Joukkoliikenne Tallinnassa

Muistan elävästi n. 10 vuoden takaisen tapahtuman, kun olin menossa ykkösellä Kopliin. Ennen rautatieasemaa vaunu pysähtyi kesken puistokujaa niin, että vaunun etuovet olivat kohdakkain radan varressa olleen linja-auton kanssa. Sieltä tuli joukko tarkastajia, jotka katsoivat kaikkien liput. Edessäni istunut mies, sekä eräs toinen vietiin niskasta pidellen autoon jatkoselvittelyyn. Reipashenkistä toimintaa. ;)
 
Ollessani sellainen palopostin korkuinen (no en kyllä siitä kauheasti ole kasvanut oikein koskaan...)

Kuinka pitkähkö on palopostin korkuinen Suomessa? Minä kun en muista nähneeni eläissäni täällä yhtään palopostia, joista saisi pituuden selville? Ainakaan Stadissa, jossa olen syntynyt joskus "viime sotien" ja "suurten ikäluokkien" jälkeen, kuten terminologia kuuluu. Vesiposteja (raitiovaunun vihreitä ja noin metrin korkeita HKV:n laitteita, joista sai ohikulkiessaan hörpätä juomavettä ainakin vielä 1970-luvulla), niitä on tullut itsekin kuvattua joitakin ratikoiden kera. Nelosen ja kuutosen reitin varrella oli vielä tuolloin sellaisia. Ja punaisen palokellon tunnistan ja esim. tällaisen tuikitavallisen hätäpuhelinkaapin, joita oli talojen seinillä katuvarsilla määrävälein.
 
Kuinka pitkähkö on palopostin korkuinen Suomessa?
Kysymys on puhtaasti symbolisesta ilmaisusta. Koska palopostit eivät nähdäkseni liity topiciin sen kummemmin, en jatka aiheesta tässä ketjussa tämän pidemmin. Muutenkin henkilöön käyvät jutut jättäisin omaan arvoonsa.
 
laitanpahan tänne, mutta tallinnan joukkoliikenteellä on jo aika uusia busseja, mm. scania omni-cityjä...
ja tallinnaan on mennyt TKL:n vanhoja niveliä :p :p
 
laitanpahan tänne, mutta tallinnan joukkoliikenteellä on jo aika uusia busseja, mm. scania omni-cityjä...
ja tallinnaan on mennyt TKL:n vanhoja niveliä :p :p

Kyllä kaikki nuo tiedot on ollut jo tiedossa pitkään:wink:, ja kaikki tietävät mutta kiitos muistin virkistyksestä.:D Ja eikös ne ole Omni-Linkkejä eikä Omni-Cityjä?
 
Linjanumerointi on Tallinnassa mielenkiintoinen. Samalla numerolla, mutta eri reitillä, on ratikka, bussi, trollikka, ja marsa (reittitaksi). Vielä kun perustavat metron ja paikallisjunaliikenteen, niin johan on selkeä linjanumerointi.
 
Linjanumerointi on Tallinnassa mielenkiintoinen. Samalla numerolla, mutta eri reitillä, on ratikka, bussi, trollikka, ja marsa (reittitaksi). Vielä kun perustavat metron ja paikallisjunaliikenteen, niin johan on selkeä linjanumerointi.
Sama systeemi on käytössä Venäjällä. Ratikka nyt vielä on helppo erottaa bussista, mutta samannumeroisen johdinauton ja bussin erottamiseen pysäkillä tarvitaan jo vähän valppautta ;)
 
Google Earthiin Tallinnan kohdalle on liitetty pari mielenkiintoista joukkoliikenteeseen liittyvää kuvaa. Tässä on ratikka tasoristeyksessä odottamassa. Tässä puolestaan on johdinauto ja puutaloja.
 
Kävin muutaman päivän reissulla Tallinnassa ja olihan joukkoliikenne testattava!

24 tunnin lipulla (4,47€) on kätevää matkustaa ympäri kaupunkia.

Raitiovaunut olivat vanhoja Tatra KT4:sia, joko väliosalla tai ilman. HUOM! Kaikissa raitiovaunuissa on sisällä led-näyttö (useimmissa myös ulkona). Väritykset: sini-valkoinen (TTTK:n virallinen väritys), punainen, keltainen ja mainosvärit. Linjoja on neljä, linjoja 1, 2 ja 4 ajetaan joka päivä aamusta iltaan, mutta linjaa 3 ajetaan vain arkisin ruuhka-aikoina. Linjoilla on yksi yhteinen pysäkki (Hobujaama) keskustassa.
Rata on pääasiassa ihan hyvässä kunnossa.

Johdinautoja oli neljänlaisia: uusia Solariksia tavallisia/niveliä ja vanhoja Ikaruksia tavallisia/niveliä. Väritykset: TTTK:n sini-valko, punainen. Linjat: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7 ja 9.

Bussit olivat vihreä-valkoisia, suurin osa tuotu Ruotsista. Keskustasta linjat lähtivät Viru keskuksen maanalaisesta bussiterminaalista.

Melkein kaikilla linjoilla oli ruuhka-aikoina tuulilasikuormia, joillakin linjoilla (kuten bussi 40) oli tuulilasikuormia jopa sunnuntaina. :biggrin:

Tallinnan aikataulut

TTTK

TAK
 
Muutama kommentti edellä olevaan, sinänsä ansiokkaaseen matkakertomukseen ja Tallinnan joukkoliikenteeseen muutenkin:

- osa punaisista raitiovaunuista on tuon värisiä entisen liikennöintipaikkakuntansa (Erfurt) takia
- johdinautojen kirjo on hieman edellä kuvattua suurempi: TTTK:lla on myös Ikarus 412T -trollikoita (nroilla 310 - 314). Kuva
- Solariksia on tosiasiassa neljänlaisia, eli sekä 2-akselisia että niveliä on kahdelta sukupolvelta: 315 - 332, 333 - 346, 432 - 436 ja 437 - 450
- nykyisistä dieselbusseista taitaa suurin osa sittenkin olla uutena TAK:lle hankittuja (osaa bussilinjoista muuten ajaa MRP Linna Liinid). Nivelbusseista suurin osa taitaa kuitenkin olla edelleen käytettyjä (alkuperäismaa yleisimmin Ruotsi)
- bussien "ruotsalaisvoittoisuuteen" voi vaikuttaa myös se, että TAK:n itse uutena hankkimista autoista aikamoinen määrä on Scania OmniLinkejä ja Volvo 8500:ia (niveliä kaikki nämä Volvot).
 
Korjataan vielä sellainen juttu, että Joonaksen tarkoittamat vanhat trollikat toki ovat Skodia, eivät Ikaruksia.
 
Tietääkö joku missä vaiheessa Tallinnan pikaratikkahanke on nykyisin?
 
Bussikirjo kasvaa, valtio ostaa 110 Iveco IRISBUS Crossway -bussia. Niistä 10 päätyy Tallinnaan, loput maakuntalinjoille. Ensimmäiset 52 toimitetaan 7 kuukauden kuluessa.

Ostajana on siis todellakin Viron valtio, bussit ilmeisesti vuokrataan liikennöitsijöille.

Lähde: http://www.e24.ee/?id=455132

Samaa menettelyä käyttäenhän ostettiin n. kuukausi sitten uusia ratikoita. Rahat tulevat päästökaupasta.
 
Takaisin
Ylös