Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Hintojen nosto on tässä vaiheessa varmaankin ihan fiksua. Korona on ajanut kilpailijat ahtaalle, eli hintakilpailuun ei ole muita kovin nopeasti lähdössä ja hinnoilla kannattaa vastata vasta kun kilpailua alkaa syntymään. Korona on vankentanut OnniBussin tilannetta ja sillä on käytännössä monilla väleillä monopoli. Näin markkinatalous toimii, kun kilpailu vähenee niin hintataso nousee. Tosin varmaan nyt ollaan selvästi terveemmällä pohjalla.

Katselin perjantaille hintoja. Helsingistä Tampereelle pääsee noin kympillä ja Kuopioon reilulla kolmella kympillä. Vaikuttaa varsin kohtuulliselta hintatasolta, mutta ei epäterveen halvalta.
 
Pieni lisäys vielä. Osana hinnankorotuspolitiikkaansa OB on myös 7.6.21 alkaen poistanut Flex-vuorojen opiskelija-alennuksen kokonaan.

Omien havaintojeni perusteella junissa matkustajamäärät ovat palanneet paljon lähemmäs korona-aikaa edeltävää tasoa kuin Flex-busseissa. Ehkäpä yksi syy on, että OB haluaa hinnoitteluohjauksella pitää ikävät opiskelijat pois busseista. VR kuitenkin näyttää myöntävän jopa säästölipusta 30% alennuksen.

Onneksi OB ei ole vielä poistanut huumorintajua. Tieto opiskelija-alennuksen poistosta löytyy tiedotteesta otsikolla "Uusia lisämahdollisuuksia OnniBus FLEXin palveluissamme". :lol:
 
Kiitos vastauksesta, kun en käytä niin ei mitään hajua mikä oli aiempi hintataso.

Näillä mennään, pumpataan tarpeeksi rahaa niin saadaan tie tyhjäksi ja nyt aletaan tehdä rahaa tai sitten korona-aika tai sitten jotain muuta.
 
Moikka,
Tiedustelisin, että mikä tällä hetkellä on Tampereen keskustasta ulospäin reitti, kun lähdetään Porin kautta Raumalle siis laiturista kello 16:10?

Sitten samalla toinen kysymys, että ensivuoden alusta, kun alkaa se Rauma-Huittinen-Tampere linja niin millaiset muutokset tulevat esimerkiksi Turku-Huittinen ja Turku-Rauma-Pori-Tampere-Pori-Rauma?
 
Tällaiset kysymykset kannattaa laittaa suoraan Onnibussille vaikka heidän verkkosivuilleen, mistä löytynee kohta kysymyksille. Tuleepa ainakin oikein ja vastaaja on ihminen, jolle maksetaan vastaamisesta.
 
Sattumalta eksyin OB:n usein kysyttyihin, ja tällaiseen, jota insinöörin aivot eivät heti ymmärtäneet, eivät tosin ymmärrä vieläkään:

Voiko kyytiin nousta tai jäädä pois kyydistä millä tahansa pysäkillä matkan varrella?

Autojen kyytiin voi nousta tai poistua ainoastaan reitille merkityillä sekä verkkokaupamme antamien hakuehtojen mukaisten pysäkkien välillä.
 
Joo, hetken tartti pohtia. Oikeampi tai ainakin selvempi vastaus olisi ollut seuraava.

"Kyytiin ei voi nousta tai jäädä pois kyydistä millä tahansa pysäkillä matkan varrella. Käytämme vain reitille merkittyjä pysäkkejä, jotka löytyvät verkkosivuiltamme (https://www.onnibus.com/pysakit#!/busstop ), sekä verkkokaupamme antamien hakuehtojen mukaisten pysäkkien välillä".
 
Kysymykseni pointti oli se, että remontin aikana asemalle käännyttiin omenahotellin kohdalta oikealle ja pois lähdettäessä kierrettiin keskustori ja sieltä yksisuuntaista (puutarhakatu?) pois.
Eli joko pikavuoroliikenne kulkee hämeentietä pitkin myös Pyynikin suuntaan?
 
Ainakaan F11 ei ole vielä pysäkkiä Koskipuistossa joten reitti saattaa hyvinkin mennä Tampereen valtatietä Ratinan sillan yli Hämeenpuistoon. Vuoden vaihteen jälkeen F11 ja F22 saavat pysäkin Koskipuistoon joten silloin päästellään Hämeenkatua.
 
Taitaa Hämeenkatu olla varsinkin ruuhka-aikoina huomattavasti nopeampi reitti. Mutta tosiaan kun ensimmäinen pysäkki on Pyynikintorilla niin reittivalinta sinne asti voi olla aika vapaa.
 
OnniBus.comilla on rehellistä markkinointia. Auto mainostaa euron lippuja isosti.

Löytyi euron lippuja esim. Tampere - Hämeenlinna -välille helposti. ExpressBus mainostaa kahden euron tarkan tikettejä busseissa, joita ei ole vuosiin saanut.

Se, että kuinka kannattavia tuollaiset euron liput ovat, on sitten tietysti eri asia.
 
OnniBus.comilla on rehellistä markkinointia. Auto mainostaa euron lippuja isosti.

Ei taida eurolla saada mitään, vaan lisäksi tulee ostotapahtumakohtaiset toimituskulut. Taisi aikoinaan olla puhettakin siitä, meneekö nuo euron mainokset tästä syystä ihan pykälien mukaan.

Eli rehellisyydestä voidaan olla useampaa mieltä myös Onnibusin kohdalla.
 
Onnibussiin voi ostaa vaikka kuinka monta lippua samalle kuitille, jolloin palvelumaksu veloitetaan vain yhden kerran. Matkahuollon verkkokaupasta taas saa ostetuksi kerrallaan vain yhden lipun – poikkeuksena paluumatka samalla reitillä, jolloin saa samalla palvelumaksulla toisenkin lipun. Onnibussin markkinoinnin näkisin tämän suuren eron takia ihan rehelliseksi, kun taas MH:lla/EB:llä olisi petrattavaa. Onnibus myös mainitsee tämän lisämaksun mainoksissaan ihan riittävän suurella kirjasinkoolla: ”+1€ varausmaksu”.
 
Itse asiassa Matkahuolto on poistanut verkkokaupastaan palvelumaksun. Onnibus näyttää tällä hetkellä hinnoittelevan niin, että lippu on Matkahuollon kaupassa 90 senttiä kalliimpi kuin OB:n omassa kaupassa. Palvelumaksun puuttuminen tarkoittaa, että yhden menolipun osto tulee 10 senttiä halvemmaksi MH:n kautta ostettuna. Jos lippuja ostaa enemmän, OB:n kautta on sitten hieman halvempaa.

Lisäksi on toteutettu sellainen uudistus, että Matkahuollon verkkokauppa näyttää nyt ottavan hintatiedot suoraan OB:n järjestelmästä, joten hinnat ovat aina synkronissa ko. kauppojen välillä. Aikemmin kannatti tarkistaa molemmat kaupat, kun toinen saattoi olla halvempi.
 
Takaisin
Ylös