Helmikkala

Ozzy sanoi:
alta pois on saanut lähteä Kustaa XIB-277 , joka näyttää siirtynen Nyholmille nrolle #13
No sepä kävi nopeasti. Ei siitä loppu viimein pitkää aikaa ollut, kun Kustaakin vielä linjalla oli Helmikkalan nimissä. Tuo kuva ei jätä mitään epäselväksi auton nykytilanteesta :)
 
Ja kun NGR-560 sai EB-nuolen, on Juho (Carrus Regal/MAN) menettänyt nuolikuvionsa vallan: kuva

Talviaikataulujen tullessa voimaan, katoaa Helmikkalalta kouluvuotiset Valkeakoski-Kangasala -vuorot vallan Paunulle, mutta myöskin lisää tarjontaa tulee, meinaan Pälkäne-Tampere ja Tampere-Pälkäne -vuorot Tays;n kautta.
 
Ketjun ensimmäisessä viestissä puhuttu "Oskari", eli SAI-111 on nykyisin Bussarin omistuksessa, jolla vastaavanlaisia autoja oli ennestään.

Tilalle on tullut Neoplan N316/3 teliauto, GHI-697, josta valitettavasti ei ole kuvaa tarjota. Vuosimalli tälle Neoplanille on 2001.
 
Noi Lahti-Tampere vuorot kuuluvat Expressbus-järjestelmään. Ihmeen kykenemätöntä toimintaa vanhalta bussifirmalta, kun ei pystytä yhtä EB-autoa hankkimaan ja pitämään sillä linjalla.

Yksi vuoropari kerran päivässä - ei luulisi olevan ylivoimaista.

KA-expressin sentään tunnistaa väreistä pysäkillä, muttei mieleenkään tulisi ruveta EB:tä odottaessa heiluttaa tommoselle harmaalle viritykselle.
 
Jos olen oikein tajunnut tuon EB-järjestelmän niin mikään linja ei ole EB-linja vaan jos liikennöitsijät haluavat liittyä siihen niin voivat siihen liittyä tietyin edellytyksin eli maksamalla LAL:lle Expresbus nimen käyttöoikeudesta ja maalaamalla auto EB väreihin ja pitämällä autossa tietty varustelutason.
 
Jos olen oikein tajunnut tuon EB-järjestelmän niin mikään linja ei ole EB-linja
Jos oikein tajusin, niin kirjoittaja tarkoitti nimenomaan vuoroa. Ei niinkään linjaa. Helmikkala Ky:n vuoro kuuluu edelleen EB-hässäkkään.
 
Noi Lahti-Tampere vuorot kuuluvat Expressbus-järjestelmään. Ihmeen kykenemätöntä toimintaa vanhalta bussifirmalta, kun ei pystytä yhtä EB-autoa hankkimaan ja pitämään sillä linjalla.

Ei mielestäni niinkään kykenemätöntä, mutta ehkä harkitsematonta. Helmikkala on pieni yritys, ja heidän ExpressBus -vuorojensa määrä on todellakin kaksi päivittäistä vuoroa, eikä niitäkään maanantaista sunnuntaihin molempiin suuntiin. Auto on siis vain osan päivää hyötykäytössä EB -liikenteessä. Itse näkisin järkevimpänä ajaa nuo vuorot ihan Helmikkala Ky:n pikavuoroina, heidän yhtiön väreissä.

Ihmetyttää vaan, miksei LateZ manaa sitten satojen autojen laivastoa pyörittäviä taloja kuten esimerkiksi Savonlinjaa... He ajavat varmasti päivittäin EB-vuoroja yhtiön väreissä olevalla kalustolla, ja samoin myös vakiovuoroja EB -värisellä kalustolla... Vastaavia esimerkkejä on myös varmasti lähes kaikissa ExpressBus -liikennettä hoitavissa yhtiöissä. Tämän valossa onkin naurettavaa kohdistaa syyttävä sormi piskuiseen Helmikkalaan.
 
Kohdistinpa nyt tähän huomioni tällä kertaa. Eräs firma erosi EB:stä kun ei enää normaaliauto riittänyt ja pikavuoro oli vain PSS. En sen enempää pidä Savonlinjan tavallisista autoista EB-vuorossa enkä toisaalta EB-autoista tilausajossa. Hulluimmat tilanteet syntyvät, kun pysäkille tulevat peräkkäin saman firman tavallinen auto pikalinjalla ja EB vakiovuorossa.

Kommentoin lähinnä sen takia, kun tuota autoa kovin kehuttiin edellä. Mielestäni väritys on tuolle reitille kumminkin väärä ja vähentää auton pisteitä silmissäni merkittävästi. Olisi edes joissakin Helmikkalan väreissä. Viimeksi itse menin punaisella Helmikkalan bussilla.

Kumminkin jokapäiväistä pikalinjaliikennettä tuolla harjoitetaan, joten olisi aika helppo sinänsä järjestää EB-auto. Sama se sinänsä minulle on, mikä auto tuolla seilaa. Sinänsä vaan ilman EB-värejäkin tuolla voisi ajaa eroten EB:stä. KA ajaa ison osan Lahti-Tampere -vuoroista omissa väreissään, joten ei Helmikkala jäisi poikkeukseksi.

Vaikea tietysti EB-järjestelmänkään on noihin puuttua, kun isoimmatkaan jäsenet eivät enää kiinnitä asiaan juuri huomiota.
 
Kommentoin lähinnä sen takia, kun tuota autoa kovin kehuttiin edellä. Mielestäni väritys on tuolle reitille kumminkin väärä ja vähentää auton pisteitä silmissäni merkittävästi. Olisi edes joissakin Helmikkalan väreissä. Viimeksi itse menin punaisella Helmikkalan bussilla.

Kumminkin jokapäiväistä pikalinjaliikennettä tuolla harjoitetaan, joten olisi aika helppo sinänsä järjestää EB-auto. Sama se sinänsä minulle on, mikä auto tuolla seilaa. Sinänsä vaan ilman EB-värejäkin tuolla voisi ajaa eroten EB:stä. KA ajaa ison osan Lahti-Tampere -vuoroista omissa väreissään, joten ei Helmikkala jäisi poikkeukseksi.

Eli meinaat, että firmalla pitäisi olla vielä toinen EB-auto, joka toimisi vara-autona? Onhan jo yksi auto EB-väreissä. Se johtaisi sitten siihen, että tilausajoja suhattaisiin EB-autoilla...
 
Mielestäni väritys on tuolle reitille kumminkin väärä ja vähentää auton pisteitä silmissäni merkittävästi.

Huhhuh... Melko mielenkiintoinen ajatus, että auton väri heikentää tai parantaa sen mukavuutta :)

Kuten killerpop kirjoitti, on Helmikkalalla jo yksi auto EB -väreissä. Sillekään ei kuitenkaan ole täyspäiväistä käyttöä ExpressBus -liikenteessä. Kuitenkin tuota autoa on joskus huollettava, jolloin joku muu auto saa luvan hoitaa tuon varsinaisen EB auton tehtävät. En voi välttyä ajatukselta, että "harrastajan" on mukava ja helppo vaatia ties mitä päättömyyksiä, etenkin kun asioiden todellisen tolan hahmottaminen ei ole ihan lähitulevaisuuden ongelma.

Ps. Allekirjoittaneen silmissä auton väritys ei millään tavalla vaikuta matkan mukavuuteen/epämukavuuteen... Sen sijaan kuljettajan toiminta, asustus ja muu todellinen asiakaspalvelu vaikuttaa senkin edestä!
 
Takaisin
Ylös