Pohjolan Liikenteen pikavuoroliikenne

Vainio varmaan lisää vuorojen kokonaismäärää, mutta eri asia on, kuinka moni niistä sitten lopulta on Salon keskustan tai 110-tien kautta kiertävä. Vai loisiko yhtiö mahdollisesti sukkulabussisysteemin, joka komppaisi Piihovin liittymässä expressien kanssa?
Idässä Savonlinjalla voisi nyt olla saumaa palauttaa valikoimaansa nopeita vuoroja, jotta kaikkien eteläisen Kymenlaakson ja pääkaupunkiseudun välisten matkustajien ei tarvitsisi kiertää Loviisan ja Porvoon keskustojen ja Landbon-Itäkeskuksen kylätien kautta, mikä hidastaa matkantekoa suoraan kyytiin verrattuna jopa kolme varttia.
Eiköhän junalla pääse Salosta kuten ennen?
Mitä minä tietysti toivon että junat rantaradalla alkaisi taas pysähtyä Espoon ja Kirkkonummen asemilla kun kilpailu bussien kanssa näyttää vähenevän.

t. Rainer
 
Viimeksi muokattu:
Pohjolan Liikenteen pikavuorot päättyvät 28.02.2019.

"Pohjolan Liikenne vetäytyy pikavuoromarkkinoilta. Jatkossa yhtiö keskittyy sopimus- ja lähiliikenteeseen.
Pikavuoroliikenne lakkaa kaikilla reiteillämme: Kajaani-Kuopio-Helsinki, Kotka-Helsinki, Kotka-Tampere ja Rauma-Turku-Helsinki. Viimeiset pikavuorot ajetaan 28.2.2019, johon asti lippuja voi ostaa verkkokaupastamme normaalin tapaan.
Helmikuun loppuun mennessä käyttämättä jääneet pikavuorojen sarja- ja kausiliput hyvitetään asiakkaille. Tiedotamme asiasta tarkemmin lähempänä liikenteen päättymistä."

https://www.pohjolanliikenne.fi/fi/artikkelit/pohjolan-liikenteen-pikavuorot-lakkaavat.html
 
Vainion Liikenne vastaa Pohjolan Liikenteen vetäytymiseen lisäämällä pian vuorotarjontaa Helsinki - Turku -välillä.

https://www.vainionliikenne.fi/fi/a...tin-vuoroja-712019-alkaen-jatkossa-ajamme-yli

En nyt sanoisi että on vastaus vetäytymiseen, kun tiedote (julkaistu 7.12.) ja aikataulut tehty jo ennen päätöstä vetäytymisestä. Todennäköisesti tulee vielä lisää vuoroja tai vuorojen uudelleensijoitteluja myöhemmin kun liikenne on oikeasti päättynyt.
 
NAP-palvelun https://finap.fi/#/services ja näemmä myös Matkahuollon aikatauluhaun perusteellakin Paunu lisää kuusi viikottaista vuoroa Tampere–Lahti–Kotka ja yhtä monta toiseenkin suuntaan. Eli ei ainakaan PL:n poistuminen näy 12-tiellä muuten kuin kaikkien vuorojen siirtyminen ExpressBusin alle.

---------- Viestit yhdistetty 20.12.2018 klo 00:03 ---------- Previous Post was on 19.12.2018 at 23:40 ----------

Nopeasti tarkastelin Helsinki–Karhula -yhteyksiä Otanta oli perjantai/lauantai/sunnuntai ja ko suunnassa

2018-12: 21/14/14
2019-01: 18/11/10
2019-03: 10/06/05

Tämä tietty tämän hetkinen tulos, tilanne voi elää, onhan liikennepalvelulain mukaan aikaa 60 vuorokautta. Mutta arkiliikenne käytännössä puolittuu ja pyhäliikenne on kolmasosa. Kova on pudotus.
 
Jotenkin arvasin että Paunu nappaisi tuon pohjolan kotkan vuoron. Ja näemmä se tapahtui vielä niinkin että aikataulukin on sama.
 
En nyt sanoisi että on vastaus vetäytymiseen, kun tiedote (julkaistu 7.12.) ja aikataulut tehty jo ennen päätöstä vetäytymisestä. Todennäköisesti tulee vielä lisää vuoroja tai vuorojen uudelleensijoitteluja myöhemmin kun liikenne on oikeasti päättynyt.

No, Pohjolan ensimmäisestä ilmoituksesta on jo pari kuukautta, että siinä mielessä Vainiolla on ollut aikaa suunnitella ja järjestellä uutta tarjontaa ja eiköhän siellä kulisseissa suurin piirtein ole tiedetty mitä tapahtuu.

Uskon, että nykyisellä vuorotarjonnalla edetään toistaiseksi. Helsinki - Turku -välille jää kaksi vahvaa peluria, molemmilla 30-60 min vuorovälit läpi päivän. Ja johan se nyt nähtiin, että osuudella on ylitarjontaa kun yksi peluri vetäytyy.

Itse olisin odottanut, että Turku-Piispanristi-Kaarina-Piikkiö -osuudelle jäisi kuitenkin vahva säännöllisempi tarjonta. Kyseessä kuitenkin kymmeniä kilometrejä nauhamaista taajamaa ja maankäyttöä. Etenkin Piispanristillä ja Kaarinassa pikavuorojen käyttöaste ollut korkea silloin kun itse olen kulkenut. Tilanne on toki voinut muuttua.
 
Oliko sitten todella niin että myös Kajaanin linjalla on ollut niin hiljaista? Mun mielestä toi Kotkan suunta olis kannattanut hetken seurata. Siellä kuitenkin Savonlinja vetäytymässä myöskin joten varmaan kaksi toimijaa siihen suuntaan olisi mahtunut.
 
H:ki-T:ku oli kuitenkin PL:n pikalinjojen syömähammas ennen tätä uutta bussiaikaa. Kun peli on siellä menetetty, niin tuskinpa heitä kiinnosti enää touhuta muualla, vaan keskittyvät tiedotteensa mukaisesti muihin liikkennetyyppeihin.
 
Siinä mielessä 1-tie "palautuu vanhaan tilaan" että jäljelle jää kaksi toimijaa. Pohjolan Liikenteen olisi ehkä kannattanut pysyä mukana Expressbus-järjestelmässä. Paunu on kuitenkin pystynyt laittamaan Onnibusille kampoihin jonkin verran ja luulen että EB:lla on asiassa merkitys.
 
Paunu on kuitenkin pystynyt laittamaan Onnibusille kampoihin jonkin verran...
Eikä oikeastaan edes vaan "jonkin verran" vaan pokaa on välillä niinkin paljon että Masi sais hankkia lisää apupyöräbusseja. Matkustajavirrat eivät kyllä vähentyneet ole, pikemminkin päinvastoin.
 
Siinä mielessä 1-tie "palautuu vanhaan tilaan" että jäljelle jää kaksi toimijaa. Pohjolan Liikenteen olisi ehkä kannattanut pysyä mukana Expressbus-järjestelmässä. Paunu on kuitenkin pystynyt laittamaan Onnibusille kampoihin jonkin verran ja luulen että EB:lla on asiassa merkitys.

Ei palaudu, ellei yrityskauppoja nähdä.
 
Miten niin? Aiemmin Vainio ja Pölhölä operoivat näennäisesti saman markkinoinnin alla, mutta vailla suoranaista yhteistyötä; meno-paluiden paluut kelpasivat kyllä toisellakin eivätkä vuorot sijainneet ajallisesti niin lähekkäin, että olisivat syöneet toistensa kapasiteettiä. Tällaisiakaan yhteistyökuvioita on kenenkään välille enää turha odottaa, poislukien Matkahuollon lippusysteemit.
Paunun ratkaisu napata neljä Pölhölän nykyistä expressiä omiksi pikavuoroikseen on toki kiintoisa päänavaus, ja mitä ilmeisimmin nuo ovat sellaisia lähtöjä, jotka asiakasmäärien perusteella ovat olleet kannattavia silloinkin, kun lippuja on myyty huomattavilla tarjouksilla.
 
Miten niin? Aiemmin Vainio ja Pölhölä operoivat näennäisesti saman markkinoinnin alla, mutta vailla suoranaista yhteistyötä; meno-paluiden paluut kelpasivat kyllä toisellakin eivätkä vuorot sijainneet ajallisesti niin lähekkäin, että olisivat syöneet toistensa kapasiteettiä. Tällaisiakaan yhteistyökuvioita on kenenkään välille enää turha odottaa, poislukien Matkahuollon lippusysteemit.

Varmaan nuo tuollaiset aikataulut on joltain niiltä ajoilta, kun Pohjolan Liikenne oli vielä mukana ExpressBus-yhteistyössä.
 
Takaisin
Ylös