Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Pohjoisen ja idän suuntiin syöttöauto ajaa Lahteen, jossa on vaihto ja lisäksi on myös suoria linjoja pidemmältä ja pidemmälle. Porin suuntaan matkustajat pääsevät Vainion kyydissä. Onko tämän enempää olemassa tarvetta syöttövuoroille?

Lähinnä mietin noiden mallien korvaamista nyt kun Obn myötä vuoroja on tullut paljon lisää.
 
Pohjoisen ja idän suuntiin syöttöauto ajaa Lahteen, jossa on vaihto ja lisäksi on myös suoria linjoja pidemmältä ja pidemmälle. Porin suuntaan matkustajat pääsevät Vainion kyydissä. Onko tämän enempää olemassa tarvetta syöttövuoroille?

Kyllä nuo muutamat vuorot lentoasemalta Lahteen ovat ajaneet ainakin jo 1990-luvulla, olkootkin nyt sitten vaikka syöttöautoja.
 
Kyllä nuo muutamat vuorot lentoasemalta Lahteen ovat ajaneet ainakin jo 1990-luvulla, olkootkin nyt sitten vaikka syöttöautoja.

Vielä jokunen vuosi sitten Lentoasema - Lahti -vuoroja ajettiin koko päivä tunnin välein, mutta näistä ovat jäljellä enää lähtevien ja saapuvien lentojen ruuhkapiikkiin osuvat vuorot. Lisäksi Savonlinja-yhtiöillä oli omat syöttönsä 4/5-tien vuoroille. Sittemmin erityisesti oikorata, kehärata ja halventuneet junalippujen hinnat lienevät imeneet matkustajia juniin. Matka-aika monesta paikasta Itä-Suomesta Helsinki-Vantaalle on junalla tunnin pari lyhyempi kuin bussilla.
 
Oikeastaan kaikki satama- ja lentoasemayhteydet ovat olemassaolleita, mutta uudelleenjärjesteltyjä. Satamayhteyksien voisin kuvitella olevan aika lähellä lopullista, mutta lentoasemayhteyksiä näkisin vielä muutettavan. Esimerkiksi shuttleyhteys Lahteen voisi olla toimiva, sillä sieltä pääsee jatkoyhteyksillä moneen suuntaan. Lännen suuntaan taas on enemmän kilpailua myös bussi- eikä vaan junayhteyksissä, niin nykyinen Porin Vainio-yhteys lienee ainoa taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Ellei sitten viritetä HelB:n avulla jotain suurempaa shuttlekuviota. Ja Savonlinjasta puheen ollen, ainakin Kotkan OB-vuoroille voisi nykyisten yhteyksien lisäksi olla kysyntää, kun Savonlinja lopetti omansa.
 
Ruttukylkisiä kabusseja ei kuulemma maalata onniflexin väreihin. Osa sileekylkisist maalataan. Ja omniexpressithän on ka:lle uusia autoja jotka tullaan maalaamaan.

Ja juuri on kuitenkin maalattu Kuopion Liikenteen #62 SRF-762, rekisteröity 2003-06-11
 
Samanlaista sekoilua oli viime kesänäkin, olin itse matkustajana vuorolla Turkuun jossa ilmastointi ei toiminut. Kun kohteliaasti huomautin asiasta matkan jälkeen, kuljettaja äksyili ja kysyi olisiko vuoro sitten pitänyt jättää ajamatta. Kyllä noin isolla firmalla pitäisi olla varakalustoa joka voidaan ottaa heti ajoon jos ilmastointi ei pelaa kesäkuumilla. Ja jos ei ole, pitäisi ottaa vettä autoon ja pysähdellä matkanvarrella. Käsittämätöntä ajattelemattomuutta ja välinpitämättömyyttä. Ja tuohan vain pahenee markkinaosuuden kasvaessa - millään ei ole mitään väliä kun asiakkailla ei ole vaihtoehtoja.
 
Nimenomaan pitäisi pysäyttää bussi tällaisissa tilanteissa koska se ei nyt sentään ole mikään lentokone joka tippuisi alas!

t. Rainer
 
Kun kohteliaasti huomautin asiasta matkan jälkeen

Hienoa, että annoit palautetta ja keskusteluun hyvän esimerkin tilanteiden käsittelemisestä nykypäivänä.

Tässä reilun parinkymmenen vuoden joukkoliikennevälineissä raiteilla, ilmassa ja maanteillä työskentelyn aikana on tullut hämmästyttyä suomalaisten tavasta antaa palautetta - matkan päätyttyä! Näitä tapahtumia myös muistellaan ja kerrotaan vuosienkin jälkeen milloin missäkin.

Itse ainakin toivon, että palaute tullaan kertomaan välittömästi kun epäkohdan havaitsee. Mikään ei ole ikävämpää kuin saada palaute asiasta, joka on harmittanut koko matkan ajan ja siitä huolimatta se kerrotaan vasta, niin, matkan päättyttyä. Epäkohdasta tiedon saatuaan siihen on mahdollista puuttua ja pyrkiä tekemään korjaavia toimenpiteitä.

Esimerkiksi kaksikerroslinja-autossa kuljettajan istuessa alakerrassa hän on hyvin kaukana yläkerran takapenkillä istuvista asiakkaista. Toisilla voi olla kuuma, toisilla kylmä - joka ei tarkoita keskimäärin tilanteen olevan hallinnassa. Näistä asioista täytyy vain uskaltaa kertoa välittömästi suoraan henkilökunnalle.

Joka päivä on mahdollisuus onnistua, mutta myös epäonnistua. Virheitä saattaa sattua ja niistä täytyy vain ottaa opiksi. Tällaista toimintaa voisi kai kutsua kehittymiseksi.

* * *

Se mitä nyt uutisoidussa tapauksessa on tapahtunut ei liity tähän viestiin, vaan pyrin tuomaan esille tällaisen lähestymiskulman asioihin hyvässä hengessä. Antakaa palautetta, rakentavaa tai positiivistakin, aina kuin mahdollista. Sillä on oikeasti merkitystä.

* * *
 
Ilmaisin itseni ehkä epäselvästi - tarkennan:

Kuljettaja oli hyvin tietoinen ilmastoinnin toimimattomuudesta jo lähtiessään - palutteeni koski juuri sitä, että puutteellisesti toimivalla autolla ei olisi tarvinnut lähteä reissuun ollenkaan - vaan etsiä suosiolla toimiva auto.

Ja mikäli nyt huomioidaan tämä uudempi uutinen, jossa tarvittiin poliisikakin - sama kaava jatkuu. Kuljettaja kyllä tiesi ongelmasta, mutta ei välittänyt siitä. Kun julkisuuteenkin leviää tieto, että Onnibussia ei kiinnosta asiakkaiden hyvinvointi, jättänee joku seuraavalla kerralla ehkäa asiasta valittamatta matkan aikana, kärsii tietäen, että toimenpiteisiin todennäköisesti ei ryhdytä.

Asenneongelma ei ole siis asiakkaiden puolella, kyllä he palautetta antavat, vaan yksiomaan Onnilla, joka siitä ei välitä. Siitähän tuo edelinen uutinen kertoi, ja myös minun kokemukseni viime kesältä.
 
Ilmaisin itseni ehkä epäselvästi - tarkennan:

Kuljettaja oli hyvin tietoinen ilmastoinnin toimimattomuudesta jo lähtiessään - palutteeni koski juuri sitä, että puutteellisesti toimivalla autolla ei olisi tarvinnut lähteä reissuun ollenkaan - vaan etsiä suosiolla toimiva auto.

Nykypäivänä vaan tahtoo olla niin että autokierrot on niin tiukkoja ettei ylimääräisiä autoja ole, vara-autot on yleensä yrityksen omalla toimipaikalla, joka voi olla toisella puolella Suomea.
 
Takaisin
Ylös