Vinttikoiran alkuperä

Liittynyt
5 Heinäkuu 2005
Viestit
583
Kotkassa kerrotaan, että joku jenkkiskönäri oli aikanaan nähnyt Onni Vilkkaan bussin ja kotiinpalattuaan kertonut bussiyhtiön perustaneelle veljelleen, miten hyvän logon oli jossain kaukaisessa maassa nähnyt. Ja Greyhoundinhan kaikki tuntevatkin...
Edesvastuuton Suomen kansallisen rautatieyhtiön filiaali Pohjolan Liikenne ei kuitenkaan antanut Vilkkaan vanhalle kunnon imagolle mitään arvoa, vaan hävitti sen alta aikayksikön saatuaan firman ostettua korkeaan ikään eläneen liikenneneuvoksen kuoltua. Ikävä kyllä tapaus ei täytä poliisitutkintaan vaadittavia ehtoja, mutta se luo ikävän varjon Pohjolan Liikenteen ylle, varsinkin Kymenlaakson suunnassa liikuttaessa.

Sillä, kuka vinttikoiran keksijä loppujen lopuksi oli, ei liene suurtakaan merkitystä. Hyvä logo se kuitenkin oli, paljon parempi, kuin mikään Suomen teillä nykyään pyörivistä.
 
Mä olen kuullut niin, että Onni oli nähnyt vinttikoiran jossain lehdessä, josta päättänyt ottaa logokseen.
 
Näin Kotkassa yhdessä bussissa Onni Vilkkaan värit. Bussi oli linjalla 8 vuonna 2004 joskus tammikuussa. Sen jälkeen en ole sitä edes nähnyt.
 
Hyvä ja näyttävä logo tosiaan! Tässä se on vielä voimissaan: kuva vuoden 1995 LAL-näyttelystä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös