Pohjolan Liikenteen pikavuoroliikenne

Mikäs noissa edessä ja takana olevissa tv näytöissä tökkii? Joissain busseissa takimmainen kadottaa kokoajan yhteyden ja etunmainen ei pätki ollenkaan, joskus taas päinvastoin. Joka kerta koko matkan ajan se on kokoajan sama ruutu joka pätkii. Parhaillaan olen bussissa jossa etunmainen ollut pimeänä pitkään kun taas takimmainen toimii moitteetta.

Tärinä varmasti on se suurin syy.
 
Mikäs noissa edessä ja takana olevissa tv näytöissä tökkii? Joissain busseissa takimmainen kadottaa kokoajan yhteyden ja etunmainen ei pätki ollenkaan, joskus taas päinvastoin. Joka kerta koko matkan ajan se on kokoajan sama ruutu joka pätkii. Parhaillaan olen bussissa jossa etunmainen ollut pimeänä pitkään kun taas takimmainen toimii moitteetta.

Tärinä varmasti on se suurin syy.

Tärinän voimastahan kaapeloinnit ja liittimet löystyvät. Voi tietysti olla, ettei noita näyttöjä ole tehty tuollaiseen ympäristöön eli niissäkin jotain sisäistä vauriota.
 
Pohjolan Liikenne on jättänyt Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle hakemuksen kutostien pikavuoroliikenteen saneeraamisesta vuodenvaihteessa. Imatralle kaksi päivittäin ajettavaa vuoroparia lyhennettäisiin Lappeenrantaan ja Helsinki - Lappeenranta -välillä aikataulut uudistettaisiin kokonaan. Pysähdyksiä pienemmillä pysäkeillä poistettaisiin ja sitä myötä matka-aika Helsinki - Lappeenranta lyhenisi 3 tuntiin 30 minuuttiin, Lappeenranta - Helsinki yleensä 3 tuntiin 35 minuuttiin (arkisin olisi aikainen aamuvuoro, jonka matka-aika olisi vain 3 h 15 min).
 
Viimeksi muokattu:
Pohjolan Liikenne tekee uuden päänavauksen ja hakee hyvin OnniBus-tyylisiä pikavuoroja välille Helsinki - Tampere 21.3.2016 alkaen. OnniBus-tyylistä on, että reitti menee Hervantaan ja Kalevaan, Keimolanportin ja Sääksjärven välillä ei pysähdyttäisi ollenkaan ja kaupungeissa ei pysähdytä kaikilla pikavuoropysäkeillä. Tampereen päässä reitti jatkuisi Kalevasta Keskustorin kautta Pyynikintorille. Helsingissä ei pysähdyttäisi Ruskeasuolla, vaan välipysäkit olisivat Oopperalla ja Pirkkolantiellä. Lähtöjä olisi arkisin 7 suuntaansa, lauantaisin ja sunnuntaisin 3. Lupahakemus

Aikataulun perusteella reitin 3 bussia yöpyisivät Tampereella eli Pohjolan Liikenteelle tulisi uutena myös asemapaikka sinne.

Kun VR:kin alentaa lippujensa hintoja, niin näyttää vähän siltä, että imperiumi (VR) on aloittamassa laajaa vastaiskua OnniBusia vastaan.
 
Pohjolan Liikenne tekee uuden päänavauksen ja hakee hyvin OnniBus-tyylisiä pikavuoroja välille Helsinki - Tampere 21.3.2016 alkaen. OnniBus-tyylistä on, että reitti menee Hervantaan ja Kalevaan, Keimolanportin ja Sääksjärven välillä ei pysähdyttäisi ollenkaan ja kaupungeissa ei pysähdytä kaikilla pikavuoropysäkeillä. Tampereen päässä reitti jatkuisi Kalevasta Keskustorin kautta Pyynikintorille.

Hyvin mielenkiintoista. Onkohan myöhemmin luvassa lisääkin OnniBusin haastavia reittejä?
 
Kun VR:kin alentaa lippujensa hintoja, niin näyttää vähän siltä, että imperiumi (VR) on aloittamassa laajaa vastaiskua OnniBusia vastaan.

Mielenkiintoista. Sinänsä tosin tässä on niukasti mitään yllättävää, koska näinhän VR:n vuodettu strategiakalvosetti esitti jo muutama vuosi sitten. Pyrkimys on segmentoida markkinoita niin että köyhät siirretään busseihin ja junalipuista nyhdetään kova hinta. Olkoonkin että maailma on tuosta muuttunut niin että myös juniin myydään alennuslippuja -- kuinka paljon alennettuja jäänee nähtäväksi.

Näyttää kuitenkin ettei VR/PL:llä kauheasti ymmärretä Tampereen markkinoita, kun eivät ole täällä ennen ajaneet. Reitin ulottaminen Pyynikintorille on selvä avaus Länsi-Tampereen suuntaan, jota Onnibus ei tällä hetkellä palvele ideaalisti. Mutta tuon yhdistäminen Hervannan-lenkkiin ei vaikuta kovin toimivalta, koska se pidentää matka-aikaa rajusti. Ja vaihtoehtojakin on, ei ole pakko kelpuuttaa ihan mitä tahansa.

Anekdotaalisesti voin verrata PL:een vuoroa 5.55 Pyynikintorilta Helsinkiin 8.40 Onnibussin vuoroon linja-autoasemalta 6.45 Helsinkiin 8.55. Käytännössä kummallakin ehtinen samaan jatkoyhteyteen Espoon suuntaan, ja saavun työpaikalleni n. 9.45 maissa. Onnibussille minun täytynee lähteä kotoa n. 6.00. PL:lle taas ehkä joskus klo 5 jälkeen, lisähaasteena se että klo 5-6 välillä Tampereen joukkoliikenteen tarjonta on vielä aika heikkoa. Sinänsä matka Pyynikintorille on nopeampi kuin linja-autoasemalle mutta hyöty syödään toisaalta huonona syöttöliikenteenä noin aikaisin, ja toisaalta Hervannan kierroksen pidentämän matka-ajan kautta. Ei kovin houkutteleva vaihtoehto.

Muutenkin tulee mieleen että saa nähdä miten PL aikoo kilpailla Onnibussia vastaan. Veikkaan että mainostavat väljempiä tiloja ja mukavampia penkkejä. Mutta tässä on oma haasteensa: standardibussilla Astromegaa vastaan kilpaillessa ei voi ikinä saada yhtä paljon matkustajia per kuljettaja, mikä tarkoittaa että kustannustehokkuudessa ei ikinä päästä samaan tasoon. Toki VR:llä on iso sotakassa mutta kuinka pitkään sitä voi polttaa tappiolliseen kilpailuun? Varsinkaan niin kauan kuin raidemonopoli jatkuu, mikä tarkoittaa ristisubventiota monopolimarkkinoilta kilpailluille markkinoille. Ja mukavuuskin on loppujen lopuksi niin ja näin: vaikkapa 45 matkustajan kuormassa standardibussissa istutaan jo aika sillit suolassa, kun melkein jokaisen vieressä istuu toinen ihminen. Jalkatilaa voi olla aavistus enemmän kuin Astromegassa, mutta sivusuunnassa on ahdasta. Samalla kuormalla Astromega on vasta puolillaan, mikä tarkoittaa että keskimäärin jokaisen vieressä on tyhjä istumapaikka. Kumpi on mukavampaa? Ehkä osittain subjektiivinen kysymys, mutta minusta viereinen paikka tyhjänä tuntuu väljemmältä.

Miten tahansa päin tätä ynnäilee, näyttää siltä että Onnibussin liiketoimintamallin kanssa on aika vaikea kilpailla menestyksekkäästi perinteisellä kalustolla. Kilpailla voi, mutta kustannustehokkuudessa ei ikinä päästä samoihin numeroihin. Tampereella PL:llä on lisäksi edessään tunnettuuden lisääminen. Se on täysin tuntematon peluri täällä, vaikka onkin VR:n omistukssa. Kilpailusta tulee mielenkiintoinen mutta veikkaukseni on että "imperiumin vastaisku" lässähtää hieman verrattuna odotuksiin.
 
Sinänsä tosin tässä on niukasti mitään yllättävää, koska näinhän VR:n vuodettu strategiakalvosetti esitti jo muutama vuosi sitten. Pyrkimys on segmentoida markkinoita niin että köyhät siirretään busseihin ja junalipuista nyhdetään kova hinta.

Tuota VR ei kuitenkaan lähtenyt toteuttamaan. Tämä on ensimmäinen PL:n pikavuoroliikenteen kunnon laajentuminen 1.7.2014 jälkeen, viimeisen vuoden ajan PL on lähinnä supistanut pikavuoroliikennettään. Tässä laajentumisessa tähtäimessä vaikuttaisi olevan enemmän matkustajien vieminen OnniBusilta kuin köyhien siirtäminen busseihin, kun kerran reitti menee Kalevan ja Hervannan kautta.
 
Tuota VR ei kuitenkaan lähtenyt toteuttamaan. Tämä on ensimmäinen PL:n pikavuoroliikenteen kunnon laajentuminen 1.7.2014 jälkeen, viimeisen vuoden ajan PL on lähinnä supistanut pikavuoroliikennettään. Tässä laajentumisessa tähtäimessä vaikuttaisi olevan enemmän matkustajien vieminen OnniBusilta kuin köyhien siirtäminen busseihin, kun kerran reitti menee Kalevan ja Hervannan kautta.

Ei lähtenyt toteuttamaan ainakaan välittömästi. Eikä suorien keskustasta keskustaan ajavien moottoritievuorojen kautta. Mutta sinänsä tällaisten vuorojen voisi nähdä istuvan strategian isoon kuvaan, joskin hienosäädettynä muuttuneisiin olosuhteisiin. Sikäli se ei vaikuta ihan täysin puhtaasti taktiselta liikkeeltä vaan strategia on siellä jossain taustalla kyllä.

Mutta pointtini oli juuri että mitenköhän tuo mahtaa onnistua viemään Onnibussin matkustajia. Itä-Tampereella PL kilpailee suoraan Onnibussin kanssa samalta viivalta, mutta huonommalla kustannustehokkuudella. Länsi-Tamperetta PL ilmeisesti kuvittelee palvelevansa paremmin kuin Onnibus, mutta eivät hahmota millainen vertailuasetelma Pyynikintorin ja linja-autoaseman vuorojen kesken muodostuu tositilanteessa. Ne eivät ole lainkaan niin erillisiä markkinoita kuin PL ilmeisesti kuvittelee (?). Ja siellä tosiasiassa Onnibus palvelee paremmin linjan F3C avulla.
 
Sikäli se ei vaikuta ihan täysin puhtaasti taktiselta liikkeeltä vaan strategia on siellä jossain taustalla kyllä.

Oma veikkaukseni on, että tämä on osa VR:n pyrkimystä tukahduttaa OnniBus.com. Junamatkojen hintaa alennetaan niin, että keskustasta keskustaan menevät massat saadaan juniin. Pohjolan Liikenteen busseilla "tilkitään" keskustojen ulkopuoliset OB:n palvelevat paikat, joissa bussilla on kilpailuetu nopeudessa (eli esim. Hervanta - Helsinki).

Tämä strategia tietysti edellyttää, että hinnat saadaan kilpailukykyisiksi OB:tä vastaan. VR:n lupailema 10% hinnanalennus ei sitä vielä tee enkä itse usko, että VR pystyy riittävän suuriin hinnanalennuksiin käymättä sotakassalla. Se tie taas loppuu ennemmin tai myöhemmin.

Joka tapauksessa veikkaan, että tulossa on eeppinen taistelu, jonka seuraaminen on viihdyttävää ja jossa joukkoliikenteen käyttäjät saavat poskettoman halpoja matkoja.
 
Ei PL ehkä sentään täysin tuntematon toimija Tampereenkaan suunnalla ole, onhan yhtiön bussi ollut jokapäiväinen näky paikkakunnalla sitten Onni Vilkkaan myynnin. Tokikaan yhden auton (kerrallaan) läsnäolo Tampereella ei ole mikään kovin ihmeellinen juttu.
 
Ei PL ehkä sentään täysin tuntematon toimija Tampereenkaan suunnalla ole, onhan yhtiön bussi ollut jokapäiväinen näky paikkakunnalla sitten Onni Vilkkaan myynnin. Tokikaan yhden auton (kerrallaan) läsnäolo Tampereella ei ole mikään kovin ihmeellinen juttu.
No lähes jokapäiväinen näky, neljänä päivänä vuodesta ei kuitenkaan liikennettä ole Tampereelle eikä Tampereelta.

Mielenkiintoinen avaus kieltämättä, veikkaan kyllä että vaatisi hyvin aggressiivista markkinointia, että olisi mahdollisuuksia pärjätä. Suurelle yleisölle hyvinkin tuntematon toimija.
 
Tässä laajentumisessa tähtäimessä vaikuttaisi olevan enemmän matkustajien vieminen OnniBusilta kuin köyhien siirtäminen busseihin, kun kerran reitti menee Kalevan ja Hervannan kautta.

Tässä varmaankin pääryhmänä on vakituiset työmatkaajat joita kosiskellaan halvoilla sarjalipuilla ja ja ne ob:n matkustajat jotka nyt joutuvat matkustamaan paikallisbussilla Kalevaan.
 
Tässä varmaankin pääryhmänä on vakituiset työmatkaajat joita kosiskellaan halvoilla sarjalipuilla ja ja ne ob:n matkustajat jotka nyt joutuvat matkustamaan paikallisbussilla Kalevaan.

Otan tämän Pohjolan Liikenteen avauksen suurena kunnianosoituksena. Neljä vuotta sitten keksin Hervanta-Helsinki-linjan. PL tulee myös Turun Caribialle.

Tosi mielenkiintoista on kun Savonlinja tulee ensin kahdella ja 22.2 alkaen kolmella vuoroparilla 9-tielle ja PL maaliskuussa massiivisella tarjonnalla 3-tielle. Pyydän Masin kanssani Kessan baariin, jossa voimme päivitellä, kuinka SL ja PL julkeavat tulla OB:n ja Paunun ikiaikaisille sukuoikeusmaille 😀
 
Takaisin
Ylös