Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Eikös Paunu nyt mene Onnibussin reviireille? Ymmärtääkseni Masihan ei ole suostunut Porin linjalle, koska se oli Satakunnan paronien "reviirillä"? Niin miksi nyt sitten?

Paunun matkapalveluhan on järjestänyt matkoja Poriin jo vuosikausia Jazzin aikana. :)
 
Eli voitanee puhua taaskerran ja varsinkin Aamulehden kyseessä ollessa normaalin harhaanjohtavaksi otsikoinniksi, eli juuri tuosta OB-työstä palkkaa ei tullut, mutta toimeentulo oli turvattu, varmasti todella viisaasti uuden konseptin kyseessä ollessa , muuta kautta.

Eihän yhden työn palkattomuutta miksikään muuta se, jos ansioita tulee muualta. Onhan se nyt jokaiselle selvä, ettei kukaan rahatta elä, joten se on rahoitettava joko omista säästöistä tai sitten muista töistä. En siis näe mitenkään harhaanjohtavana tuota tekstiä. Eli uutisessa lukee, että yrittäjät ovat sijoittaneet työntekonsa yritykseen pääomana. Uutisen aiheena oli Onnibussin tulos ja sen analyysi, ei Onnibussin omistajien henkilökohtainen talous. Niin kuin kuuluukin. Yrittäjien oman elämänsä rahoitustapoja on ihan yhtä monta kuin yrittäjiäkin, eikä yrityksen uutisia lukevaa sellainen kiinnosta.

---------- Viestit yhdistetty klo 7:01 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 6:59 ----------

Eikös tuo aiheuta "vakavaa haittaa" Onnibussille kun ajavat "tilausajoa" Jazzien aikaan Poriin?

Ehkä, mutta koska Onnibus ei aja yhtäkään linjaa siirtymäkauden lupien voimassa, kilpailijat saavat rauhassa yrittää aiheuttaa vakavaa haittaa niin paljon kuin lystäävät. Tosin pitkällä aikavälillä ne vain menestyvät, jotka yrittävät aiheuttaa matkustajille vakavaa lisähyötyä.
 
Eihän nämä säät nyt niin helteisiä ole olleet, että joku tosissaan(?) alkaisi ajatella, että tilausajotoiminta loppuisi niillä väleillä, joilla on markkinaehtoista, reittiliikennelupaan perustuvaa liikennettä?
 
V.Paunu on valittanut Onnibussista Hämeenlinnan Hallinto-oikeuteen. Kyse on Pirkkala-Härmälä-Helsinki-reitistä, yhtiö valittaa reitin pysäkeistä,koska "pysäkkien tuntumassa on laajalti asutusta kävelyetäisyydellä linja-autoasemalta ja sen lisäksi pysäkeille on kävelyetäisyys myös radan itäpuolisilta asuntoalueilta ja myös hyvät liityntäyhteydet kaupunkilinjoilta". Paunu vaatii reitin OB-liikenteelle kieltoa kunnes asiaan on saatu oikeuden tulkinta laista.

Lähde: Iltasanomat
 
Paunu nyt tuntuu valittavan joka asiasta mikä liittyy Onnibussiin. Taloussanomien verkkosivuilla asiasta oli myös juttua. Masi ei halunnut toimittajalle asiasta antaa kommentteja. Möttöä lainaten tuo touhu on jo ammattivalittamista. Hassuksi asian tekee se, että Paunu ei edes liikennöi reitillä..
 
Taloussanomat-lainaus: "– He pyrkivät määrätietoisesti estämään meitä venyttämällä lainsäädännön siirtymäajan säännöksiä, Möttö sanoo Taloussanomille."
Tosiasiassa kukahan tässä yrittää venyttää siirtymäajan säännöksiä.
 
Paunu nyt tuntuu valittavan joka asiasta mikä liittyy Onnibussiin. Taloussanomien verkkosivuilla asiasta oli myös juttua. Masi ei halunnut toimittajalle asiasta antaa kommentteja. Möttöä lainaten tuo touhu on jo ammattivalittamista. Hassuksi asian tekee se, että Paunu ei edes liikennöi reitillä..

Eikös Martti ja Masi ole kaksi eri asiaa?
 
Tuo joukkoliikennelaki on taas tyypillinen esimerkki siitä, miten tässä maassa estetään lailla uusien työpaikkojen syntyminen ja tukitaan talouskasvu ja estetään liikenteen kehittyminen. Tätäkin palstaa seuraa varmasti Linja-autoliiton väkeä, joten olisi kyllä todella hienoa, jos Linja-autoliitto tulisi ulos ja esittäisi uskottavat perustelut siihen, miksi vanha järjestelmä pitäisi säilyttää sellaisenaan. Tähän mennessä kannat ovat näkyneet väittämillä, miten he kannattavat vapaata liikennettä, ja miten pitäisi jatkossakin suojella tiettyjä yhtiöitä ja maksaa seutulippujen muodossa kilpailuttamatta tukia.

Meillä ei ole korruptiota, meillä on maan tapa. Myös lain säätäneet poliitikot voisivat tulla esiin ja ottaa vastuu tehdyistä asioista.
 
Hyvien veljieen asemaa ja rahatuloja näillä suojataan. Suomi on todella sairas pienen porukan hiekkalaatikko, johon on muiden vaikea tulla leikkimään omia leikkejään.

VR:n ja Finavian voisi pilkkoa palasiin ja sukuyhtiöt vois painua vaikka venäjälle kartelleineen pyörimään.
 
Eipä nyt välttämättä niinkään. Sukuoikeusfirmojen vuoroissa on nykyään varsin mukavia tarjouksia, joiden tulo tietenkin on Onnibussin kilpailun aiheuttamaa, mutta samalla tietynlainen osoitus siitä, että yritykset ovat elinkelpoisia ja niillä on mahdollisuus uudistua ja vastata ajan haasteisiin. Samalla paikallis- ja alueliikenteen siirtyminen yhteiskunnan ostopalveluksi poistaa näiltä firmoilta yhden aika ison rasitteen. Eri asia on tietysti, kykenevätkö ELY-keskukset luomaan toimivaa kilpailutettua joukkoliikenneverkkoa, mutta se ei sinällään ole liikennöitsijöiden ongelma.
Kävin muuten edellisviikolla Tampereella ja maksoin Paunun kyydistä yhteensä 12€ ja menen ensi viikolla Turkuun Vainin dumpulla hintaan 5€ ja tulen sieltä takaisin Pohjolan verkkotarjouksella 10€. Tällaiset hinnat ovat alle sarjalippujen kertamatkan, mutta juuri paljon matkustaville niitä voisi kaupata. Bussien korkea käyttökate on viime kädessä kaikkien etu ja se, mihin kaikkien pitäisi pyrkiä.
 
Helsinki - Rauma -linjalla ei ainakaan kalustolla juhlita: siellä ajeli tänään yli 20-vuotias ex-Pohjolan Liikenne 105 ilman merkkiäkään uudesta omistajasta. Linjakilven virkaa toimitti A4 tuulilasin alakulmassa, jossa luki muutaman sentin kokoisilla kirjaimilla "ONNIBUS RAUMA".
IMG_3725_NIA-100.jpg
 
Olenkin nähnyt tuon useasti Ruoholahdessa pysäkillä, mutta olen luullut joksikin keikka-autoksi, kun siinä ei tosiaan ole oikein viitteitä siitä, että olisi linja-ajossa :D
 
Takaisin
Ylös