Aimo Bussi

Verkkokauppa on todella huonosti suunniteltu. Jokaiselle lähdölle on oma isokokoinen kuvake ja kuvakkeita on sitten hirveä määrä. Lisäksi mainostetaan osamatkoja mm. Heinola-Helsinki hintaan 10€ mutta näitä ei kuvakkeista löydy. Noin epäselvä verkkokauppa kyllä karkoittaa osan potentiaalisista asiakkaista.
 
Tuollaisen yksittäisen markkinointiyhteenliittymiin kuulumattoman pienen liikennöitsijän haasteeksi tulee tietoisuuden levittäminen vuorojen olemassaolosta. Vähäisellä liikenteellä ei ole varaa kovin kummoiseen mainontaan. Onnibus osasi alkuvaiheessaan hankkia ilmaista julkisuutta ja sai nimensä pinnalle sitä kautta, mutta ainakaan vielä A. Kainulaisella ei näy viitteitä vastaavasta.

Tietoisuuden levittäminen menettää merkityksensä sitten, jos lippujen ostaminen siirtyy pitkälti tuollaisiin vasta perustettujen hintavertailusivustojen kaltaisille sivustoille. Silloin matkustajat löytävät pienet liikennöitsijät niiden kautta, jos vaan hinnat ovat sen verran kilpailukykyiset, että ne nousevat kärkeen hakutuloksissa.
 
Laitoinpa eilen palautetta tilausliikenne Kainulaisen s-postiin tuosta epäkäytännöllisestä verkkokaupasta.
Tänään vastasivat ja Aimo bussille on tulossa ihan omat kotisivut ja selkeä varausjärjestelmä osoitteeseen www.aimobussi.fi. Eivät vaan ole ehtineet saada niitä ajoissa valmiiksi. Aikovat myös selkeyttää tilausliikenne Kainulaisen omia sivuja.
Hyvä että ovat firmassa tietoisia miten tärkeää on kotisivujen ja verkkokaupan selkeys ja käytettävyys:)
 
Olen nähnyt Helsinki - Jyväskylä -Aimo Bussin pari kertaa. Kalustona on ollut hopeanvärinen bussi, jossa lukee sinisellä Aimo. Mallia en tunnista, rekkari on ZJN-823.
 
Kalustona on ollut hopeanvärinen bussi, jossa lukee sinisellä Aimo.
Juu eli tällainen Volvo reitillä kulkee.



On muuten firman lipunmyynti siirtynyt tuonne OnniExpressinkin käyttämään reilulippu-palveluun.

---------- Viestit yhdistetty klo 14:54 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 11:19 ----------

Ja nettisivu aimobussi.fi on avattu. Vähän modernimmat kuin A. Kainulaisen sivut.
 
On muuten firman lipunmyynti siirtynyt tuonne OnniExpressinkin käyttämään reilulippu-palveluun.

---------- Viestit yhdistetty klo 14:54 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 11:19 ----------

Ja nettisivu aimobussi.fi on avattu. Vähän modernimmat kuin A. Kainulaisen sivut.

Jostain syystä vaan tuolta www.aimobussi.fi ei vielä pysty ostamaan lippuja. Tulee vaan ilmoitus ettei reilulippu-palvelu ole vielä aktivoitunut. Kuitenkin kun menee suoraan reilulippu-palvelun sivuille niin sieltä lippuja saa ostettua.
 
No sepä ei kauaa kestänyt. Ollisiko kuitenkin kannattanut vaikka muokata aikatauluja tai katsoa miten homma etenee, sen sijaan että lopettaa vaivaisen kuukauden jälkeen.
Jos jokainen päivä tuottaa xxx euroa tappiota, saa olla kohtuullisen hyvin "nippu kunnossa", että sitä viitsii kovin montaa kuukautta ajaa ja odottaa parempaa...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tänäänkin matkustajia ilmeisesti riitti, koska nelostietä etelään meni ko. linjalla Kainulaisen teli-Falcon linjakilvissään "Bussi 2" (ja tuulilasilla Helsinki-kyltti).
 
Jatkaapa Aimo sittenkin Helsingin-vuoroa, reilulipussakin on lippuja myynnissä syyskuun loppuun asti.
 
Nyt Tilausliikenne Kainulainen on hakenut näiden jäljellä olevien lähtöjen lopettamista kannattamattomina 30.9.2015 alkaen.
 
Takaisin
Ylös