Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Taisi Bova olla linjakilpi huollossa?
Ko. Bovassa tavatussa linjakilvessä onkin sen verran liikkuvia osia ja digitaalitekniikkaa, että huolto saattaa venähtää huomaamatta usemman päivän mittaiseksi?
 
Niin, eihän tuo Onnibus ole mitään muuta kuin halpislentoyhtiöiden kopio tieliikenteessä. Jos tuota verrataan johonkin Koiviston autoon, niin sanoisin, että tuolla konseptilla voi päästä hyvinkin tuottavuusrajan ylitse ja saada jotenkuten homma kannattamaan. Jo pelkästään yhtiöiden kokoa vertailtaessa huomaa aika nopeasti, että Koivistolla lienee jo pelkät kiinteät kulut aivan eri luokkaa kuin tuollaisella käytännössä yhden auton nyrkkipajalla. Ja jos toimari on ainoa työntekijä, niin palkkakustannuksetkin ovat aika lailla minimissä.

Tämä homma tietysti edellyttää sitä, että palvelun pitää toimia. Aikataulussa on pysyttävä sekä auton pitää toimia. Jos luotettavuus on heikko, niin sitten se on menoa.

Toisaalta pitää muistaa sekin, että jos kerran liikennöinti vapautuu, niin muillakin on mahdollisuus pelata samoilla säännöillä. Jos vaikkapa KA päättäisi lähteä hintakilpaan mukaan, niin pitkässä juoksussa Onnibus:lle kävisi huonosti; iso firma pystyy pyörittämään hommaa persnetolla paljon pidempään.
 
Niin, eihän tuo Onnibus ole mitään muuta kuin halpislentoyhtiöiden kopio tieliikenteessä. Jos tuota verrataan johonkin Koiviston autoon, niin sanoisin, että tuolla konseptilla voi päästä hyvinkin tuottavuusrajan ylitse ja saada jotenkuten homma kannattamaan. Jo pelkästään yhtiöiden kokoa vertailtaessa huomaa aika nopeasti, että Koivistolla lienee jo pelkät kiinteät kulut aivan eri luokkaa kuin tuollaisella käytännössä yhden auton nyrkkipajalla. Ja jos toimari on ainoa työntekijä, niin palkkakustannuksetkin ovat aika lailla minimissä. [...] Toisaalta pitää muistaa sekin, että jos kerran liikennöinti vapautuu, niin muillakin on mahdollisuus pelata samoilla säännöillä. Jos vaikkapa KA päättäisi lähteä hintakilpaan mukaan, niin pitkässä juoksussa Onnibus:lle kävisi huonosti; iso firma pystyy pyörittämään hommaa persnetolla paljon pidempään.

Vilkaisepa tarkemmin tämä tiedote. Ei Onnibus sentään yhden hevosen ja kärryn firma ole. Taustalla on osaltaan Mötön perheyritys joka ajaa useampaakin bussia. Myös monipuolista joukkoliikennekokemusta löytyy johtohenkilöiltä.

Totta kai muut voivat lähteä samaan kilpaan mukaan. Se on toivottavaakin markkinoiden toiminnan kannalta. Tosin luulen, että jos joku iso kilpailija koettaisi puhtaasti tappiolla ajamalla ajaa halpakilpailijan pois bisneksestä ja sitten nostaisi hintojaan, niin siihen varmaan puuttuisivat jo kilpailuviranomaisetkin. Kilpailun pitää perustua todelliseen kustannustasoon eikä dumppaukseen ja muihin vilpillisiin keinoihin.
 
[SUB]Lainaus Wikipediasta:
Saalistushinnoittelu on yrityksen harjoittamaa alihinnoittelua markkinoille tulleen kilpailijan eliminoimiseksi ja kustannusten kattamista korkeammilla hinnoilla kilpailijan poistuttua. Sitä käytetään määräävän markkina-aseman puolustamiseen. Saalistamisen tunnusmerkkejä ovat hinnoittelu alle muuttuvien kustannusten ja tuotannon vähentäminen ankaran hintakilpailun jälkeen.
[/SUB]Saalistushinnoittelu on kallis ja epävarma tapa kilpailijan poissulkemiseen markkinoilta. Jotta se onnistuisi, saalistavalla yrityksellä pitää olla selvä etu, kuten esimerkiksi julkisen vallan suorittaman sääntelyn aikaansaama suoja. Kilpailijoiden eliminointi saalistushinnoittelulla epäonnistuu myös helposti, sillä hintojen kohoaminen houkuttelee toimialalle uusia kilpailijoita, jolloin alihinnoittelun kustannuksia ei saada katetuksi.[SUB]
[/SUB]
 
Kilpailun pitää perustua todelliseen kustannustasoon eikä dumppaukseen ja muihin vilpillisiin keinoihin.

Ainakin pääkaupunkiseudulla sopimusliikenteessä dumppausta on harrastettu jo kohta 20 vuotta. Kun vanhoilta omistajilta on loppunut kärsivällisyys tai rahat, on aina löytynyt uusia omistajia, ja rahan pumppaaminen yhtiöihin on jatkunut. Jos liikennöitsijöillä on kaukoliikenteessä samat opit, niin siellä voidaan nähdä pitkä ja verinen hintasota.
 
Ainakin pääkaupunkiseudulla sopimusliikenteessä dumppausta on harrastettu jo kohta 20 vuotta. Kun vanhoilta omistajilta on loppunut kärsivällisyys tai rahat, on aina löytynyt uusia omistajia, ja rahan pumppaaminen yhtiöihin on jatkunut. Jos liikennöitsijöillä on kaukoliikenteessä samat opit, niin siellä voidaan nähdä pitkä ja verinen hintasota.
PK-seudullahan on erikoislaatuinen tilanne, että hintoja polkevan ja myös jatkuvaa tappiota tekevän yhtiön omistajalle on eduksi jatkaa tätä tilannetta. Koska omistaja saa siten ostetuksi halvemmalla oman yrityksensä kanssa kilpailevien yritysten palveluita, joita se myös tarvitsee.

Kun tätä on jatkunut näinkin kauan, voi tietenkin kysyä, onko kilpailevien yritysten tappion teko todellista. Esimerkiksi verrattaessa bussiliikenteen markkinahintaa Turkuun, jossa bussifirmat eivät tee tappiota, hintataso on pääkaupunkiseudulla suunnilleen sama. Minä en tiedä, onko toiminta tappiollista oikeasti vai ei, mutta onhan vallitsevassa tilanteessa vain syytä kysyä tätä.

Antero
 
Jos vaikkapa KA päättäisi lähteä hintakilpaan mukaan, niin pitkässä juoksussa Onnibus:lle kävisi huonosti; iso firma pystyy pyörittämään hommaa persnetolla paljon pidempään.

Yhtään KA:n strategiaa ymmärtävänä tuo ajatus on absurdi.
Kaikista liikennöitsijöistä juuri KA on ollut kuuluisa siitä, että se mielummin lopettaa toimintansa kun kilpailee alihinnoilla. :D
 
Kaikista liikennöitsijöistä juuri KA on ollut kuuluisa siitä, että se mielummin lopettaa toimintansa kun kilpailee alihinnoilla. :D

Olisikohan Vaasa - Jyväskylä -pikavuoro seuraava Onnibus -linja? Jyväskylän Liikenne on luopumassa tästä linjasta.
 
Toivon onnea ja menestystä uudelle bussifirmalle - sekä pikaista laajenemista Kotka-Helsinki -välille! :D
Ko. välillä toivon hintakilpailun lisäksi myös kilpailua matkustusajassa: tämä tarkoittaisi tietysti ns. keskustasta-keskustaan -ajoa eli Kotkan päässä Karhulan poisjättöä ja/tai Helsingin päässä Itäkeskuksen ym. itä-Helsingin pysäkkien sivuuttamista. Mielestäni yhtiö tiedotteessaan jotain tämänsuuntaista "lupaileekin":

Onnibus-konseptissa liikennöidään pikavuorolinja-autoilla suorinta ja nopeinta mahdollista reittiä kaupunkikeskustojen välillä.
Halpabussin pääkilpailija ei ole perinteinen kallis ja kiertelevä bussi, vaan yksityisauto. Tämän vuoksi esimerkiksi istumaväljyydestä, asiakaspalvelusta ja reitin suoruudesta ei voida tinkiä.
Ainakin allekirjoittanutta tuollainen reititys houkuttelisi ja olisihan se tosiaan linjassa tuon henkilöauton kanssa kilpailemisen kanssa.
Jään mielenkiinnolla odottamaan - vaan täytyykö sitä nyt odotella jonkin liikennöintisopimuksen päättymistä vai? :confused:
 
Toivon onnea ja menestystä uudelle bussifirmalle - sekä pikaista laajenemista Kotka-Helsinki -välille! :D
Ko. välillä toivon hintakilpailun lisäksi myös kilpailua matkustusajassa: tämä tarkoittaisi tietysti ns. keskustasta-keskustaan -ajoa eli Kotkan päässä Karhulan poisjättöä ja/tai Helsingin päässä Itäkeskuksen ym. itä-Helsingin pysäkkien sivuuttamista.
Toivottavasti linjat tulevaisuudessa muotoutuvat niin, että matkustajien keräilyssä toinen auto ottaa aina pelkän Kotkan ja toinen Hamina-Karhula-välin matkustajat. Kotka-Karhula-väli on pikavuoroilla turhaa ajoa.
 
Viime viikolla menin bussilla Joensuusta Kuopioon. Aikataulusyistä ja ihan huvin vuoksi en mennyt erikoispikavuorolla, vaan sen perään lähteneellä vakiolla, jolla meni matkaan 40 minuuttia enemmän. Siinä kun ajattelin lippujen hintoja, tuli oivalluksen paikka. Vakio oli pikavuoroa halvempi, mutta tosiasiassahan vakion ajaminen Kuopioon on paljon kalliimpaa kuin pikavuoron, koska siinä menee enemmän aikaa, siis enemmän palkkakuluja ja pääomakuluja polttoainekulujen pysyessä suunniilleen samana. Siitäpä avautui, mihin Onnibussin liiketoimintakonsepti perustuu. Suorat nopeat yhteydet keskustasta keskustaan ovat edullisimpia toteuttaa, ne ovat myös kysytyimpiä matkustajien keskuudessa, juuri ne ovat useinmiten täydessä lastissa, ja perinteiset bussiyhtiöt ovat hinnoitelleet ne kalleimmaksi tuotteekseen. Eli markkinarako on aivan ilmeisin. Ja myös perinteisempien yhtiöiden myrtymys: sillä Onnibus on keksinyt heidän lihavimman apajan.

Tämä peruslähtökohta ja tehokas kaluston ja kuskien käyttä mahdollistavat edulliset hinnat. Onnibus tuskin ostaa omaa laivastoa, vaan ostaa liikennöinnin, jonka se luultavasti saa lähellä marginaalikustannuksia sillä kuljetusyhtiöillä on jo valmiiksi varikot suurempivolyymistä kaupunkiliikennettä varten. Oikeastaan ei ole mitään järkeä ylläpitää päällekkäistä varikko yms. verkkoa kaukoliikennettä varten erikseen.

On paha sanoa, saako näiden rahtitoiminta suurtakaan suosiota, mutta kun tällaisen palvelun tarjoamisesta ei synny käytännössä lainkaan lisäkuluja, niin kannattaahan sitäkin tarjota. Siinä vaiheessa, kun Onnibus toimii maanlaajuisesti, sillä on vaihtoehtona rakentaa kokonaan oma rinnakkainen pakettipalvelu tukeutuen verkostoon jo valmiiksi kaupungeissa pakettiautoliikennettä ajaviin liikennöitsijöihin. Tavarakuljetuksethan on vapautettu kilpailulle jo aikaa sitten ja käytännössä kaikkialta löytyy potentiaalisia yhteistyökumppaneita.
 
Suorat nopeat yhteydet keskustasta keskustaan ovat edullisimpia toteuttaa, ne ovat myös kysytyimpiä matkustajien keskuudessa, juuri ne ovat useinmiten täydessä lastissa, ja perinteiset bussiyhtiöt ovat hinnoitelleet ne kalleimmaksi tuotteekseen. Eli markkinarako on aivan ilmeisin. Ja myös perinteisempien yhtiöiden myrtymys: sillä Onnibus on keksinyt heidän lihavimman apajan.

Toisaalta vakiovuoroissa kulkee paljon tuettujen lipputuotteiden käyttäjiä eli kyllä niilläkin pystynee rahaa tekemään. Heti kun kysyntä heikkenee liiaksi, alkaa valitusvirsi siitä kuinka bisnes ei kannata, täytyy karsia jne., minkä jälkeen yhteiskunta ryntää hätiin lisätuen kanssa. Vakiovuoroilla imuroidaan tuet, pikavuoroilla markkinaehtoiset rahat houkuttavammalla tuotteella. Eli eiköhän tässä ole markkinasegmentointi kyseessä. Vakiovuorojen kysynnän niukkuutta voidaan myös käyttää poliittisena perusteena sille, että bussiliikennettä ei tule vapauttaa markkinaehtoiseksi.

Voin uskoa, että (tulevia) entisiä monopoliliikennöitsijöitä kismittää, että tällainen Onnibus tulee ja osoittaa kuinka helposti bussiliikenteestäkin voi tehdä kannattavaa liiketoimintaa. On tietysti totta, että vakiovuorot eivät ole huiman kannattavaa bisnestä, mutta siksi PSA mahdollistaakin sen että yhteiskunta voi erilaisilla kilpailutusmalleilla hankkia liikennöinnin siltä, joka tarjoaa sen yhteiskunnan kannalta kokonaisedullisimmin. On edullisempaa hankkia kannattamaton liikenne ostoliikenteenä kuin maksaa tukia epäsuorasti lipputukena, koska lipputukihan ei poista sitä, että liikennöitsijä edelleen maksimoi voittoaan ja on yhtä insentivoitu lopettamaan huonosti kannattavia vuoroja kuin olisi ilman tukiakin.

Tuki ei mahdollista markkinaehtoista parempaa joukkoliikennettä vaan ainoastaan kilpailutus. Jos joukkoliikenne toimii hyvin markkinaehtoisesti (kuten pikavuoroliikenne ilmeisesti pääosin), silloin on järkevä antaa sen toimia markkinaehtoisesti. Jos markkinaehtoinen toiminta ei tuota riittävän hyvää palvelua (eli tarjonta jää PSA:n määritelmän mukaan määrällisesti tai laadullisesti huonommaksi kuin on tarpeen), yhteiskunnan täytyy järjestää se kilpailuttamalla. Mitä enemmän pääsee perille PSA:n takana vaikuttavista ajatusmalleista, sitä nerokkaammin laaditulta se alkaa näyttämään -- kiitos EU:n. Kotimaiset suharit yrittävät kyllä vimmatusti lobata kaikenmaailman kansallisia vesityksiä PSA:han, mutta se ei tule laillisesti onnistumaan, koska PSA on suoraan voimassa olevaa lainsäädäntöä -- ei siis mikään ohjeellinen direktiivi joka pitää ensin siirtää kansalliseen lainsäädäntöön. Ja se sivuuttaa kansalliset säädökset.
 
Voin uskoa, että (tulevia) entisiä monopoliliikennöitsijöitä kismittää, että tällainen Onnibus tulee ja osoittaa kuinka helposti bussiliikenteestäkin voi tehdä kannattavaa liiketoimintaa.
Onko sinulla esittää faktatietoa siitä, että Onnibus'in reittiliikenne Tampereen ja Porin välillä olisi jo osoittanut liiketaloudellisen kannattavuutensa tilanteessa, jossa palkatut kuljettajat hoitavat linja-auton ajamisen "ilmaiseksi" ajavien yrittäjien sijasta? Mikäli on, niin esittäisitkö nämä faktat myös meille tavallisille kuolevaisille? Minulla ainakaan ei ole tälläistä tietoa ollut käytettävissäni tähän mennessä.

Mitä sitten tulee palvelutasoon Tampere-Pori-Tampere -reitillä, on se kokenut selkeän heikennyksen asiakkaan kannalta. En siis puhu palvelun laadusta (missä en usko olevan Onnibus'in kohdalla moitittavaa), vaan palvelun määrästä. Tämä on yksiselitteistä faktaa, ei kuvitelmaa.
 
Takaisin
Ylös