Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Hieman petron linkittämään uutiseen liittyen:

Aamulehti 20.5.2012: Kilpailuvirasto tutkii parhaillaan, ovatko Linja-autoliitto ja sen tytäryhtiö Matkahuolto tehneet kiellettyä yhteistyötä ja mahdollisesti käyttäneet väärin markkina-asemaansa, koska Onnibus on suljettu Matkahuollon palvelujen ulkopuolelle.

Linkki itse artikkeliin: Aamulehti: Kilpailuvirasto tutkii kiistaa: Onnibusin vuorot eivät pääse Matkahuollon aikatauluihin

Asiaa. Tämmöinen asia vain olisi pitänyt tutkia (mitä sitä tutkimaan, kun tyhmäkin tajuaa ilman mitään paperin pyöritystä miten asia on) jo aiemmin, vastaavaa syrjimistä on ymmärtääkseni myös aiemmin tapahtunut.

Noista luvan saanti uutisista. Sanamuodoista voinee päätellä että luvan saanti olisi hyvinkin varmaa, eli on vain ajan kysymys. Saa nähdä pääseekö Turkuun ensi kesänä jopa yli puolet halvemalla.
 
Hieman petron linkittämään uutiseen liittyen:

Aamulehti 20.5.2012: Kilpailuvirasto tutkii parhaillaan, ovatko Linja-autoliitto ja sen tytäryhtiö Matkahuolto tehneet kiellettyä yhteistyötä ja mahdollisesti käyttäneet väärin markkina-asemaansa, koska Onnibus on suljettu Matkahuollon palvelujen ulkopuolelle.

Linkki itse artikkeliin: Aamulehti: Kilpailuvirasto tutkii kiistaa: Onnibusin vuorot eivät pääse Matkahuollon aikatauluihin

Ei kai missään laissa tai asetuksessa saatikka kilpailuvirastossa voida yritystä määrätä mainostamaan kilpailijaansa ? Tilannehan on sama jos S-ryhmä pakotettaisiin julkaisemaan K-kauppiaitten mainoksia tai aukioloaikoja.
 
Tilanne ei ole sama. S-ryhmä ja Kesko ovat kilpailevia keskusliikkeitä. Onnibus on linja-autoliikennettä operoiva yhteisö, Matkahuolto ei.
 
Matkahuolto on linja-autoliiton tytäryhtiö ja sen omistavat linja-autoliittoon kuuluvat linja-autoyritykset. Onnibus ei kuulu kummankaan järjestön/ yrityksen jäsenistöön tai omistajiin.
 
Onnibus:illa ei varmaan ole ollut varaa valita, tai eivät tiedä... Tai yksinkertaisesti raha (säästö) ratkaisee.

Tampere- Helsinki, Tampere- Hämeenlinna ja Hämeenlinna- Helsinki vuorot on näköjään varattavissa. Raisio- Turku- Helsinki ei vielä varattavissa.

Onko kellään tietoa kalustosta noilla linjoilla?
 
Matkahuolto on linja-autoliiton tytäryhtiö ja sen omistavat linja-autoliittoon kuuluvat linja-autoyritykset. Onnibus ei kuulu kummankaan järjestön/ yrityksen jäsenistöön tai omistajiin.

Mikäli Matkahuollon tulkinta omasta roolistaan on näin kapea niin sitten tämä täytyy varmaan huomioida linja-autoasemien järjestelyissä. Esim. Tampereen linja-autoasema on Tampereen kaupungin omistuksessa ja Matkahuolto on siellä vuokralla. Kaupungin omistaman joukkoliikenneinfran tulisi olla kaikkien toimijoiden käytössä syrjimättömästi. Jos Matkahuolto ei halua palvella esim. Onnibussia tai mahdollisia muita riippumattomia toimijoita, näille pitää taata pääsy linja-autoaseman palveluiden piiriin muilla keinoilla. Ja jos Matkahuolto ei listaa riippumattomia vuoroja aikataulunäytöissään, sopii kysyä onko asiallista että ainoat aikataulunäytöt ovat Matkahuollon näytöt. Pitäisikö linja-autoasemalle sijoittaa myös muiden toimijoiden aikataulunäyttöjä Matkahuollon näyttöjen rinnalle? Vai onko Matkahuolto ylipäätään asiallinen taho tuottamaan näyttöpalveluja eli pitäisikö linja-autoaseman omistajan tarjota eri toimijoita syrjimätön yhteinen aikataulunäyttö?
 
Kuule Jani
Hyvin itse tiedät, että syypää on LVM, joka linjaa, että tuettuja lippuja (pääosin seutulippuja) ei saa kelpuuttaa maksuksi markkinaehtoisissa eli reittiliikennevuoroissa, eikä halua käyttää EU asetuksen ns. yleistä sääntöä, jolla asia hoituisi. Jopa MH:n hallituksessa (SL) tai LAL:n hallituksessa (PL) edustettuina olevien yritysten reittiliikennevuoroja ei ole otettu Infojärjestelmiin, koska edellytys on, että kaikki MH:n lipputuotteet kelpuutetaan.
Muutoin asiakasta petetään. Hänen pitää voida luottaa, että MH:n lippu kelpaa vuoroissa, jotka ilmoitetaan MH:n aikatauluinfossa.
Hyvinkin tasapuolista Onnibussin kohtelu siis taitaa ollakin, toisin kuin väität.
Taitaa olla vaan niin, että Sinäkin kuulut niihin, jotka haluavat Suomesta loppuvan yritysaloitteisen bussiliikenteen. Viranomaisvetoinen, kallis ja kankea on niiiin hienoa ja hyvää!
 
Onnibus:illa ei varmaan ole ollut varaa valita, tai eivät tiedä... Tai yksinkertaisesti raha (säästö) ratkaisee.

Mikäli Onnibus ei ole tietoinen tulevan yhteistyökumppaninsa hämärätoimista, niin melko heppoisilla perusteilla niitä valitaan. Sen verran helposti nämäkin tiedot löytyvät jo ihan netista googlettamalla. Mikäli säästötarpeet ovat niin kovat, että on pakko valita liikennöitsijä joka ei noudata yleissitovaa työehtosopimusta, niin onpas Onnibusin kolmen euron kultakaivos melko tyhjä kaivos.
Noh, köyhä matkustaa haplabussilla ja köyhäksi tulee ajamalla halpabussia.
 
Hieman petron linkittämään uutiseen liittyen:

Aamulehti 20.5.2012: Kilpailuvirasto tutkii parhaillaan, ovatko Linja-autoliitto ja sen tytäryhtiö Matkahuolto tehneet kiellettyä yhteistyötä ja mahdollisesti käyttäneet väärin markkina-asemaansa, koska Onnibus on suljettu Matkahuollon palvelujen ulkopuolelle.

MH ja LAL tekevät varmaankin kiellettyä yhteistyötä myös MH:n hallituksessa edustettuna olevaa Savonlinjaa ja LAL:n hallituksessa edustettuna olevaa Pohjolan Liikennettä kohtaan, kun niidenkään reittiliikennevuoroja ei ole otettu infojärjestelmiin, koska MH:n kanssa tekemänsä sopimuksen vastaisesti niissä ei (LVM:n määräyksestä) voi kelpuuttaa mm. MH:n korttipohjalle tehtyjä seutulippuja maksuksi.
Voi, voi kuinka maailma (ja MH/LAL) on paha ja sorsii pieniä jäseniään kuten SL ja PL.

Ja LVM ei tietenkään ole tässä tehnyt mitään, saati saanut aikaan koko sotkua!
EU:n palvelusopimus antaisi mahdolisuuden pattitilanteen laukaisemiseen mm. ns, yleisellä säännöllä, mutta LVM on kaiketi päättänyt lopetttaa Suomesta yritysaloitteisen (=reittiluvilla toimivan) bussiliikenteen ja peräti ministeri on linjannut, että yleistä sääntöä ei tule!
Se siitä.
Muilla aloilla yritetään tehostaa ja siksi yksityistää palveluita. Bussialalla mennään toiseen - Brezneviläiseen suuntaan ja lujaa!
Kenellähän on varaa maksaa lysti?
LAL teetti jo vuosia sitten selvityksen viranomaisvetoisen hinnnasta EP-logistigs konsulttiyhtiöllä ja jo silloin lasku oli n. 1.000.000€ vuodessa Suomessa.
Paljonkohan se nyt tulee olemaan?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaanpa Janin puolesta, koska olemme kuitenkin 90-prosenttisesti samaa mieltä näistä asioista, lukuunottamatta TKL:n asemaa, jota tässä ei oltu edes mainittu.

Kuule Jani
Hyvin itse tiedät, että syypää on LVM, joka linjaa, että tuettuja lippuja (pääosin seutulippuja) ei saa kelpuuttaa maksuksi markkinaehtoisissa eli reittiliikennevuoroissa, eikä halua käyttää EU asetuksen ns. yleistä sääntöä, jolla asia hoituisi. Jopa MH:n hallituksessa (SL) tai LAL:n hallituksessa (PL) edustettuina olevien yritysten reittiliikennevuoroja ei ole otettu Infojärjestelmiin, koska edellytys on, että kaikki MH:n lipputuotteet kelpuutetaan.
Epäasiallinen peruste. Eipä seutulippu kelpaa Tikkurilan ja Pasilan asemilla pysähtyvissä kaukojunissakaan edes lisämaksun kanssa, silti kaukoliikenteen vuorot näytetään näyttötauluissa. Tauluja ei omista VR vaan Liikennevirasto, mutta eipä Kampin taulujakaan taida Masi omistaa vaan Linja-autoliiton tytäryhtiö, johon suurin osa Suomen linja-autoliikennöitsijöistä kuuluu, mukaanlukien Tampere–Pori-välin reittiliikenneluvan haltija Lauri Möttö ky.

Muutoin asiakasta petetään. Hänen pitää voida luottaa, että MH:n lippu kelpaa vuoroissa, jotka ilmoitetaan MH:n aikatauluinfossa.
Hyvinkin tasapuolista Onnibussin kohtelu siis taitaa ollakin, toisin kuin väität.
Kysymys Joukkoliikennefoorumin käyttäjille, Masi mukaanlukien: koska viimeksi olette käyttäneet seutulippua pikavuorossa? Toinen kysymys, johon todennäköisesti löytyy tuoreempi vastaus: koska viimeksi olette ostaneet avoimen lipun Matkahuollosta reittivälille X–Y? Kumpi osapuoli jumpittelee Matkahuolto-lippujen myymisen suhteen Onnibus-vuoroissa, Matkahuolto Oy vai Lauri Möttö ky/Onnibus Oy?

Taitaa olla vaan niin, että Sinäkin kuulut niihin, jotka haluavat Suomesta loppuvan yritysaloitteisen bussiliikenteen. Viranomaisvetoinen, kallis ja kankea on niiiin hienoa ja hyvää!
Mikä Onnibusissa on viranomaisvetoista? Onko tämä viittaus yhtiön yhden pääomistajan asemaan seutukuntayhtymän osa-aikaisena liikennejärjestelmäinsinöörinä (joka ei muuten päätä mistään bussiliikenteeseen liittyvästä, eikä varsinkaan pysty omaa taloudellista etuaan ajamaan ko. postissa)? Minusta on hivenen erikoista, että meillä on "yritysvetoinen" bussiliikenne, joka saa kuitenkin merkittävän osan rahoituksestaan "lipputuen" muodossa valtiolta ja kunnilta. Valtion ja kuntien kannalta se on samantekevää, onko raha lipputukea vai suoria ostoja, koska se on joka tapauksessa käytettyä ja subventio-osuus yhtä vuoroa kohden nousee varsinkin sardiinipurkkivuoroilla korkeaksi. Sinänsä Euroopan tehokkainta joukkoliikennettä varmasti sillä tavalla, että subventiotaso on matala, mutta vielä tehokkaammaksi se saadaan poistamalla nykymallinen seutulippu, joka poistuu, jos mitään ei tehdä vaan heitetään ranttaliksi. Minkä Masi tiedät varsin hyvin asiaan vuosien ajan perehtyneenä linja-autoalan edunvalvojana.

---------- Viesti lisätty kello 23:21 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 23:05 ----------

MH ja LAL tekevät varmaankin kiellettyä yhteistyötä myös MH:n hallituksessa edustettuna olevaa Savonlinjaa ja LAL:n hallituksessa edustettuna olevaa Pohjolan Liikennettä kohtaan, kun niidenkään reittiliikennevuoroja ei ole otettu infojärjestelmiin, koska MH:n kanssa tekemänsä sopimuksen vastaisesti niissä ei (LVM:n määräyksestä) voi kelpuuttaa mm. MH:n korttipohjalle tehtyjä seutulippuja maksuksi.
Voi, voi kuinka maailma (ja MH/LAL) on paha ja sorsii pieniä jäseniään kuten SL ja PL.
1.1.2020 taitaa Matkahuollon infojärjestelmässä olla tätä menoa tasan 0 vuoroa, ja merkittävä osa poistuu jo kesinä 2014 ja 2015…

Ja LVM ei tietenkään ole tässä tehnyt mitään, saati saanut aikaan koko sotkua!
EU:n palvelusopimus antaisi mahdolisuuden pattitilanteen laukaisemiseen mm. ns, yleisellä säännöllä, mutta LVM on kaiketi päättänyt lopetttaa Suomesta yritysaloitteisen (=reittiluvilla toimivan) bussiliikenteen ja peräti ministeri on linjannut, että yleistä sääntöä ei tule!
Se siitä.
Muilla aloilla yritetään tehostaa ja siksi yksityistää palveluita. Bussialalla mennään toiseen - Brezneviläiseen suuntaan ja lujaa!
Kenellähän on varaa maksaa lysti?
LAL teetti jo vuosia sitten selvityksen viranomaisvetoisen hinnnasta EP-logistigs konsulttiyhtiöllä ja jo silloin lasku oli n. 1.000.000€ vuodessa Suomessa.
Paljonkohan se nyt tulee olemaan?
Yleinen sääntö olisi myös Onnibusin etu, koska se tarkoittaisi sitä, että annettaisiin käytännössä avoin valtakirja veloittaa ihan mitä huvittaa Kyllösen Merjaa siitä, että kyydissä on seutulippulaisia tai muita tuetulla lipulla matkustavia. Teoriassa hyvä idea, mutta käytännössä vaikea ellei mahdoton säätää sellaiseksi, ettei yrittäjä voisi laskuttaa juuri sen verran, että jää aina kohtuullisesti voitolle vuoroilla, joilla sovelletaan yleistä sääntöä.

Itse henkilökohtaisesti kuluttajana toivoisin, että Onnibus ja LAL/MH sopisivat rauhan, ja Onnibusin vuorot alkaisivat näkyä Matkahuollon aikataulujärjestelmissä vaikkapa jollain huutomerkkihuomautuksella, että seutulippu ei näillä vuoroilla käy, ja toisaalta Onnibus hyväksyisi MH:sta ostetut liput vuoroillaan (ja saisi niistä luonnollisesti saman korvauksen kuin muutkin liikenteenharjoittajat).

Ilmainen vinkki LAL:lle: alentakaa nykyisiä listahintoja 25 % ja jättäkää opiskelija-alennus 25 % suuruiseksi, jolloin kukaan ei menetä mitään, mutta matkustajie tulee lisää hintajouston vaikutuksesta. Myös joustavat perheliput, jossa autollinen väkeä ikään ja sosioekonomiseen asemaan katsomatta matkustaisi enintään kahden aikuisen hinnalla olisi hyvä lipputuote, joka voisi houkuttaa väkeä omasta autosta bussiin. Jos bensan hinnalla matkustaa vain yksi aikuinen, niin perheet jatkavat autoiluaan, ja se on joukkoliikenteestä pois.
 
Vastaanpa Janin puolesta, koska olemme kuitenkin 90-prosenttisesti samaa mieltä näistä asioista, lukuunottamatta TKL:n asemaa, jota tässä ei oltu edes mainittu.

Epäasiallinen peruste. Eipä seutulippu kelpaa Tikkurilan ja Pasilan asemilla pysähtyvissä kaukojunissakaan edes lisämaksun kanssa, silti kaukoliikenteen vuorot näytetään näyttötauluissa. Tauluja ei omista VR vaan Liikennevirasto, mutta eipä Kampin taulujakaan taida Masi omistaa vaan Linja-autoliiton tytäryhtiö, johon suurin osa Suomen linja-autoliikennöitsijöistä kuuluu, mukaanlukien Tampere–Pori-välin reittiliikenneluvan haltija Lauri Möttö ky.

Kysymys Joukkoliikennefoorumin käyttäjille, Masi mukaanlukien: koska viimeksi olette käyttäneet seutulippua pikavuorossa? Toinen kysymys, johon todennäköisesti löytyy tuoreempi vastaus: koska viimeksi olette ostaneet avoimen lipun Matkahuollosta reittivälille X–Y? Kumpi osapuoli jumpittelee Matkahuolto-lippujen myymisen suhteen Onnibus-vuoroissa, Matkahuolto Oy vai Lauri Möttö ky/Onnibus Oy?

Mikä Onnibusissa on viranomaisvetoista? Onko tämä viittaus yhtiön yhden pääomistajan asemaan seutukuntayhtymän osa-aikaisena liikennejärjestelmäinsinöörinä (joka ei muuten päätä mistään bussiliikenteeseen liittyvästä, eikä varsinkaan pysty omaa taloudellista etuaan ajamaan ko. postissa)? Minusta on hivenen erikoista, että meillä on "yritysvetoinen" bussiliikenne, joka saa kuitenkin merkittävän osan rahoituksestaan "lipputuen" muodossa valtiolta ja kunnilta. Valtion ja kuntien kannalta se on samantekevää, onko raha lipputukea vai suoria ostoja, koska se on joka tapauksessa käytettyä ja subventio-osuus yhtä vuoroa kohden nousee varsinkin sardiinipurkkivuoroilla korkeaksi. Sinänsä Euroopan tehokkainta joukkoliikennettä varmasti sillä tavalla, että subventiotaso on matala, mutta vielä tehokkaammaksi se saadaan poistamalla nykymallinen seutulippu, joka poistuu, jos mitään ei tehdä vaan heitetään ranttaliksi. Minkä Masi tiedät varsin hyvin asiaan vuosien ajan perehtyneenä linja-autoalan edunvalvojana.

No joo, vääristellähän voi "hyvän" tavoitteen saavuttamiseksi vaikka kuinka paljon.

Tervetuloa katsomaan vaikkapa Oriveden ja Tampereen välisiä pikavuoroja. Seutulipulla kulkijoita on paljon ja erityisesti itä-Suomessa, jossa vakiot alkavat olla kadotettua kansanperinnettä.
Maailma on aika erilainen, jos sitä katsoo kehä kolmosen ulko- eikä sisäpuolelta!

Kuka viimeksi on ostanut avoimen lipun...
Kannattaisi ottaa ensin selvää, ennenkuin kirjoittaa soopaa. MH:n lipunmyynnistä ostetut liput ovat avoimia ja kelpaavat kuukauden ostohetkestä ellei asiakas erityisesti halua ostaa lippua tiettyyn vuoroon.

En minä Onnibussia ole miksikään viranomaisvetoiseksi väittänyt, enkä Onnibussia muutoinkaan moittinut, mutta sen takana seison, että koko jupakan syy on LVM, joka minulle nyt kirkastuneesta syystä johtuen ei halua, että Suomessa on yritysaloitteista bussiliikennettä ja siitä koko jupakka johtuu ja siksi yleistä sääntöä ei haluta säätää tai muuttaa seutulippusopimuksia PSA:n mukaisiksi.

Tosi ikävää tämä MH:n ajojahti. On pikkaisen semmoinen maku tullut, että LVM haluaa laittaa lapun myös MH:n luukulle.
Toivottavasti olen väärässä - se on matkustajan etu!
Mikä muu on joukkoliikenteessä tärkeää kuin matkustajan etu?

---------- Viesti lisätty kello 23:41 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 23:29 ----------

Vastaanpa Janin puolesta, koska olemme kuitenkin 90-prosenttisesti samaa mieltä näistä asioista, lukuunottamatta TKL:n asemaa, jota tässä ei oltu edes mainittu.

Yleinen sääntö olisi myös Onnibusin etu, koska se tarkoittaisi sitä, että annettaisiin käytännössä avoin valtakirja veloittaa ihan mitä huvittaa Kyllösen Merjaa siitä, että kyydissä on seutulippulaisia tai muita tuetulla lipulla matkustavia. Teoriassa hyvä idea, mutta käytännössä vaikea ellei mahdoton säätää sellaiseksi, ettei yrittäjä voisi laskuttaa juuri sen verran, että jää aina kohtuullisesti voitolle vuoroilla, joilla sovelletaan yleistä sääntöä.

.
Hei
Tähän unohtui kommentoida.
Tämä "avoin valtakirja" on samaa (ilmeisesti) LVM:n totaalista sumutusta.
Toisin kuin LVM väittää (ja PLL), yleinen sääntö ei edellytä bussiyhtiön alijäämän kattamista - kylläkin mahdollistaa sen, jos halutaan.

Ja tosiasiallista velvoitettakaan ei synny, jos liikennöitsijä saa lipusta ns. markkinahinnan kuten nykyäänkin, kun hinta on melkein yks yhteen MH:n 44 matkan sarjalipun hinnan kanssa. korvattava velvoite syntyy, jos liikennöitsijän matkasta saama hinta alittaa merkkinahinnan ja silloinkin korvattava osa on velvoitehinnan ja markkinahinnan erotus.
 
Kysymys Joukkoliikennefoorumin käyttäjille, Masi mukaanlukien: koska viimeksi olette käyttäneet seutulippua pikavuorossa? Toinen kysymys, johon todennäköisesti löytyy tuoreempi vastaus: koska viimeksi olette ostaneet avoimen lipun Matkahuollosta reittivälille X–Y?

Hmm. Multa ei ainakaan kannata kysyä. Molempiin vastaus on "en koskaan". Olen mennyt viimeksi kaukobussilla joskus 90-luvun alkupuolella. Ja joka kerta ostin lipun kuljettajalta autoon noustessani.

Maailma on aika erilainen, jos sitä katsoo kehä kolmosen ulko- eikä sisäpuolelta!

Lol. Ultrix asuu Nekalassa. Sieltä on aika pitkä matka Kehä III:n sisäpuolelle. :)

Mikä muu on joukkoliikenteessä tärkeää kuin matkustajan etu?

Onko matkustajan etu se, että inforuuduista puuttuu lähtevien vuorojen tietoja?
 
En viitsi kommentoida näitä Masin näkemyksiä, koska Ultrix eritteli niitä jo hyvin. Suoraan LAL:n propagandaosastolta peräisin.

Mutta mielenkiintoinen näkemys, että Onnibus ei olisi yritysaloitteista toimintaa.

Samoin ihmettelen tätä tekopyhyyttä Matkahuollon monitorien suhteen. Erityisen mielenkiintoinen kysymys on se, mihin Matkahuoltoa oikeastaan tarvitaan normaalissa kaukobussien matkustajaliikenteessä. Ei minulle tule mieleen käydä Matkahuollosta ostamassa lippua etukäteen, jos matkustan Masi sinun Expressbussilla Vantaan lentoasemalle. Minä ostan sen kuljettajalta pankki- tai luottokortilla. Näin vähenee riski että käteen jää käyttämättömiä lippuja, jos suunnitelmat muuttuvat.

Minun näkemykseni on, että Matkahuolto nykymuodossaan on alalla toimivien yhtiöiden kartelli, jolla rajoitetaan kilpailua, ja sellaisena sille pitäisi laittaa piste. Toinen kysymys on se, miten lippuyhteistyö, informaatio ja muu koordinointi tulisi suorittaa siten, että siitä ei muodostuisi kartellia.
 
Takaisin
Ylös