Pohjolan Liikenne Helsinki-Kotka

Liittynyt
13 Heinäkuu 2008
Viestit
206
Pohjolan Liikenne nopeuttaa 12.8 alkaen Helsinki-Kotka pikavuorojaan 15-20 minuutilla. Osa kulkee jatkossa poikkeamatta Porvoossa ja Itäkeskuksessa. Helsingin suuntaan mentäessä 5 päivittäistä vuoroa jättää Porvoon väliin, toiseen suuntaan yksi. Lähtöajat kummastakin päästä pysyvät ennallaan. PoL ilmoittaa, että tulevaisuudessa lisää vuoroja tullaan nopeuttamaan siirtymällä reitille Hki-Viikki-Moottoritie-Loviisa-Kotka.
 
Reittihän tulee nopeutumaan entisestään vielä, kun E18 Koskenkylä-Kotka -moottoritie saadaan valmiiksi. Hyvä niin, vaikka ei se nykyinenkään matka-aika mikään pitkä ole.
 
Myös osa Helsinki-Hamina ja Hamina-Helsinki pikavuoroista ajetaan Viikin kautta huomisesta alkaen.
 
Pohjolan Liikenne on jättänyt Uudenmaan ELY-keskukselle hakemuksen Helsinki - Kotka -liikenteen karsimisesta vuodenvaihteessa. Hakemuksen mukaan reitin matkustus on heikentynyt viimeisen puolentoista vuoden aikana voimakkaasti ja samaan aikaan reitille on tullut uutta liikennetarjontaa. Lakkautettavaksi anottujen vuorojen joukossa on mm. 1.7.2014 reittiliikenneluvalla alkanutta liikennettä, joten kahden vuoden määräaika ei täyty niiden vuorojen kohdalla, jos ELY-keskus sallii lakkauttamisen.
 
Viimeksi muokattu:
Eli onko sitten niin, että PL:n vakioliikenne reitillä, mm. uusi U871 lakkaisi kokonaan?
 
Takaisin
Ylös