Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Näinpä, mutta en usko, että sattumalta. Nähtyäni ja kuultuani sen bussin minulle ainakin tuli välittömästi mielikuva, että tuo bussi jättää tielle aika usein.

Minulle tulee samoja mielikuvia aina nähdessäni Velj. Salmelan kulkuneuvon. Osataan sitä muuallakin kuin Onnilla.

Olen samaa mieltä muutaman kirjoittajan kanssa, että Onnibus on pitkään aikaan parasta mitä suomalaisessa joukkoliikenteessä on tapahtunut, niin paikalleen jämähtänyt ja kangistunut auringonlaskun ala koko joukkoliikenneala on ollut jo pitkään. Vaikuttaa sille, että monopoleihin perustuvat läänitykset eivät ole kyenneet saamaan aikaiseksi kattavaa ja toimivaa joukkoliikennettä koko maahan ostoliikenteen korvauksista huolimatta, vaan alasta on tullut valtaväyliä ja väestökeskuksia palveleva kermankuorintaorganisaatio, jossa kilpaillaan nimellisesti ja muodollisesti muttei todellisesti. Monopolien suojassa on vuosikymmeniä tehty "liiketoimintaa" jonka mielivallan uhreiksi ovat joutuneet monopolialueella asuvat kansalaiset. Kemi-Tornio-Oulu -alueella on hyvin nähtävissä kuinka alueen väestö on valtion määräyksellä "annettu" Salmelan käyttäjiksi ja samalla suojattu Salmela kaikelta kilpailulta alalla. Toivottavasti Onnibus yrityksenä ja etenkin kilpailun sekä markkinan avaajana onnistuisi saamaan alan auringon takaisin nousuun.

Nuo kalustorikot ja kuljettajapöljäilyt eivät minusta ole mitenkään erityisen Onnillisia tempauksia vaan koko alahan on kunnostautunut milloin nyrkkiä puivilla tai kiilaavilla tms. lakkoherkillä ammattilaisilla, joille asiakas on vain riesa. Sitä peiliä ei tarvitse pelkästään Onnibusilla katsella vaan kaikkialla alalla. AKT on ilmeisimmin moisen typeryyden keskeinen ammattikorkeakoulu luoden erinomaista julkikuvaa alalle pitämällä lakkoaikaan varikkojen porteilla kaikista tolloimmat nyrkkisankarit näkyvästi esillä pieksämässä tai kovistelemassa veljellisesti kollegoitaan. Keskeinen pöljämotkotuksen kohde lienee siis enemminkin AKT ja sen asennekasvattamo kuin jokin alan yrityksistä. Porttipaineissa kun ei yrityksen sanaa ole edes paikalla.
Selvää on, että yrityskulttuureillakin on asiassa vaikutuksensa eli toisissa yhtiöissä AKT-pöljäpulverin vaikutuksia kyetään juurimaan tarkemmin piiloon. Toivottavasti Onni tässä Onnistuu.

Kalustorikot ovat tietenkin ikäviä, mutteivat käsittääkseni mahdottomia edes Paunulla vaikka hienoissa linjavaunuissa ajeluttavatkin tuoleja pitkin suomalaista maisemaa.
 
Paunun bussi ei ole koskaan hajonnut kesken matkan ja jos onkin, on vara-autoja vähän joka paikassa ettei tuntia mene?

Perinteisesti muut kartellifirmat ovat auttaneet, koska kartellifirmojen välillä vallitsevat Hyvät Välit. Onnibusilla taas ei ole poikkeustilanteiden paikkaamisen kannalta yhtä hyviä kavereita kotikaupunkien ulkopuolella, sillä OB-firmoilla ja OB-firmojen kavereilla on yleensä enemmän protesteja Kauppalehden listalla kuin linja-autoja ja työntekijöitä yhteensä.
 
Hyvä juttu tässä on se ettei tämä ole kilahtanut motarilla ja ajanut jotakuta päin kun on kehdannut hänet ohittaa tms. vaan vasta perillä.

Tätä motarilla kilahtamista olen miettinyt juuri tuolla Turku-Helsinki välillä. Vainio ja Pohjolahan ottivat alkuvuodesta Onnista mallia ja alkoivat käyttää Salossa Piihovin rampilla olevaa pysäkkiä Turku-Helsinki expressien pysäkkinä. Aikataulullisesti tuo on erittäin herkullinen kohta sillä tasalta Raisiosta lähtevä Onnibus ja puolelta Turusta lähtevä express osuvat aikataulunsa mukaan Piihoviin kahden minuutin välein. Esimerkiksi seuraava Onnibus-lähtö Raisiosta kello 15:00 on Piihovilla 16:12 kun taas Pohjolan 15:30 express on siinä aikataulunsa mukaan 16:10.

Omien havaintojeni mukaan Vainion ja Pohjolan 40 minuutin ajoaika tuolle välille on lähinnä fantasiaa ja käytännössä motarilla körötellään Onnibus edellä ja minuutin-parin takamatkalla tulee sitten Vainio tai Pohjola. Se onkin sitten se hekuman hetki kun joskus molempien firmojen autot osuvat Isokylän tunneliin samaan aikaan ja ryhdytään arpomaan ja sovittamaan, että kumpi ajaa ramppiin ekana. Paikallistuntemattomille kerrottakoon että rampin erkanemiskaista alkaa jo tuolta tunnelista.

Noilla aikatauluilla kun ajavat niin on melko selvää, että silloin tällöin kohtaamisia Piihovilla tulee.
 
Vaikuttaa sille, että monopoleihin perustuvat läänitykset eivät ole kyenneet saamaan aikaiseksi kattavaa ja toimivaa joukkoliikennettä koko maahan ostoliikenteen korvauksista huolimatta, vaan alasta on tullut valtaväyliä ja väestökeskuksia palveleva kermankuorintaorganisaatio, jossa kilpaillaan nimellisesti ja muodollisesti muttei todellisesti. Monopolien suojassa on vuosikymmeniä tehty "liiketoimintaa" jonka mielivallan uhreiksi ovat joutuneet monopolialueella asuvat kansalaiset. .

ELY:t (ja sitä ennen läänit) ja kunnat valittavat aina ostojen suhteen, ettei ole rahaa jolla ostaa. Kunnat ovat ostaneet aina tiukasti vain ja ainoastaan omien alueittensa sisäpuolista liikennettä, jos ovat ostaanet. Ainakin omakohtaisesti olen kokenut nuo ostot käytännössä "järjettömiksi", koska ne harvoin ovat luoneet mitään järkeviä kulkuyhteyksiä. Ts. A ja B pisteiden välillä on ollut kaksi vuoroparia joista toinen on supistettu taloudellisesti kannattamattomana. Ely on voinut ostaa joko vuoroparin tai osan (jos kyseessä on ollut osalinjan supistus) mutta se ei ole enää välttämättä muodostanut loogista kulkuyhteyttä kuten aiemmat yhteydet. Muistaakseni joskus ELY on lopettanut oston, jota on seurannut pikaisesti jäljellä olleen (vielä oston aikana ilman ostorahaa toimineen vuoron) supistus koska sen käyttäjillä ei ole ollut enää toista yhteyttä jonka vuoksi olivat vaihtaneet omaan autoon tms. Ostoissa on siis harvoin ollut ulospäin näkyvää järkeä eli supistusten yhteydessä ei ole ostettu sitä mitä on lopetettu vaan ostettu jotain aivan muuta. Kun ottaa huomioon ELY:n ja kuntien nykyisen taloustilanteen, tulee väistämättä mieleen, ettei "uusi ja uljas" yhteiskunnan joukkoliikenne voi mitenkään olla välttämättä edes yhtä laajaa kuin nykyinen liikenne koska tällöin loppuu rahat.
Ja monopolikysymyshän pitäisi olla jo selvää? Ennen uutta joukkoliikennelakia ja sen siirtymäaikaa ministeriö/lääninhallitukset myönsivät linjaluvat. Periaatteessa _kuka tahansa_ saattoi hakea liikennettä _mihin tahansa_. Toki haetun alueen liikennöijät tietysti vastustivat hakemusta, tuskin kukaan täälläkään kirjoittava oikeasti yrittäjänä toivottaisi kovasti kilpailevan yrityksen naapuriinsa tai samaan kauppakeskukseen. Eli "monopolia" ei ole ollut olemassa (jos on vieläkään) ennen uusinta lakia. Se, että monella alueella liikenne keskittyi vain yhden toimijan käsiin on ihan luonnollista kehitystä. Osa liikennöitsijöistä päätti "lunastaa" sijoituksensa myymällä yrityksensä, osa vain totesi että yksi iso toimija tietyllä liikennekentällä pärjää vain selkeästi paremmin kuin tusina pieniä ja toki monia muitakin syitä keskittymiseen on. Ilmiö on havaittavissa myös monilla muilla kaupan aloilla. On tietysti ylevää puhua pienten toimijoiden elinkelpoisuuden ylläpitämisestä mutta valitettavan usein taloudelliset realiteetit vain muuttavat maailmaa. Esson "baarit" katoavat ABC-asemien tieltä.
 
...Vainio ja Pohjolahan ottivat alkuvuodesta Onnista mallia ja alkoivat käyttää Salossa Piihovin rampilla olevaa pysäkkiä Turku-Helsinki expressien pysäkkinä....Noilla aikatauluilla kun ajavat niin on melko selvää, että silloin tällöin kohtaamisia Piihovilla tulee.

Katselin itse 1-tien (sinistä aikataululätkää) aikataulua jossa on Vainio ja PL yhdessä. Salon linja-autoaseman ja Piihovin eroja katsoin ja huomasin että jos myöhästyy L-asemalla ja jos kyyti järjestyy nopeasti Piihoviin. Matka jatkuu. Etäisyyttä tässä näiden pysäkkien välissä on mutta vuoroväli Piihovin ja L-aseman välillä on aika hyvä.
Alla reitti pyöräillen
 
Katsonette osoitteen: Yhtiöin järjestämä seuramatka

Tiedustelut ja varaukset:
Savonlinja Oy
puh 020 141 5505 ja 020 141 5506
fax 020 141 5550
email: tilausajot@savonlinja.fi

Eli kunhan yhtiö pyytää tiedustelut sähköpostiin tilausajot@yritys, kaikki on ihan ok? Vai se, kun yhtiö itse ilmoittaa kyseessä olevan seuramatka eli siten tilausajo? No niinhän Onnibuskin ilmoitti. Sähköpostikin oli tilausajot@mennaanbussilla.fi. Vai mitä nyt ajat takaa?

---------- Viestit yhdistetty klo 16:33 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 16:29 ----------

Jos taas kyseessä on se, että Onnibussin matkan voi ostaa verkkokaupasta suoraan ja Savonlinjan ei, varmaan silloin laiton on jokaisen matkatoimistonkin verkkokauppa, joka myy pakettimatkoja?
 
Katsonette osoitteen: Yhtiöin järjestämä seuramatka

Seuramatkako tässä nyt on taikasana? No, äkkiäkös tuon yhden viikonlopun vuoroparia kutsuu seuramatkaksi: bilematka Helsikiin. Ja valtakunnassa Pehkosenkin mielestä kaikki hyvin?
 
Seuramatkako tässä nyt on taikasana?

Näemmä ;) Keskustelun laatu on taas huipussaan, Onnin Helsinginreissu on pahuutta kaikkia kohtaan mutta kun Savonlinja tekee Helsinginreissun ja käy vielä Ikeassakin niin kaikki tietysti hyvin...

Apua :D
 
Valmismatkoja järjestävä bussiyritys lienee rekisteröitynyt matkanjärjestäjä. Asiakas ostaa valmismatkan eikä matkalippua, yleensä valmismatkaan sisältyy myös paluukyyti. Jos Onni markkinoisi tyyliin "Viikonloppu Jyväskylässä, vastuullinen matkanjärjestäjä Hämeenperän matkapalvelu", ei asiassa olisi mitään epäselvää. Sen sijaan pikavuorolippu yhteen suuntaan ilman liikennelupaa ja matkanjärjestäjää haiskahtaa, olkoonkin, että matka tapahtuu vain kerran.

Ehkäpä voisi sääntöjä vähän tarkentaai, ettei olisi epäselvää.
 
Kalustorikot ovat tietenkin ikäviä, mutteivat käsittääkseni mahdottomia edes Paunulla vaikka hienoissa linjavaunuissa ajeluttavatkin tuoleja pitkin suomalaista maisemaa.

Eipä itse Onnibussilla kalustorikkoja ole ihmeemmin ollut. Tuota Rauman linjaa ajaa käsittääkseni Zeizei line, eikä Onnibus Oy? Tuo bussi nyt vaan oli Onnibus-brändin pikavuoro joka hajosi, jos se olisi ollut Eb-brändissä niin tuskin siitä olisi tullut yhtikäs mitään haloota. Kyllähän Eb-brändissä oleviakin autoja hajoaa silloin tällöin ja se on ihan normaalia. Eikä täällä kukaan ole keskustelemassa kuinka huono EB on kun Savonmafian 451 Eaglen ruoskassa räjähtää moottori jossain Loviisassa. Eli pitää muistaa että Onnibus on markkinointikanava ja brändi siinä missä EB.
 
Eipä itse Onnibussilla kalustorikkoja ole ihmeemmin ollut. Tuota Rauman linjaa ajaa käsittääkseni Zeizei line, eikä Onnibus Oy? Tuo bussi nyt vaan oli Onnibus-brändin pikavuoro joka hajosi, jos se olisi ollut Eb-brändissä niin tuskin siitä olisi tullut yhtikäs mitään haloota. Kyllähän Eb-brändissä oleviakin autoja hajoaa silloin tällöin ja se on ihan normaalia. Eikä täällä kukaan ole keskustelemassa kuinka huono EB on kun Savonmafian 451 Eaglen ruoskassa räjähtää moottori jossain Loviisassa. Eli pitää muistaa että Onnibus on markkinointikanava ja brändi siinä missä EB.

Mutta sille tavalliselle bussimatkustajalle se hajoava bussi on Onnibussi, ihan sama ajaako tätä ob-vuoroa zeizei, vuolle, kainuun metsäliikenne vai itse Onnibus Oy. Eräälle työkaverille valkeni vasta kymmenen tre-hki menopaluun jälkeen että hän istuu Atro Vuolteen autossa. Ei se tavallisen matkustajan mielenkiinto ja tarkkaavaisuus yllä yleensä kovin syvälle asioihin, kun ei se vaikuta matkan tekoon. Tekniikka on tekniikkaa joka voi hajota. Onnibussin kohdalla on kuitenkin maine "halpa", jolloin kalustorikko voi vahvistaa mielikuvia halvasta tuotteesta.
 
Eipä itse Onnibussilla kalustorikkoja ole ihmeemmin ollut. Tuota Rauman linjaa ajaa käsittääkseni Zeizei line, eikä Onnibus Oy? -- Eli pitää muistaa että Onnibus on markkinointikanava ja brändi siinä missä EB.

Kyllä. Onnibus Oy ajaa vain Tampereen ja Porin väliä (sekä nyt syksyllä Tampereen kaupungille ostoliikennettä). Onnibus todella on "vain" brändi, ja brändin hyvä ja huono puoli on, että kaikki brändin alla tapahtuva vaikuttaa kaikkeen muuhun sen alla tapahtuvaan. Eli jos yksi Onnibus-liikennöijä töppäilee tai hankkii huonoa kalustoa, se heijastuu kaikkiin muihinkin Onnibus-liikennöijiin. ExpressBus on tarkoituksella halunnut pitää yhteistyön löyhempänä ja korostaa enemmän sitä, että ExpressBussin alla ajaa eri yhtiöitä. Onnibus ei. Jälkimmäinen ratkaisu on ehdottomasti vahvempi markkinointikeino, mutta se myös vaatii tiukempaa kuria. Siksi kyllä tiedän kysymättäkin, että Möttö ja Helke pohtivat päänsä puhki, miten saada franchisingin kaikki osaset pelaamaan positiivisen maineen suuntaan. Se saattaa jatkossa vaatia myös joidenkin liikennöitsijöiden pääsyn estämistä Onnibussin alle. Mutta ymmärrän myös, ettei siihen tässä vaiheessa ole varaa. Eikä ehkä syytäkään, koska ylipäätään uusien reittien avaamisella halvemmilla hinnoilla saa niin paljon positiivista mainetta. Syksyllä 2014 lienemme täysin eri tilanteessa, jossa Onnibus ei enää pyrikään laajenemiseen yhtä suurella (maine- tai liiketaloudellisella) riskillä.
 
Kyllä. Onnibus Oy ajaa vain Tampereen ja Porin väliä (sekä nyt syksyllä Tampereen kaupungille ostoliikennettä).
En tiedä mihin tietosi perustuu, mutta ainakin liikennelupa Tampere-Pori välillä on ollut juurikin Lauri Möttö Ky:llä, eikä Onnibussilla. Sen sijaan Onnibus Oy:lla on Tampere-Helsinki reitillä se illan viimeinen vuoropari omissa nimissään. Voihan olla, että jatkossa/tulevaisuudessa tuo Tampere-Pori siirtyy Onnibus Oy:lle, jos ei ole jo siirtynyt, mutta ainakaan itse en ole tietoinen tästä vaihdoksesta.
 
Takaisin
Ylös