Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Porin ja Tampereen välinen palvelutaso parani. Porissa "toimistotyöaikaa" eli 8-16 työskenteleville syntyi täydelliset aikataulut. Iltayhteyksissä Porista Tampereeölle oli aikaisemmin paha puute: viimeinen juna lähti 18:15, viimeinen (vaihdollinen) bussiyhteys 18:25. Nyt OB:n tarjonta toi uuden iltalähdön Porista klo 21:00.

Ainoat poisjääneet yhteydet olivat junan kanssa päällekkäisiä.
Itse olen ollut Pori-Tampere-Pori yhteyksien suurkäyttäjä. Kuten minulla, myös valtaosalla tätä reittiä kulkevilla, suunta on ollut aamuksi Tampereelle ja illaksi Poriin. 5:50 Porista lähtevä bussi ei tiettävästi ollut minkään junan kanssa päällekkäinen vaan ainoa yhteys, jolla kerkesi aamukahdeksaksi Tampereelle. Tätä itsekin käytin. Paluusuunnassa sitten 17:15 Tampereelta Poriin, joka oli käytännössä ensimmäinen mahdollinen yhteys, koska klo 15 vuoro oli liian aikainen työajan suhteen. Tätä aukkoa ei todellakaan paikkaa 14:15 ja 19:15 lähtevät Mötöt, eikä vastaavasti Porista sellainen yhteys, jolla kerkiää vasta kymmeneksi. Kaupunkien
välinen työssäkäynti ei ole niin yksinkertainen asia, vaikka hätäkeskusuudistuksen myötä Tampereelta työt siirtyi Poriin. Pääasiassa virta on toisinpäin, Satakunnasta tullaan ja tultaisiin tänne itä-Satakuntaan, jos se vain olisi mahdollista. Allison: Mikä oli viestisi sisältöarvo?
 
Porista lähtee junia Tampereelle siten, että saapumisajat ovat 6:48 ja 7:48. Tampereelta Poriin juna lähtee mm. 14:14, 16:14, ja 18:14. Työssäkäynti onnistuu siis erinomaisesti.

Mitä tulee yhden bussin tarpeeseen: kyseessä on yksi autokierto. Siihen voidaan sijoittaa vaikka jokaiselle linjasivulle eri kalustoyksilö, mutta aikaisempi kirjoittaja tarkoitti nimenomaan autokiertoa. 10 vuoden reittiliikennelun aikana tullaan näkemään aika monta autoyksilöä ja nykyinen yksilö kierrätettynä oluttölkeiksi.

Killerpop: Saivartelu ja disinformaatio ei rikastuta tätä foorumia.
 
Saivartelu ja disinformaatio ei rikastuta tätä foorumia.
Sen sijaan kaukaa menneisyydestä kaivettujen viestien kommentointi (nykytietoihin vedoten) tai niiden "sisältöarvon" perään vinkuminen rikastuttaa? Liiketoimintajohtajalla lienee ollut odotettua enemmän joutoaikaa :D
 
J_J: Ei asiakas saa siitä lisäarvoa, että samaan aikaan lähtee 50-paikkainen Kabus ja 500-paikkainen taajamajuna.

Porista lähtee junia Tampereelle siten, että saapumisajat ovat 6:48 ja 7:48. Tampereelta Poriin juna lähtee mm. 14:14, 16:14, ja 18:14. Työssäkäynti onnistuu siis erinomaisesti.

Onnibus käsittääkseni haki Pori-tampere välille uutta vuoroparia niin että auto olisi lähtenyt Porista klo. 6.00 ja ollut Tampereella hieman ennen kahdeksaa. Toiseen suuntaan lähtö olisi ollut Tampereelta 16.15. Mitä lisäarvoa asiakas olisi saanut siitä että samaan aikaan olisi lähtenyt 50-paikkainen Onnibus ja 500-paikkainen taajamajuna? Juna palvelee lisäksi Nokia-Pori välillä matkustavia asiakkaita.
 
Onnibus käsittääkseni haki Pori-tampere välille uutta vuoroparia niin että auto olisi lähtenyt Porista klo. 6.00 ja ollut Tampereella hieman ennen kahdeksaa. Toiseen suuntaan lähtö olisi ollut Tampereelta 16.15. Mitä lisäarvoa asiakas olisi saanut siitä että samaan aikaan olisi lähtenyt 50-paikkainen Onnibus ja 500-paikkainen taajamajuna?
Vaihdottoman yhteyden Hervantaan.
 
Allison sanoi:
Killerpop: Saivartelu ja disinformaatio ei rikastuta tätä foorumia.
Minulla ei ole mitään Onnibusia vastaan, ennemminkin päinvastoin. Minusta on hyvä, että rohkeat, hyvin koulutetut ja innovatiiviset ihmiset saavat mahdollisuuden toteuttaa näitä ominaisuuksiaan haluamallaan tavalla.
Kerronpa esimerkin alasta, jossa itse työskentelen. Opetan tanssia. Tällä alalla vallitsee suhteellisesti ajateltuna mielestäni ylivoimaisesti nurinkurisin tilanne koko maassa. Toistaiseksi on vielä mahdollista kehittää itseään ja hankkia tällä työllä toimeentulonsa. Viimeisen vajaa 10 vuoden aikana on homma mennyt kuitenkin sellaiseksi, että pääasialliset kilpailijat ovat yhdistyksiä ja kansalaisopistoja, jotka nauttivat (mielestäni täysin perusteettomasti!) tiettyjä vapauksia joista yrittäjä voi vain haaveilla. Pahinta tässä kuitenkin on se, että on olemassa joitakin oikeuden ennakkopäätöksiä, joiden mukaan kilpaileva yhdistys olisi velvollinen maksamaan mm. arvonlisäveroa, mutta verohallinto ei tähän päivään mennessä ole uskaltanut toistuvista yhteydenotoista huolimatta puuttua asiaan. Samalla on patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt useiden tällaisten yhdistysten perustamisen lainkaan puuttumatta siihen, että ilmiselvästi ne ovat todellisuudessa alunperinkin lähteneet myös bisnestä tekemään. Lisäksi nämä yhdistykset - jotka eivät muuten täysipäiväisesti työllistä oikein ketään - pitävät yllä varsin kyseenalaista toimintakulttuuria.
Mielestäni aito kilpailu on sitä, että kaikki toimijat olisivat lähtökohtaisesti mahdollisimman samoilla viivoilla, eli niitä ainakin periaatteessa koskisivat samat oikeudet, velvoitteet ja säädökset ja että myös niitä noudatettaisiin. Ainakaan minun alallani tällaisesta ollaan todella kaukana, eikä joukkoliikennealakaan erilaisista syistä mikään helppo tässä suhteessa taida olla...

Pahoittelen, että meni hieman offtopicin puolelle, mutta halusin tuoda keskusteluun oman näkökulmani...
 
Onnibus Oy on saanut luvat Rauma-Helsinki Länsisatama-linjalle. Muut hakemukset hylättiin, lisäksi Oulu-Jyväskylä-reittiä nopeutetaan jättämällä muutama pysäkki pois Oulun suunnassa.
 
Onnibus Oy on saanut luvat Rauma-Helsinki Länsisatama-linjalle. Muut hakemukset hylättiin, lisäksi Oulu-Jyväskylä-reittiä nopeutetaan jättämällä muutama pysäkki pois Oulun suunnassa.

"Helsingissä on Länsisatama, jossa vuorojen saapumis- ja lähtöajat on suunniteltu Tallinnan laivoja varten." Tämä on aika mielenkiintoinen kommentti, sillä ensimmäinen vuoro saapuu klo 9.00. Finlandia lähtee 9.15. Aika kiire tulee. Tallinkin vuoroon 10.30 tuo taas kuulostaa kovin aikaiselta. Jälkimmäinen on sitten klo 18 satamassa, jolla kerennee Europan kyytiin.
 
Nämä nyt on Onnibussin kommentteja, ja niitä kannattaa (on pakkokin) tulkita aina suodatin kytkettynä.

Siitä huolimatta totean, että tuntien ja satojen kilometrien matkan päästä laivaterminaaliin pyrittäessä on hyvinkin kohtuullista valita vuoro, jonka AIKATAULUNMUKAINEN saapumisaika laivaterminaaliin on tuon 90 min. ennen laivan lähtöaikaa. Matkalla kun voi liikennöitsijästä riippumatta tapahtua kaikenlaista viivytystä.

Aina ja joka kerta jaksaa naurattaa toisinaan asiakkailta kuullut kommentit, kuinka "ollaan myöhässä ja kiire lentokoneeseen" jne. Kyse usein 2-3 tunnin matka-ajasta, mistä huolimatta asiakas panikoi vuoron parin-kolmen minuutin myöhässä olon vuoksi lennolle ehtimistään... Kenenköhän aikataulusuunnittelu tuolloin onkaan pettänyt, minusta jonkun muun kuin liikennöitsijän.
 
Hyvä muistaa Helsingin Länsiterminaalissa

----

Terminaali on avoinna 5.30-23.00. Eckerö Linen lähtöselvitys alkaa 1,5 h ennen laivan lähtöä ja loppuu 20 min. ennen lähtöä. Varustamo ei takaa laivalle pääsyä, jos matkustaja saapuu lähtöselvitykseen myöhemmin kuin 20 min. ennen lähtöä. Matkustajia pyydetään ruuhkien välttämiseksi saapumaan lähtöselvitykseen viimeistään 1 h ennen lähtöä.

....

Sama Tallinkilla
 
Nämä nyt on Onnibussin kommentteja, ja niitä kannattaa (on pakkokin) tulkita aina suodatin kytkettynä.

Yksi kysymys: Mikä sinua niin ketuttaa tässä Onnibus-hommassa? Sekö, että pelkäät nykyisen työnantajasi puolesta? Vai se, että sääntelyn lonkeroita puretaan ja Suomikin rupeaa pikkuhiljaa toimimaan normaalin markkinatalousmaan tavoin?
 
Miksi ei saa muodostaa omaa mielipidettä sai suhtautua varauksella mainospuheisiin? Miksi pitäisi aina kannattaa kaikkea? Onnibus on aivopessyt ihmisiä uskomaan että he ovat jotenkin muita parempia tai edistyksellisempiä tai eurooppalaisempia tai jotakin vastaavaa kuin nykyiset yhtiöt, naurettavaa.
 
Olet ymmärtänyt väärin. Kaikki firmat saavat toki kehua itseään. Fakta on että Paunulla on ihan hyvät bussit, Länsilinjoilla on ihan hyvät bussit (paitsi lähiliikenteessä vanhoja romuja) ja Onnibussilla on ihan hyvät bussit. Kaikki firmat noudattavat Suomen osakeyhtiö- ja verolakeja sekä alan työehtosopimuksia. Ero ei ole noissa. Onnibussin bisnesmalli on vähän eri, mutta sekään ei ole olennainen ero (paitsi ehkä lippuja ostavan asiakkaan kannalta). Laajemmassa mittakaavassa olennainen ero on, että Onnibus toimii markkinaehtoisesti, nämä muut eivät: niillä on sukuoikeuksien suoja - vielä hetken aikaa. Kun suoja loppuu, nekin toimivat markkinaehtoisesti. Silloin eroa ei enää ole. Onnibus tekee jo nyt sitä mitä kaikki tulevaisuudessa, ja matkustaja hyötyy kilpailusta. Onnibus on siis oikeasti edelläkävijä.
 
Takaisin
Ylös