Helsinki - Porvoo

Jos kampanja tuottaa hedelmää eli Helsingin ja Porvoon välille saadaan riittävä vakioasiakaskunta, voidaan mahdollisesti nousta tämän rajakustannustason yli seuraavalle.

Toisin sanoen f77 on tällä hetkellä linja johon heivataan ylimääräinen kapasiteetti mitä ei muualla tarvita. En tiedä kuinka kauan tuota väkisin yrittämistä jaksetaan kun selkeästi on nähtävissä, että vakioasiakaskuntaa ei ole löytynyt. Niin kun olen aikaisemmin todennut että tuollaiset rajut hintakampanjat kertovat sitä tarinaa, että asiakkaita tarvitaan lisää ja nyt sillipurkkia yritetään väkisin tunkea täyteen. Sinäänsä on vähän outoa asiakaskäyttäytymistä, että asiakkaat tunkevat sillipurkkimatkalle Helsingistä Rovaniemelle mutta Helsingistä Porvooseen halutaan matkata linja-autolla. Tämä voi osin olla sitä että Onnibus on niin vahvasti kaukoliikennebrändätty että asiakas vierastaa sitä lyhemmillä matkoilla.
 
Tai raadollisemmin Helsinki-Porvoo välillä valitaan laajemman tarjonnan ja joustavuuden perusteella toinen liikennöitsijä. Ei kaikki osta ja varaa lippujaan älyvempaimilla.
 
Tai raadollisemmin Helsinki-Porvoo välillä valitaan laajemman tarjonnan ja joustavuuden perusteella toinen liikennöitsijä. Ei kaikki osta ja varaa lippujaan älyvempaimilla.

Ajavatko nuo OB ihan samoja reittejä kun PL jne?
Jos on näin niin ainoa syy on väärin toteuttu mainostus tai lipunostovälineet, ei kai muuta syytä voi olla jo halvemalla suomalainen pääsisi?
 
Täytyy sanoa että jos tuo 79€ kk-hinta tulisi pysyväksi, niin kannattaisi jo todellakin vakavasti harkita oman auton vaihtamista bussiin. Tiedä sitten kuinka paljon vakimatkustajia pitäisi olla jotta tuolla hinnalla voisi kannattavasti ajaa vakioliikennettä kyseisellä välillä ja nykyisellä vuorovälillä?

Jos kausilippulaiset eivät koskaan tee muita matkoja kuin työ- ja koulumatkoja, kertyisi heiltä lipputuloja 1.80 €/matka. Ja kun taksimatka Helsingin keskustasta Porvoon keskustaan maksaa 87 €, tuskin yhden bussisivun kustannukset on merkittävästi alemmat vaikka taksien hinnoissa onkin ilmaa.
 
Mun on vähän vaikea ymmärtää, miksi OB:ta pitää kritisoida siitä, että se käyttää kalustoa tehokkaasti. Eikö se ole fiksua, ja matkustajankin etu, että ne viikonloppupiikin bussit ovat jossain käytössä arkisinkin?

Se, miksi OB ei ehkä ole onnistunut houkuttelemaan kausilippulaisia, voi johtua reitistä (onko sama kuin muilla?), tarjonnasta (onko vuoroja vähemmän kuin muilla?), mukavuudesta (onko OB ahtaampi kuin muut? – mukavuudella on vähän eri merkitys, jos bussimatkan tekee eestaas joka päivä sen sijaan että käy kerran vuodessa Jyväskylässä) ja sitten ihan vaan siitä, että ihmisillä on tapana toimia niin kuin ovat aina toimineet. Siinä missä sinne Jyväskylään mennään ihan vaan siksi että lipun sai halvalla, Helsinkiin mennään duuniin joka tapauksessa ja jos on vuosikausia kulkenut Porvoon Liikenteellä, niin muutoshalukkuus voi olla aika pientä, vaikka hinnassa jotain säästäisikin.
 
Siinä missä sinne Jyväskylään mennään ihan vaan siksi että lipun sai halvalla, Helsinkiin mennään duuniin joka tapauksessa ja jos on vuosikausia kulkenut Porvoon Liikenteellä, niin muutoshalukkuus voi olla aika pientä, vaikka hinnassa jotain säästäisikin.

Kaukoliikenteessä normaalihintaiset liput olivat ennen Onnibusin tuloa suorastaan järjettömän kalliita ja Onnibusin tuomalle reilulle hintojen laskulle oli todellinen tilaus. Porvoo - Helsinki -välillä taas perinteiset liikennöitsijät ovat nähtävästi hoitaneet leiviskänsä niin, että matkustajat ovat tyytyväisiä rahoillensa saamaan vastineeseen. Porvoon Liikennettä kiritti siellä jo vanhan henkilöliikennelain aikana Savonlinjan ja Pohjolan Liikenteen vuorot ja ko. väli oli siitä harvinainen, että siellä pääsi osittain alle Matkahuollon listahintojen, vaikka sillä välillä ei ollut junaa kilpailemassa. Porvoon Liikenne vielä varautui kilpailuun ennakoivasti joukkoliikennelain tultua voimaan (kertalippujen hintoja laskettiin, hankittiin uutta kalustoa, laitettiin busseihin langaton netti) ja OnniBusin tullessa apajille kausilipunkin hintaa laskettiin.

Kaukoliikenteessä perinteiset toimijat yllätettiin siis housut kintuissa (ja moni firma ei ole vieläkään saanut housujaan takaisin jalkaan), mutta Porvoossa niin ei käynyt (vaikka Porvoon Liikenne kuuluukin Koiviston Auto -yhtymään, jonka pikavuoroliikenne on ottanut pahasti osumaa kilpailun auettua). Porvoossa matkustajilla ei sen vuoksi ole samanlaista tarvetta kilpailijoille kuin mitä kaukoliikenteessä oli. Kun he ovat tyytyväisiä tuttuun ja turvalliseen Porvoon Liikenteeseen, eivät he koe mielekkääksi siirtyä uuden haastajan palveluiden käyttäjäksi, jossa on kaikenlaisia vieraita ja sen vuoksi pelottavia elementtejä (esim. kausiliput vain kännykkäappsin kautta).

Vakiokäyttäjillä vaikuttaa varmasti myös Porvoon Liikenteen laaja tarjonta vs. OnniBusin kohtuullisen suppea tarjonta. OB:lla viimeinen joka pysäkillä pysähtyvä lähtö Helsingistä Porvooseen on arkisin kello 19.40 (9.1.2017 alkaen haetuissa aikatauluissa 19.10), Porvoon Liikenteellä kello 1.18 - aikamoinen ero. Porvoon Liikenteen tarjonta mahdollistaa aidosti autottomuuden, OB:n tarjonta taas on suunnattu lähinnä toimistotyöaikaa tekevien työmatkaliikenteeseen. Toimistotyöaikaa tekevistäkin suurin osa on varmasti valmiita maksamaan enemmän siitä, että he saavat liikkumisen vapautta tiheistä vuoroväleistä ja laajoista liikennöintiajoista.

Toimistotyöaikaa tekeville rationaalisin vaihtoehto voisi olla ostaa OB:n kausilippu ja maksaa kertamaksulla kilpailijoille ne matkat, jolloin OB:n aikataulut eivät sovi omiin menoihin. Olettaen että OB:n kausilipun hinnaksi palaa 130 euroa kuussa nyt meneillään olevan kampanjan päätyttyä, on erotus Porvoon Liikenteen kausilippuun 69 euroa kuussa. Sillä voisi maksaa 7 kertamaksua (à 9 euroa) kuukauden aikana Porvoon Liikenteelle ja jäädä silti voitolle. Psykologia iskee kuitenkin vastaan tässä: tuntuu pahalta maksaa matkoista lisää, kun on jo maksanut kausilipusta. (Ilmiö on vähän sama kuin ruuhkamaksuissa: ne vähentävät selvästi autoilua, vaikka itse maksu olisi lähes mitättömän suuruinen. Maksaminen tuntuu niin monesta vastenmieliseltä, että jatkuvasti toistuva maksaminen pistää etsimään muita vaihtoehtoja). Vaaka kallistuu äkkiä siihen, että ostetaankin Porvoon Liikenteen kausilippu.

F77:n alkaessa minulle kommentointiin täällä, että Porvoossa on paljon potentiaalia Helsingin-pendelöinnissä, koska joukkoliikenteen osuus pendelöintiliikenteestä on niin pieni. OB:n tarjonta on kuitenkin niin harvaa, että tuskinpa autoilun vapauteen tottuneet suostuvat vaihtamaan siihen.

OB:n tilannetta ei varmasti myöskään helpota, että Porvooseen liikennöidään kahdella eri konseptilla: perinteisellä kaukoliikennekonseptilla (F7) ja OnniRider-konseptilla (F77). Matkustajien on vaikea hahmottaa, että linjanumerosta riippuen pysäkit ja maksutavat vaihtuvatkin. Bussit ovat kuitenkin ihan samanlaisia.

Kaikesta tästä huolimatta en pidä OB:n tilannetta Porvoossa mitenkään toivottomana. F77 pyörii 9.1.2017 alkaen kaukoliikenteen sesonkiaikoina yhdellä bussilla. Jos muiden bussien osalta kouluvuoden arkiliikenteestä pitää kattaa vain muuttuvat kulut, voi joku tuollainen 70 - 80 euroa (+ ALV) lipputuloja lähtöä kohden riittää kattamaan kustannukset. 4 euron (+ ALV) keskilipunhinnalla se tarkoittaisi 18 - 20 matkustajaa / lähtö, minkä ei pitäisi olla mitenkään mahdoton lisämarkkinoinnilla, jos nytkin menee toistakymmentä matkustajaa. Jos lisäksi F77:sta ja kaukoliikenteestä saadaan tuotannollista synergiaa, riittää pienempikin matkustajamäärä.
 
Viimeksi muokattu:
Ajavatko nuo OB ihan samoja reittejä kun PL jne?

Samaa reittiä kun Porvoon Liikenne. Osa Savonlinjan vuoroista ajaa Mellunmäen kautta ja osa suoraan motarille Porvoon Liikenteen ja Onnin tapaan. Pohjolan Liikenne ajaa kaiketi Porvoon kautta ajavat myös Mellunmäen kautta.
 
Täytyy sanoa että jos tuo 79€ kk-hinta tulisi pysyväksi, niin kannattaisi jo todellakin vakavasti harkita oman auton vaihtamista bussiin. Tiedä sitten kuinka paljon vakimatkustajia pitäisi olla jotta tuolla hinnalla voisi kannattavasti ajaa vakioliikennettä kyseisellä välillä ja nykyisellä vuorovälillä?

Nyt 79 euron kuukausilippu on tullut pysyväksi OnniBusilla. Kertalipun hinta mobiilisovelluksella on 3 e. Kuukausilippu on siis halvempi kuin HSL:n seutulippu ja kertalippu halvempi kuin HSL-alueella kunnan sisäinen kertalippu.
 
Kävin nyt ihan huvin vuoksi tutkimassa aikatauluja ja hintoja. Molemmilla liikennöitsijöillä on selkeät aikataulut. Porvoon Liikenne ilmoittaa matka-ajaksi 1 h 7 min, Onni kulkee vuorokaudenajasta riippuen 50–55 minuutissa. Makuasia, onko ero iso. Minusta on.

Hinnoissa ero on aivan valtava. Porvoon Liikenne 199€/kk, Onni 79€/kk. Ei ole makuasia, onko ero iso. On se.

Kun en tunne kustannustasoa, on vaikea sanoa, voiko Onnin reitti olla kannattava. Jos bussissa on 70 henkeä, ja kuukausilippulaiset tekevät kuussa 40 matkaa eli maksavat 2€/matka, niin yhdellä linjasivulla tienaa 140 € ja se sitoo auton 60–65 minuutiksi Kevätkumpuun asti. Ehkä tuo nousee kannattavuusrajan yläpuolelle, jos autopäivät jyvitetään periaatteella "bussi on hankittu kuitenkin kaukovuorojen piikkejä varten".

OnniRiderin Olari-linjaa odotellessa... Tuolla hintatasolla se nimittäin peittoaa sekä HSL:n hinnat, palvelun että matkustusmukavuuden sitten metrovaiheessa mennen tullen.

Edit: eipä ne Porvoon Liikenteen aikataulut olleetkaan kovin selkeät. Siellä onkin neljä eri linjaa, joista kolmen matka-aika on verrannollinen Onnin kanssa, yksi vain oli hitaampi Söderkullan kautta. Nuo kolme nopeaa linjaa muodostavat yhdessä tiheämmän vuorovälin ja laajemmat liikennöintiajat kuin Onni. Neljäs sitten tukee vielä, jos ei ole kiire.
 
Oikeastaan hyvinkin selkeät, 861–863 ovat identtisiä Porvoon ja Kampin välillä ja sitten erikseen 848. Ja 861 itsessään vie väkeä tuon identtisen välin, 862 vie sitten väkeä/tuo väkeä Haikosta, 863 Kevätkummusta.

Yhtälaillahan ne voisivat olla vaikka 861, 861H ja 861K, jossa kirjain kertoisi määräpaikan.
 
Joo, on ne varmaan ihan selkeät niille, jotka niitä käyttää. Mulla virhe tapahtui siinä, että kuvittelin Helsinki–Porvoo -välin olevan kaukoliikennettä, ja sitä kautta ei löytynyt jostain syystä mitään muuta kuin se 848. Vasta myöhemmin, kun vähän ihmettelin miksi Onni jatkaa Porvoossa jonkun sortin lähiöön mutta Porvoon Liikenne ei, älysin katsella paikallisliikenteen puolta ja siellä oli pari Porvoon sisäistä paikallisreittiä plus sitten kaikki nämä muut Helsingin-reitit. Olisi kai sen selkeämminkin voinut toteuttaa, mutta löytyihän ne lopulta jostain kuitenkin. Paikallisille tuo varmaan on ihan tuttu juttu.
 
Nyt 79 euron kuukausilippu on tullut pysyväksi OnniBusilla. Kertalipun hinta mobiilisovelluksella on 3 e. Kuukausilippu on siis halvempi kuin HSL:n seutulippu ja kertalippu halvempi kuin HSL-alueella kunnan sisäinen kertalippu.

Tätä kun lukee, miettii kannattaisiko muuttaa Espoosta Porvooseen? Hienoon vanhaan kulduurikaupunkiin!

Nyt olisi tietysti hyvä tietää, miten kauan matka kaiken kaikkiaan kestää jos määränpää on Pitäjänmäki eikä Helsingin keskusta, ja paljonko kulkeminen sitten maksaa kun on ostettava HSL:n kausilippu ulkokuntalaiselle, Onnibussin kuukausilipun lisäksi?

Saavatko muuten Porvoosta Helsinkiin työmatkaa tekevät vähentää työmatkoja verotuksessa Matkahuollon tariffin mukaan vai Onnibusin?

t. Rainer
 
Porvoo kuuluu HSL:n kehyskuntiin, joten porvoolaisille Helsingin sisäinen kausi maksaa saman kuin helsinkiläisillekin. Esimerkiksi 30 päivää 52,40 €.

Kehyskuntalaiset voivat ostaa myös Espoon ja Vantaan sisäisiä kausia sekä Espoo-Vantaa-Helsinki seutukauden pääkaupunkiseutulaisten hinnalla.

Kehyskuntalaisuus ei koske Kirkkonummen, Keravan eikä Sipoon lippuja. Ne ovat kehyskuntalaisille huomattavasti kalliimpia kuin pääkaupunkiseudun asukkaille.
 
Oho, tuota en tiennyt. Onko se pysyvä tarjous? Miten se siis on mahdollista että Porvoo joka on Sipoon toisella puolella laskettaisiin "kehyskuntiin"?

t. Rainer
 
Tätä kun lukee, miettii kannattaisiko muuttaa Espoosta Porvooseen? Hienoon vanhaan kulduurikaupunkiin!
Aika rohkea veto, jos muuttaa tämän pohjalta. OnniBusin markkinaehtoisessa liikenteessä pysyvyys ei ole mitenkään taattua. Hinnat voi muuttua vaikka koko ajan ja jos homma ei kannata, niin liikenne voidaan lopettaa 3 kk varoitusajalla viranomaisille (matkustajille ei tarvitse ilmoittaa mitään).

Tuolla 79 euron kuukausilipulla ei muuten saa kovin kaksista tarjontaa (varsinkaan tammikuussa tulevien supistusten jälkeen). Espoon haja-asutusalueillekin kulkee busseja enemmän kuin OnniBuseja Porvooseen.
 
Takaisin
Ylös