Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Ideaalimaailmassa bussiasemalla voisi hoitaa lähtöselvityksenkin niin, että Helsingissä ei tarvitsisi kuin raahata laukku lähtöaulan hihnalle ja mennä suoraan turvan läpi portille.

Ainakin Hong Kongissa metron Central Stationilla, josta lentokenttäjunakin lähtee, pystyy halutessaan tekemään täyden lähtöselvityksen lennolle, eli luovuttamaan laukutkin lennolle. Toki vaatinee jonkinlaiset turvakriteerit sille, ettei matkalla tule ylimääräisiä laukkuja kyytiin...
 
Onnilla en kuitenkaan ole matkustanut – onko bussien sisustus tavallisesta kaukobussista poikkeava?

Toisaalta on tietysti niinkin, että jos OnniFlyer ja Finnair alkaisivat yhteistyöhön, niin silloinhan Flyer-bussit sisustettaisiin sen mukaan, mitä yhdessä sovitaan. Ehkä Onni olisi vain (näkymätön) operaattori ja bussit maalattaisiin Finnairin väreihin, sisustettaisiin väljemmin ja varusteltaisiin vaikka kuumajuoma-automaatilla.

OnniBusin sisustus suhtautuu perinteisiin kaukobusseihin vähän kuin charter-lentoyhtiöt reittilentoyhtiöihin. Penkkejä on laitettu niin tiiviiseen kuin niitä vain saa eli pienet naiset mahtuvat istumaan mukavasti, mutta jo normaalikokoisella miehellä polvet ottavat kiinni edellä olevaan penkkiin. Penkeissä ei ole taitettavia pöytiä eikä lehtitaskua, johon voisi laittaa esim. juomapullon, vaan kaikki käsimatkatavarat on säilytettävä joko lattialla (siinä muutenkin pienessä jalkatilassa) tai sitten hattuhyllyllä (ihan ok käytäväpaikalla istuessa, mutta ikkunapaikalta sinne ei pääse käsiksi kesken matkan). Kelpaa satunnaiselle turistille tai viikonlopuksi kotipaikkakunnalle menevälle opiskelijalle, mutta ei bisnesmatkustajalle.

Tuo kuvailemasi yhteistyö tarkoittaisi, että Finnair-yhteistyössä olevat bussit olisivat ihan erillisiä normaalista OnniBus-tarjonnasta. Silloin niitä Tampereen ja Turun Finnair-busseja voisi operoida hyvin mikä tahansa yhtiö, ei sen tarvitsisi olla OnniBus. Erillisillä Finnair-busseilla vuoroväli jäisi kuitenkin harvemmaksi kuin junien tai bussien lentokenttäyhteyksillä, mikä söisi niiden kilpailukykyä.
 
Penkkejä on laitettu niin tiiviiseen kuin niitä vain saa eli pienet naiset mahtuvat istumaan mukavasti, mutta jo normaalikokoisella miehellä polvet ottavat kiinni edellä olevaan penkkiin.

Ei aivan ole koko totuus. Altanoissa on väljempi jalkatila ja Astromegoissakin tietyillä paikoilla.
 
Ihan mielenkiinnosta, onko jossakin matkatavaranluovutukseen ja turvatarkastukseen prioritypalveluja codeshare-junilla tai -busseilla saapuville?
Wienissä voi CAT junalla jättää laukkuja ja tehdä lähtötarkastuksen Wien Mitten asemalla. Laukut lastataan tämän jälkeen junan suljettuun tavaraosastoon.
 
Wienissä voi CAT junalla jättää laukkuja ja tehdä lähtötarkastuksen Wien Mitten asemalla. Laukut lastataan tämän jälkeen junan suljettuun tavaraosastoon.

Joo, noita matkatavaran jättömahdollisuuksiahan ennen lentokenttää on vähän siellä sun täällä. Aikanaan oli Helsingissäkin, silloisessa Töölön Inter-Continentalissa oli Finnairin sisäänkirjautumistiski. Matkatavarat kuljetettiin sieltä Finnair-bussilla lentokentälle sinetöidyssä osastossa. Tuo on kuitenkin vähän eri konsepti kuin se, että tietyllä bussilla tai junalla tuleville olisi priority-matkatavaratiski ja -turvatarkastus lentokentällä (tosin joillakin lentokentillä on erilliset matkatavaratiskit juna- tai metroaseman kohdalla).

Mikään ei tietysti estäisi matkatavaranjättöä lähtöpaikan bussiasemalla. Nykyään se voitaisiin varmaan järjestää niinkin, että bussissa olisi matkatavaralipukkeiden tulostuslaite ja bussinkuljettaja voisi hoitaa matkatavaroiden käsittelyn. Turvatarkastus pitäisi kuitenkin olla vasta lentokentällä.
 
Aikamoinen temppu kun punaiset bussit keräävät matkustajia Porvoo-Helsinki-pendelöintilinjalle antamalla ilmaismatkoja heille jotka näyttävät kilpailijan Porvoon Liikenteen kuukausikorttia. Tosin runsaan viikon ajan mutta kuitenkin. Tällaisestä kampanjoinnista todennäköisesti maksettava alvit ja ottettava riski että Kilpailuvirasto syynää. Seuraavaksi alennuksia K-kaupassa heilauttamalla S-korttia.

https://www.ostnyland.fi/artikel/nu-gick-onnibus-for-langt/
 
Aikamoinen temppu kun punaiset bussit keräävät matkustajia Porvoo-Helsinki-pendelöintilinjalle antamalla ilmaismatkoja heille jotka näyttävät kilpailijan Porvoon Liikenteen kuukausikorttia. Tosin runsaan viikon ajan mutta kuitenkin. Tällaisestä kampanjoinnista todennäköisesti maksettava alvit ja ottettava riski että Kilpailuvirasto syynää. Seuraavaksi alennuksia K-kaupassa heilauttamalla S-korttia.

https://www.ostnyland.fi/artikel/nu-gick-onnibus-for-langt/

Ymmärrän hyvin, että totutusta poikkeava markkinointi hämmentää ja vihastuttaa vanhoja toimijoita. Mutta mitä tarkoitat alvilla? Jos lippu on 0€ niin alv on 0€. Kilpailuvirastoa tuskin viikon kampanja kiinnostaa. Eihän Onnibus mitään kiellettyä tee.

Monet lentoyhtiöt tekevät joko kampanjaluonteisesti tai jatkuvasti samaa siinä mielessä, että jos on tasokortti kilpailijalle, niin sillä saa automaattisesti tasokortin etuineen toiselta yhtiöltä. Samoin matkailualalla on erilaisia hintatakuita: osta meidän kautta niin taataan edullisin hinta, jos löydät muualta halvemman, korvaamme erotuksen ja saat vielä xxx lisäedun. Onhan näitä.
 
Jos lippu on 0€ niin alv on 0€.

Ei ole. Matkustelin taannoin jonkin verran erään bussiyhtiön tarjoamilla ilmaislipuilla. Kun kuski löi lipun kassaan tulostui kuitti, jossa matkan hinnaksi tuli 0 euroa mutta alvin osuus ei ollut 0 euroa vaan summa joka olisi ollut 10 prosenttia noin 10-15 euron summasta.
 
Millä tavalla tuo kilpailijan kortin "hyväksyminen" ei kampanjaluontoisesti olisi sallittua? Kyllähän kaupassakin maistatetaan Valion jogurtteja, vaikka esittelijän vierestä löytyy heti Ingmanin jogurtteja. Onhan teleoperaattoritkin vuosikaudet erilaisin tempauksin poimineet asiakkaita toinen toisiltaan ja lentoyhtiöt antavat halvimman hinnan takuita jne.

Porvoon Liikenteen / KA-yhtymän ei nyt kannattaisi olla turhan herkkähipiäinen vaan sen tulisi itsekin lähteä lyömään kierroksia kilpailuun ja haalimaan asiakkaita.
 
Ei ole. Matkustelin taannoin jonkin verran erään bussiyhtiön tarjoamilla ilmaislipuilla. Kun kuski löi lipun kassaan tulostui kuitti, jossa matkan hinnaksi tuli 0 euroa mutta alvin osuus ei ollut 0 euroa vaan summa joka olisi ollut 10 prosenttia noin 10-15 euron summasta.
Juu, ei ole. Meidän firmassamme mediatuotteen tilausta ei voi antaa ilmaislahjana alvittomasti.

Kyllähän kaupassakin maistatetaan Valion jogurtteja, vaikka esittelijän vierestä löytyy heti Ingmanin jogurtteja.
Tässähän analogia pikemminkin olisi, että jos voit osoittaa olevasi Ingmanin tukkuasiakas, saat Valion jogurttia ilmaiseksi.
 
Porvoon Liikenteen pitäisi vastata tähän suoralta kädeltä kuljettamalla ilmaiseksi kaikki ne joilla on näyttää Onnirider sovellus puhelimestaan. Hyvin simppeliä. Ja pienellä palaveerauksella Porvoon Liikenne olis voinu tämän älytä ja tähän varautuakin jo ennakkoon.
 
Takaisin
Ylös