Sivu 1 / 2 12 ViimeisinViimeisin
Näytetään tulokset 1-15/21

Viestiketju: Lattialla matkustaminen

  1. #1
    sm3
    sm3 ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    16.06.2010
    Viestejä
    1328

    oletus Lattialla matkustaminen

    Silloin tällöin tulee tilanteita joissa osa matkustajista joutuu matkustamaan lattialla istuen koska paikkoja ei riitä. Olen itse joutunut tiluriajossa olevan bussin lattialla matkustamaan muutaman muun kanssa kunnes saatiin toinen bussi avuksi. Pari viikkoa sitten Onnibus reitillä Raisio - Helsinki neljä matkustajaa (itselläni oli penkki) matkusti lattialla istuen, osa 2.5 tuntia yksi "vain" noin tunnin tai puoltoista koska kuljettaja oli myynyt irtolippuja vaikka kaikki paikat oli ennakkon myyty jo.

    Mielestäni tuo on selkeä turvallisuusriski äkkijarrutuksessa tai bussin kaatuessa vaikka ojaan. Luulisin että homma on jopa laitonta, erityisesti jälkimmäisessä tapauksessa jossa kyse oli useista tunneista ja tilannetta ei pyritty korjaamaan mitenkään. Huonompi vaihtoehto lienee on jättää pysäkille, mutta jokin parempi kyyti pitäisi kyllä järjestää minusta.

    Mikä mahtaa olla oikea tapa toimia jos pysäkillä on matkustajia ja bussi on jo täysi, Tai miten yleensä on toimittu? Nimittäin sillä onnibus matkalla joku naismatkustaja nosti kovan äläkän asiasta ja pari muutakin rupesi väittelemään kuljettajan kanssa miten hänen tulisi toimia... Pitäisikö kullakin yhtiöllä olla omat säännöt näihin tilanteisiin vai onko siinä joku ylempi kaikkiin yhtiöihin pätevä sääntö olemassa?


  2. #2
    ess
    ess ei ole kirjautuneena
    ess avatar
    Liittynyt
    10.11.2007
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    733

    oletus Vs: Lattialla matkustaminen

    Itsekin on tullut matkustettua bussissa jossa noin puolet seisoivat noin 100 km matkan. Kyseessä oli armeijan lomakuljetus ja meidän bussimme hajosi. Perässä tullut toinen bussi sai sitten ottaa tuplakuorman ja matka jatkui. Noh, varusmiehethän tunnetusti ovat karjaa ihmisarvoltaan joten eipä tämä ole vertailukelpoista.
    "Juna toisi huumeet."

  3. #3
    Prompter avatar
    Liittynyt
    29.03.2012
    Sijainti
    Mäntsälä
    Viestejä
    651

    oletus Vs: Lattialla matkustaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut sm3 Näytä viesti
    Pari viikkoa sitten Onnibus reitillä Raisio - Helsinki neljä matkustajaa (itselläni oli penkki) matkusti lattialla istuen, osa 2.5 tuntia yksi "vain" noin tunnin tai puoltoista koska kuljettaja oli myynyt irtolippuja vaikka kaikki paikat oli ennakkon myyty jo.

    Luulisin että homma on jopa laitonta. - - Huonompi vaihtoehto lienee on jättää pysäkille, mutta jokin parempi kyyti pitäisi kyllä järjestää minusta.

    Mikä mahtaa olla oikea tapa toimia jos pysäkillä on matkustajia ja bussi on jo täysi? - - Pitäisikö kullakin yhtiöllä olla omat säännöt näihin tilanteisiin vai onko siinä joku ylempi kaikkiin yhtiöihin pätevä sääntö olemassa?
    Lattiapaikathan lasketaan seisomapaikoiksi. Jos bussissa on rekisteröityjä seisomapaikkoja, ei sen suurin nopeus saa olla yli 80 km/h.

    Tähän hommaan on olemassa kuitenkin jo selkeät säännöt, nimittäin tieliikennelaki:

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Liikenneturva
    Tavallisessa linja-autossa auton rekisteriin merkitty matkustajamäärä koskee istumapaikkoja. Rekisteriin merkityn matkustajamäärän kuljettaja mukaan lukien saa tilapäisesti ylittää 30 prosenttia normaalissa linjaliikenteessä (Asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä 38 §). Siten 51 hengelle rekisteröidyn auton matkustajamäärän saa ylittää tilapäisesti 15 matkustajalla. Siitä ylimenevä osuus on laitonta tilapäisenäkin.
    Kyseisen kuljettajan teko oli laillinen, joskin tilapäisyydestä voi väitellä. Oletan, että kyseisellä reitillä käytetyssä bussissa on enemmän kuin 13 istumapaikkaa. Eihän lattialla matkustaminen, ainakaan pikavuorobussissa, mitään erityisen mukavaa ole, mutta mielestäni tärkeämpää on päästä perille.
    Piste kuukauden perässä – katoavaa kansanperinnettä, mutta aina yhtä tärkeä.

  4. #4
    sm3
    sm3 ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    16.06.2010
    Viestejä
    1328

    oletus Vs: Lattialla matkustaminen

    Kyseessä taisi olla kaksiakselinen normipituinen MB 0350D Tourismo. Perille pääsy on se tärkein juttu, mutta jos matkan aikana matkustaja(t) kyseenalaistavat kuljettajan toiminnan ja kysyvät syytä miksi hän toimi niinkuin toimi ja vaativat että ei saa ottaa enää lisää ihmisiä niin homma ei toimi silloin...

    Minusta kuljettaja toimi parhaalla mahdollisella tavalla, ja ne kitisevät tapaukset ärsyttivät valittamisellaan, mutta jäin pohtimaan että toimiko kuljettaja oikein vai ei. Jämäkkä valittaja on vahvoilla jos kuljettaja toimi väärin, mutta jos kuljettaja toimi oikein niin syytä kitisemiseen ei ole koska ohjeiden mukaan toimittiin.


  5. #5

    Liittynyt
    15.08.2008
    Viestejä
    2005

    oletus Vs: Lattialla matkustaminen

    Eihän kukaan pakottanut seisojia kyytiin? Miksei kuljettaja saisi päästää ihmisiä matkustamaan seisomapaikalle, jos kyytiin nousevat siihen vain suostuvat? Liputkin saa myydä heille, jos he vain haluavat siitä maksaa.

    Elämä on täynnä epämukavia kompromisseja, valinta seistä bussissa tai jäädä pysäkille on oikeasti vähäisimmästä päästä. Muiden "huonoista" valinnoista ei kannata huolestua kevyin perustein.

  6. #6

    Liittynyt
    22.07.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    354

    oletus Vs: Lattialla matkustaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut hylje Näytä viesti
    Eihän kukaan pakottanut seisojia kyytiin? Miksei kuljettaja saisi päästää ihmisiä matkustamaan seisomapaikalle, jos kyytiin nousevat siihen vain suostuvat? Liputkin saa myydä heille, jos he vain haluavat siitä maksaa.

    Elämä on täynnä epämukavia kompromisseja, valinta seistä bussissa tai jäädä pysäkille on oikeasti vähäisimmästä päästä.
    Kysymys on kai siitä, rikottiiko kuljetussääntöjä. Yleensä "pahat yhtiöt" (Paunu, Vainio, yms.) varautuvat tilanteisiin varaautoilla. Tässäkin on ollut ennakkotieto, että auto on myyty loppuun, mutta asiallahan onkin Onnibus.

  7. #7
    sub
    sub ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    29.10.2010
    Viestejä
    279

    oletus Vs: Lattialla matkustaminen

    Lakia ei rikottu, ei tässä mun mielestä mitään ongelmaa ole. Henkilökohtaisesti otan mieluummin riskin satunnaisesta seisomapaikasta kuin maksan lipunhinnassa tyhjänä köröttelevää vara-autoa. Penkillä istuvat myötäloukkaantujat ovat tässäkin tapauksessa varsin huvittavaa porukkaa.

  8. #8

    Liittynyt
    27.10.2005
    Viestejä
    471

    oletus Vs: Lattialla matkustaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut sub Näytä viesti
    Henkilökohtaisesti otan mieluummin riskin satunnaisesta seisomapaikasta kuin maksan lipunhinnassa tyhjänä köröttelevää vara-autoa.
    Maksat lipunhinnassasi myös bussissa sijaitsevista istuimista, koska nekin maksavat bussia ostettaessa. Jos ne jätetäisiin pois, pääsisit VIELÄ halvemmalla.

  9. #9
    sub
    sub ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    29.10.2010
    Viestejä
    279

    oletus Vs: Lattialla matkustaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Lasse Näytä viesti
    Maksat lipunhinnassasi myös bussissa sijaitsevista istuimista, koska nekin maksavat bussia ostettaessa. Jos ne jätetäisiin pois, pääsisit VIELÄ halvemmalla.
    Näin toki, mutta joku raja sentään Satunnaisuus tässä on se pointti. Tämähän on sitten ihan henkilökohtainen mielipide, mutta aika paljon höttöä tuntuu kasatun bussiyhtiöihin meikäläiseltä riistettävän bussilipun hintaa korottamaan.

  10. #10
    sm3
    sm3 ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    16.06.2010
    Viestejä
    1328

    oletus Vs: Lattialla matkustaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut hylje Näytä viesti
    Eihän kukaan pakottanut seisojia kyytiin? Miksei kuljettaja saisi päästää ihmisiä matkustamaan seisomapaikalle, jos kyytiin nousevat siihen vain suostuvat? Liputkin saa myydä heille, jos he vain haluavat siitä maksaa.

    Elämä on täynnä epämukavia kompromisseja, valinta seistä bussissa tai jäädä pysäkille on oikeasti vähäisimmästä päästä. Muiden "huonoista" valinnoista ei kannata huolestua kevyin perustein.
    Kuljettaja ei ilmaissut bussin olevan täysi vaan se valkeni istumapaikattomille vasta siinä vaiheessa kun koittivat löytää istumapaikkaa.

    Homma oli ihan tai lähes ok kolmelle mutta yksi lattiapaikkalaista lietsoi muihinkin sitä ärtymystään jolloin siihen meni muutama muu mukaan syyttelemään kuljettajaa väärintoimimisesta mutta syytökset ovat siis ymmärtääkseni vailla pohjaa ja hyvä niin

    Minua homma ei haitannut tai mitään, mutta minua vaivasi vain se että toimittinko oikein ja ettei joku ammattivalittaja voi aiheuttaa varoitusta tms kuljettajalle koska hän otti liikaa matkustajia.


  11. #11

    Liittynyt
    10.07.2005
    Viestejä
    316

    oletus Vs: Lattialla matkustaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut pehkonen Näytä viesti
    Kysymys on kai siitä, rikottiiko kuljetussääntöjä. Yleensä "pahat yhtiöt" (Paunu, Vainio, yms.) varautuvat tilanteisiin varaautoilla. Tässäkin on ollut ennakkotieto, että auto on myyty loppuun, mutta asiallahan onkin Onnibus.
    Kyllä sitä on todella usein varsinkin viikonloppuisin Helsingistä Tampereen suuntaan Paununkin autoissa seisovia ja lattialla istuvia matkustajia ja oikeastaan varmasti muillakin kaukoliikenne yrityksillä suuntaan jos toiseen, koska matkustajat varsin nihkeästi varaavat paikkoja tiettyyn vuoroon.

  12. #12
    ultrix avatar
    Liittynyt
    22.10.2005
    Sijainti
    Tampere Järvensivu (Jvs)
    Viestejä
    3344

    oletus Vs: Lattialla matkustaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut sm3 Näytä viesti
    Silloin tällöin tulee tilanteita joissa osa matkustajista joutuu matkustamaan lattialla istuen koska paikkoja ei riitä. Olen itse joutunut tiluriajossa olevan bussin lattialla matkustamaan muutaman muun kanssa kunnes saatiin toinen bussi avuksi. Pari viikkoa sitten Onnibus reitillä Raisio - Helsinki neljä matkustajaa (itselläni oli penkki) matkusti lattialla istuen, osa 2.5 tuntia yksi "vain" noin tunnin tai puoltoista koska kuljettaja oli myynyt irtolippuja vaikka kaikki paikat oli ennakkon myyty jo.
    Kuljettajan olisi tullut sanoa lattiamatkustajille, että he ovat oikeutettuja ilmaiseen matkaan lattialle joutumisensa takia. Kuljettaja teki siis selvästi virheen.

    Itse olen joutunut kerran matkustamaan lattiapaikalla, sattuneista syistä 16.-17.5.2011 yöllä (jolloin mahduin vasta kolmanteen yöpaunulaiseen Helsingistä Tampereelle). Maksoin täyden opiskelijahinnan, enkä saanut rahojani takaisin lattiallejoutumisen takia.
    Sakari Kestinen

  13. #13

    Liittynyt
    23.08.2005
    Viestejä
    3332

    oletus Vs: Lattialla matkustaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut ultrix Näytä viesti
    Kuljettajan olisi tullut sanoa lattiamatkustajille, että he ovat oikeutettuja ilmaiseen matkaan lattialle joutumisensa takia. Kuljettaja teki siis selvästi virheen.
    Oletan, että Salaisena Agenttina kirjoitit tämän siis niin, että Onnibussilla todella on ylöskirjattu politiikka, että lattiamatkustajat saavat matkansa aina maksutta?

  14. #14
    aki
    aki ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    30.06.2005
    Sijainti
    Vantaa
    Viestejä
    3553

    oletus Vs: Lattialla matkustaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Elmo Allen Näytä viesti
    Oletan, että Salaisena Agenttina kirjoitit tämän siis niin, että Onnibussilla todella on ylöskirjattu politiikka, että lattiamatkustajat saavat matkansa aina maksutta?
    Mä muistelen että tuosta ilmaisesta "ylipaikalla" matkustamisesta oli oikein maininta OB:n nettisivuilla joskus alkuaikoina. Enää siitä ei ainakaan löydy mainintaa, voin toki muistaa väärinkin.

  15. #15
    ultrix avatar
    Liittynyt
    22.10.2005
    Sijainti
    Tampere Järvensivu (Jvs)
    Viestejä
    3344

    oletus Vs: Lattialla matkustaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Elmo Allen Näytä viesti
    Oletan, että Salaisena Agenttina kirjoitit tämän siis niin, että Onnibussilla todella on ylöskirjattu politiikka, että lattiamatkustajat saavat matkansa aina maksutta?
    En nyt muista, lukeeko sitä virallisesti missään , mutta tämä on ollut käytäntö.
    Sakari Kestinen

Sivu 1 / 2 12 ViimeisinViimeisin

Vastaavia viestiketjuja

  1. U-linjoilla matkustaminen Helsingissä
    kirjoittanut Knightrider foorumissa HSL-alueen paikallisliikenne
    Vastauksia: 35
    Viimeisin viesti: 02.09.2017, 19:38
  2. Matkustaminen hallisivuilla
    kirjoittanut kemkim foorumissa Raitiovaunut
    Vastauksia: 40
    Viimeisin viesti: 23.07.2012, 21:56
  3. Päihtyneenä matkustaminen
    kirjoittanut Kani foorumissa Muuta joukkoliikenteestä
    Vastauksia: 18
    Viimeisin viesti: 10.01.2011, 22:17
  4. HKL: Matkakortilla matkustaminen halpenee Helsingissä
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 6
    Viimeisin viesti: 06.04.2009, 13:10
  5. Yöbussit ja niissä matkustaminen
    kirjoittanut Aleksi.K foorumissa Kauko- ja tilausliikenne
    Vastauksia: 45
    Viimeisin viesti: 22.03.2009, 19:40

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •