Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Onko Raisio-Helsinki -reittilupa Rindellin vai Onnibusin nimissä myönnetty? Mikäli ensiksi mainitun, voi "ruotuun pakottaminen" olla melko mutkikasta. Toki aina voi vaikkapa sulkea nettilipunmyynnin ja poistaa ko. reitin www.onnibus.fi -sivustolta, mutta se ei estäne luvanhaltijaa halutessaan jatkamasta reitin hoitamista nykyiseen malliin?

Lain lisäksi myös Rindelliä käsittääkseni sitoo alan yleissitova TES.

Ei kai kukaan pikkuyrittäjäkään voi olla niin kaheli, ettei noudata TESsiä? :tongue:
 
Eli täyttä roskaa oli...

---------- Viestit yhdistetty klo 19:09 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 15:40 ----------

YLE: Bussien ja junien halpahinnoittelukisa kiihtyy:
http://yle.fi/uutiset/bussien_ja_junien_halpahinnoittelukisa_kiihtyy/6281955

Joukkoliikenteen tutkija arvioi, että markkinoilla nähdään vielä yhä uusia ja edullisempia hinnoittelumalleja. Liikennöitsijöiden mukaan hintojen pohjaa ei ole vielä nähty.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Se, että jopa EB ja VR ovat ryhtyneet mukaan hintakilpailuun, todistaa ettei Onnibus-allianssi olekaan ihan tuulesta temmattu höpöhöpö-juttu. Itse ainakin siirryn oman auton käyttäjästä Onnibussin käyttäjäksi jahka selviää millä taksoilla ja aikatauluilla Onnibus rupeaa liikennöimään Helsinki-Kouvola-linjaa.

Opiskelijana tuli aina matkustettua ko. väli bussilla, mutta nyt "aikuisena" reitillä perittävä 28 euron taksa on niin suolainen, että menen omalla autolla. Vaikkei sekään halvaksi tule.
 
Näyttää että lippu pitäisi netin kautta hankkia, eli ostaa verkkokaupasta. Minulle se tekee vaikeutta. Pitäisi saada suoraan l-asemasta per cash eli kontant. Taikka sitten VisaElectronilla. :-o :eek:
 
Näyttää että lippu pitäisi netin kautta hankkia, eli ostaa verkkokaupasta. Minulle se tekee vaikeutta. Pitäisi saada suoraan l-asemasta per cash eli kontant. Taikka sitten VisaElectronilla. :-o :eek:

Saahan sen lipun kuljettajalta vaikka käteisellä. Silloin ennakkoalennus vain ei ole käytössä, muttta hinta on silti kilpailukykyinen verrattuna EB:iin.
 
Näyttää että lippu pitäisi netin kautta hankkia, eli ostaa verkkokaupasta. Minulle se tekee vaikeutta. Pitäisi saada suoraan l-asemasta per cash eli kontant. Taikka sitten VisaElectronilla. :-o :eek:

Tarkoititko että haluat ostaa lipun bussissa? Voit ostaa lipun suoraan kuljettajalta kiinteään hintaan jonka löydät heidän nettisivuiltaa. Joka vuorolla on muutama paikka varattu niille jotka bussissa lipun ostavat, joten kyytin kyllä pääsee ja mahtuu. Halpoja lippuja saa vain netistä...
 
Viimeksi muokattu:
Näyttää että lippu pitäisi netin kautta hankkia, eli ostaa verkkokaupasta. Minulle se tekee vaikeutta. Pitäisi saada suoraan l-asemasta per cash eli kontant. Taikka sitten VisaElectronilla. :-o :eek:

Visa Electron toimii netissä lipun ostamiseen kuten mikä tahansa muukin kortti (mahdollisesti verkkomaksuominaisuus pitää olla aktivoitu, tämän voi yleensä tehdä omassa verkkopankissa). Jos linja-autoasemalla tai sen lähellä pääsee jotenkin nettiin (yleinen asiakaspääte, WLAN-yhteys tai mokkula) niin lipun voi helposti ostaa ihan paikan päältä netistä.
 
Miksi se ei toimisi suoraan kuljettajapäätteeltä?
 
Imatralaisessa onkin tällainen juttu: http://www.imatralainen.fi/artikkeli/143884-3-euron-matkat-imatralta-helsinkiin-alkamassa-marraskuussa.

Marraskuussa Onnibus pääsee aloittamaan liikennöinnin Imatran ja Helsingin välillä, jos vain luvat myönnetään. Artikkelissa kerrotaan, että arkisin bussi voisi lähteä Imatralta 6:10 ollen Helsingissä perillä 10:30. Lappeenrannassa pysähdyspaikkoja voisi tuon mukaan olla ainakin Uuslavolassa, yliopistolla, Kauppatorilla ja Lauritsalassa. Missähän tuo yliopiston pysäkki voisi tarkalleen sijaita? Varsinaisen yliopistorakennuksen luona käyminen tietäisi jonkinmoista koukkausta. Takaisin Helsingistä bussi lähtisi 16:30 ja olisi perillä 20:50. Sunnuntaisin vuorot lähtisivät sekä Helsingistä että Imatralta iltapäivällä. Kesällä bussi voisi ajaa Savonlinnaan asti. Liikennöinnistä vastaisi Kesälahden linja.

Lappeenrannan reissut voisivat sujua melko halpaan hintaan ja kohtuumukavalla aikataululla, jos vain palaa sunnuntaina. Lähtöaika Helsingistä on myös arkisin kohtuullisen mukava, mutta toiseen suuntaan kulkeva bussi taitaa olla seitsemän maissa aamulla torin pysäkillä Lappeenrannassa. Tuohon kyllä varmaan ehtisi Mäntylästä 6:20 lähtevällä vuorolla. Herätä sitten täytyisikin hyvin hyvin aikaisin. Jos onnistuisi saamaan itselleen sen kolmen euron matkan hankittua, niin muutaman kilometrin matka Mäntylästä keskustaan maksaisi kaksikymmentä senttiä enemmän kuin matka Lappeenrannasta Helsinkiin!
 
"Seisoma"paikkoja Onnibus:in vuorolla:

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194768623571/artikkeli/ihmiset+taistelivat+seisomapaikoista+onnibusin+porin-vuorolla.html

Tuskin kukaan on seissyt siellä oikeasti, siihen lattialle kun voi istuakkin vaikkei siinä penkkiä ole. ;)
Silloin kun poika saunoi Kauppatorilla vuosi sitten, mahduin vasta kolmanteen yrittämääni paunulaiseen yöllä joskus kolmen aikaan – seisomapaikalle eli keskikäytävän matolle. No, siinä linja-autossa todella oli tunnelmaa. ;)
 
Tuossa äskeisessä artikkelissa mainittiin, että Onnibus suunnittelee "köyhän miehen bussiasemaa" Hervantaan. Mikähän juttu se on?
 
Tuossa äskeisessä artikkelissa mainittiin, että Onnibus suunnittelee "köyhän miehen bussiasemaa" Hervantaan. Mikähän juttu se on?
Viimeinen virkehän sen kertoo:
"Helke kertoo, että viereisen Nesteen huoltoaseman kanssa neuvotellaan asiakkaille tarjottavista lisäpalveluista."
Ehkä WC:n käyttömahdollisuudesta.
 
Viimeinen virkehän sen kertoo:
"Helke kertoo, että viereisen Nesteen huoltoaseman kanssa neuvotellaan asiakkaille tarjottavista lisäpalveluista."
Ehkä WC:n käyttömahdollisuudesta.

Luin tuon, ajattelin vain että olisi vielä muutakin. Eli bussipysäkki bensiksellä.
 
Takaisin
Ylös