Vainion Liikenne / Saaristotie oy

"Etuajo-oikeus on myös luvanvaraisessa henkilöliikenteessä käytettävällä ajoneuvolla (taksit ja bussit)" Näin kertoo ELY-keskuksen sivut etuajo-oikeus asiasta. Tilausajot eivät mun mielestä kuuluu tuon piiriin.
Eivät kuulukaan, ja juuri siksi Saaristotie olisi hyvä olemassa alueen tilausajojen aputoiminimenä, koska sen autoille laatta kuuluu kotipaikan peruina ja etuiluoikeus on, olipa kyytiläisiä tai ei.
 
Tuo koskee niitä ajoneuvoja, joilla ilman muuta on etuajo-oikeus asetuksen nojalla. Sen lisäksi ELY-keskuksella on harkintavalta etuajo-oikeuksien myöntämiseen muun muassa yritystoiminnan luonteen perusteella.

Lupamenettelyä on viime vuosina tiukennettu varsinkin sen jälkeen, kun homma Hailuodon lautalla karkasi käsistä. Arvelisin, että minkään linja-autoyrityksen on turhaa yrittää sijoittaa kalustoaan saariin vain etuajo-oikeuden saamiseksi. Tuskin onnistuu.

Jos sitten yritys haluaa tuottaa vaikkapa palvelun, jossa bussilastillinen väkeä tuodaan saaristoon retkelle ja syömään ja tämän aikataulutus vaikka ruoan jäähtymisen välttämiseksi on tärkeää, on mahdollista hakea ELY-keskuksen myöntämää tilapäislupaa (max 3 kk) tai kunnan antamaa lainalupaa (max 7 vrk).

---------- Viestit yhdistetty klo 22:12 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:10 ----------

Eivät kuulukaan, ja juuri siksi Saaristotie olisi hyvä olemassa alueen tilausajojen aputoiminimenä, koska sen autoille laatta kuuluu kotipaikan peruina ja etuiluoikeus on, olipa kyytiläisiä tai ei.

Ei kuulu. Asuinpaikkaperustainen lupa irtoaa vain luonnollisille henkilöille, ei yrityksille.
 
"Etuajo-oikeus on myös luvanvaraisessa henkilöliikenteessä käytettävällä ajoneuvolla (taksit ja bussit)" Näin kertoo ELY-keskuksen sivut etuajo-oikeus asiasta. Tilausajot eivät mun mielestä kuuluu tuon piiriin.
Luvanvaraista henkilöliikennettä ne tilausajotkin on, koska niiden ajaminen vaatii joukkoliikenneluvan.
 
Kyse on maantielautta-asetuksen tekstistä eikä se ole toimipaikkasidonnainen. Asetus antaa yhtäläiset oikeudet Nauvon lautalle olkoon liikennettä harjoittavan yrityksen toimipaikka Korppoo tai vaikka Inari.
 
Olen nähnyt saaristossa lukuisia tilausajobusseja, mutten ole mitenkään varma niiden jonotuskulttuurin yhtenäisyydestä. Vainion autot ovat aina suhanneet jonojen ohi, olivatpa sitten reitillä tai tilauksessa, mutta ainakin Vesman muistan joskus seisseen kiltisti jonossa Lillmälössä, ja asiakkaat ovat mässyttäneet jätskiä rannassa.
Minusta tilausajobussienkin kuuluu päästä jonojen ohi, koska useimmiten niiden asiakaskunnille on sovittu selkeästi alueen elinkeinorakenteeseen vaikuttava asia lauttayhteyden takana, esim.lounas ravintolassa, jonka liikevaihto kerätään jhannuksen ja elokuun puolenvälin välisenä aikana. Muunkinlaisia näkemyksiä varmaan on, erityisesti niillä, jotka jonossa joutuvat odottelemaan parhaimmillaan 3-4 tuntiakin.
 
Asetuksen teksti on muuttunut muutama vuosi sitten. Ennen etuajo-oikeus oli aikataulunmukaisella vuorolla, nyt luvanvaraisella liikenteellä. En tiedä, onko lavennus tarkoituksellinen, vai jymäytettiinkö Kyllöstä. Pikantti yksityiskohta uudessa asetustekstissä on, että mopot ovat nyt etuajo-oikeutettuja prioriteetillä 6. Eli jos Lillmälön rantaan jonain päivänä ilmaantuu 500 mopoa, ne otetaan kyytiin ennen henkilöautoja.
 
Vainion Liikenne laajentaa reviiriään. Matkahuollon aikatauluhausta löytyy ensi maanantaista lähtien:
Turku 22.15 - Tampere 0.15/0.20 - Jyväskylä 2.20 M-P,SS
Jyväskylä 4.15 - Heinola 5.45 - Helsinki 7.35 M-L

Helsinki 13.15 - Heinola 14.55 - Jyväskylä 16.30 M-P,SS
Jyväskylä 19.20 - Tampere 21.20/21.45 - Turku 23.45 M-P,SS
 
Nopealla pika-analyysilla ihmetyttää, että Lahdessa ei pysähdyttäisi lainkaan.
Sitten niistä pienemmistä kaupungeista ja kunnista tuli mieleen Urjala ja Orivesi, tavallaan myös Jämsän keskusta.
Mutta ainahan sitä aikataulua voi korjailla.
 
Ehkä on ajateltu, ettei Reissu Ruotin uuden 5.45-lähdön ja Koiviston Auton 6.45-lähdön välissä ole tarvetta kulkea autoa, vaikka Heinolan lähtöajalla 5.45 se osuisi sopivasti tuohon väliin.
 
Nopealla pika-analyysilla ihmetyttää, että Lahdessa ei pysähdyttäisi lainkaan.
Sitten niistä pienemmistä kaupungeista ja kunnista tuli mieleen Urjala ja Orivesi, tavallaan myös Jämsän keskusta.
Mutta ainahan sitä aikataulua voi korjailla.
No tuskin kauaa Vainio tyhjiä penkkejä kuskailee näillä reiteillä ja kun rahditkin liikkunee kuorma-autojen kyydissä, niin tuskin tulee mikään kultakaivos..
 
Vainion entinen 116, Karosa Axer CYX-116, on päätynyt Helsinkiin Särkiniementien ilmaisille kadunvarsipaikoille seisomaan Vainion teipeistä riisuttuna (mutta vanhassa pohjavärissään).
 
Vainion auto 109 on laitettu linjaliikenteeseen pitkästä aikaa. Eilen tuli vastaan Lohjan ja Helsingin välisillä linjoilla. Kyseessä siis Carrus Star 602.
 
Vainio se porskuttaa, kuulemma ajettava lisääntynyt ja hakee uusia kuskeja, onko perää?

Helsinki-Turku väliä saisi ajaa niinpaljon kuin vaan autoja ja kuljettajia löytyy. Junat kulkee vain Kupittaalle asti ja onnibus peruu päivittäin vuorojaan
 
Liekö kannattavin pikavuoro mitä Suomen maasta löytyy? Onko Tampere-Helsinki välillä sama ilmiö?
 
Takaisin
Ylös