Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Matkahuollon hienous ei ole rahdin kuljettaminen bussilla, vaan se, että brändi on jokaisen suomalaisen vaihtoehtovalikossa Postin ohella. Siellä ei ole ainakaan vielä ulkomaisia pikarahtifirmoja. Esimerkiksi minulla on päässäni kaksi vaihtoehtoa lähettää kotimaassa paketti: posti ja Matkahuolto.
Jotkin rekkafirmat eivät edes kuljeta yksityishenkilöiden maksamia rahteja vaan rahdinmaksajana täytyy olla ly-tunnuksella varustettu yritys. Tämäkin seikka osittain sanelee sitä, että yksityishenkilöillä ei ole kovin montaa valtakunnallista rahdinkuljettajaa valittavanaan.

---------- Viestit yhdistetty klo 23:21 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 23:08 ----------

Kyllä ja ei. Ainakin matkalaukut menevät ruumaan ilman mitään "isoa laatikkoa" käytännössä kaikissa muissa konemalleissa paitsi Airbuseissa, joissa ne laitetaan ensiksi kontteihin ja vasta sitten koneeseen. Luonnollisesti kontiin sopimaton rahti matkustaa ruumassa kontin ulkopuolella. Kontit ovat vartavasten suunnittelut ruumaan sopiviksi.
Myös rahti pyritään lastaamaan ensisijaisesti kontteihin, jotta lentokoneen lastaus ja rahdin purku sujuisi mahdollisimman nopeasti. Sen sijaan isommissa, yleensä mannerten välisessä liikenteessä olevissa konemalleissa (esim. Airbus 330/340, Boeing 747) rahti lastataan metallisille levyille ja ympäröidään muovilla sekä verkolla kuljetuksen ajaksi.

Konemalleissa on tosiaan eroja rahdinkin kuljettamisen kannalta: Boeing 737 ja Airbus 319/320/321 ovat kai toistensa kilpailijoita eli saman kokoluokan koneita. Rahtiruuman koossa on vain jonkinmoinen ero, sillä "Ilmalinja-autoon" mahtuu muistaakseni noin 40 cm korkeampi eur-lava kuin 737:aan.

Ja vielä hieman lentorahdin erityispiirteitä - verrattuna esimerkiksi busseissa kuljetettavaan rahtiin:
lentorahtilähetysten pitää olla toimitettuna ainakin Helsinki-Vantaalla lentoyhtiön terminaaliin konemallista riippuen yleensä noin 3-5 tuntia ennen kyseisen lennon lähtöaikaa. Rahdin läpivalaisu ja muu terminaalikäsittely vie hieman aikaa...

Jos muuten teillä on joku arkaluontoinen esine, josta haluatte päästä lopullisesti eroon, lähettäkää kyseinen esine lentorahtina Pariisin Charles de Gaullen lentokentälle. Kyseinen lentokenttä on surullisen kuuluisa rahdinkäsittelystään. :D
 
Viimeksi muokattu:
Tai jos Ryanair menisi Finnairin lähtöselvitystiskille jakamaan vapaalippujaan ja kertomaan että Finnair on typerän kallis?
Tai jos Ryan heitettäisiin ulos Pirkkalan ykkösterminaalista ständinsä kanssa ja saisi lisäksi porttarin, vain koska on Finavian/Airpron tilassa mainostamassa?
 
Tai jos Ryan heitettäisiin ulos Pirkkalan ykkösterminaalista ständinsä kanssa ja saisi lisäksi porttarin, vain koska on Finavian/Airpron tilassa mainostamassa?

Missään ei ole konkreettisia todisteita siitä, että OB olisi saanut porttikieltoa yhtään mihinkään, ainoa maininta asiasta on OB:n oma naamakirjasivusto. Julkaistu video ainakin itsestä tuntuu hieman tarkoitushakuisesti leikatulta, että katsoja saisi tuollaisen kuvan asiasta.

Mutta; believers gonna believe.
 
Tai jos Ryan heitettäisiin ulos Pirkkalan ykkösterminaalista ständinsä kanssa ja saisi lisäksi porttarin, vain koska on Finavian/Airpron tilassa mainostamassa?
Sakari se jatkaa samaa selkeää linjaansa. Ryanairissa on ehkä se selkeä ero, että he maksavat terminaalien käytöstä. Näin ollen mainontakin lienee sallittua. Toista on teidän punaisten tonttujen toiminta. Valmiiseen pöytään pitäisi päästä ja vielä ilmaiseksi.
Mitenkäs Sakari se porttari asia oikein meni? MH sanoo, että porttareita ei ole jaettu. Joku selvästi yrittää saada näkyvyyttä valheellisin keinoin.
Allison voisi hankkia paremmat tietolähteet, ennen kuin täällä kirjoittelee pakettien keskihinnoista. Sen voin kuitenkin paljastaa, että liikennöitsijän saama keskihinta ei todellakaan ole viittä euroa.
Muutenkin tuo Allisonin sepostus rahdeista on monessa mielessä puuta ja heinää. Sen kyllä ymmärtää, sillä koneen ääressä ei käytäntöä opi saatika tajua. Mutta kuten on jo monesti nähty, ei ole väliä mitä kirjoittaa kunhan vaan kirjoittaa ja sitä todeksi väittää.
Itse olen ilmeisesti osunut kirjoituksillani johonkin arkaan paikkaan, sillä eräs OB perheen liikennöitsijä päätti oikein yksityis viestillä fb:ssä kehottaa minua vaikenemaan. Se tietysti kertoo siitä, että kaikki asiat eivät kestä päivän valoa.
 
Kaikista vaarallisinta on, jos tämä kukkotappelu johtaisi sen ihan järkevän käytännön romuttamiseen, että Suomessa matkustajaliikenteen vuoroissa kuljetetaan rahtia. Meillä on paljon seutuja, joihin ei kulkisi linja-autoa ilman busseissa liikkuvaa tavaraa, eli joukkoliikenne olisi paljon huonompaa ilman niitä matkaa muutaman minuutin hidastavia kuormaustaukoja. Monilla pienillä paikkakunnilla yritysten toimintaedellytykset ovat suorastaan riippuvaisia nopeasta ja edullisesta linja-autorahdista.

Se, että nyt käydään reviiririitaa, ei muuta rahdin ja matkustajien yhtäaikaisen kuljettamisen kansantaloudellista järkevyyttä ja hyödyllisyyttä.

Rautateillä vastaava palvelu on jo onnistuttu tuhoamaan. VR:llähän oli vielä 70-80-luvulla varsin kattava asemaverkosto, johon kuljetettiin matkustajajunilla paketteja. Sekä asemapalveluista että paikallisjunista haluttiin ja päästiin eroon aktiivisella kurjistamispolitiikalla. Kun (ilman tukea) ajettaviksi juniksi kelpaavat vain sellaiset, jotka kannattavat pelkillä matkustajatuloilla, on selvää, että junia on sitten vähemmän.

Eipä bussiliikenteestäkään olisi pakettien uskottavaksi kuljetusjärjestelmäksi, jos vuoroja ajetaan vain silloin, kun saadaan ensin penkit täyteen ihmisiä.
 
Oli pakkotilnne ja piti saada tärkeä kirje Lappeenrannasta Helsinkiin. Kansalaisen vaihtoehdot yleisen tietämyksen perusteella lienevät Itella ja Matkahuolto. Valitsimme Matkahuollon. Laskua maksaessa heräsi yllätys yllätys kysymys siitä, mitähän Kesälahden Linja olisi mahtanut veloittaa mainitusta toimenpiteestä, jos olosuhteet olisivat sallineet sen jatkaa toimintaansa. Kerron Matkahuollon hinnan, kunhan joku vastaa kysymykseen.

Ystävällisin terveisin nimimerkki "Linja autossa onpi tunnelmaa, mutta se maksaa"
 
Anttihan kirjoitti että suurin sallittu, ei ainoa sallittu.

Huoh, mitä luetun ymmärtämistä. Provokatiiviseen yleisasenteesi nyt muutenkaan ei jaksaisi vastata mitään, mutta yritänpä silti vielä saada tästä jotain järkevääkin keskustelua. Tarkoitin juurikin sanoa, että tuskin ne nyt kaikki niitä suurikokoisia ovat, mutta jos ovat, sitten ne käsitellään yksi kerrallaan.

Voi olla että kyydissä on vain pieniä paketteja, jotka samalla ovat myös hitaita purkaa.

Niin voi, ja silloin sitten tulisi kyseeseen niiden laatikoiden käyttö. Muuten ei.

Mikä siellä rahtiterminaalissa odotta, sitä ei pysty ikinä tietämään --

Paitsi se rahtiterminaalissa oleva työntekijä kyllä tietää.

Laatikkolaustauksessasi on monta ongelmaa joita et selvästikään ymmärrä.

Kenties ehkä juuri siksi odotinkin, että asiasta keskustellaan asiallisesti. "Joita et selvästikään ymmärrä" -kommentti osoittaa, että selvästikään tarkoituksesi ei ole käydä asiasta asiallista keskustelua.

1. Jokaisessa linja-automallissa on erikokoiset tavartilat. Jopa samaa mallia olevissa autoissa joiden pituus, tai ovijärjestelyt eroavat toisistaan, on erikokoisia luukkuja. Tällöin täytyisi jokaisella rahtiasemalla olla riittävästi kaikkia erikokoisia laatikoita. Entä jos tuleekin matala auto silloin kun on odotettu korkeaa autoa?

No vihdoinkin saan vastauksenkin tähän, kun tätä asiaahan kysyin jo ekassa viestissäni: miten bussien tavaratilojen koko vaihtelee.

2. Pakettien erilainen koko, mitä et nyt sitten halua ymmärtää/hyväksyä.

Huoh. Juuri se pakettien erilainen koko on koko idean taustalla. Eli että rahtiterminaalin henkilökunta saa rauhassa sovitella erikokoiset paketit rahtilaatikoihin parhaalla tavalla. Ne paketit, jotka eivät sovi laatikoihin, tietenkin jätetään laatikoista pois.

Kai nyt kuitenkin ymmärrät, ettei minulla ole tilastotietoja bussien rahtiruumien koista ja Matkahuollon rahtipakettien koista, joten en voi lähteä laskemaan, mikä sellainen sopiva yhteinen nimittäjä näille olisi.

Jos on näitä pitkiä, auton levyisiä lähetyksiä, ne voidaan lastata niin että toinen pää on toisen paikkakunnan puolella, ja kuljettaja muistaa/voi tarkistaa osoitetarrasta purkaukssen yhteydessä kummalle paikkakunnalle ovat menossa. Laatikkolastauksessa laatikkojen täytyisi siis olla auton levyisiä jotta nämäkin lähetykset saataisiin mahtumaan, ja minne silloin saataisiin kaikki paikkakunnat ahdettua?

Uusi huoh. Tuon kokoisia paketteja ei luonnollisesti pakata moduulilaatikoihin.

3. Linja-auton tavaratilan korkeus ei ole tasakorkea, vaan se madaltuu auton keskiosassa käytäväsyvennyksen kohdalla. Tämä ei ehkä ole niinkään este, vaatisi kuitenkin tarkkaa mitoitusta ja suunnittelua laatikonvalmistajalta.

Luonnollisesti laatikko pitää suunnitella kunnolla. Esitinkö jossain muka jo valmiit mitat tietäväni?

4. Kyytiin lastaaminen ja purkaminen. Kuten Antti jo mainitsi, painaisivat nämä laatikot useita satoja kiloja. Minitsit että vaatisi laiteinvestointeja, mutta ei kalliita trukkeja. Haluaisin kuulla miten olit ajatellut toteuttaa tämän!

Minä en ajatellut toteuttaa mitään, vaan minä vain halusin keskustella siitä asiasta, miksi rahdin purkaminen ja lastaaminen vie paljon aikaa, mitkä ovat siihen syynä ja miten niitä ongelmia voisi ratkaista.

Et väitä, päinvastoin huomaa ettet ilmeisesti ole koskaan käynytkään linja-autosasemalla.

Ja huomaa, ettet ilmeisesti ole koskaan käynytkään asiallista keskustelua.

Ja itsehän tunnut tyrmäävän kaikkien muiden väitteet.

Tämän taisit kirjoittaa itsellesi.

Toki näin. Ja kun on tehostettu toiminta huippuunsa, ovat seuraavat vuorot myöhässä, kun kone pääsikin lähtemään myöhässä edelliseltä lähtöpaikalta.

Se ei kuitenkaan liity tähän asiaan. Vaikka kääntöaikaa pienennetään, ei se tarkoita että aikamarginaaleja tarvitsisi pienentää. Useat prosessn kehitystoimenpiteet ennemminkin parantavat kääntöajan varmuutta kuin huonontavat. Minun syyni ei ole, jos lentoyhtiöt kuitenkin ovat myös huonontaneet varmuutta, eikä se tarkoita että busseilla tarvitsisi tehdä niin. Yleensä lentokoneiden lähtöaikojen myöhästyminen on sää ja ruuhka, ja yleensä jossain aivan toisella kentällä. Rahdin lastaamiseen se liittyy erittäin harvoin.

Myös voi jokainen arkiäivä katsoa Helsinki-Vantaan lentoasemalla miten erään valtiollisen bussiyhtiön tehostettu toiminta on johtanut siihen, että heidän syöttöautonsa Espooseen on aina 5-10 minuuttia myöhässä päiväsaikaan, joka johtaa siihen että varsinainen pikavuoroauto joutuu odottamaan tuon saman ajan Espoossa Ikean pysäkillä. Palveleeko tämä ketään muuta kuin omistajan kukkaroa?

Puhut varmaankin linjasta 540? Minun kokemukseni mukaan se on tullut aina ajallaan, paitsi silloin jos se odottaa myöhässä olevaa pikavuoroa Turusta. Mutta se ei liity tähän ketjuun.

Ja tuossa mainitsemassasi tapauksessa Onnibus on jo voittanut, kun ei tarvitse kuljettaa rahtia.

Tässä tapauksessa luotan enemmän Mötön laskelmiin siitä, tulisiko se kannattavaksi vai ei. Tai vaikka ne myöhemmin osoittautuisivatkin vääräksi, se kuuluu kuitenkin liiketoiminnan tekijän itsensä oikeuksiin päättää, yrittääkö saada lisätuloja sillä tai ei. On väärä peruste sanoa, että ei Onnibussille anneta rahtia kuljetettavaksi, kun ei se kuitenkaan kannattaisi.

Mistä päädyit kahdeksaan minuuttiin? Tietokoneellasiko laskit ihan itse?

Luetun ymmärtäminen, jälleen.

---------- Viestit yhdistetty klo 8:45 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 8:43 ----------

Kyllä ja ei. Ainakin matkalaukut menevät ruumaan ilman mitään "isoa laatikkoa" käytännössä kaikissa muissa konemalleissa paitsi Airbuseissa, joissa ne laitetaan ensiksi kontteihin ja vasta sitten koneeseen. Luonnollisesti kontiin sopimaton rahti matkustaa ruumassa kontin ulkopuolella. Kontit ovat vartavasten suunnittelut ruumaan sopiviksi.

Kyllä, tarkoitin lähinnä varsinaista rahtia, en matkustajien tavaroita.
 
Suomi24 ;) Se minulle tulee tästä mieleen varsinkin nuo huoh lausahdukset mutta myös tuo kaikki täydellisen asenteellinen vastailu jossa luodaan vastapuoli tyhjästä koska ei osata vastata muuten kuin väittämällä vastaan.
 
No sitenhän se toimisi, mutta bussiliikenteessä käytännössä ei. Bussien ruumat ovat erikokoisia, jolloin jokaiseen autoon pitäisi olla omat "laatikot".

Sekään ei olisi mahdotonta, mikäli laatikot kulisivat bussin mukana ja kujettaja lastaisi paketit laatikoihin rahtiasemilla. Tällöin toki oltaisiin takaisin lahtöruudussa.

Vähän riippuu toimintatavoista. Bussien aikatauluthan tiedetään aika hyvin, ja rahdinkuljetuksesta voidaan hyvin tehdä sopimuksiakin, tyyliin että bussi x1 tuo siihen sopivan laatikon terminaaliin, se puretaan ja lastataan saman mallin bussiin x2.

Tietenkin on luonnollista, ettei tämä tapa sovellu, mitä satunnaisempaa rahtia kuljetetaan satunnaisemmista paikoista satunnaisemmilla autoilla. Jos Onnibus kulkee kahdella samalla autolla tasaisesti Tampereen ja Porin väliä ja pudottaa rahtia vain määränpäihin, tilanne on eri. Mutta ei, ei tämän tietenkään ollut tarkoitus olla universaaliratkaisu.

Keskustelua rahtilaatikoista en enää jatka. Varsinainen kysymys oli kuitenkin alun perin se, mikä on syynä sille, ettei viiden minuutin kääntö Porissa onnistuisi ja kuinka monta se sitten oikein vaatii. Ja huomautettakoon keskustelijoita varten, ettei tämä ole väite siitä, että se onnistuu viidessä minuutissa, koska tässä ketjussa keskustelijoiden tulkintataito tuntuu olevan kovin kehno.

---------- Viestit yhdistetty klo 8:59 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 8:56 ----------

Suomi24 ;) Se minulle tulee tästä mieleen varsinkin nuo huoh lausahdukset mutta myös tuo kaikki täydellisen asenteellinen vastailu jossa luodaan vastapuoli tyhjästä koska ei osata vastata muuten kuin väittämällä vastaan.

Pakko kai sinullekin on vain vastata, että huoh. Luepa nuo antin ja Lassen kommentit uudelleen, jollet vielä ymmärtänyt, kuinka vaikeaa niihin on käydä järkevää keskustelua, kun heidän kommenttinsa ovat lähinnä linjaa, että "et sinä tätä voi ymmärtää", "huomaa ettet ole koskaan edes käynyt linja-autoasemalla".

Metakeskustelun päätän kuitenkin tähän.
 
Pakko kai sinullekin on vain vastata, että huoh. Luepa nuo antin ja Lassen kommentit uudelleen, jollet vielä ymmärtänyt, kuinka vaikeaa niihin on käydä järkevää keskustelua, kun heidän kommenttinsa ovat lähinnä linjaa, että "et sinä tätä voi ymmärtää", "huomaa ettet ole koskaan edes käynyt linja-autoasemalla".

Metakeskustelun päätän kuitenkin tähän.

Huoh! Tähän on helppo ratkaisu, provoihin ei tarttee vastata. Provoon vastaaminen toisella samanlaisella ei ole hyvä koska se ainakin tuhoaa keskustelun, ne pitää vaan sivuttaa eikä ottaa henkilökohtaiseti.

Olet varmaan käynyt linja-autoasemalla? Silloin tiedät että Lassen (vai oliko antin sitten) kommentti on roskaa ja provo, siihen ei tarttee vastata. Nyt annat aihetta epäillä ettet ole koskaan käynyt koska otat niin henkilökohtaisesti asian.

---------- Viestit yhdistetty klo 9:20 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 9:04 ----------

Hyviä ideoita ei synny jos ei kuunnella arvosteluja. Jos joku sanoo että idea ei toimi koska siinä on jotain epäkohtia, niin pitää miettiä se oma idea uusiksi jotta saadaan korjattua toisen henkilön ilmoittamat epäkohdat siitä. Epäkohtien kieltäminen ei toimi, epäkohdat voi selvittää ja jos toteaa että epäkohtaa ei ole niin voi esittää perustelut sille että miksi epäkohtaa ei ole, sen sijaan että kielletään suoraan sen olemassa olo.
 
Olet varmaan käynyt linja-autoasemalla? Silloin tiedät että Lassen (vai oliko antin sitten) kommentti on roskaa ja provo, siihen ei tarttee vastata. Nyt annat aihetta epäillä ettet ole koskaan käynyt koska otat niin henkilökohtaisesti asian.

Sanoin, etten käy enempää metakeskustelua, mutta sanon silti vielä tämän: Miksi ihmeessä itse nyt käyt tätä keskustelua edelleen, jos se kerran on niin suomikaksneljää?

Jätän täysin tarkoituksella vastaamatta siihen, olenko käynyt linja-autoasemalla vai en, vaikka se kasvattaisikin epäilyä siitä, etten ikinä olisi. Jos annan siihen vastauksen, se osoittaa että kysymys oli aihetta esittää. Mutta koska kysymys on ylipäätään täysin asiaton, jätän siihen vastaamatta. Tarkoitus on puhua asioista eikä minusta. Keskustelua ei mitenkään edistä se tieto, kuinka monta kertaa olen käynyt linja-autoasemalla, mutta sitä edistää se, jos puhutaan oikeista linja-autorahdin ominaisuuksista. Tällä foorumilla ei ole tarkoitus kenenkään päteä siksi, että olisi jonkun aiheen lehvillä koristeltu ja leiman paperiin saanut asiantuntija vaan siksi, että tämä puhuu järkeviä asioita ja muodostaa itse tietämistään asioista järkeviä perusteluja. Ja joihin sitten joku toinen vastaa taas itse tietämistään asioista lisää perusteluja, jotka joko tukevat tai heikentävät toisen perusteluja.

Henkilökohtaisestihan tätä en ota pätkääkään. Minulle on täysin sama, mitä mieltä antti ja Lasse ovat asiantuntijuudestani linja-autorahdissa. Sitä paitsi he ovat oikeassa: en ole sen asiantuntija ollenkaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että en pystyisi käymään aiheesta asiallista keskustelua. Minua harmittaa se, jolleivät nämä ymmärrä, että perusteet seisovat omilla jaloillaan eivätkä sen päällä, kuinka asiantuntija kukakin on mistäkin aiheesta. Linja-autorahti ei ole niin monimutkaista tiedettä, etteikö siitä kuka tahansa tällä foorumilla ymmärtäisi. Tällöin nuo kommentit tähtäävät joko a) siihen, että yritetään osoittaa minun olevan niin kertakaikkinen idiootti, etten ymmärrä edes linja-autorahdista mitään, vaikka siitä minulle selitettäisiin, tai b) keskustelun tukahduttamiseen mahdollisimman nopeasti tai c) oman arvon nostoon taikka d) sanotaan edes noin, kun ei muutakaan keksitä. Todennäköisesti vähän jokaiseen.

Tosin vika on kai vain itsessäni, koska tämän keskusteluketjun historiastakin pitäisi ymmärtää pysyä kaukana tästä.

---------- Viestit yhdistetty klo 9:35 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 9:29 ----------

Hyviä ideoita ei synny jos ei kuunnella arvosteluja. Jos joku sanoo että idea ei toimi koska siinä on jotain epäkohtia, niin pitää miettiä se oma idea uusiksi jotta saadaan korjattua toisen henkilön ilmoittamat epäkohdat siitä. Epäkohtien kieltäminen ei toimi, epäkohdat voi selvittää ja jos toteaa että epäkohtaa ei ole niin voi esittää perustelut sille että miksi epäkohtaa ei ole, sen sijaan että kielletään suoraan sen olemassa olo.

Olet ilmeisesti täysin väärin ymmärtänyt kommenttini. Voin vain kehoittaa lukemaan ne uudelleen. Olenko jossain muka kieltänyt ideani arvostelun? Mielestäni olen sanonut monessa kohtaa täysin päinvastoin. Ensinnäkin olen monta kertaa sanonut, että kuormalaatikot ovat vain yksi idea, jonka heitin ilmoille ratkaisuksi, jos kääntöajat rahdin takia terminaaleissa ovat ongelma. Sitten se ideani kuormalaatikoista on joko vahingossa tai tahallaan ymmärretty lähtökohtaisesti täysin väärin ja sitä on yritetty kumota täysin asiattomin kommentein, kuten että "eihän se nyt voi toimia, koska rahtipaketti voi olla 50-kiloinen ja puolen kuution kokoinen", johon yritin vain rauhallisesti vastata, ettei sitä ole tarkoitettu sen kokoisille, vaan vain pienemmille paketeille. Ja sitten vielä uudestaan, että "eihän se nyt toimi, jos rahtipaketti on koko bussin levyinen", jolloin vain vastaan jälleen uudelleen rauhallisesti, ettei sitä ole tarkoitettu niillekään. Ja vielä kolmanneksi käyttäydytään niin kuin olisin tullut valmiiksi mietityn patenttihakemuksen kanssa, jossa on speksit kaikelle valmiina, vaikka koko ajan olen sanonut vain heittäneeni yhden idean, jonka toimintaa en ole voinut luonnollisesti valmiiksi suunnitella. Ja niin edelleen.
 
Myönnän että osallistun tähän keskusteluun paljolti viihteen takia... Plussaa on se että aihe on kiinnostava.

Sinule vain kerrottiin että ideassasi on semmoinen ongelma että... Elikkä käyt vain ideasi uudelleen läpi ja esitä se entistä parempana siten että Lassen ja muiden esittämät epäkohdat on otettu huomioon ei yksittäisiä "purkka" korjauksia. Ei tässä ole syytä väitellä, jos sinua ei innosta viritellä ideaasi enempää niin voit joko olla vastaamatta tai kertoa että se oli vain semmoinen heitto jonka tarkotus ei ollutkaan semmosenaan toimia..
 
Sinule vain kerrottiin että ideassasi on semmoinen ongelma että... Elikkä käyt vain ideasi uudelleen läpi ja esitä se entistä parempana siten että Lassen ja muiden esittämät epäkohdat on otettu huomioon.

Ja juuri niin olen tehnytkin. Lähinnä olen yrittänyt huomauttaa, että ideaa voi arvostella, mutta idean arvostelu on ollut kovin asiatonta ja sitä on yritetty tyrmätä keksimällä täysin liioiteltuja perusteita sitä vastaan. En ole sanonut, että sen pitäisi toimia puolen kuution paketeille, vaan puolen kuution paketit luonnollisesti lastataan erikseen. En ole sanonut, että rahtilaatikoita pitää lastata 500 kg painoisiksi. En ole sanonut, että sitä pitäisi pystyä kantamaan ilman apuvälineitä. Apuväline ei tarvitse välttämättä olla kuin vähän korkeammalle nostava pumppukärry. En ole sanonut, että yksi laatikkomalli sopii kaikkiin busseihin. En ole esittänyt mittoja yhdestäkään laatikosta vielä. Kuitenkin minulle on vastattu, kuin olisin nuo kaikki väitteet esittänyt. Sen lisäksi myös huomauttanut siellä väleissä asiattomasta tyylistä ja ohjata keskustelua asiallisempaan.

Ei tässä ole syytä väitellä, jos sinua ei innosta viritellä ideaasi enempää niin voit joko olla vastaamatta tai kertoa että se oli vain semmoinen heitto jonka tarkotus ei ollutkaan semmosenaan toimia..

Käy laskemassa, kuinka monta kertaa olen tehnyt niin. Saatat yllättyä.

---------- Viestit yhdistetty klo 9:51 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 9:46 ----------

Tiivistettynä: joka kommentissani olen mielestäni yrittänyt vain saada lisää dataa siitä, miten se bussirahtin lastaaminen tapahtuu ja miksi ja millaista se bussirahti on. Mutta lähinnä on pyritty vastaamaan, miksi ideani on niin huono ja itse vieläpä sen esittäjänä täysin tietämätön. Jokainen varmaan ymmärtää, että aiheesta käytävä keskustelu menee kovin turhauttavaksi. Mutta kuten sanoin jo aiemmin, tämä keskustelu rahtilaatikoista ja keskustelu keskustelusta (so. metakeskustelu) päättyköön tähän.
 
Asiahan on ihan selvä! Kun Matkahuolto veloittaa pienen kirjeen toimittamisesta LPR - HKI 19,63, niin voin ilmoittaa lopullisena kantanani vastustavani kaikkia Matkahuollon monopolia puolustavia kommentteja ja asiantuntevia lausumia. Ps. Olen käynyt linja-autoasemalla tällä viikolla tasan yhden kerran liikaa. Ei ole varaa käydä useammin.
Sapienti sat!
 
Takaisin
Ylös