitetty esimerkki) lento on sidottu Vantaalta lähteviin lomalentoihin ja reittilentoihin muualle maailmaan. Se siis syöttää muita lentoja, mutta ilman niitä muita lentoja se ei ehkä kannattaisi.
 
Tässä [Helsinki-Imatran] tapauksessahan ainoat vaihtoehdot olivat, että joko kokeillaan ja lopetetaan tai ei ajeta ollenkaan. Sellaista vaihtoehtoa, jossa Imatralle olisi ajettu kaksi vuotta, ei ole eikä ollutkaan olemassa. Ilmeisesti siis sinä kannatat tuota keskimmäistä, eli että ei tosiaan ole bussiliikennettä ollenkaan.

Kerrot siis että ei missään vaiheessa edes ollut tarkoitus noudattaa voimassaolevaa lainsäädäntöä?
Itse kannatan sitä, että noudatetaan lakia. Jos aloitetaan liikenne, se aloitetaan laillisesti ja ajetaan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.
 
Tiedän

Selitin jo edellisessä viestissäni mikä se ero minusta on. Se että lennoille/lennoilla voidaan syöttää matkustajia ympäri maailmaa ja saada ne näin kannattavaksi, bussiliikenteessä ei voi.

Tai vaikka Oulu - Helsinki (päästä heitetty esimerkki) lento on sidottu Vantaalta lähteviin lomalentoihin ja reittilentoihin muualle maailmaan. Se siis syöttää muita lentoja, mutta ilman niitä muita lentoja se ei ehkä kannattaisi.

Tänään näin kyllä, että syöttöä tekee myös perinteinen Vainion Liikenne, jonka toimitusjohtaja on vieläpä LAL puheenjohtaja. Väkeä tuli ainakin Rauman linja-autosta sekä matkan varrella pysäkeiltä sekä Kustavista tulleesta Vainiosta. Lisäksi tuohon bussiin, jossa itse olin, tuli matkustajia jotka olivat jatkamassa Helsinkiin. Auto oli alle puolillaan ja oma mielipide hintatasosta on se, että se selittää ainakin oman haluttomuuden käyttää tuota linjaa vaikka tarvetta välillä olisikin. Lisäksi esimerkiksi Kampin kokonaisuus kielii vahvasti syöttöliikenneverkostosta ja tähän tähtää myös moni matkakeskus. Eli kyllä linja-autoilla tehdään syöttöliikennettä, tosin haasteena lippujen yhdistämiseen on eriävät järjestelmät jotka toimivat samalla reittikokonaisuudella. Tähän Piletti tuonee toivottavasti ratkaisun.

Lisäksi lentoliikenteessä Ryanair, Norwegian, Wizz Air jne. kaltaiset halpayhtiöt eivät myy vaihdollisia lentoja vaan lentävät vain kahden kentän väliä. Tällöin sitä volyymiä nämä yhtiöt eivät kerää ympäri maailmaa. Mutta silti ne pakottavat perinteiset ilmojen herrat laskemaan hintansa säädylliselle tasolle ja / tai kehittämään palveluaan, koska kilpailevat tietysti keskeisillä reiteillä. Joten tuossakin mielessä lentoliikenne on edelleen hyvä vertailukohta bussiliikenteelle.
 
Takaisin
Ylös