Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Tuollaisia kampanjoita on (ainakin ollut) muillakin.

Ventoniemen tapauksessa ei kai ihan kampanjasta enää ole kyse kun jo reilut pari vuotta painetusta aikataulustakin on löytynyt Hyvinkää-Helsinki välille "happy hour"-lähdöt, joissa kaksi aikuista matkustaa yhden hinnalla ja yksin matkustava aikuinenkin alennuksella, opiskelijat ja eläkeläiset lasten hinnalla.
 
http://www.onnibus.fi/helsingista-turkuun-ja-tampereelle-alkaen-3-euroa/

Eli Onnibus, mikäli luvat myönnetään, laajentaisi reittiverkostoaan jo ensi kesästä alkaen. Sangen kiintoisaa.

Ja jos käy todella niin, että liikenne voidaan aloittaa, olisikohan matkahuollonkin aika kehittää omia lipputuotteitaan lähitulevaisuudessa. Kilpailu kun näyttäisi menevän yhä kovemmaksi. Voisiko esimerkiksi ExpressBus-konseptin puitteissa luoda jonkinlaista, vastaavanlaista nettikauppa-systeemiä uudentyyppisellä hinnoittelulla? Veikkaisin kuitenkin että jollakin tapaa tähän onnibusin aloittamaan kilpailutilanteeseen vielä vastataan, mutta miten, jää nähtäväksi...
 
Hyvin mielenkiintoista. Toivottavasti saavat luvat, ei oikein huvitaisi maksaa niitä sikamaisia matkahuollon hintoja parin tunnin bussimatkasta. 61 euroa Helsinki - Turku - Helsinki. :mad: Jollen väärin muista.
 
Haettavista reiteistä näyttäisi olevan erityisesti opiskelijoille hyötyä. Otaniemen kampusalueelta pääsisi suoraan Turkuun ja Hervannasta suoraan Hämeenlinnaan ja Helsinkiin. Perjantaisin vuorot keskipäivällä ja iltapäivällä sekä sunnuntaina iltasella takaisin päin sekä halpa hinta sopivat opiskelijoille mainiosti.
 
Haettavista reiteistä näyttäisi olevan erityisesti opiskelijoille hyötyä. Otaniemen kampusalueelta pääsisi suoraan Turkuun ja Hervannasta suoraan Hämeenlinnaan ja Helsinkiin. Perjantaisin vuorot keskipäivällä ja iltapäivällä sekä sunnuntaina iltasella takaisin päin sekä halpa hinta sopivat opiskelijoille mainiosti.
Onnibussin reittivalinnat antavat aiheen pohtia, miksi ylipäätään kaupunkien väliset bussit kulkevat vain suunnilleen kaupunkien keskellä olevien linja-autoasemien välillä. Esimerkiksi Hervannan reitti tuntuu todella nerokkaalta. Sille, joka matkustaa Tampereen linja-autoasemalle, tulee muutama minuutti lisää matka-aikaa. Mutta Hervantaan matkaava opiskelija voi säästää puoli tuntia!

Yhtä lailla se, että bussin reitti ei pääty jonnekin keskustaan vaan vie keskustan läpi on pelkästään palvelun parantamista. Saahan bussista halutessaan jäädä kaupungin keskelle, mutta jos reitti vie jonnekin, minne on paljon menijöitä, säästyy vaihtaminen ja maksaminen paikallisbussissa, ratikassa, taksissa jne.

Antero
 
Tuleehan tuo menemään myös Kupittaallekin, joka on Turun korkekoulukeskittymä. Onnibus aikoo houkutella myös Ryanairin asiakkaita ajamalla Turun lentoasemalle sopivasti Lontoon aikataulujen mukaan.
 
Hyvin mielenkiintoista. Toivottavasti saavat luvat, ei oikein huvitaisi maksaa niitä sikamaisia matkahuollon hintoja parin tunnin bussimatkasta. 61 euroa Helsinki - Turku - Helsinki. :mad: Jollen väärin muista.

Muistat, sillä Matkahuolto myöntää meno-paluulipulle 10% alennuksen.
 
Miksi Koiliskeskuksesta? Eihän tuo edes hipaise keskustaa kun Herwoodin kautta painellaan. Joku lähiö lännestä / keskusta vaikuttaisi loogisemmalta starttipaikalta. Miten tämä reittipoikkeamasääntö nyt käytännössä oikein menee? Prosenttien, mailien, jonkun muun mukaan?
 
Muistat, sillä Matkahuolto myöntää meno-paluulipulle 10% alennuksen.

Sehän muuttaakin summan aivan eri suuruusluokkaan! MH:n listahintoja katsellessa voi olla vain onnellinen siitä, ettei ole pakko matkustaa esimerkiksi Turkuun tai kauemmas koskaan.

Hienoa, että suomalaista kaupunkien välistä linja-autoliikennettä pyritään ensi kertaa vuosikymmenien jälkeen uudistamaan. Vanhat ja rehelliset firmat, kuten niitä piireissä kutsutaan, eivät ole saaneet monopolinsa turvinkaan luotua houkuttelevaa hinnoittelua tai uusia reittejä, ja auringonlaskua on odotettu väistämättömänä tapahtumana. Hervanta - vt 3 -matkustuskin on suosiolla luovutettu TKL+VR-yhdistelmälle tai yksityisautolle. Toivottavasti myös vanhat firmat ravistellaan kehittämään liikennettään.
 
Muistat, sillä Matkahuolto myöntää meno-paluulipulle 10% alennuksen.

Olenkin ostanut aina erikseen koska paluu tapa ei ole aina varma. 10% ei tunnu paljoaa kun hinta on silti sikamainen. Yhteen suuntaankin maksaa kolmekymmppiä ja ei se matka ole niin laadukasta että saisi hinnalla vastinetta.

Matkahuolto yrittää selvästi hankaloittaa Onnibussin toimintaa eivätkä tarjoa paketti, aikataulu tai aikataulunäyttö palveluita heille vaan ainoastaan laiturin. Niin eikös heidän olisi järkevämpi liikennöidä ihan omilta asemilta. Oma laituri, katos ja aikataulunäyttö ei varmaan maksa enempää kuin Matkahuollon asema maksut. Hyvä myyntivaltti Helsingissä olisi mm. terminaali Itä- Helsingissä. Jolloin idässä asuvien Länsi- Suomeen päästäkseen enää tarvitsisi mennä keskustaan saakka. Alkuvaiheessa (vuoteen 2014?) uusilla reiteillä heillä onkin erilliset lähtöpaikat, mutta toivoisin että heillä olisi kunnianhimoa perustaa omia bussiasemia eikä parkua Matkahuollon asemien perään. Matkahuolto yrittää polkea kilpalijat maan alle pois silmistä, näin EI saa antaa tapahtua. Saitana ihmisenä en halua maksaa kolmeakymppiä parin tunnin matkasta vähimmäis varustetulla bussilla, enkä usko että kovin moni muukaan.

Tässä olisi mahdollisuus tarjota matkustajille kohtuuhintaista, mutta silti korkealaatuista palvelua. Tässä on mahdollisuuksia vaikka mihin, ja toivottavasti ne käytetään hyödyksi. Liikenteen vapautuminen tuo myös ulkomaisille isoille yhtiöille mahdollisuuden tulla ajamaan Suomeen liikennettä omilla ehdoillaan, hinnoillaan yms. Ilman että mikään taho määrää heidän puolestaan mitä lipuista pitää pyytä ja vedä välistä lippu- ja rahtituloja. Tai pakota ajamaan tappiolla. Ei ole mitään järkeä antaa yhden tahon päättää koko Suomen kaukoliikenteestä.
 
Niin eikös heidän olisi järkevämpi liikennöidä ihan omilta asemilta. Oma laituri, katos ja aikataulunäyttö ei varmaan maksa enempää kuin Matkahuollon asema maksut. Hyvä myyntivaltti Helsingissä olisi mm. terminaali Itä- Helsingissä. Jolloin idässä asuvien Länsi- Suomeen päästäkseen enää tarvitsisi mennä keskustaan saakka. Alkuvaiheessa (vuoteen 2014?) uusilla reiteillä heillä onkin erilliset lähtöpaikat, mutta toivoisin että heillä olisi kunnianhimoa perustaa omia bussiasemia eikä parkua Matkahuollon asemien perään. --
Tässä olisi mahdollisuus tarjota matkustajille kohtuuhintaista, mutta silti korkealaatuista palvelua. Tässä on mahdollisuuksia vaikka mihin, ja toivottavasti ne käytetään hyödyksi. Liikenteen vapautuminen tuo myös ulkomaisille isoille yhtiöille mahdollisuuden tulla ajamaan Suomeen liikennettä omilla ehdoillaan, hinnoillaan yms. Ilman että mikään taho määrää heidän puolestaan mitä lipuista pitää pyytä ja vedä välistä lippu- ja rahtituloja.
Tällaisten omien bussiasemien perustamisessa saattaisi olla se haittapuoli, että niistä kertyisi varmaankin jonkinlaisia kuluja - omistaahan matkahuoltokin omat kiinteistönsä. Sinänsä lähdöt olisivatkin järkevää keskittää samaan pisteeseen eri kaupungeissa. Helsingissä tosiaan olisi esimerkiksi Itäkeskuksen terminaalissa tilaa, Tampereella puolestaan on joskus vuosikymmeniä sitten sijainnut linja-autoasema myös Pyynikintorilla (muinainen Tampereen läntinen las.)...

Toki ulkomaisille firmoille tulee myös mahdollisuuksia, mutta missä määrin ne näitä käyttäisivät jääkin nähtäväksi. Mitään suurta rynnistystä tänne tuskin kuitenkaan on tulossa, Euroopan näkökulmasta kun Suomi on pieni maa.

Mikäli luvat onnibussille myönnetään, uskoisin matkahuollon kuitenkin jossain vaiheessa vastaavan kilpailuasetelmaan - tavalla tai toisella.
 
Miksi vaivautua linja-autoasemakiinteistön tekemiseen? Valkkaa jostain sopivan pysäkkiparin jonka lähellä on parkkipaikka ja kahvila. Tälläinen löytynee joka kaupungista. Tarjoaa sitten kunnalle vähän rahaa ympäristön kohentamiseen ja opastekylttien asentamiseen. Halpaa ja tehokasta!
 
Takaisin
Ylös