Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Onnibussin puolalainen sisaryhtiö Polskibus on epävirallisten tietojen mukaan liittymässä osaksi saksalaista Flixbus-verkostoa:

https://www.fly4free.pl/polskibus-znika-z-polski/ (puolaksi, mutta Google Translate auttaa hyvin esim. puola-englanti)

Koska Polskibus ajaa samanlaisella ja -näköisellä kalustolla kuin Onnibus sekä on samoilla omistajilla, voi muutoksia olla tulossa Suomeenkin.

Bussiammattilaisen uusimmassa numerossa 1/18 on esitetty kysymys Milloin on Suomen vuoro? FlixBusin viestintäjohtaja Rosa Donat vastaa: Tähän voin sanoa vain, että FlixBus jatkaa Euroopan liikennöintiverkoston laajentamista ja olemme kiinnostuneita kaikista Euroopan maista. Vuoden 2017 aikana kasvoimme massiivisesti Skandinaviassa ja itäisessä Euroopassa. Seuraava askel on toki USA, mutta myös Euroopan verkoston kasvattaminen jatkuu.
 
Eli Onnia ollaan laittamassa myyntikuntoon ja vihreä vallankumous saapuu myös Suomeen?

Jos FlixBus haluaisi tulla Suomeen yritysostolla, niin Onni olisi jo nyt ilmiselvä ykköskandidaatti ostettavaksi, koska sillä on valmiiksi valtava markkinaosuus ja Flixilläkin varmasti tiedetään, että sen valtaaminen hintasodalla tulisi kalliiksi. Jos Flix haluaa tulla Suomeen, niin se voisi siis maksaa ihan sievoisen summan OnniBusin nykyisille omistajille sen brändistä. Puolassakin Souter myi vain brändin, itse operointi henkilökuntineen ja kalustoineen jäi edelleen PolskiBusin hoidettavaksi.

Jos FlixBus ostaisi OnniBusin brändin, niin Suomen bussimarkkinoiden kannalta tuskin tapahtuisi oikeastaan yhtään mitään. Punainen jättiläinen vaihtuisi vihreäksi jättiläiseksi, johon ohjeet tulisi Skotlannin sijasta Saksasta, mutta itse toiminnassa tuskin olisi isoja muutoksia.
 
Jos FlixBus haluaisi tulla Suomeen yritysostolla, niin Onni olisi jo nyt ilmiselvä ykköskandidaatti ostettavaksi, koska sillä on valmiiksi valtava markkinaosuus ja Flixilläkin varmasti tiedetään, että sen valtaaminen hintasodalla tulisi kalliiksi.

Nykyisessä Suomen bussimarkkinatilanteessa kannattaisi ehkä vielä jonkin aikaa malttaa ja odottaa, että harvennushakkuuta tapahtuu OnniBusin kilpailijoissa, jonka jälkeen mahdollisuudet parempaan tuottavuuteen realisoituvat.
 
Nykyisessä Suomen bussimarkkinatilanteessa kannattaisi ehkä vielä jonkin aikaa malttaa ja odottaa, että harvennushakkuuta tapahtuu OnniBusin kilpailijoissa, jonka jälkeen mahdollisuudet parempaan tuottavuuteen realisoituvat.

Toivottavasti sitä harvennushakkuuta ei tapahdu kilpailijoissa, joutuu muuten vaihtamaan lopullisesti kumipyörät kokonaan teräspyöriin. Nytkin matkat Turun ja Helsingin välillä taitetaan kumipyörillä, mutta ihan muulla kuin punaisilla autoilla. Saa nähdä milloin Onnibus alkaa harventamaan tuota 30min välein Tku-Hki liikennöintiään, en usko että on millään tavoin kannattavaa ajaa useita vuoroja 10-20 henkilön matkustajamäärällä. Perjantaille ja sunnuntaille tuollaiset voisi toimiakin, mutta ei keskellä arkiviikkoa.
 
Eilen illalla tuli vastaan Onnin väreissä oleva Altano. Ymmärsin että noi piti poistaa kokonaan suomen liikenteestä, vai onko ne vaan sesonkiaikoina hiljaisemmilla linjoilla?
 
OB:lta muutoshakemuksia 28.5. alkaen:
  • Helsinki - Tampere -välillä lähes kaikkien vuorojen siirtäminen kulkemaan Tampereella suoraan linja-autoasemalle, erillinen liityntälinja Sääksjärvi - Hervanta - Turtolan Citymarket. Hakemus
  • Helsinki - Lappeenranta -vuoroista suurimman osan jatkaminen Imatralle. Hakemus
  • Tampere - Porin muuttaminen kulkemaan koulujen loma-aikojen ulkopuolella vain pe - su, osa vuoroista jatkaa Raumalle. Hakemus
 
VR 1 - Souter 0. Kävi varmaan niin, että VR:n hintauudistuksen seurauksena Souter ei saanut OnniBusista haluamaansa tuottoa, joten hän myi koko lafkan.

Vaikka tiedotteessa lupaillaan OnniBusille ruusuista tulevaisuutta, niin itse en usko siihen. Souterin ja hänen adjutanttiensa osaaminen häviää kaupassa ja sillähän OB on rakennettu (yhdessä Souterin pääomien kanssa). Tuotantokustannuksia tietysti laskee jonkun verran synergia KA:n nykyisen toiminnan kanssa ja lisäkauppaa tulee vähän KA:n omien reittien liittämisestä OB-verkostoon, mutta ne ovat kuitenkin molemmat isossa kuvassa pikkujuttuja. Kuluttajien ja kansantalouden kannalta toivon, että OB pitää kuitenkin tarjonnan ja hinnat sen verran kilpailukykyisinä, ettei VR voi nostaa lippujensa hintoja.

Asiakkaat varmaan huomaavat ensimmäisenä reittiverkoston päällekkäisyyksien karsinnan. Veikkaan, että F77 ei enää kauaa jatka. Isompi kysymysmerkki on OB:n kanssa päällekkäiset pikavuororeitit, koska niillä OB:n vuoroilla kulkee paljon enemmän matkustajia kuin KA:n vuoroilla. Veikkaisin niillä KA:n kalustolla ajettavaksi jäävän vain joitakin rahtivuoroja.

Vaan tekeepähän tämä kauppa tilanteen mielenkiintoiseksi, jos FlixBus joskus tulee Suomen markkinoille. Veikkaisin, että KA:lla ei ole haluja myydä pikavuorotoimintaansa Flixille, joten FlixBus joutuisi rakentamaan itse kilpailevan verkoston (mahdollisesti ostamalla osia muilta suomalaisfirmoilta). Kahdella rinnakkaisella verkostolla ei millään riittäisi matkustajia molemmille, vaan kaikki alkaisivat tehdä tappiota.
 
Takaisin
Ylös