Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Mutta tämä jatkuva ja vakava haittahan on joka tapauksessa vain vanhoja siirtymäkauden lupia koskeva säännös. Vaikka joukkoliikennelaissa onkin se kuuluisa lobattu pykälä, on sen sanamuoto sentään vaativampi eikä se koske tilausliikennettä vaan vain uusien reittiliikennelupien myöntämistä. Jatkossa siis tilausliikenteellä saa yrittää ihan rauhassa aiheuttaa jatkuvaa ja vakavaa haittaakin niin kauan kuin kyse ei ole tosiasiallisesti reittiliikenteestä.

Voi olla että muistan väärin, mutta eikös sama kielto koske myös PSA:n mukaista julkista ostoliikennettä? Eli jos Tampereen kaupunki toimivaltaisena viranomaisena tilaa Paunulta linjan 27 liikennöinnin niin Länsilinjat ei saa aloittaa markkinaehtoista reittiä, joka aiheuttaisi tuolle linjalle jatkuvaa JA vakavaa haittaa?

Tätä kiertämäänhän VR on VR Leaksille vuodettujen strategiakalvojen mukaan ajatellut laittaa Pohjolan Liikenteen ajamaan bussia mahdollisesti häviämiensä ostoliikennejunavuorojen rinnalle. Tällöin VR hyödyntäisi määräävää markkina-asemaansa junaliikenteessä myymällä junamatkojen liityntäliput PL:n busseihin kilpailevan junayhtiön ostoliikennejunien sijasta. Tästä näkee jo päällepäin että kyse olisi määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä, mutta puhtaasti joukkoliikennelain ja PSA:n kannalta tässä ei olisi ongelmaa, koska PSA-liikenteen haittaamattomuuspykälä ei päde liikennemuotojen välillä eikä teknisesti ottaen kilpaileva bussivuoro voi haitata junaliikennettä (vaikka käytännössä voikin).

Lobattu pykälä on siis 22 § 3 mom: "Reittiliikenneluvan myöntävä viranomainen voi hylätä hakemuksen myös, jos hakemuksen hyväksyminen vakavasti vaarantaisi luotettavien liikennepalveluiden saatavuuden tai reitin tarjonta ylittäisi selvästi 4 §:n perusteella määritellyn joukkoliikenteen palvelutason."

Totta. Tämä pykälä periaatteessa vesittää koko PSA:n, määrittelee "markkinaehtoisuuden" suunnitelmataloudeksi ja de facto pitää voimassa lupien tarveharkinnan. Pykälä on selvästi EU-oikeuden vastainen ja tulee aikanaan kaatumaan EU-tuomioistuimessa, kunhan se sinne ensin viedään.
 
Oletko tyhmä, vai esitätkö sellaista?

Tuo kysymys kertonee enemmän kysyjästä kuin minusta. Minä en voinut tietää mitä vaikka Paunu kalustorikkotilanteessa. Aiemmin vain naureskelit että:

On ollut tapana sanoa "tälläisellä hinnalla saa tälläistä palvelua" ;)

Joka ei kerro mitään siitä millaista palvelua saa kalliimmalla hinnalla. Kerroit sen vasta nyt.

Mutta jos keskustelu käydään tasolla "oletko tyhmä?" niin saa minun puolestani olla käymättä.
 
Viimeksi muokattu:
Jos tosiaan tuo ylläoleva tulkittaisiin ahtaasti niin, että tilaajan ja liikennöijän pitää olla eri yhtiö, ei siinäkään ole sinällään järkeä, koska sen voi kiertää pöytälaatikkofirmalla noin viidessä minuutissa.
Ja käytännössä näin taitaa ollakin, koska Mennään Bussilla Oy:n tilausmatkalle liput ostetaan Onnibus Oy:n verkkokaupasta.
 
Onkohan Onnin Turku-Helsinki vuoroilla pulaa matkustajista, kun ovat jo epätoivon hetkellä laittaneet mainostelineen Turun linja-autoasemalle. Ja "yllättäen" laturin 1 välittömään läheisyyteen. Itse pidän kyseistä tempausta aika lailla naurettavana ja ala-arvoisena. Saattaapi "tarjoustalon" mainos "Citymarketin" edessä aiheuttaa pahennusta. Onnin epäonneksi mainos on poistettu, eikä tällä kertaa MH:lla ole asian kanssa mitään tekemistä. Kaupunki hoiti asian, sillä tuollaiset mainokset vaativat viranomaisen luvan ja ilmeisesti sellaista ei ole haettu. Mukava huomata, että ei OB:kaan saa tehdä ihan mitä haluaa.
 
Onnibus sekoilu on mitä loistavinta viihdettä vaikkakin välillä todella omituista semmosta.

Mutta odotan sitä päivää kun ajavat semmosella pakettiautolla jossa onnibus mainokset muiden yhtiöiden busseja ohitellen ja niiden kohdalla hidastaen ja torvea soittaen että kaikki matkustajat varmasti näkevät. Tekstinä voisi olla "miten ilkeät matkustaa siinä saastaisessa sukuoikeus bussissa? Valitse Onnibus ensikerralla!" :lol:
 
Onkohan Onnin Turku-Helsinki vuoroilla pulaa matkustajista, kun ovat jo epätoivon hetkellä laittaneet mainostelineen Turun linja-autoasemalle.

Tai sitten vaan yrittävät mainostaa ilman epätoivoa. Itse olin heinäkuussa useampana päivänä kuvailemassa Kampin terminaalin ulosajorampin lähettyvillä ja Onnibusit näyttivät lähtevän sieltä usein lähes täydessä istumakuormassa. Samaa ei voi sanoa muusta bussiliikenteestä.

Viime sunnuntai-iltapäivänä matkustin Turusta valtionyhtiön Express-vuorolla Helsinkiin (huomasin silloin itsekin tuon mainostelineen Turun linja-autoasemalla) ja edellä menevä Onnibus-vuoro ajettiin kahdella bussilla (johtuiko sitten ehkä Rihannan konsertista, joka oli samana iltana Helsingissä). Kiitos Onnibusin, valtionyhtiön vuoroonkin sai lipun alle 9 eurolla.
 
Myös Raumalainen tuli Ruoholahdessa vastaan ja täynnä näytti olevan. Ei näköjään ollut vaikutusta siihen, että päätepysäkki on Länsisatamassa..
 
Ja käytännössä näin taitaa ollakin, koska Mennään Bussilla Oy:n tilausmatkalle liput ostetaan Onnibus Oy:n verkkokaupasta.

Tätä pohdin itsekin. Riippuu siitä, onko Onnibus Oy tässä tosiaan matkan tilaaja vai vain lipunvälittäjä. Yhteystiedoiksi on kuitenkin annettu Mennään Bussilla Oy, joten Onnibus ei välttämätttä ole tässä sillä tavoin tilaaja.
 
Myös Raumalainen tuli Ruoholahdessa vastaan ja täynnä näytti olevan. Ei näköjään ollut vaikutusta siihen, että päätepysäkki on Länsisatamassa..

Myös Pori-Länsisatama-Pori Onnibusissa näyttää olevan usein runsaasti matkustajia. Ruoholahden pysäkki vaikuttais olevan myös suosittu.
 
Myös Pori-Länsisatama-Pori Onnibusissa näyttää olevan usein runsaasti matkustajia. Ruoholahden pysäkki vaikuttais olevan myös suosittu.

Näytti Raumalaisesta myös jäävän pois ihmisiä paljon Ruoholahdessa. Hienoa kun on homma saatu toimimaan ja Rauman ja Porin linjat ovat saaneet myös matkustajia. Ruoholahti on kuitenkin niin lähellä keskustaa, että Kampista vaikka kävelee siihen jopa yhden lentolaukun kanssa. Puolestaan Kiasmahan on Onnibussille aivan loistava lähtöpaikka ja itse asiassa mielestäni parempi kuin Monttu. Se on erittäin keskeisellä paikalla ja siitä on lyhyt matka moneen suuntaan. Myös raitiovaunujen pysäkit ovat ihan vieressä.
 
Viimeksi muokattu:
Vilkaisin uteliaisuuttani O-bussin verkkokauppaan ja huomenna Helsinki - Mikkeli kyydin kohdalla luki "ei vapaita paikkoja", mutta Helsinki - Kuopio kyytiin olisi vielä saanut ostettua matkalipun. - Jotain omituista tässä on.
 
Vilkaisin uteliaisuuttani O-bussin verkkokauppaan ja huomenna Helsinki - Mikkeli kyydin kohdalla luki "ei vapaita paikkoja", mutta Helsinki - Kuopio kyytiin olisi vielä saanut ostettua matkalipun. - Jotain omituista tässä on.

Sitä omituisuutta kutsutaan reittien kiintiöpaikoiksi. Jos haluat Mikkeliin todella kovasti, aina voit ostaa sen Kuopion-lipun.
 
Takaisin
Ylös